Doorinen

Doorinen merkitsi musiikin teoriassa alun perin erästä muinaiskreikkalaista sävellajia ja siihen liittyvää asteikkoa. Myöhemmin sana tuli tarkoittamaan siitä selvästi poikkeavaa keskiaikaista kirkkosävellajia sekä siihen liittyen nykyisin sellaista diatonista asteikkoa, joka esimerkiksi pianon valkoisilla koskettimilla ulottuu D:stä seuraavaan, oktaavia korkeampaan D:hen mutta joka voidaan myös transponoida muulle korkeudelle, jolloin C:stä alkavassa doorisessa asteikossa E ja H on alennettu Es- ja B-säveliksi.

Kreikkalainen doorinen sävellaji

E:stä alkava kreikkalainen doorinen asteikko, enharmoninen muoto, jaettuna kahteen tetrakordiin

Soita^(ohje)

E:stä alkava kreikkalainen doorinen asteikko, kromaattinen muoto

Soita^(ohje)

E:stä alkava kreikkalainen doorinen asteikko, diatoninen muoto

Soita^(ohje).

Doorinen sävellaji (oikeastaan harmonia tai tonos) sai nimensä kreikkalaisen heimon, doorilaisten mukaan. Siinä oli oktaavissa kaksi tetrakordia eli neljän sävelen jaksoa, joita erotti toisistaan kokoaskel, ja asteikko johti nimellä hypate meson tunnetusta sävelestä toiseen, jonka nimenä oli nete diezeugmenon. Siitä oli kolme muotoa:

enharmoninen muoto, jossa kummankin tetrakordin sisällä sävelten korkeuserot olivat kaksi neljäsosa-askelta ja yksi kokoaskel
kromaattinen muoto, jossa kummankin tetrakordin sisällä sävelten korkeuserot olivat kaksi puoliaskelta ja pieni terssi
diatoninen muoto, jossa kummankin tetrakordin sisällä sävelten korkeuserot olivat puoliaskel ja kaksi kokoaskelta.

Kreikkalaisessa musiikissa asteikot luettiin nykyisestä käytännöstä poiketen tavallisesti ylhäältä alaspäin. ^[1] Diatonisessa muodossa asteikon sävelet olivat samat, jotka nykyisin saadaan soittamalla pianon valkoisilla koskettimilla E:stä alaspäin seuraavaan E:hen saakka, nykyisillä sävelnimillä siis: E D C H | A G F E,^[2], mikä on käytännössä sama asteikko, joka nykyisin tunnetaan nimellä fryyginen.

Doorisen asteikon muunnoksena oli käytössä myös hypodoorinen asteikko. Se saatiin doorisesta asteikosta siirtämällä sen ylempi tetrakordi oktaavia alemmaksi, jolloin tetrakordeilla oli yksi yhteinenkin sävel, sekä lisäämällä alimmaksi yksi kumpaankaan tetrakordiin kuulumaton sävel. Täten asteikon sävelet olivat A G F E | E D C H | A. Jos molemmat tetrakordit yhdistettiin ja lisättiin ylimmäksi yksi sävel, saatiin miksolyydinen asteikko, joka oli sama, joka myöhemmin on tullut tunnetuksi lokrisena asteikkona.^[2] Siinä sävelet olivat siis H | A G F E | D C H A

Kreikkalaisen käsityksen mukaan kuhunkin sävellajiin liittyi erilainen eetos. Doorista sävellajia pidettiin sielua vahvistana.^[1] Platon olisi ihannevaltiossaan sallinut vain dooriseen sekä ekstaattisena pitämäänsä fryygiseen sävellajiin perustuvan musiikin.^[1]

Keskiaikainen ja nykyinen doorinen moodi

Keskiaikainen doorinen sävellaji

Bysanttilaisen ortodoksisen kirkon piirissä kehittyi varhain kahdeksan sävellajin järjestelmä, octoechos, jota käyttivät mallinaan myös länsieurooppalaiset musiikkiteoreetikot, kun he 800-luvulta alkaen kehittivät oman sävellajien järjestelmänsä.^[3] Koska tämä järjestelmä näytti yhteensopivalta sen kanssa, mitä Boethius oli kirjoittanut teoksensa De institutione musica, syntyi virheellinen käsitys, että bysanttilainen oktoechos olisi periytynyt sellaisenaan suoraan antiikin Kreikasta.^[4] Alkujaan termi doorinen oli kuitenkin tarkoittanut yhtä perinteisen kreikkalaisen teorian mukaista harmoniaa (monimerkityksinen termi, jolla voitiin tarkoittaa muun muassa kahdeksan säveltä sisältävää oktaavia), mutta toisella vuosisadalla Klaudios Ptolemaios käytti sitä, samoin kuin kuutta muutakin, tarkoittamaan määrittelemiään seitsemää tonoita eli transpositioavainta. Neljäsataa vuotta myöhemmin Boethius tulkitsi Ptolemaioista latinaksi ja tarkoitti niillä edelleen transpositioavaimia, ei asteikkoja. Kun länsieurooppalainen musiikin teoria 800-luvulla ensimmäisen kerran muotoiltiin, samat nimet, joihin lisättiin vielä hypermiksolyydinen (myöhemmin hypomiksolyydinen), saivat jälleen uudet merkitykset tuntemattoman tekijän laatimassa tutkielmasta Alia Musica. Tästä tutkielmasta laadittiin myöhemmin Nova expositio -niminen kommentaari, jossa nämä termit lopulta tulivat tarkoittamaan kahdeksaa diatonista oktaavilajia, toisin sanoen asteikkoa.

Edellä mainittua autenttista doorista asteikkoa pidettiin keskiaikaisessa musiikin teoriassa ensimmäisenä asteikkona. Järjestysluvun 2 sai samat sävelet sisältävä asteikko, joka alkoi kvartin tai kvintin verran päätössäveltä (D) alempaa, A- tai G-sävelestä ja päättyi kvintin, joskus sekstinkin verran päätössävelen yläpuolelle (A tai H). Se oli doorisen asteikon plagaalinen vastine, jota sanottiin myös hypodooriseksi sävellajiksi.^[5]

Sama asteikkomalli, mutta aloitettuna kvarttia tai kvinttiä alempana päätössäveltä eli D:tä

Keskiaikaisen teorian mukaan dooriseen asteikkoon kuului sen kuudentena sävelenä alentamaton H-sävel, mutta sen sijasta saattoi "erikoisluvalla" esiintyä siitä alentamalla saatu B-sävel.^[6] Tavallisimmin alentamaton kuudes sävel esiintyi nousevassa, alennettu laskevassa sävelkulussa.^[7] Kun kuudes sävel esiintyi alennettuna, doorisesta sävellajista tuli täysin aiolisen sävellajin ja samalla luonnollisen mollin kaltainen. Lisäksi asteikon seitsemäs sävel esiintyy doorisessa sävellajissa usein korotettuna, jolloin se saa johtosävelen luonteen. Täten asteikon transponoimattomassa eli D:stä alkavassa muodossa esiintyy usein C:n sijasta Cis ja H:n sijasta laskevassa sävelkulussa B.^[7]

Nykyinen doorinen moodi

Nykyinen D:stä alkava doorinen asteikko

Soita^(ohje).

Nykyaikainen doorinen moodi, jota esimerkiksi Mily Balakirev on nimittänyt venäläiseksi molliksi^[8], on keskiaikaisesta kirkkosävellajista poiketen täysin diatoninen asteikko. Se voidaan soittaa pianon valkoisilla koskettimilla alkaen D:stä seuraavaan, oktaavia ylempänä olevaan D:hen saakka, tai transponoituna muulle sävelkorkeudelle, jolloin on käytettävä myös mustia koskettimia siten, että koko- ja puoliaskelet esiintyvät aina seuraavassa järjestyksessä:

kokoaskel - puoliaskel - kokoaskel - kokoaskel - kokoaskel - puoliaskel - kokoaskel.

Näille käytetään myös englanninkielisiin termeihin tone ja semitone perustuvia lyhenteitä:

T-S-T-T-T-S-T

Se voidaan käsittää asteikoksi, jossa on perussävelestä luettuna on pieni terssi ja pieni septimi, suuri sekunti ja suuri seksti sekä puhdas kvartti ja kvintti.

Duuriasteikko voidaan muuntaa dooriseksi asteikoksi aloittamalla asteikko kokoaskelen verran perussävelen yläpuolelta, C-duurissa siis D:stä. Doorinen asteikko itsessään on kuitenkin mollin luontoinen, koska D:stä tulee tällöin uuden sävellajin perussävel, ja uuden asteikon kolmas sävel eli mediantti, F, on pienen terssin verran perussävelen yläpuolella. Näin ollen doorisen asteikon perussävelelle muodostettu kolmisointu on mollikolmisointu.

Esimerkkejä doorisesta moodista ovat:

D-doorinen, jossa ovat samat sävelet kuin C-duurissa, mutta asteikko alkaa D:stä: D-E-F-G-A-H-C-D.
G-doorinen, jossa ovat samat sävelet kuin F-duurissa, mutta asteikko alkaa G:stä: G-A-B-C-D-E-F-G.
As-doorinen, jossa ovat samat sävelet kuin Ges-duurissa, mutta asteikko alkaa Asista: As-B-Ces-Des-Es-F-Ges-As.

Doorinen asteikko on symmetrinen, sillä laskevassa asteikossa koko- ja puoliasteikot toistuvat samassa järjestyksessä kuin nousevassakin: T-S-T-T-T-S-T.

Luonnollisesta molliasteikosta tai sitä vastaavasta aiolisesta moodista doorinen asteikko eroaa vain siinä, että sen kuudes sävel on puoliaskelen verran korkeampi. Sen toonika- ja dominanttisoinnut eli I ja V asteen soinnut ovat mollikolmisointuja mutta subdominantti- eli IV asteen sointu duurikolmisointu, kun taas aiolisessa moodissa sekin on mollisointu. Dominantin mollisointu toisaalta erottaa doorisen asteikon myös harmonisesta mollista, jossa dominanttisointu on duurikolmisointu. Nousevasta melodisesta molliasteikosta doorinen asteikko eroaa siinä, että sen seitsemättä säveltä ei ole korotettu.

Sekaannusta saattaa aiheuttaa se, että nykyinen doorinen moodi muistuttaa lähinnä muinaiskreikkalaista fryygistä harmoniaa sen diatonisessa muodossa. Sen sijaan muinaiskreikkalainen doorinen harmonia muistuttaa nykyistä fryygistä moodia.

Doorinen A-moodi

A:sta alkava doorinen asteikko akustisella kitaralla ylös- ja alaspäin soitettuna.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Tunnettuja doorisia sävellyksiä

Kansansävelmiä

"Drunken Sailor", englantilainen merimieslaulu^[9]
Scarborough Fair (Lilja, ruusu ja kirsikkapuu), englantilainen kansanlaulu^[9]

Klassisia

"Et incarnatus est" Beethovenin messun Missa solemnis Credo -osassa^[10]
Jean Sibeliuksen sinfonia nro 6

Virsiä

Seuraavat nykyisen suomalaisen virsikirjan virret:^[11]^[12]

Nro 7 "Valmistu Herran kansa", 52 "Maria Herran äiti", 293 "En tahdo Herrastani", 425 "Soi kiitosvirsi kerran" ja 566 "Yö joutuu etehemme", joissa kaikissa on sama ranskalainen (hypodoorinen) sävelmä 1500-luvulta
Nro 68 "Ristinpuussa Golgatalla", Rudolf Lagin sävelmä vuodelta 1868
Nro 79 "Oi Jeesus lähde autuuden", 577 "Sun kätes, Herra, voimakkaan" ja 601 "Maailmaa, Herra, armahda", joissa on sama keskiaikainen sävelmä
Nro 115 "Oi Luoja lohduttajamme" ja 205 "Nimeesi kokoon tulleina", joissa kummassakin on sama saksalainen (hypodoorinen) sävelmä 1500-luvulta
Nro 146 "Rauhan saivat pyhät Herran" ja 307 "Kiitos olkoon Jumalalle", Armas Maasalon muokkaama savolainen sävelmätoisinto
Nro 158 "Vihan päivä kauhistava", keskiaikainen sävelmä
Nro 193 "Autuuden ja armon sana", 426 "Menkää maiden ääriin asti", 522 "Anna, Herra, kansallemme" ja 588 "Rauhan Herra, maailmaasi", Rudolf Lagin sävelmä vuodelta 1867
Nro 283 "Ah Herrani, nyt tuskassa", Heikki Klemetin sävelmä vuodelta 1904

Jazz-sävellyksiä

Katso myös: Modaalinen jazz

Herbie Hancockin Maiden Voyage^[13] – Sävellys on muotoa AABBA, jossa "A"-osuudet ovat doorisessa g-sävellajissa, "B"-osuudet aiolisessa a-mollissa.^[14]
Miles Davisin Milestones^[13]
Tito Puenten Oye Como Va, jonka on tehnyt suosituksi Santana.^[15]
Miles Davisin So What^[13] - Sävellys on muotoa AABA, missä "A"-osuudet ovat doorisessa d- ja "B-osuudet doorisessa es-sävellajissa.^[16]

Populaarimusiikissa

The Beatles -yhtyeen "Eleanor Rigby" mainitaan toisinaan esimerkkinä doorisesta sävellyksestä. Siinä e-molliasteikon kuudes sävel (C) esiintyykin toisinaan doorisen asteikon mukaisesti korotettuna (Cis), mutta soinnutuksessa tämä sävel on korottamaton.^[17], toisin sanoen 4. asteen sointu esiintyy tavanomaisen mollin mukaisesti mollikolmisointuna.^[18]
Pink Floydin Another Brick In The Wall, 2. osa
Abban Lay All Your Love on Me

Vastaavia asteikkoja muissa musiikkikulttuureissa

Doorista asteikkoa vastaava raga intialaisessa musiikissa on Kāfi.^[19]

Lähteet

↑ ^a ^b ^c ”Kreikan musiikki”, Tammen musiikkitietosanakirja, 1. osa (A-L), s. 225. Tammi, 1981. ISBN 951-30-5915-4
↑ ^a ^b Stanley Sadie, John Tyrrell (toim.): ”Greece, §I: Ancient: 6. Music Theory: (iii) Aristoxenian Tradition: (d) Scales”, The New Grove Dictionary of Music and Musicians, 2 painos. Lontoo: Macmillan Publishers, 2001. ISBN 978-1-56159-239-5
↑ Stanley Sadie, John Tyrrell (toim.): ”Mode, §II: Medieval modal theory, 2: Carolingian synthesis, 9th–10th centuries”, The New Grove Dictionary of Music and Musicians, 2 painos. Lontoo: Macmillan Publishers, 2001. ISBN 978-1-56159-239-5
↑ Stanley Sadie, John Tyrrell (toim.): ”Oktōēchos”, The New Grove Dictionary of Music and Musicians, 2 painos. Lontoo: Macmillan Publishers, 2001. ISBN 978-1-56159-239-5
↑ Stanley Sadie, John Tyrrell (toim.): ”Hypodorian”, The New Grove Dictionary of Music and Musicians, 2 painos, 12. osa, s. 36–37. Lontoo: Macmillan Publishers, 2001. ISBN 978-1-56159-239-5
↑ Stanley Sadie, John Tyrrell (toim.): ”Dorian”, The New Grove Dictionary of Music and Musicians, 2 painos. Lontoo: Macmillan Publishers, 2001. ISBN 978-1-56159-239-5
↑ ^a ^b Felix Salzer, Carl Schachter: Counterpoint in Composition: The Study of Voice Leading. Columbia University Press, 1989. ISBN 0-231-07039-X
↑ Jann Pasler (toim): ”From Subject to Style: Stravinsky and the Painters”, Confronting Stravinsky: Man, Musician, and Modernist, s. 16–38. University of California Press, 33. ISBN 0-520-05403-2
↑ ^a ^b Marks of the Dorian Family. Soundscapes, 26.11.2002, nro 5. Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
↑ Robert Winter, Robert Martin (toim.): ”Notes on the Quartets”, The Beethoven Quartet Companion, s. 270. University of California Press, 1994. ISBN 978-0-520-20420-1
↑ Suomen evankelisluterilaisen kirkon virsikirja. Kirkkopalvelut, Suomen kirkon sisälähetysseura, 2001. ISBN 952-040-4
↑ Virsikirja, etusivu (Virret nuotteineen ja taustatietoa) Suomen evankelisluterilainen kirkko. Arkistoitu 16.9.2015. Viitattu 3.9.2015.
↑ ^a ^b ^c Ronald Herder: 1000 Keyboard Ideas, s. 76. Ekay Music, 1990. ISBN 978-0-943748-1
↑ Barry Dean Kernfeld: The New Grove Dictionary of Jazz, s. 785. Mamillan Publishers, 2002. ISBN 1-56158-284-6 |
↑ How Keys and Modes REALLY Work howmusicreallyworks.com. Viitattu 3.9.2015.
↑ Richard Lawn, Jeffrey L. Hellmer: Jazz: Theory and Practice, s. 190. Los Angeles: Alfred Publishing, 1996. ISBN 0-88284-722-8 Teoksen verkkoversio.
↑ Notes on "Eleanor Rigby" icce.rug.nl. Viitattu 3.9.2015.
↑ Thoughts on Eleanor Rigby billtroxler.com. Arkistoitu 2.2.2014. Viitattu 3.9.2015.
↑ ”Intialainen musiikki”, Otavan iso musiikkitietosanakirja, 3. osa (Herz–Laudes), s. 149. Otava. 951-1-04553-9

Aiheesta muualla

Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Doorinen Wikimedia Commonsissa

Käännös suomeksi

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Dorian mode

[TammiKreik-1] ”Kreikan musiikki”, Tammen musiikkitietosanakirja, 1. osa (A-L), s. 225. Tammi, 1981. ISBN 951-30-5915-4

[GroveGreece-2] Stanley Sadie, John Tyrrell (toim.): ”Greece, §I: Ancient: 6. Music Theory: (iii) Aristoxenian Tradition: (d) Scales”, The New Grove Dictionary of Music and Musicians, 2 painos. Lontoo: Macmillan Publishers, 2001. ISBN 978-1-56159-239-5

[GroveMode-3] Stanley Sadie, John Tyrrell (toim.): ”Mode, §II: Medieval modal theory, 2: Carolingian synthesis, 9th–10th centuries”, The New Grove Dictionary of Music and Musicians, 2 painos. Lontoo: Macmillan Publishers, 2001. ISBN 978-1-56159-239-5

[4] Stanley Sadie, John Tyrrell (toim.): ”Oktōēchos”, The New Grove Dictionary of Music and Musicians, 2 painos. Lontoo: Macmillan Publishers, 2001. ISBN 978-1-56159-239-5

[5] Stanley Sadie, John Tyrrell (toim.): ”Hypodorian”, The New Grove Dictionary of Music and Musicians, 2 painos, 12. osa, s. 36–37. Lontoo: Macmillan Publishers, 2001. ISBN 978-1-56159-239-5

[GroveDorian-6] Stanley Sadie, John Tyrrell (toim.): ”Dorian”, The New Grove Dictionary of Music and Musicians, 2 painos. Lontoo: Macmillan Publishers, 2001. ISBN 978-1-56159-239-5

[Salzer-7] Felix Salzer, Carl Schachter: Counterpoint in Composition: The Study of Voice Leading. Columbia University Press, 1989. ISBN 0-231-07039-X

[8] Jann Pasler (toim): ”From Subject to Style: Stravinsky and the Painters”, Confronting Stravinsky: Man, Musician, and Modernist, s. 16–38. University of California Press, 33. ISBN 0-520-05403-2

[Tillekens-9] Marks of the Dorian Family. Soundscapes, 26.11.2002, nro 5. Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)

[10] Robert Winter, Robert Martin (toim.): ”Notes on the Quartets”, The Beethoven Quartet Companion, s. 270. University of California Press, 1994. ISBN 978-0-520-20420-1

[11] Suomen evankelisluterilaisen kirkon virsikirja. Kirkkopalvelut, Suomen kirkon sisälähetysseura, 2001. ISBN 952-040-4

[12] Virsikirja, etusivu (Virret nuotteineen ja taustatietoa) Suomen evankelisluterilainen kirkko. Arkistoitu 16.9.2015. Viitattu 3.9.2015.

[Thousand-13] Ronald Herder: 1000 Keyboard Ideas, s. 76. Ekay Music, 1990. ISBN 978-0-943748-1

[14] Barry Dean Kernfeld: The New Grove Dictionary of Jazz, s. 785. Mamillan Publishers, 2002. ISBN 1-56158-284-6 |

[howmusicreallyworks-15] How Keys and Modes REALLY Work howmusicreallyworks.com. Viitattu 3.9.2015.

[16] Richard Lawn, Jeffrey L. Hellmer: Jazz: Theory and Practice, s. 190. Los Angeles: Alfred Publishing, 1996. ISBN 0-88284-722-8 Teoksen verkkoversio.

[17] Notes on "Eleanor Rigby" icce.rug.nl. Viitattu 3.9.2015.

[18] Thoughts on Eleanor Rigby billtroxler.com. Arkistoitu 2.2.2014. Viitattu 3.9.2015.

[19] ”Intialainen musiikki”, Otavan iso musiikkitietosanakirja, 3. osa (Herz–Laudes), s. 149. Otava. 951-1-04553-9

[1]

[2]

[3]

[4]

[5]

[6]

[7]

[8]

[9]

[10]

[11]

[12]

[13]

[14]

[15]

[16]

[17]

[18]

[19]