Freija
Freija on skandinaavissa mytologiassa vaanien sukuun kuuluva jumalatar. Hän on kauneuden, rakkauden ja hedelmällisyyden jumalatar, ja samalla myös kaikkein kaunein jumalista. Hän on hyvin paljon kreikkalaisen jumalattaren Afroditen kaltainen. Freijan uskottiin antavan tyydytystä rakkauselämään, kuten myös kasvattavan sadot viljaviksi.
Freija rakkauden jumalattarena
Freijaa pidettiin kaikkein halutuimpana jumalattarena. Kun hän tahtoi saada kuuluisan Brisingamen kaulakorun neljältä kääpiöltä (Dvalin, Alfrik, Berling ja Grer), jokainen heistä pyysi saada viettää yhden yön naisen kanssa, mihin Freija viimein suostui. Myöhemmin Odin määräsi Lokin varastamaan kaulakorun ja pyysi sitten samaa hintaa kuin kääpiöt korun palautuksesta. Freija rakasti koruja niin paljon, että hän antoi tyttärelleen nimeksi Hnoss, mikä tarkoittaa jalokiveä. Brisingamen kaulakorun lisäksi hän omisti haukansulista tehdyn kaavun, joka antoi hänelle voiman muuttua miksi tahansa linnuksi.
Ensimmäiset tarinat eivät erottele Freijaa ja Friggiä, mutta myöhemmin näiden kahden jumalattaren välille on tullut selvä ero. Jossain teksteissä he kuitenkin esiintyvät yhdessä. Eräät lähteet paljastavat Freijan olleen Odinin vaimo, luultavasti koska Frigg ja Freija olivat sama henkilö. Loki myös väittää, että Freijalla olisi ollut suhde veljensä kanssa.
Freija sodan jumalattarena
Taistelun jumalattarena Freija ratsastaa Hildisvín-nimisellä villisialla. Eräs runo kertoo miten Freija muutti Ottarin villisiaksi suojellakseen tätä. Villisian merkitys skandinaavisessa mytologiassa liittyy hedelmällisyyteen ja suojeluun. Toiset lähteet kuvaavat Freijan ajavan sotavaunuissa, joita veti kaksi leijonankokoista kissaa. Taistelussa kuolleiden soturien sieluista puolet ovat Odinin ja puolet Freijan. Jumalattaren yhteydestä kuolemaan kerrotaan ohimennen Egilin saagassa, kun miehen tytär Thorgerda uhkaa tehdä itsemurhan veljensä kuoleman vuoksi sanoen ”En aio syödä ennen kuin illastan Freijan kanssa.”
Freija noitana
Ynglinga-saagassa Snorri Sturluson kertoi Freijan olleen lahjakas harjoittaja eräänlaisessa magiassa. On spekuloitu, että jumalatar olisi ollut profeetta Gullveig, mutta moinen julkisuus olisi ollut Freijalle turhaa sillä hän oli hyvin suosittu jo itsenään. Hän ajoi vaunuja joita veti kaksi kissaa. Hänellä oli kyky muuttaa ulkomuotoaan.