Saarijärven Paavo
Saarijärven Paavo (ruots. Bonden Paavo, myös Högt bland Saarijärvis moar) on J. L. Runebergin alun perin ruotsinkielinen runo, joka ilmestyi vuonna 1830. Se kertoo vaikeuksien koettelemasta Paavosta, kuvitteellisesta saarijärveläisestä talonpojasta. Yhdeksi Runebergin tunnetuimmista noussut runo loi aikanaan suomalaiselle sivistyneistölle ihanteellisen kuvan työteliäästä ja hurskaasta suomalaisesta talonpojasta.
Tausta
muokkaaSaarijärven Paavo ilmestyi alun perin nimettömänä runona numerolla 25 Runebergin kokoelmassa Dikter (1830). Sen ja kokoelman muiden epigrammien esikuvana toimivat serbialaiset kansanrunot, joita Runeberg oli lukenut Vuk Karadžićin saksantamasta kokoelmasta Serbische Volkslieder (1827) ja joita Runeberg itsekin ruotsinsi.[1] Runo on kirjoitettu syksyllä 1829 tai talvella 1830.[2]
Saarijärven Paavo tunnetaan kuitenkin parhaiten itsenäisenä runona. Se on suomennettu lukuisia kertoja useilla eri nimillä. Ensimmäinen suomennos julkaistiin vuonna 1851 Suomen Talousseuran lehdessä Suomen Huoneenhallitusseuran Sanomia.[2] Runo sisältyy myös 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella kouluissa laajasti käytettyyn Zacharias Topeliuksen Maamme kirjaan nimellä ”Kärsivällisyys”.[3] Runosta oman suomennoksensa ovat laatineet muun muassa Elias Lönnrot, joka käänsi alun perin Suomi-aikakauskirjassa Saarijärven Paavon nimellä "Saarijärven Martti", August Ahlqvist, Agathon Meurman, Johan Bäckwall (tosin vain hiukan aikaisemmasta suomennoksesta korjailtuna), Kaarlo Forsman, Paavo Cajander, Otto Manninen ja Risto Ahti.[4]
Lisäksi runo on käännetty ainakin englanniksi, unkariksi, saksaksi, viroksi, liettuaksi ja latinaksi.[5] Katalaaniksi sen on kääntänyt ranskan kautta katalonialainen lääkäri ja kääntäjä Benet R. Barrios. Käännös ilmestyi ensin barcelonalaisessa lehdessä ja uudestaan kuvallisessa kirjasessa Finlandeses (1905).[6]
Juoni
muokkaaPaavo asuu Saarijärven hallanaroilla mailla vaimonsa ja lastensa kanssa. Siellä hän viljelee peltoaan luottaen Jumalaan. Keväällä kuitenkin tulva vie puolet oraista, kesällä raekuuro kaataa toisen puolen maahan, ja syksyllä halla vie lopunkin sadon. Paavon vaimo on menettää toivonsa koettelemusten vuoksi. Joh. Bäckwallin suomennoksen mukaan:
Tarttui tukkahansa Paavon vaimo,
Sanoi: ”Paavo-parka, poloseni!
Ota sauva, hylkäs meidät Herra;
Kolkko miero, nälkä kauheampi”.
Sen sijaan Paavo itse pysyy vakaana ja järkkymättömänä rohkaisten vaimoaan:
”Vaikka kokee, eipä hylkää Herra.
Pane leipään puoli petäjätä,
Minä laitan ojat leveämmät,
Mutta tulon toivon taivahasta.”
Perhe selviytyy leipomalla leivän puoliksi petäjänkuoresta, siis tekemällä pettua. Paavo kaivaa suuremmat ojat ja myy lampaat siemenviljaa saadakseen. Ojien ansiosta kevättulva ei vahingoita oraita. Sen sijaan kesän raekuuro kaataa oraat ja syksyn halla vie taas loput. Paavon vaimo on vaipua taas epätoivoon, mutta jälleen mies rohkaisee häntä:
”Vaikka kokee, eipä hylkää Herra.
Pane kaksin verroin petäjätä,
Kaksin kerroin laitan lannan maalle.
Mutta tulon toivon taivahasta.”
Paavo levittää pellolle enemmän lantaa ja myy karjan saadakseen siemenviljaa. Tällä kertaa luonnonilmiöt eivät vahingoita satoa lainkaan. Vaimo riemuitsee ajatellessaan selvän leivän ajan koittaneen. Paavo kuitenkin muistuttaa solidaarisuudesta vähemmän onnekkaita kohtaan:
”Vaimo, vaimo! sit’ ei kuri kaada,
Jok’ ei hylkää toista hädässänsä.
Pane leipään puoli petäjätä,
Veihän vilu tou’on naapurimme.”
Tulkinta ja rakenne
muokkaaSaarijärven Paavon taustana ovat Suomessa koetut katovuodet, joita runon tapahtumat heijastelevat. Aihe oli ajankohtainen Saarijärvellä siksi, että paikkakuntaa oli juuri ennen Runebergin tuloa kohdannut ankara kato. Runon käytännöllinen opettavaisuus nousee esiin ojankaivussa: se patisti talonpoikia parantamaan viljelytekniikkaansa. Runeberg oli nimittäin Turussa ollessaan tutustunut Suomen talousseuran uusiin maatalousoppeihin ja saattoi siksi Saarijärven oloja tarkastellessaan havaita, että ojittaminen ja lannoittaminen olivat pitäjässä kovin puutteellisia. Runeberg kuvasi samaan tapaan Saarijärven kansaa myös vuoden 1832 kesällä Helsingfors Morgonbladissa ilmestyneessä artikkelissaan ”Några ord om nejderna, folklynnet och lefnadssättet i Saarijärvi socken”, jossa hän vetoaa kansaa auttamaan kadoista kärsineitä.[7]
Runon sävy on aikansa pohjoismaisessa taiderunoudessa hyvin arkirealistinen: se kuvaa jokapäiväistä raatamista, joka nähtiin runon ilmestymisaikana rahvaan hiljaisen sankaruuden ilmentymänä. Saarijärven Paavo loi suomalaiselle sivistyneistölle ihanteellisen kuvan kansasta, joka luotti Jumalaan, mutta teki myös ahkerasti työtä. Runon loppuhuipentumana nousi esiin lähimmäisenrakkaus, kun kovia kokenut Paavo muisti aivan pyytämättä naapuriaankin.[8]
Myöhemmin Saarijärven Paavoa ovat kritisoineet erityisesti marxilaiset kirjallisuusteoriitikot todellisuuden vääristelystä.[8] Kritiikkiä runon vakiinnuttamaa idealistista kansankuvaa taustoitti osaltaan myös Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian ensimmäinen osa. Sen ruotsinnos Högt bland Saarijärvis moar (1959) osoitti yhteyden runoon jo nimensä kautta. Trilogiassa Koskelan Jussi asettui Saarijärven Paavon rinnakkaishahmoksi, mutta osoittautui anteliaisuudessa aivan Paavon vastakohdaksi.[9]
Rakenteellisesti Saarijärven Paavossa voidaan erottaa kolme vaihetta. Niistä jokainen päättyy dramaattiseen nousuun, joista kahdessa ensimmäisessä sato menetetään ahkeruudesta ja hurskaudesta huolimatta. Kolmas osio huipentuu Paavon solidaarisuuden osoitukseen naapuriaan kohtaan. Vaikutelma luodaan kielellisesti yksinkertaisin keinoin ja vähäeleisesti, eikä siinä ilmene lainkaan edeltävän aikakauden koristeellisuutta.[8]
Saarijärven Paavo muualla
muokkaaUseat kuvataiteilijat ovat käsitelleet Saarijärven Paavoa. Runoon on olemassa kaksi mainittavaa kuvitusta: Hanna Frosterus-Segerstrålen kuvitus vuodelta 1887 ja Björn Landströmin vuodelta 1947.[10]
Saarijärven kirkon viereisessä puistossa sijaitsee kuvanveistäjä Heikki Varjan toteuttama pronssiveistos Saarijärven Paavo, joka esittää Paavoa ja tämän polvilleen vajonnutta vaimoa. Muistomerkkihanke käynnistettiin vuonna 1953, ja patsaan paljasti presidentti Urho Kekkonen 16. heinäkuuta 1961. Patsaan jalustan etupuolelle on hakattu runon säe ”mutta Jumalalta kasvun toivoi”. Monien mielestä tämä ei ollut runon ydinajatus, joten paikallisen kulttuurivaikuttajan Eeti Hännisen aloitteesta jalustan takapuolelle lisättiin vuonna 1977 runon kuuluisampi viimeinen säe ”pane leipään puolet petäjäistä veihän naapurimme touon halla”.[11] Patsaan lisäksi paikkakunnalla on useita Paavon mukaan nimettyjä alueita, kuten Paavonrinteet, Paavon aukio, Paavontie. Vuosittain kesällä valitaan myös Saarijärven Paavo.
Kun oikeusministeri Ernst von Born kertoi radiopuheessaan 19. syyskuuta 1944 Suomen kansalle Moskovan välirauhan ankarista ehdoista, hän päätti puheensa lainaukseen Saarijärven Paavosta valaakseen suomalaisten uskoa tulevaisuuteen: ”Älkäämme siis antako tämän päivän raskaiden uutisten masentaa mieltänne, vaan muistakaamme runoilijan vakuutusta: ’Vaikka kokee, ei se hylkää herra’”. Puheen oli kirjoittanut pääministerin sihteeri V. J. Sukselainen.[12]
Maaltamuuton yleistyttyä sotien jälkeen Saarijärven Paavo joutui jopa pilailun kohteeksi. Vuonna 1958 esitettiin radion Tuohikontti-ohjelmassa parodiaruno ”Säärijärven Paavo”, jossa talonpoika selviytyi kadosta tukiaisilla. Tätä pidettiin rienauksena, minkä takia ohjelman tekijälle Aune Haarlalle annettiin huomautus. Maalaisliiton eduskuntaryhmä teki ”näistä maalaisväestöä syvästi loukkaavista ohjelmanumeroista” myös eduskuntakyselyn.[13][14] Samaa parodiateemaa jatkoi kahdeksan vuotta myöhemmin Irwin Goodman laulussaan ”Uusi Paavo” ja Juha Vainio laulussaan ”Paavo, Paavo”, jotka kumpikin joutuivat Yleisradiossa kiellettyjen levyjen listalle. Päätökset teki Yleisradion hallintoneuvosto. [15][16]
Lähteet
muokkaa- Kallio, Reino 1972: Vanhan Saarijärven historia. Gummerus, Jyväskylä.
- Oksala, Teivas 2004: Käännökset (Arkistoitu – Internet Archive). Runeberg.net.
- Simpanen, Marjo-Riitta: Runeberg kuvataiteen kansankuvauksen innoittajana. Saarijärven museo, Saarijärvi 2004.
- Topelius, Zacharias 1876: Maamme kirja: lukukirja alimmaisille oppilaitoksille Suomessa (Arkistoitu – Internet Archive). Suomentanut Joh. Bäckwall. G. W. Edlund, Helsinki.
- Varpio, Yrjö 2006: Väinö Linnan elämä. WSOY, Helsinki.
- Wrede, Johan 1999: Johan Ludvig Runeberg – kansallisrunoilija. Suomentanut Rauno Ekholm. Teoksessa Varpio, Yrjö & Liisi Huhtala (toim.): Hurskaista lauluista ilostelevaan romaaniin s. 220–239. Suomen kirjallisuushistoria 1. SKS:n Toimituksia 724 : 1. SKS, Helsinki.
- Yrjänäinen, Annikki 2004: Runebergin ”Saarijärven Paavo” matkalla suomen kieleen. – Taite.
- Suomi. Tidskrift i fosterländska ämnen. 1845. SKS 1846.
Viitteet
muokkaa- ↑ Wrede 1999: 223.
- ↑ a b Simpanen 2004, s. 15–16.
- ↑ Topelius 1876: 105–107.
- ↑ Simpanen 2004:17, Yrjänäinen 2004.
- ↑ Oksala 2004.
- ↑ Barrios, Benet Roura, Tietosanakirja osa 1, palsta 871, Tietosanakirja Osakeyhtiö 1909
- ↑ Kallio 1972: 654–655, Wrede 1999: 224–225.
- ↑ a b c Wrede 1999: 224.
- ↑ Varpio 2006: 576–577.
- ↑ Simpanen 2004, s. 17.
- ↑ Simpanen 2004, s. 18–20.
- ↑ Suuret puheet: Sanoma välirauhasta (puhe ja sitä käsittelevä radio-ohjelma) Ylen Elävä arkisto. Viitattu 26.9.2014.
- ↑ Raimo Salokangas: Aikansa oloinen: Yleisradion historia, osa 2 (1949–1996), s. 40. Helsinki: Yleisradio, 1996. ISBN 951-43-0714-3.
- ↑ Antero Alpola: Viihdevuosien vilinässä: radiokauteni ensimmäinen puoliaika 1945–1960, s. 176. Hämeenlinna: Karisto, 1988. ISBN 951-23-2475-X.
- ↑ Salokangas 1996, s. 235.
- ↑ Tuomas Pelttari, Musiikki kuuluu kaikille, Musiikkikirjastot 28.9.2015, viitattu 7.12.2018
Kirjallisuutta
muokkaa- Kielletyt, toim. Kai Ekholm, Things To Come, 1990 ISBN 951-8908-01-X
Aiheesta muualla
muokkaa
Lisää luettavaa aiheesta Saarijärven Paavo on Wikiaineistossa
