Shikoku
Shikoku (jap. 四国 kuuntele ääntämys (ohje), "neljä maata") on pienin sekä pinta-alaltaan että väkiluvultaan Japanin neljästä pääsaaresta. Sen vanhoja nimiä on muun muassa Ryo-no-futana-shima (伊予之二名島), Ryo-shima (伊予島) ja Futana-shima (二名島). Nykyinen nimi viittaa neljään vanhaan maakuntaan, joista saari muodostui: Awa, Iyo, Sanuki ja Tosa.
Shikokun alue - sisältäen Shikokun ja ympäröivät pienet saaret - kattaa noin 18 000 km² alueen ja koostuu neljästä prefektuurista: Ehime, Kagawa, Kōchi ja Tokushiman prefektuuri. Saari on yhdistettynä Honshūn lautalla, ilmateitse sekä vuodesta 1988 alkaen siltaverkostolla. Ennen siltojen valmistumista Shikoku oli hyvin eristäytynyt muista saarista ja vapaan liikkumisen Shikokun ja muiden saarien välillä odotettiin parantavan taloudellista tilannetta sillan molemmissa päissä. Näin ei kuitenkaan ainakaan vielä ole tapahtunut.
Idästä länteen kulkeva vuorijono jakaa Shikokun kapeaan pohjoiseen lohkoon Seton sisämerta vasten sekä eteläiseen lohkoon, Tyyntä valtamerta vasten. Suurin osa saaren 4,5 miljoonasta asukkaasta asuu pohjoisessa ja suurista kaupungeista kaikki paitsi yksi sijaitsevatin pohjoisessa lohkossa. Ishizuchi-vuori (石鎚山) Ehimessä on 1982 metriä korkea ja saaren korkein vuori. Saaren teollisuus on kohtalaisen kehittynyttä ja sisältää mm. kuparin käsittelylaitoksen, jossa tärkeän Besshin kuparikaivoksen kuparia käsitellään. Laajat hedelmälliset alueet, varsinkin idässä, kasvattavat riisiä ja talvisin vehnää ja ohraa. Erilaisia hedelmiä kasvatetaan laajalti koko pohjoisosassa, mm. sitrushedelmiä, persimoneja, persikkaa ja viinirypäleitä. Koska Shikokulla kasvatetaan paljon vehnää, udonista (饂飩) tuli tärkeä osa Kagawan alueen ihmisten ruokavaliota Edo-kaudella.
Laajempi eteläinen alue on vuoristoista ja harvaan asuttua. Ainoa suurempi alanko on pieni tasanko Kōchissa, jossa prefektuurin pääkaupunki sijaitsee. Leudon talven takia saarella pystytään kasvattaman kaksi satoa vuodessa: ensin riisiä ja sen jälkeen syysvehnää tai syysohraa.