Alankomaiden taide

Alankomaiden taide on nykyisen Belgian ja Alankomaiden alueen taidetta 1300-luvun lopulta 1700-luvulle. Etelä- ja Pohjois-Alankomaat sekä Burgundi muodostivat ennen 1500-luvulla tapahtunutta valtiollista kahtiajakoa taidehistoriallisesti yhtenäisen alueen. (niin sanottu vanha-alankomaalainen taide). Sen keskus sijaitsi Flanderissa. Alankomaalainen taide jakaantui 1500-luvun lopulla flaamilaiseksi ja hollantilaiseksi taiteeksi.

Vasta 1300-luvulla itsenäistynyt Alankomaiden taide irrottautui naapuriensa Ranskan ja Saksan taiteesta. Painopiste siirtyi 1400-, 1500-, ja 1600-luvuilla arkkitehtuurista maalaustaiteeseen. Kalvinilainen pohjoinen ja katolinen etelä alkoivat 1500-luvulla kehittyä voimakkaasti eri suuntaan. Hollantilainen taide eroaa monessa suhteessa flaamilaisesta barokista.

Alankomaiden taiteen kultakausi kesti noin sata vuotta ajoittuen lähinnä 1600-luvulle. Kultakausi näkyi etenkin maalaustaiteessa, kirjallisuudessa ja arkkitehtuurissa. Kultakauden maalarien teokset erosivat Peter Paul Rubensin edustamasta barokkityylistä. Maalaukset muuttuivat realistisemmiksi: arkipäivän aiheista maalattiin asetelmia, muotokuvia ja maisemia. Näitä töitä tilasi rikastunut porvaristo, ei enää kirkko eikä aatelisto.

Maalaustaide

Pääartikkeli: Alankomaiden maalaustaide

Jan van Eyck: Arnolfinin perhe.

Stavelot'n Raamatun kirjaminiatyyri.

Alankomaalaisen maalaustaiteen aloittivat kirjaminiatyyrit 1000- ja 1100-luvulla. Edellytykset van Eyckin veljesten maalaustyölle loivat noin 1400 Burgundin hoville lähinnä miniatyyrejä maalanneet Melchior Broederlam ja Limburgin veljekset maalaustensa luonnonmukaisuudella. Hubert van Eyckin ja Jan van Eyckin maalauksia pidetään varsinaisen vanhan alankomaalaisen maalaustaiteen alkuna.

Alueen eteläosassa rinnastettiin 1400-luvulla Raamatun tapahtumat maallisiin ja realistinen väritys selkeään kuvarakenteeseen. Tavoitteena yksityiskohtien tarkka kuvaaminen ja tilan käyttö. Pohjoisessa oli vallalla karumpi, yksinkertaisempi ja asiallisempi ilmaisutapa.

Renessanssi

Renessanssin aloittajia olivat Antwerpenissä Leonardo da Vinciltä vaikutteita saanut Quentin Massys ja maisemamaalari Joachim Patinier. Pohjoisessa kehittyi kansallisempi ja omaperäisempi tyyli. 1500-luvun loppupuolta hallitsi oppinut manierismi. Maalaustaide alkoi jakautua eri lajeihin. Merkittävin 1500-luvun alankomaalainen taidemaalari oli Pieter Brueghel vanhempi, joka maalasi kansalliseen tyyliin niin uskonnollisia kuin maallisiakin aiheita.

Barokki

Vähitellen flaamilainen barokki vapautui italialaisista esikuvistaan ja kehittyi oma aistillisen liikkuva, eloisan täyteläinen tyyli, jonka merkittävimpiä mestareita oli muun muassa Peter Paul Rubens, joka oli nerokas uudistaja ja vaikutti kaikkiin taiteen alueisiin.

Kultakausi

Pääartikkeli: Alankomaiden kultakauden maalaustaide

Alankomaiden 1600-luvun maalaustaiteen kukoistus on länsimaisen taidehistorian merkittävimpiä kausia. Oman aikansa Euroopassa Alankomaiden koulu oli ainutlaatuisen moderni. Se toimi lähinnä vapaiden markkinoiden varassa, kun taide muualla Euroopassa sai tukea aristokraateilta taiteensuosioilta ja kirkollisilta tahoilta. Se oli säännöistä vapaa, realistinen ja perin porvarillinen. Kultakauden yksittäiset maalarit kuten Frans Hals, Jan van Goyen ja Vermeer keskittyivät usein luomaan ainoastaan yhden aiheen maalauksia, esimerkiksi muotokuvia tai maisemia.Taidemaalarit kuten Rembrandt tuottivat runsain mitoin teoksia ja kehittivät aiheitaan keskiluokan maun mukaisiksi.

1700-luku

Taidemaalaus oli 1700-luvun lähes täysin lamassa ja elpyi vasta 1800-luvulla.

Taidemaalareita

• Rubens (1577–1640) – Barokin suuri nimi
• Frans Hals (1582/1583 – 1666) – Kultakausi, muotokuvia
• Jan van Goyen (1596–1656) – Kultakausi, maisemia
• Antoon van Dyck (1599–1641) – Rubensin avustaja, josta tuli englantilainen hovimaalari
• Rembrandt (1606–1669) – Kultakauden suurin
• Vermeer (1632–1675) – Sisäkuvia
• Vincent van Gogh (1853–1890), Kultakausi, maisemia

Arkkitehtuuri

Keskiajalla Alankomaiden arkkitehtuuri oli vielä täysin naapurimaiden Saksan ja Ranskan esikuvien mukaista. Esiromaanisen tyylin arkkitehtuuria edustavat Kaarle Suuren palatsi Nijmegenissä, Pyhän Johanneksen kirkko ja Pyhän Lambertin tuomiokirkko Liégessä.

Kultakauden arkkitehtuuri sai vaikutteita italialaisesta renessanssista, mutta siinä oli silti kansallisia ominaispiirteitä. Tyypillisiä rakennuksia olivat Amsterdamin raatihuone ja Haarlemin teurastajien kiltatalo.

Toinen tärkeä vaihe oli funktionalismin kukoistus 1930-luvulla, jolloin rakennettiin esimerkiksi Hilversumin kaupungintalo ja parantola sekä Van Nellefabriek -tupakkatehdas Rotterdamissa.

Elokuvat

Merkittäviä elokuvaohjaajia ovat Paul Verhoeven, Theo van Gogh ja Willem van de Sande Bakhuyzen.

Kirjallisuus

Pääartikkeli: Alankomaiden kirjallisuus

Alankomaiden ensimmäinen huomattava runoilija oli Henrik van Veldeke (noin 1140–1210), jonka tunnettu teos on keskifrankin murteella kirjoitettu eepos Eneit. Lisäksi häneltä on säilynyt kansanomaista minnelyriikkaa.

Alankomaiden kultakausi (1584–1702) oli myös kirjallisuuden kehityksen aikaa. Tämän ajanjakson päähahmoja olivat runoilija-näytelmäkirjailija Gerbrand Bredero (1585–1618), kirjailija ja runoilija Jakob Cats (1577−1660), historioitsija Pieter Corneliszoon Hooft (1581–1647), runoilija Constantijn Huygens (1596–1687) sekä runoilija, kirjailija ja näytelmäkirjailija Joost van den Vondel (1587–1679).

Kultakaudella kehittyi suvaitsevaisuuden ilmapiiri, joka avasi hollantilaisille mahdollisuuden nousta kirjakaupan eturintamaan. Nykyaikaiset historioitsijat kuvaavat tätä muutosta “hollantilaisena ihmeenä'” Lisäksi hollantilaisten lukutaito oli yleistä ja yrittäjät hyötyivät siitä. Seurauksena oli, että 1700-luvun Hollannista tuli suuri uutisten, Raamattujen ja poliittisten pamflettien tuottamisen keskus. Niinpä yrittäjä Louis Elzevir ja hänen jälkeläisensä loivat vahvan kirjakaupan dynastian. Tämä Elzevir-dynastia tuotti klassisten latinalaisten tekstien taskukirjoja, jotka olivat tieteellisiä, luotettavia ja kohtuuhintaisia. Elzevir-dynastia kuihtui vuonna 1712 ja samalla hävisi myös “hollantilainen ihme”, kun kansainvälinen kilpailu nitisti Hollannin kirjatuotannon.

Ensimmäisenä alankomaalaisena romaanina pidetään vuonna 1782 ilmestynyttä kaksiosaista teosta De historie van mejuffrouw Sara Burgerhart, jonka kirjoittivat Betje Wolff ja Agatha Deken.

Muiden aikakausien tunnettuja alankomaalaisia kirjailijoita:

• Anna Blaman (1905–1960), runoilija
• Robert van Gulik, salapoliisiromaanien kirjoittaja
• Cornélie Huygens (1848–1902), kirjailija ja feministi
• Tessa de Loo (s. 1946), romaanikirjailija
• Janwillem van de Wetering (1931–2008), salapoliisiromaani- ja romaanikirjailija
• Anna Woltz (s. 1981), journalisti ja lastenkirjailija

Musiikki

Alankomaalainen koulukunta, jota kutsuttiin myös nimellä burgundilainen koulukunta, hallitsi eurooppalaista musiikkia noin 1430–1570. Sillä oli merkittävä asema siirtymävaiheessa keskiajalta uudelle ajalle ja renessanssikauteen. Messu, maallinen ja hengellinen motetti ja chanson olivat suosituimmat muodot. Alankomaalaisen musiikin luoja ja polyfonisen tyylin perustaja oli Guillaume Dufay (1400–1474).

Lähteet

• Kiers, Judikje - Tissink, Fieke (toim.): The Glory of the Golden Age. Dutch Art of the 17th Century. Painting, Sculpture and Decorative Art. - Rijskmuseum, Amsterdam. Waanders Publischers. ISBN 90-400-9437-3
• Maantieto 1, Afganistan – Belgia, Kirjayhtymä 1980, ISBN 951-26-1904-0
• TOP, Koululaisen tietokeskus, osa 3, WSOY 1980, ISBN 951-0-09275-4
• TOP, Koululaisen tietokeskus, osa 5, WSOY 1989, ISBN 951-0-15818-6
• Otavan Iso Fokus, Kertovasti kuvitettu 8-osainen tietosanakirja, Osa 1, 3.p., s. 105–109, Otava 1972

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Alankomaiden kultakauden taidemaalareita Wikimedia Commonsissa