Benediktiinit

Benediktiinit (lat. Ordo Sancti Benedicti, lyhenne O.S.B, ”benediktiiniläiset” on vanhempi termi, jota on syytä välttää) ovat Pyhän Benedictus Nursialaisen luostarisääntöä noudattava luostarien järjestö. Benediktiinit ovat Italian ja Gallian myöhäisroomalaisen tai varhaiskeskiajan perinteisten munkkien hengellisiä jälkeläisiä. Benediktiinit eivät varsinaisesti muodosta yhtä ainoaa uskonnollista sääntökuntaa, koska jokainen luostari on itsenäinen. Tunnettuja benediktiiniluostareita ovat Subiacon, Monte Cassinon, Katalonian Montserratin, Solesmesin, Sankt Gallenin, Melkin, Fuldan ja Korveyn sekä lukemattomat muut luostarit, jotka olivat myös huomattavia kulttuurikeskuksia.

Pyhä Benedictus Nursialainen

Pyhä Benedictus kirjoitti luostarisääntönsä noin vuosina 535–540 perustamaansa Montecassinon luostaria varten. Luostarisääntö tarjoaa ohjeet sekä luostarin hallintoa että hengellistä ja aineellista hyvinvointia varten. Sääntö yhdistää rukouksen, ruumiillisen työn ja opiskelun huolellisesti laadittuun päiväohjelmaan. Suomen lähimpiä luostareita ovat nykyään Ruotsissa nunnaluostarit Omberg, Mariavall ja miesten Sankt Benedikts Hus.

Katolisessa kirkossa benediktiiniluostarit muodostavat ”benediktiinisen konfederaation”. Se ei ole sääntökunta keskusjohtoisessa mielessä, vaan löyhä yhteenliittymä lähes itsenäisiä luostareita, jotka ovat liittyneet ”kongregaatioiksi” ja lopulta konfederaatioksi Rooman Sant’Anselmon priimasapotin (abbas primas) yhteyteen. Benediktiinisääntöä voivat seurata myös jotkut anglikaaniset ja protestanttiset yhteisöt, mutta ne eivät kuulu katoliseen konfederaation. Jokainen benediktiiniyhteisö tulkitsee oman apottinsa tai abbedissansa johdolla luostarisääntöä ja toimii itsenäisesti, kuitenkin jonkin benediktiinikongregaation jäsenenä ja yhteydessä kunniavirkaa hoitavaan priimasapottiin.

Suurimpia ja tunnetuimpia benediktiinikongregaatioita ovat Solesmes, Subiaco-kassineesinen eli Subiaco-montecassinolainen (Congrecatio Sublacensis-Cassinensis, jolla on kongregaatioiden joukossa erityinen asema siksi, että sen vanhimmat luostarit ovat Benedictuksen itsensä perustamia) ja amerikkalais-kassineesinen kongregaatio. Näiden lisäksi on lukuisia muita. Myös olivetaanit, kamaldoleesit, vallombrosiaanit ja silvestriinit kuuluvat benediktiinikonfederaatioon.

Veljes- ja sisarkunnan tunnuslauseeksi on usein mainittu ora et labora, ”rukoile ja tee työtä”. Benediktiinien varsinainen ja oikea tunnuslause on kuitenkin: ”Pax – rauha”, joka esiintyy myös useissa veljes- ja sisarkunnan tunnuksissa. Benediktiinit eivät myöhempien veljes- ja sisarkuntien tapaan lupaa ”köyhyyttä kuuliaisuuta ja naimattomuutta”, vaan: ”kuuliaisuutta, elämäntapojen kääntymystä ja stabiliteettia” ("oboedientia, conversatio morum et stabilitas loci"). Viimeksi mainittu tarkoittaa uskollisuutta sille luostariyhteisölle ja paikalle, johon liitytään.

Benediktiineillä on myös maallikkojäseniä, oblaatteja, jotka ovat kiinnittäytyneet lupaustensa kautta johonkin tiettyyn luostariyhteisöön. He eivät välttämättä asu luostarissa, mutta kuuluvat sen piiriin ja hengelliseen ohjaukseen. He voivat käyttää nimensä jäljessä lyhennettä OSB Obl tai OblSB eli Oblatus Ordinis Sancti Benedicti.

Historia

Monte Cassinon luostari

Jo ennen Benedictusta lännessä oli luostareita. Niistä todistaa niin sanottu Regula magistri, ”mestarin sääntö”, johon Benedictus paljolti perustaa oman sääntönsä. Benedictus perusti ensimmäisen luostarinsa Italian Subiacoon, ennen kuin siirtyi Monte Cassinoon noin vuonna 530. Monte Cassinon luostari tuli esikuvaksi länsimaiselle luostarilaitokselle. Pyhän Benedictuksen luostarisääntö velvoitti munkkeja (ja myöhemmin myös nunnia Benedictuksen sisaren, pyhän Scholastican innoittamina) säännöllisten liturgisten hetkipalvelusten ohella ruumiilliseen työhön, tosin ruumiilliseksi työksi laskettiin myös kirjojen jäljentäminen ja opiskelu.

Benediktiineillä oli varhaiskeskiajalla huomattava asema teologeina, historiankirjoittajina ja käsikirjoitusten säilyttäjinä sekä koko läntisen Euroopan kristillistäjinä. Ensimmäinen painettuna julkaistu kokoelma varhaisia kristillisiä ja kirkkoisien tekstejä perustui ranskalaisten mauristibenediktiinien työhön, joka myöhemmin on sisältynyt niin sanottuun Mignen nimellä julkaistuun Patrologia latinaan ja Patrologia Graecaan. Myös useat paavit ovat olleet benediktiinejä Gregorius Suuresta alkaen.

Benediktiinit olivat ensimmäisellä kristillisellä vuosituhannella jokseenkin ainoa luostariyhteisöiden verkosto ja suurelta osin benediktiinien ansiosta länsimainen uskonnollinen, filosofinen ja kirjallinen kulttuuri säilyi kansainvaellusten Länsi-Euroopassa.

Benediktiinijärjestön sisällä syntyi myöhemmin useita uudistusliikkeitä, joista huomattavimmat ovat niin sanottu Clunyn liike, joka syntyi nimikkoluostarinsa ympärille 900-luvulla, sekä sisterssiläisjärjestö, sistersiaanit, joka sai alkunsa Citeaux’n benediktiiniluostarista vuonna 1098. Sistersiaanit eivät kuitenkaan kuulu benediktiinikonfederaatioon, vaikka seuraavatkin samaa sääntöä. Kuitenkin vasta 1200-luvulta alkaen saarnaaja- ja kerjäläisveljestöt (dominikaanit ja fransiskaanit) alkoivat syrjäyttää benediktiinisääntökunnan asemaa läntisessä kirkossa.

Lähteet

• Pyhän Benedictuksen luostarisääntö. Toim. Tuija Ainonen ja Maiju Lehmijoki-Gardner. Helsinki 2010.
• Pyhän Benedictuksen sääntö. Käännös: Sisar Mechtild (Skaffari) OSB. Esipuhe isä Edmund Power OSB, Rooman pyhän Paavalin basillikan benediktiiluostarin apotti. Helsinki 2011.
• La Règle de Saint Benoît I–V. Adalbert de Vogüe OSB. Éditions du Cerf, Paris 1971–1972. Sources chrétiennes nos. 181–186.
• Le Régle du Maître – Regula Magistri I–II. intr., texte, trad. et notes Adalbert de Vogüe. Paris 1964. Sources chrétiennes nos. 105–106.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Benediktiinit Wikimedia Commonsissa

• Annala, Pauli: Benediktiininen ympäristöliike – luonnon ja hengellisyyden syvää ykseyttä (Arkistoitu – Internet Archive). Teologia.fi 13.9.2009.