Dario Gradi
Dario Gradi (s. 8. heinäkuuta 1942 Milano) on italialaissyntyinen englantilainen jalkapallovalmentaja.[1]
Gradi on nykyisin Crewe Alexandra FC:n nuorisoakatemian päävalmentaja. Hän oli vuodesta 1983 alkaen Crewen päävalmentajana yhtäjaksoisesti lähes 24 vuoden ja yli 1200 ottelun ajan. Siirtyessään seuran tekniseksi johtajaksi 2007 hän oli pisimpään yhtä seuraa valmentanut manageri Englannissa.[2]
Ura
muokkaaItaliassa syntynyt Dario Gradi muutti Englantiin 4-vuotiaana. Hän pelasi Sutton Unitedissa ja Tooting & Mitchamissa Englannin alasarjoissa, jonka jälkeen hän lähti opiskelemaan liikunnanopettajaksi. Jalkapallovalmennukseen hän ryhtyi vuonna 1971 Chelsean apulaisvalmentajana. [3]
Toimittuaan valmennustehtävissä usean vuoden ajan Gradi valittiin Wimbledonin manageriksi tammikuussa 1977. Hän pysyi Wimbledonissa vuoteen 1981 asti, jolloin hän siirtyi Crystal Palaceen. Kahdeksan kuukauden jälkeen Gradi siirtyi Leyton Orientin nuorten joukkueen valmentajaksi. Gradin huhuttiin siirtyvän Leytonista Barcelonan valmennusryhmään, mutta hänestä tuli 4. sarjatason pohjalla olevan Crewe Alexandran manageri. [4]
Ensitöikseen Gradi kehitti seuralle toimivan nuorisojärjestelmän, jonka avulla hän onnistui kehittämään Creweä. Ennen Gradin aikaa Crewe oli viettänyt koko 1900-luvun The Football Leaguen kahdessa alimmassa divisioonassa ja jäänyt viimeiseksi kuudesti vuoden 1946 jälkeen. Gradi nosti Crewen toiseksi korkeimmalle sarjaportaalle, silloiseen 1. divisioonaan, kauden 1996–1997 päätteeksi. Ensimmäisellä kaudella putoajaksi veikattu Crewe sijoittui sijalle 11.[5] Seuraavilla kausilla Crewe taisteli onnistuneesti putoamista vastaan kunnes se vihdoin putosi keväällä 2002. Gradin lähes 24 vuotta kestänyt managerin ura Crewessä päättyi huhtikuussa 2007, kun hän päätti siirtyi seuran johtokuntaan. [4][6]
Gradi palasi päävalmentajaksi Guðjón Þórðarsonin saatua potkut 2009.[7] Gradi erosi marraskuussa 2011 ja siirtyi Crewen nuorisoakatemian johtajaksi.[8]
Gradilla on ollut suuri merkitys Crewelle. Hänen luoman nuorisojärjestelmän avulla seura pystyi kehittämään lukuisia huippupelaajia, jotka se myi myöhemmin eteenpäin. Siirroista saaduilla tuloilla on parannettu seuran kotistadionia ja harjoitusolosuhteita, mikä Gradin mielestä on hänen suurin saavutuksensa. Gradin nuorisojärjestelmän kautta on huipulle noussut mm. Danny Murphy, Robbie Savage, Rob Jones, Geoff Thomas, Neil Lennon, Dean Ashton ja David Platt. [4][6]
Kunnianosoitukset
muokkaaEnglannin kuningatar on nimittänyt Gradin Brittiläisen imperiumin jäseneksi (MBE). Hänet on myös valittu englantilaisen jalkapalloilun Hall of Fameen vuonna 2004[6] ja Loughborough'n yliopiston kunniatohtoriksi 2003.[3]
Lähteet
muokkaa- ↑ The Interview: Dario Gradi, English football's longest-serving manager 17.2.2002. The Independent. Viitattu 21.12.2010.
- ↑ Rostance, Tom: Gradi gets new role after 24 years The Guardian. 21.4.2007. Viitattu 26.1.2012. (englanniksi)
- ↑ a b Biddle, Stuart: Puhe Gradin kunniatohtoriksi nimeämistilaisuudessa lboro.ac.uk. Viitattu 30.10.2008. (englanniksi)
- ↑ a b c Harris, Nick: Milestone marks Gradi's success The Independent. 20.11.2001. Viitattu 30.10.2008. (englanniksi)
- ↑ Dario Gradi - 24 Years At The Club vitalfootball.co.uk. Arkistoitu 9.11.2007. Viitattu 30.10.2008. (englanniksi)
- ↑ a b c Dario Gradi Englantilaisen jalkapalloilun Hall of Fame. Arkistoitu 15.11.2007. Viitattu 30.10.2008. (englanniksi)
- ↑ Thordarson sacked as Crewe boss 2.10.2009. BBC Sport. Viitattu 26.1.2012. (englanniksi)
- ↑ Dario Gradi steps down as Crewe Alexandra manager 10.11.2011. BBC Sport. Viitattu 26.1.2012. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Gradin valmennusura Soccerbase.com:ssa (Arkistoitu – Internet Archive)