Location via proxy:   [ UP ]  
[Report a bug]   [Manage cookies]                

Horst Mahler (s. 23. tammikuuta 1936 Haynau, Sleesia) on saksalainen asianajaja, joka on tunnettu nykyään erityisesti äärioikeistolaisten järjestöjen edustajana. 1970-luvulla hän puolestaan oli vasemmistoradikaalin RAF:n perustajajäseniä.

Horst Mahler vuonna 2001.

Mahler opiskeli oikeustiedettä Länsi-Berliinin Freie Universität -yliopistossa ja perusti asianajotoimiston 1964. Hän toimi muun muassa Andreas Baaderin ja Gudrun Ensslinin puolustusasianajajana. 1969 hän perusti yhdessä muun muassa Saksan vihreän puolueen nykyisen liittopäiväryhmän varapuheenjohtaja Hans-Christian Ströbelen kanssa Berliinin sosialistisen asianajajakollektiivin, joka toimi vuoteen 1979 saakka.

Vuodesta 1970 alkaen Mahler oli RAF:n jäsen. Hänet pidätettiin lokakuussa 1970. Tuolloin hänen asianajajanaan toimi Saksan entinen sisäministeri Otto Schily. Vankeusaikanaan Mahler erotettiin RAF:stä ideologisten erimielisyyksien takia. Mahler vapautettiin 1980. Vuonna 1987 hän sai korkeimman oikeuden päätöksellä asianajajan oikeutensa takaisin. Tässä prosessissa häntä edusti tuleva liittokansleri Gerhard Schröder.

2000-luvulle tullessa Mahler teki poliittisen täyskäännöksen liityttyään jyrkän nationalistiseen Nationaldemokratische Partei Deutschlands -puolueeseen, jonka asianajajana hän toimi vuoteen 2003 saakka, jolloin hän erosi puolueesta.

2003 Mahler perusti oman yhdistyksen "Yhdistys holokaustin kieltämisen vuoksi vainottujen kunnian palauttamiseksi" (Verein zur Rehabilitierung der wegen Bestreitens des Holocaust Verfolgten).[1]

2004 Mahleria vastaan nostettiin syyte kansankiihotuksesta. Mahler oli yhdessä muiden aggressiivisen antisemitistisen ja rasistisen Deutsches Kolleg -ryhmän jäsenten kanssa vaatinut "kunnon ihmisten kansannousua", juutalaisten seurakuntien kieltämistä, turvapaikanhakijoiden maasta karkottamista sekä työttömien ulkomaalaisten maasta karkottamista. Mahler tuomittiin yhdeksän kuukauden vankeusrangaistukseen

Vuodesta 2003 alkaen Mahler on esittänyt salaliittoteorioita Yhdysvaltain 11. syyskuuta 2001 tapahtuneista terrori-iskuista ja pitää tapahtumaa suunniteltuksi salaliitoksi" ja ei usko että al-Qaida olisi ollut sen takana.[2]

2009 Mahler tuomittiin kuudeksi vuodeksi vankeuteen holokaustin kieltämisestä. Eri syytekohtien ja aiempien tuomioitten kautta Mahlerin saama rangaistus piteni yhteensä 12 vuodeksi vankeutta.

Lähteet

muokkaa
  1. Passport withdrawn from German neo-Nazi Horst Mahler. World Jewish Congress, 27 January 2006. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 3 May 2017.
  2. Neo-Nazi blames US for 11 September January 13, 2003. BBC News. Viitattu November 7, 2007.

Aiheesta muualla

muokkaa