Ilmari Caselius
Ano Ilmari Caselius (29. huhtikuuta 1893 Tampere[1] – 8. tammikuuta 1978 Helsinki[2]) oli suomalainen oikeustieteilijä, joka toimi Helsingin yliopiston siviilioikeuden professorina 1936–1956.
Elämä ja ura
muokkaaCaselius valmistui ylioppilaaksi Tampereen klassisesta lyseosta vuonna 1911. Hän opiskeli oikeustiedettä Helsingin yliopistossa, josta hän valmistui molempien oikeuksien kandidaatiksi vuonna 1919 ja lisensiaatiksi sekä molempain oikeuksien tohtoriksi vuonna 1925. Lisäksi hän sai varatuomarin arvon vuonna 1921.[3]
Caselius työskenteli Helsingin yliopistossa siviiioikeuden dosenttina vuodesta 1926 alkaen, roomalaisen oikeuden virkaa tekevänä professorina vuosina 1929–1930 ja vuonna 1934 sekä siviilioikeuden virkaa tekevänä professorina vuosina 1932–1936 ja vakinaisena professorina vuosina 1936–1956. Lisäksi hän toimi kauppaoikeuden virkaa tekevänä professorina vuosina 1943–1946.[3][1] Caseliuksen oikeustieteellinen tuotanto koostuu noin 150 julkaisusta, mukaan lukien seitsemästä itsenäisestä teoksesta, ja käsittelee muun muassa esine-, perhe-, perintö-, rakennus-, pantti- sekä yhtiöoikeutta.[3]
Caselius toimi myös käytännön lakimiehenä, asianajajana ja työriitojen sovittelijana sekä osallistui joidenkin lainsäädäntöhankkeiden valmisteluun. Hän toimi oikeustieteen oppilaiden ainejärjestön Pykälä ry:n inspehtorina 14 vuoden ajana ja oli järjestön ensimmäinen kunniajäsen.[3]
Teoksia
muokkaa- Laki irtaimistokiinnityksestä (1924)
- Omistajankiinnityksestä Suomen oikeuden mukaan (väitöskirja, 1924)
- Panttioikeuden käsitys I (1925)
- Sopimukseen perustuvat irroittamisoikeudet (1934)
- Rakennusurakka (1943)
- Osakeyhtiö I (A. R. Heikkosen kanssa 1949, 2. painos 1955, 3. painos Allan Huttusen kanssa 1964)
- Siviilioikeudellisia oikeustapauksia (Martti Rautialan kanssa 1952)
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Suomen lakimiehet 1970. Helsinki: Suomen Lakimiesliiton Kustannus.
- ↑ Kuka kukin on, Kuolleet
- ↑ a b c d Caselius, Ilmari (1893 - 1978) Kansallisbiografia. 6.6.2003. Viitattu 19.5.2024.