Immaen taistelu

Immaen taistelu käytiin roomalaisten ja palmyralaisten joukkojen välillä kesällä 272 Immaessa, lähellä Antiokiaa muinaisessa Syyriassa nykyisen Turkin alueella. Roomalaisten joukkojen komentaja oli keisari Aurelianus ja palmyralaisia johtivat kuningatar Zenobia ja hänen kenraalinsa Zabdas. Taistelussa roomalaisten kevyt ratsuväki kukisti palmyralaisen raskaan ratsuväen.

Immaen taistelu
Osa Aurelianuksen Palmyran sotaretkeä vuonna 272
Aurelianuksen Palmyran sotaretki
Päivämäärä: touko-kesäkuu 272 Paikka: Immae, lähellä Antiokiaa (nykyinen Turkki) Lopputulos: Rooman voitto
Osapuolet
Rooman valtakunta	Palmyran valtakunta
Komentajat
Aurelianus	Zenobia, Zabdas
Vahvuudet
Tuntematon määrä ratsuväkeä	Tuntematon määrä raskasta ratsuväkeä, clibinarii
Tappiot
	raskaat

Taistelu osoitti Aurelianuksen taitavuuden ja kokemuksen taktikoijana ja ratsuväenkomentajana.

Taustaa

Rooman keisari Aurelianus oli keväällä 272 lähtenyt Byzantionista Vähään-Aasiaan suuren sotajoukon kanssa, tavoitteenaan valloittaa takaisin palmyralaisten hallitsemat Vähän-Aasian, Syyrian ja Egyptin provinssit. Vähän-Aasian valloitus sujui helposti, ja monet kaupungit avasivat ovensa roomalaisille. Kesällä Aurelianus saapui lähelle Antiokiaa, joka oli myös yksi sotaretken päätavoitteista.

Ennen taistelua

Zenobia ja hänen kenraalinsa Zabdas päättivät luopua Vähästä-Aasiasta ja kohdata roomalaisten armeija Antiokiasta pohjoiseen olevan järven länsipuolen tasangolla, joka sopi erityisen hyvin palmyralaiselle raskaalle katafraktiratsuväelle (cataphractarii tai clibinarii).

Kun Aurelianus sai tietää palmyralaisten ryhmittäneen armeijansa Antiokian ja hänen joukkojensa väliin, Aurelianus päätti olla tekemättä suoraa hyökkäystä vihollisen asemiin. Sen sijaan hän päätti koukata palmyralaisten sivustaan ja hyökätä idästä päin. Roomalaiset voisivat tällöin yllättää vihollisen, joka odotti Aurelianuksen hyökkäävän luoteesta. Lisäksi roomalaiset katkaisisivat vihollisen perääntymisreitin itään, ja mahdollisesti myös etelään, jos he pääsisivät Antiokiaan asti. Itäinen reitti oli myös paljon vaikeakulkuisempaa palmyralaiselle ratsuväelle.

Zabdas sai kuitenkin pian tietää roomalaisten liikkeistä. Hän tajusi, että hänen täytyi katkaista roomalaisten tie järven itäpuolella olevalla tasangolla, ennen kuin roomalaiset pääsisivät etelämpänä oleville vuorille, missä maasto oli paljon epäedullisempaa palmyralaiselle ratsuväelle. Zabdas lähetti suuren osan ratsuväestään tukkimaan tien etelään.

Taistelu

Kun Aurelianus huomasi, että palmyralainen ratsuväki oli ehtinyt roomalaisten edelle, hän päätti ettei käyttäisi jalkaväkeään vihollista vastaan. Sen sijaan hän otti kevyesti aseistetun ratsuväkensä ja komensi nämä rynnäköimään kohti vihollista, mutta kääntymään sitten takaisin teeskennellen pakoa. Tämä onnistui, ja palmyralaisten ratsuväki lähti ajamaan roomalaisia takaa. Takaa-ajo jatkoi useita kilometrejä, kunnes palmyralaiset alkoivat väsymään kovassa helteessä ja haarniskoidensa painon alla. Roomalaiset kääntyivät tällöin takaisin ja hyökkäsivät vihollisen ratsuväen kimppuun. Taistelusta tuli lopulta verilöyly, ja palmyralaiset kärsivät suuria tappioita. Jotkut tallautuivat omien tai vihollisten hevosten alle, ja vain muutamat pääsivät pakoon Antiokiaan.

Taistelun jälkeen

Roomalaiset olivat aiheuttaneet vakavan tappion palmyralaisille, ja kuningatar Zenobialla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin luopua Antiokiasta. Myöhemmin roomalaiset kukistivat Palmyran armeijan uudelleen Emesan luona.

Lähteet

• Alaric Watson: Aurelian and the third century. Routledge, 1999. ISBN 0-415-07248-4 (englanniksi)