Karl Jaspers

Karl Theodor Jaspers (23. helmikuuta 1883 – 26. helmikuuta 1969) oli saksalainen psykiatri ja filosofi, jolla on ollut suuri vaikutus nykyaikaiseen teologiaan, psykiatriaan ja filosofiaan.

Elämä

Jaspers syntyi Oldenburgissa vuonna 1883. Hänen isänsä oli juristi ja äitinsä maanviljelijäperheestä. Lapsuudessaan Jaspers sairasteli paljon ja hänen terveytensä ei aikuisenakaan ollut mitenkään vahva. Sairastelustaan huolimatta Jaspers piti lapsuuttaan hyvänä ja turvallisena.^[1]

Kiinnostus filosofiaan alkoi jo nuorena, mutta Jaspersin isän ammatti mitä ilmeisimmin vaikutti siihen, että hän alkoi opiskella lakia. Pian kuitenkin osoittautui, ettei se sopinut hänelle, ja hän vaihtoi lääketieteeseen vuonna 1902.^[1]

Jaspers valmistui vuonna 1909 ja alkoi työskennellä psykiatrisessa sairaalassa Heidelbergissä. Psykiatri Emil Kraepelin oli työskennellyt samassa paikassa joitakin vuosia aiemmin. Jaspers oli tyytymätön tapaan, jolla lääketiede lähestyi mielisairauksia ja otti tehtäväkseen psykiatrisen lähestymistavan kehittämisen. Vuonna 1913 Jaspers sai väliaikaisen viran psykologian opettajana Heidelbergin yliopistossa. Heidelbergin yliopistossa Jaspers solmi merkittävän ystävyyssuhteen Max Weberin kanssa. Myöhemmin virasta tuli vakituinen, eikä hän enää koskaan palannut sairaalatyöhön. Sairaalassa työskennellessään Jaspers meni naimisiin siellä hoitajana työskennelleen Gertrud Meyerin kanssa, joka oli taustaltaan juutalainen. Weber antoi puolestaan merkittäviä virikkeitä Jaspersin ajattelulle.^[1]

Neljäkymmentävuotiaana Jaspers vaihtoi psykologiasta filosofiaan, mutta jatkoi psykiatrisessa työssä kehittämiensä teemojen parissa. Hänestä tuli tunnettu filosofi, jota arvostettiin ympäri Eurooppaa. Heidelbergin yliopiston vakituiseksi filosofian professoriksi Jaspers nimitettiin vuonna 1922^[2]. Hänen pääteoksensa "Philosophie" ilmestyi vuonna 1932. Teoksissaan "Vernuft und Existennz" (Järki ja eksistenssi) sekä "Existenzphilosophie" (Eksistenssifilosofia) jotka ilmestyivät vuosina 1935 ja 1938 Jaspers jatkaa eksistenssifilosofiansa kehittelyä eteenpäin pääteoksestaan.

Kansallissosialistit nousivat Saksassa valtaan vuonna 1933. Jaspers vastusti kansallissosialisteja ja kieltäytyi antamasta heille mitään myönnytyksiä. Hänet syrjäytettiin samantien yliopiston hallinnosta. Vuonna 1937 hänet erotettiin kaikista yliopistollisista tehtävistään ja Jaspers poistui kaikesta julkisesta elämästä.^[2] Vuonna 1942 Jaspersille tarjottiin tilaisuutta muuttaa Sveitsiin sillä ehdolla, että hänen juutalaissyntyinen vaimonsa jäisi Saksaan. Jaspers ei suostunut tarjoukseen vaan päätti jäädä viranomaisia uhmatakseen Saksaan. Luotettavat ystävät piilottivat vaimon kansallissosialisteilta. Puolisot olivat luvanneet toisilleen tekevänsä itsemurhan jos vaimon piilopaikka paljastuu.^[2] Vuonna 1943 Jaspers asetettiin täydelliseen julkaisukieltoon, ja kahta vuotta myöhemmin vuonna 1945 hän sai vihjeen että hänet karkotettaisiin maasta 14. huhtikuuta. Karkotuksesta ei tullut mitään, koska maaliskuussa yhdysvaltalaiset joukot valtasivat Heidelbergin.

Heti sodan päätyttyä Jaspers sai virkansa yliopistosta takaisin. Hän osallistui innolla Heidelbergin yliopiston jälleenrakentamiseen. Työssään hän painotti politiikan ja filosofian yhteyttä kun taistellaan ihmiskunnan vapaudesta. Hänen mukaansa filosofilla on velvollisuus osallistua poliittiseen keskusteluun. Vuonna 1946 Jaspers julkaisi teoksen Die Schuldfrage, jossa hän pohtii, miksi saksalaiset suostuivat Adolf Hitlerin diktatuuriin. Tämänkin jälkeen hän suomi sekä puheissaan että kirjoituksissaan Saksan henkistä ilmapiiriä, mikä ei miellyttänyt suurta yleisöä.^[2]

Vuonna 1948 Jaspers muutti Baselin yliopistoon Sveitsiin. Professorin virastaan hän jäi eläkkeelle vuonna 1961. Hän osallistui filosofiseen työhön kuolemaansa saakka. Kirjoituksissaan hän suomi Saksan Liittotasavallan poliittista ilmapiiriä ja tieteellisen tutkimuksen tasoa. Baselissa Jaspers kehitteli "maailman filosofiaa" ja vuonna 1957 hän julkaisi ensimmäisen osan kolmiosaisesta filosofian historiaa käsittelevästä teoksestaan Die großen Philosophen, jossa hän käsittelee sekä länsimaisen että muidenkin filosofisten traditioiden ajattelijoita.^[2]

Jaspers kuoli Baselissa vuonna 1969.

Ajattelu

Jaspers vaati filosofialta, että se etsii jatkuvasti uutta ja muuttuu alati. Omaa filosofiaansa hän ei halunnut laitettavan yhdenkään koulukunnan nimikkeen alle. Hänestä se olisi ollut jälleen uuden koulukunnan luomista.^[3] Tässä suhteessa hän muistutti Søren Kierkegaardia joka ei halunnut olla "paragrafi dosenttien pöytäkirjoissa". Kierkegaard kirjoitti ihmisenä olemisen olevan eksistoimista. Jaspers käytti käsitettä eksistenssifilosofia, mistä kehittyi myöhemmin käsite eksistentialismi. Tämän vuoksi Jaspersilla on merkittävä asema eksistentialismissa.^[3]

Filosofointi oli Jaspersista tärkeämpää kuin tiukasti lukkoon lyöty filosofia. Matkallaan jatkuvasti kasvavaan vapauteen filosofin tulee sekä mietiskellä yksinäisyydessä että hakeutua muiden ajattelijoiden pariin. Jaspers korosti sekä yksilöllisyyttä että dialogin filosofiaa. Sen mukaan on jatkuvasti pyrittävä ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ja tarvittaessa muututtava sen vaatimuksien mukaan.^[3]

Osa Jaspersin kymmenistä teoksista on varsin mittavia, lähes tuhatsivuisia. Hänen kirjansa ovat usein kokoelma luentoja ja ajatuksia, joiden tarkoituksena on herättää lukijassa halu ajatella itse. Niiden tyylistä jää puuttumaan vaikuttava kaunokirjallinen ote, joka Nietzschellä on huipussaan. Teoksissaan hän tähdentää, että tärkeämpää kuin filosofian opiskelu on filosofoida itse. Ainoata todellista sisältöä filosofiassa on filosofinen mielenlaatu, tapa katsoa ja tarkastella asioita.^[3]

Jaspersin lukijakunnassa on ollut paljon epäakateemisia lukijoita ja myös teologit ovat olleet niistä kiinnostuneita.^[3] Jumala on Jaspersin ajattelussa oleminen, johon antautumalla eksistenssi toteutuu. Jaspersin mukaan Jumalan olemassaoloa ei voi todistaa, mutta on myös väärin todeta että häntä ei ole.^[4]

Teoksia

Allgemeine Psychopathologie. Ein Leitfaden für Studierende, Ärzte und Psychologen (1913)
Psychologie der Weltanschauungen (1919)
Die Idee der Universität (1923)
Die geistige Situation der Zeit (1931)
Philosophie, 3 osaa (I. Philosophische Weltorientierung; II. Existenzerhellung; III. Metaphysik) (1932)
Vernunft und Existenz (1935)
Nietzsche. Einführung in das Verständnis seines Philosophierens (1936)
Descartes und die Philosophie (1937)
Existenzphilosophie. Drei Vorlesungen (1938)
Die Schuldfrage (1946)
Nietzsche und das Christentum (1946)
Von der Wahrheit.' (1947)
Der philosophische Glaube. Fünf Vorlesungen (1948)
Vom Ursprung und Ziel der Geschichte (1949)
Johdatus filosofiaan (Einführung in die Philosophie. Zwölf Radiovorträge, 1950)
Vernunft und Widervernunft unserer Zeit. Drei Gastvorlesungen (1950)
Rechenschaft und Ausblick. Reden und Aufsätze (1951)
Die Frage der Entmythologisierung (1954)
Schelling. Größe und Verhängnis (1955)
Die großen Philosophen (1957)
Die Atombombe und die Zukunft des Menschen (1957)
Philosophie und Welt. Reden und Aufsätze (1958)
Wahrheit, Freiheit und Friede yhdessä Hannah Arendtin kanssa: Karl Jaspers (1958)
Freiheit und Wiedervereinigung (1960)
Der philosophische Glaube angesichts der Offenbarung (1962)
Nikolaus Cusanus. (1964)
Kleine Schule des Philosophischen Denkens (1965)
Hoffnung und Sorge. Schriften zur deutschen Politik 1945–1965 (1965)
Wohin treibt die Bundesrepublik? Tatsachen, Gefahren, Chancen (1966)
Zur Kritik meiner Schrift „Wohin treibt die Bundesrepublik?“ (1967)
Schicksal und Wille. Autobiographische Schriften (1967)

Chiffren der Transzendenz (luennot 1961) (1970)
Kant. Leben, Werk, Wirkung (1975)
Was ist Philosophie? (1976)
Philosophische Autobiographie (1977)
Notizen zu Martin Heidegger (1978)
Die großen Philosophen. Osa 1 (1981)
Die großen Philosophen. Osa 2 (1981)
Weltgeschichte der Philosophie (johdanto) (1982)

Lähteet

Lehtinen, T.: Eksistentialismi, vapauden filosofia. Helsinki: Kirjapaja Oy, 2002. ISBN 951-625-723-2

Viitteet

↑ ^a ^b ^c Lehtinen 2002, s. 120.
↑ ^a ^b ^c ^d ^e Lehtinen 2002, s. 122-124.
↑ ^a ^b ^c ^d ^e Lehtinen 2002, s. 147-148.
↑ Lehtinen 2002, s. 143.

Kirjallisuutta

Suomennetut teokset

Jaspers, Karl: Ajattelun suunnanantajat. (Suomentanut Paula Leistén) Helsinki: Kirjayhtymä, 1985. ISBN 951-26-2631-4
Jaspers, Karl: Johdatus filosofiaan. (Suomentanut Sinikka Kallio) Helsinki: Otava, 2005. ISBN 951-1-20827-6

Aiheesta muualla

Jaspers, Karl, 1941: On My Philosophy. (englanniksi)
Thornhill, Chris: Karl Jaspers The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)

[Lehtinen-120-1] Lehtinen 2002, s. 120.

[Lehtinen-122-2] Lehtinen 2002, s. 122-124.

[Lehtinen-147-3] Lehtinen 2002, s. 147-148.

[4] Lehtinen 2002, s. 143.

[1]

[2]

[3]

[4]