Kazakstanin kapina 1916
Kazakstanin kapina 1916 Venäjän keisarikuntaa vastaan alkoi siksi, että taloudellisten olosuhteiden heikennyttyä Venäjän köyhdyttyä ensimmäisessä maailmansodassa se oli alkanut verottaa ankarammin. Sodan alkuvuosina 1914–1915 oli pyydetty lahjoittamaan lihaa ja viety korvauksetta noin 260 000 eläintä. Lopulta Venäjän keisarikunta lakkautti muslimien vapautuksen asepalveluksesta ja alkoi vaatia sotaväenottoa. Heinäkuuhun 1916 mennessä työpataljooniin oli määrätty palvelukseen astuviksi 87 000 Jeti-Sun alueelta, 60 000 Syrjardjasta, 50 000 Uralskista, 40 000 Akmolinskista, 60 000 Turgaista ja 8 500 Semipalatinskista.[1]
Ensimmäisinä vastarintaa alkoivat järjestää turkestanilaiset. Kapina alkoi Samarkandista leviten Taškentiin ja Ferganaan. Elokuun 1916 alkuun mennessä kapina oli levinnyt läpi Surdrjanin alueen ja noin viidentuhannesta kahdeksaantuhanteen sotilaaseen vahvat kazakkien, kirgiisien ja uzbekkien osastot hyökkäsivät venäläisiä joukkoja vastaan pitkin Taškentin-Orenburgin rautatietä. Jeni-Su:ssa venäläiset joukot taistelivat kapinallisia vastaan syyskuussa.[1]
Kazakkien vastarinta oli laajaa. 10. heinäkuuta 1916 kazakkien edustajat yhdestätoista volostista kokoontuivat muinaiseen Otrarin kaupunkiin järjestämään venäläisvastaisia hyökkäyksiä. He päättivät myös lähettää maanpakoon tuhansia 18–43-vuotiaita kutsuntaikäisiä miehiä pitkin Balkaš-järveä. Venäläiset joukot iskivät vastaan. Kasakkoja kokoontui Permistä, Kazanista ja Saratovista. He kohtelivat raa'asti Jeti-Sun asukkaita. Syys-lokakuussa 1916 rankaisuosastot lähetettiin jahtaaman kapinaan osallisia ja pidättämään kutsuntaansa vastustaneita. Joissain tapauksissa kyläläiset koottiin jurttiin, jonka jälkeen ne poltettiin heidät sisällään. Myös pohjoisten alueiden aron kazakit vastustivat merkittävästi Nikolai II:n ukaasia. Heinäkuuhun mennessä häiriöt olivat levinneet laajoille alueille, ja syyskuuhun mennessä kazakkien vastarinta oli täysin organisoitunut. Venäläisten Omskin viranomaisten mukaan yksistään Aqmolan alueella oli 30 000 kazakkitaistelijaa.[1]
Akmolaa vastaan kazakit tekivät päähyökkäyksen 26.–27. syyskuuta, ja uudelleen 3.–4. lokakuuta sekä viimeisen hyökkäyksen 6. lokakuuta 1916, mutta tulivat torjutuiksi kolme kertaa kenraalimajuri A. Lavrentevin komentamien joukkojen toimesta. Myös länsiaron kazakit nousivat venäläisiä vataan Turgaissa, Irgizissä, Aqtujabinskissa sekä Kostanaissa. Kazakkien johtajina toimi mm. Abdulghaffar-kaani sekä Amangeldy Imanov, joka myöhemmin siirtyi bolševikkien puolelle Adigei-joukkojen komentajaksi. Imanov kuoli 1919. Imanovilla oli komennossaan viisituhatta sotilasta. Viisitoistatuhatta muuta oli muiden komentajien alaisuudessa. 23. lokakuuta 1916 noin viisitoistatuhatta kazakkia saartoi Turgain sekä katkaisi kaupungin lennätin- ja rautatieyhteydet. Marraskuun puolessa välissä Lavrentievin joukot onnistuivat murtamaan saarron. Venäläiset hyökkäsivät kolme kertaa kazakkeja, joita oli 30. marraskuuta 1916 enää jäljellä vain kuusituhatta.[1]
Kazakkien tappiot olivat melkoiset, ja esimerkiksi Jarkentin kihlakunnan väestö väheni 73 %:lla tammikuuhun 1917 mennessä. Przhevalskissa vähenemä oli 70 %, Lepsinskisissä 37 %, Vernyssä 45 % sekä Pišpekissä 42 %.
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d http://eurasia.travel/kazakhstan/history/the_1916_uprising/ (Arkistoitu – Internet Archive)
Suolakapina 1648 | Stenka Razin 1670 | Ivan Mazepa 1709 | Jemeljan Pugatšov 1773 | Dekabristit 1825 | Vuoden 1905 vallankumous (Verisunnuntai) | Kazakstanin kapina 1916 | Vuoden 1917 vallankumous (Helmikuun vallankumous · Heinäkuun päivät · Lokakuun vallankumous) | Bolševikkien vastaiset kapinat: Kerenskin–Krasnovin kapina 1917 · Vasemmistoeserrien kapina 1918 · Jaroslavlin kapina 1918 · Tambovin kapina 1920 · Kronstadtin kapina 1921 | Basmatšin kapina 1916–1934 | Storoževoin kapina 1975 | Sumgaitin levottomuudet 1988 | Bakun levottomuudet 1990 | Neuvostoliiton vallankaappausyritys 1991 | Perustuslaillinen kriisi 1993 | Wagner-ryhmän kapina 2023