Maiko

Maiko (jap. 舞妓) tai Tokiossa hangyoku (suom. "puolijalokivi") on japanilainen geishaoppilas. Tokiolainen termi "puolijalokivi" viittaa maikon geishaan verrattuna pienempään palkkioon. Sanassa 舞妓 kanji 舞 tarkoittaa tanssia ja 妓 geishaa, mutta lausutaan poikkeavasti "ko", joka viittaa yleensä lapseen tai naiseen. "Maikon" voi siis tulkita tarkoittavan geishaa, joka on tanssijatyttö, mikä vastaa maikon työnkuvaa.

Maiko

Koulutus

Shikomi

Vasemmalla geiko ja oikealla maiko. Tavallisiin vaatteisiin pukeutuneet tytöt ovat shikomeita.

Geishan koulutus on pitkä ja vanhanaikainen, ja siihen kuuluu monta vaihetta. Ensimmäinen vaihe on shikomi (jap. 仕込み, suom. harjoittelija), jolloin tyttö tulee asumaan geishataloon ja tutustuu geishan elämään lähemmin. Muinoin, kun geishaksi joutuivat usein köyhät tytöt jo pieninä lapsina, palvelijatarvaihe kesti vuosia ja sisälsi peruskoulutusta, esimerkiksi luku- ja kirjoitustaidon opettelemisen. Nykyään, kun koulutukseen hakeudutaan vasta normaalin peruskoulun jälkeen eli aikaisintaan 15-vuotiaana, vaihe kestää vain muutaman kuukauden.

Shikomi voi alueensa, okiyansa ja valintansa mukaan pukeutua joko tavalliseen kimonoon^lähde? tai länsimaisiin vaatteisiin. Shikomi tekee okiyassa kotitöitä, avustaa palvelijan tavoin maikoja ja geishoja näiden askareissa ja oppii samalla ammatin vaatiman etiketin. Shikomi myös esittelee itsensä kaikille hanamachissa. Hän saattaa jo harjoittelijavaiheessa käydä joillain tunneilla. Iltaisin shikomi odottaa, kunnes häntä opastava geisha eli isosisko palaa töistä okiyaan. Geishat saattavat palata töistä vasta aamuyöllä.

Minarai

Kun shikomivaihe on ohi, tytöstä tulee minarai-harjoittelija (jap. 見習い). Termi tarkoittaa katsomalla oppimista. Minarai puetaan melkein samoin kuin maiko, mutta asuissa on joitakin merkittäviä eroja, joista obin darari-solmun lyhyemmät "hännät" on helppo huomata. Myös kimonon hihat ovat maikon hihoja lyhyemmät. Minarain tukka laitetaan maikojen wareshinobu-nutturalle. Minarai saa tulla kokeneempiensa kanssa töihin, mutta hänen ei odoteta viihdyttävän vieraita.

• 
  Minarai
• 
  Minarain lyhyempi obi.

Maiko

Kaksi maikoa esittämässä Gion kouta -tanssia.

Kun minarai on oppinut tarpeeksi, hänestä tulee maiko. Ensimmäisellä päivällä maikona on oma nimityksensä, misedashi (店棚 tai 見世棚), joka tarkoittaa myytäväksi esillä olemista. Maikolla on harjoittelunsa tukena ohjaava geisha, oneesan eli isosisko, jonka seurassa hän käy töissä. Isosiskon saadessaan maiko saa myös oman geishanimensä, jota hän tulee käyttämään koko uransa ajan. Osa nimestä on tavallisesti otettu isosiskon nimestä. Ennen nimi vaihtui virallisestikin geishanimeksi, nykyään se on vain eräänlainen taiteilijanimi.

Maikot käyvät läpi kuusi koulutusvaihetta ennen geishaksi valmistumista. Kolmannesta vaiheesta neljänteen siirtymisellä on oma nimensä, mizuage (水揚げ, みずあげ; "vedestä nostaminen").

Maikon päivärutiini koostuu oppitunneista ja juhlissa eli ozashikeissä kiertelystä. Hän saattaa herätä aamulla kymmenen aikoihin. Päivän hän viettää eri oppitunneilla. Noin iltakuudesta alkaen maiko kiertää juhlissa vanhempien geishojen seurana. Ozashikeissa maikot useimmiten esittävät tanssia ja seuraavat keskustelua oppiakseen keskustelutaitoja ja esiintymistä. Takaisin okiyaan maiko palaa puolenyön aikoihin. Vapaa-aikaa jää siis jäljelle vain vähän. Muun opiskelun lisäksi itse hanamachin tapakulttuurissa ja siellä käytetyssä kielessä on paljon sellaista, mitä maikon on erikseen opittava. Vapaapäiviä maikoilla ja geishoilla on hyvin harvoin, ei edes kansallisina vapaapäivinä.

Maikon tanssiesitys

Opintojen aikana tärkeitä aiheita ovat erityisesti perinteinen musiikki, jota soitetaan muiden muassa fue-huilulla, telineessä pidettävällä Shime-daiko-rummulla ja olkapäällä pidettävällä ko-tsuzumi-rummuilla ja etenkin kolmikielisellä shamisenilla. Lisäksi opiskellaan perinteisiä laulutyylejä, perinteistä tanssia ja japanilaista teeseremoniaa.

Tanssitunneilla maikot opettelevat liikkeet opettajaa seuraamalla. Ensin he tanssivat ryhmässä ja sitten yksitellen, ja opettaja korjaa harjoittelun aikana virheitä. Maikon on opittava vuoden joka kuukautta kohden kaksi eri tanssia ja osattava ne virheettömästi. Maikovaihe kestää tavallisesti alle kuusi vuotta. Harjoitteluajan pituuteen vaikuttaa osaamisen ohella myös maikon ulkonäkö. Jos hän on ulkonäöltään herttaisemman eli tyypillisen maikon näköinen, hän tulee luultavasti valmistumaan geishaksi myöhemmin. Vastaavasti tyypillisen geishan näköinen maiko valmistuu pikemmin. Ulkonäöllä on merkitystä siksi, koska maikot ja geishat välittävät paljon asiakkaalle antamastaan ensivaikutelmasta.

Sakkō

Sakkō tarkoittaa maikovaiheen viimeisiä viikkoja, joiden aikana maiko päättää, haluaako hän tulla geishaksi vai ei. Vaihe saattaa kestää noin kaksi viikkoa, ja se toimii siirtymävaiheena maikon ja geishan tehtävien välillä. Maikolle vaihe on hyvin kiireinen, sillä asiakkaat haluavat usein nähdä maikon juuri silloin. Maiko pitää tänä aikana erityistä sakkō-hiustyyliä. Ainakin joissain okiyoissa on tapana, että sakkōn ajan maikot pukeutuvat vuorotellen mustaan ja värikkääseen kimonoon, kumpaankin muutaman päivän kerrallaan. Mustan kimonon kanssa tapana on maalata myös hampaat mustalla vahalla. Nykyaikana kaikki maikot eivät maalaa enää hampaitaan sakkōn aikana. Kimonon kauluksen väritys on sakkōn ajan punakultainen.

Nykyään on tavallista, että sakkōn päätteeksi maiko käy leikkaamassa hiuksensa lyhyemmiksi. Maikon hiustyylit muotoillaan hänen omista hiuksistaan, mutta geishat käyttävät nykyään peruukkia. Lyhyet hiukset on helpompi asetella tasaisesti peruukin alle. Geishaksi tulemisen seremonia on nimeltään erikae, joka tarkoittaa sananmukaisesti kauluksen kääntämistä. Tämä viittaa aikaan tai hetkeen, jolloin maiko vaihtaa pukuunsa kuuluvan punaisen kauluksen geishalle kuuluvaan valkoiseen. Erikaen aikana maiko suorittaa ainakin seremonian, jonka osana hän juo sakea.

Ulkonäkö

Maiko kävelyllä vapaa-ajallaan.

Maikon tulee koko koulutuksensa ajan, myös vapaa-ajallaan, pukeutua kimonoon ja pitää hiuksensa Edo-kauden tyyliin vahalla kammattuna, jotta hän oppisi esiintymään niissä luontevasti. Maikojen hyvin koristeellinen asu on yleinen kohde kaikenlaisessa Japania kuvaavassa materiaalissa, mainoksissa tai matkailuesitteissä. Tosin usein kuvan sanotaan esittävän geishaa tai vain "kimonoa".

Geishaan verrattuna maikon on tarkoitus näyttää ulkonäöltään enemmänkin suloiselta tai herttaiselta.

Vaatetus

Maikon obin helmassa on hänen okiyansa tunnusmerkki. Kuvan maiko on jo koulutuksensa loppuvaiheessa.

Työajan ulkopuolella kimono on tavallista mallia. Edustustilanteissa maiko pukeutuu pitkähihaiseen furisode-kimonoon, johon tavallisista furisodeista poiketen on ommeltu laskokset harteille ja hihoihin. Kyseessä on vanha lasten kimonoissa käytetty tapa, koska ennen vanhaan tytön kimono hankittiin ylisuurena ja sitä pienennettiin laskoksilla lapsen kasvun mukaan. Furisode-hihojen symbolismia korostetaan erityisessä tanssiessa, ja monet tanssiliikkeet perustuvatkin tarinan kerrontaan pitkien hihojen avulla.

Geiko ja maiko vierekkäin. Geikolla on maikoon verrattuna hillitympi tyyli.

Maikon asuun kuuluu myös lukuisia muita "lapsellisia" piirteitä, kuten korkealle ja tiukasti kiedottu obi, kirkkaat värit ja runsaat kuviot, leveään kulmaan asetellut kimonon kaulukset, runsaat roikkuvat hiuskoristeet sekä korkeat okobo-getat. Usein obin ympäri sidottavaan obijime-nyöriin kiinnitetään vielä eräänlainen koristeellinen solki, obidome. Myös obidome kuuluu nuoren maikon jokapäiväiseen asuun.

Maikon kimonoasuun kuuluu aluskimono, joka näkyy kun helmaa kannetaan ulkona kädessä. Siihen kuuluu punavalkoinen, kirjailtu kauluksensuojus (han'eri). Han'erin väri riippuu maikon koulutuksen asteesta: mitä lähempänä hän on geishaksi etenemistä, "eri-kaea", sitä enemmän valkoista on suhteessa punaisen määrään. Asuun kuuluvat myös roikkuva obin solmu (darari-musubi), punainen obiage ja kampaukseen kiinnitetyt, vuodenaikaan sopivat koristeet (kanzashi).

Ehostus

Gionin alueen maiko Kiotossa. Punaamaton ylähuuli ja runsaat hiuskoristeet viittaavat melko varhaiseen koulutusvaiheeseen. Vihreä rengasmainen koriste osoittaa hänen kuuluvan Gionin hanamachiin.

Maikon meikki poikkeaa hieman geishan meikistä. Koska maiko ei käytä peruukkia, hiusrajaan jätetään ohut maalaamaton raja, minkä tarkoituksena on myös saada ehostus muistuttamaan perinteistä nō-teatterin naamiota. Nuori, vasta-alkanut maiko maalaa vain osan alahuulestaan punaiseksi. Koulutuksessa edistymisen myötä myös huulien maalattu alue kasvaa. Ensimmäisenä kahtena vuotenaan maiko käyttää melko voimakasta vaaleanpunaista sävyä poskiensa ja silmiensä alueella, myöhemmin vähemmän ja vaaleampaa. Maikojen meikissä punaiset ovat enemmän vaaleanpunertavia, "kirsikankukan sävyjä".

Sekä geishalle että maikolle jätetään maalaamaton kaksihaarainen alue niskaan. Nämä kapeat kaistat paljasta ihoa korostavat niskaa ja kiihottavat mielikuvitusta, luoden näin selkeän eroottisen vaikutelman^lähde?. Juhlallisimpia tilaisuuksia ja aikoja varten maalaamaton alue tehdään kolmihaaraiseksi.

Hiukset

Maikon hiustyylit vaihtuvat hänen edetessään geishaksi, ja monimutkaisiin hiuslaitteisiin liittyy oma symboliikkansa. Hiustyylit ovat näyttäviä, ja ne muotoillaan maikon omista hiuksistaan. Nykypäivänä avuksi käytetään myös hiuslisäkkeitä. Hiukset muotoillaan perinteisesti vahalla ja kammalla. Maiko käy huoltamassa kampauksensa parin viikon välein. Nukkuessaan maikot tukevat niskansa pieneen niskatukeen, jotta kampaus pysyisi siistinä. Ennen, kun maikon koulutus aloitettiin jo varhain, oikea nukkumistyyli opeteltiin levittämällä riisiä tyynyn ympärille. Jos maiko siirtyi väärään asentoon, riisit tarttuivat kampauksen vahaan.

• Wareshinobu, "halkaistu persikka" on hiustyyli, jota maikot käyttävät ensimmäisinä kolmena maiko-vuotenaan. Wareshinobulla on perinteisesti hyvin eroottinen merkitys, johtuen punaisesta nauhasta, jolla kampauksen päällä oleva uiwata-nuttura sidotaan.
• Ofuku on hiustyyli, jota maikot käyttävät viimeisinä kahtena maiko-vuotenaan.
• Sakko on hiustyyli, jota maikot käyttävät kaksi viikkoa ennen geishaksi siirtymistään.
• Kahtena viimeisenä maiko-vuotenaan maikoilla on oikeus käyttää erityisiä hiustyylejä. Katsuyama-tyyliä käytetään Gion-juhlan aikana heinäkuussa. Yakko-shimada on tyyli, jota vanhempi maiko käyttää uuden vuoden ja Setsubun-juhlan aikaan, sekä 1. elokuuta Hassaku-juhlassa.
• Kioton Pontochō-geishakorttelin maikoilla on omat hiustyylinsä: Umemodoki, Oshidori no Hina, Osabune, Mizu guruma ja Ikiguruma.

• 
  Wareshinobu
• 
  Ofuku (etualalla).
• 
  Sakkō
• 
  Sakkō takapuolelta.

Näyttävä, viehättävä ulkomuoto on näissä hiustyyleissä tärkeintä. Kampaukset koristellaan kanzashi-hiuskoristein, jotka valmistetaan esimerkiksi puusta, lasista, silkistä, jalometalleista ja kilpikonnankuoresta. Hiuskoristeet noudattavat tiukasti erilaisia sääntöjä, jotka liittyvät asuun, ikään, tapahtumaan, hiustyylin ja erityisesti vuodenaikaan, päivään ja kuukauteen. Nuorten maikojen hiuskoristeet ovat erityisen näyttäviä, suuria ja värikkäitä. Ne tehdään useimmiten silkistä. Monet mallit perustuvat luonnonkukkiin. Kevät on erityistä juhla-aikaa geishoille ja maikoille, ja silloin aiheena sekä kimonoissa että hiuskoristeissa ovat tavallisesti kirsikankukkia. Maikojen hiuskoristeille erityispiirteisiä ovat runsaat taitelluista silkkikolmioista kootut koristeet (tsumami kanzashi) ja hopeiset, kilisevät koristeet (bira-bira kanzashi), joiden ollaan sanottu tuovan onnea. Maikojen hiuskoristeet vähenevät ja muuttuvat hillitymmiksi ajan myötä. Tavallisimpia ovat puusta tai luusta tehdyt kushi-koristekammat.

Lähteet

• Komomo: A Geishas Journey : My Life As a Kyoto Apprentice. Tokio: Kodansha International, 2008. ISBN 978-4-7700-3067-2. (englanniksi)

Kirjallisuutta

• Geisha - Liza Dalby
• Geisha - The Secret history of a vanishing world - Lesley Downer
• Geisha - A living tradition - Kyoko Aihara

Aiheesta muualla

• Karyukai (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
• Geisha - My Story (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
• Immortal Geisha (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
• e-koito.com (Arkistoitu – Internet Archive) (japaniksi)