Mia Backman

Amanda Maria ”Mia” Backman (17. marraskuuta 1877 Janakkala – 26. maaliskuuta 1958 Helsinki) oli suomalainen teatterinjohtaja, näyttelijä ja ohjaaja. Hän aloitti näyttelijänuransa ruotsinkielisessä teatterissa. Myöhemmin hän teki merkittävän uran teatterinjohtajana. Hän uudisti suomalaista teatteri-ilmaisua muualta Euroopasta hakemillaan vaikutteilla. Backman oli ristiriitainen ja temperamentikas persoona. Elokuvarooleja hänelle kertyi kuusi, mutta osa elokuvista on tuhoutunut. Mia Backman ei koskaan avioitunut, hänellä oli yksi lapsi, näyttelijä ja teatterinjohtaja Fritz-Hugo Backman.

Mia Backman
Backman 1930-luvun alussa.
Henkilötiedot
Syntynyt	17. marraskuuta 1877 Janakkala
Kuollut	26. maaliskuuta 1958 Helsinki
Ammatti	näyttelijä, ohjaaja
Lapset	Fritz-Hugo Backman
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Näyttelijäksi

Mia Backman syntyi puuseppä Anders Gustaf Backmanin ja Josefina Bäckin perheeseen. Hänen ollessaan kaksivuotias perhe muutti Helsinkiin. Isä sai paikan talonmiehenä ja näyttämömestarina, joten Suomalainen Teatteri tuli Mialle tutuksi. Mia oli lapsiavustajana mm. Macbethissä. Perheen näyttämöavustajana työskennellyt äiti kuoli varhain. Varattomuudestaan huolimatta Mia Backman pääsi Helsingin Suomalaiseen Yhteiskouluun, mutta teatteriharrastus vei voiton ja koulu jäi 17-vuotiaana kesken.

Backmanin näyttelijänura alkoi ruotsinkielisessä Svenska Inhemska Teaternissa Turussa kesällä 1894. Siellä hän sai suuria päärooleja esitettäväkseen. Näyttelijän ammatin hän oppi paljolti käytännön työssä sekä ottamalla yksityistunteja. Seuraava työpaikka oli Helsingissä Folkteaternissa, josta Backman siirtyi kauppaneuvos Juho Lallukan pyynnöstä Viipuriin. Sielläkin hän oli suurten roolien primadonna, mutta työkieli vaihtui suomeksi. Suomenkielisen Backmanin laaja ystäväpiiri koostui sekä suomen- että ruotsinkielisestä teatteriväestä.

Teatterinjohtajaksi

Backmanin teatterinjohtajan ura sai alkunsa Helsingissä Kansan Näyttämöllä syksyllä 1914. Hän pyrki epäpolitisoimaan teatterin ohjelmistoa, otti mukaan kansan suosimia näytelmiä ja saikin teatterin talouden jaloilleen. Sisällissotaa kohti mentäessä Kansan Näyttämö kuitenkin politisoitui uudelleen. Backman siirtyi syksyllä 1918 Tampereen Teatterin johtajaksi. Hän teki myös näyttelijäntöitä, ensiesiintyminen Tampereella oli Katrin osa näytelmässä Daniel Hjort. Mukanaan hän toi uudenlaisen, eloisamman näyttelytyylin. Backman oli aktiivisesti mukana Tampereen seuraelämässä, mutta piti vakituista asuntoaan Helsingissä, missä hänen poikansa kävi koulua.^lähde?

Syksyllä 1922 Backman palasi Helsinkiin Kansan Näyttämön johtoon. Hän onnistui jälleen tervehdyttämään teatterin talouden.Erityisesti näyttelijöiden Sven Hildén ja Eine Laine kanssa Backman teki tiivistä yhteistyötä. Häntä jopa arvosteltiin Hildénin suosimisesta valinnoissaan pääosiin.^lähde? Backman matkusteli paljon. Erityisesti saksalainen vaikutus näkyi hänen näytelmävalinnoissaan, ohjaustöissä näkyivät saksalaisen ekspressionismin vaikutteet.^lähde? Viimeisinä vuosinaan Kansan Näyttämöllä Mia Backman aiheutti Suomen teatterihistorian laajimman ohjelmistokiistan Marc Connellyn näytelmällä Jumalan vihreät laitumet. Kiistan laineet löivät eduskuntaa myöten.

Backman jatkoi näyttelijäntöissä harvakseltaan myös teatterinjohtajakausinaan. Hänen näyttelijäntekniikkaansa pidettiin kuitenkin vanhentuneena, 1800-luvulta periytyneenä. Taiteilijaeläkkeelle Backman jäi vuonna 1933, mutta jatkoi ohjaustöitä, tosin rauhallisemmassa tahdissa kuin aiemmin. Hänelle myönnettiin ensimmäinen Pro Finlandia -mitali 21. helmikuuta 1945. Teatterineuvoksen arvonimen hän sai vuonna 1952. Backman vietti 60-vuotistaiteilijajuhliaan 1950-luvun puolivälissä ja oli mukana perustamassa Ida Aalberg -säätiötä vuonna 1957.

Backman on haudattu Hietaniemen hautausmaalle Helsinkiin.

Räiskyvä primadonna

Mia Backman oli räiskyvän temperamentikas teatteripersoona. Aikalaiset arvostelivat hänen näytelmävalintojaan liian populaareiksi. Backman pyrki toisaalta hätkähdyttämään ja toisaalta miellyttämään yleisöä turvallisilla näytelmävalinnoilla. Operettia eräänä näyttämötaiteen ilmentymänä Backman analysoi muistelmissaan: ”Operetti ei taiteellisesti ole yhtä arvokas kuin hyvä näytelmä. Sen onnistunut esitys voi kuitenkin herättää katsomossa suurempaa ja välittömämpää juhlatunnelmaa kuin hyvän näytelmän.”^{lähde tarkemmin?}

Eräällä Berliinin-matkalla näyttelijä Eine Laineen kanssa naiset joutuivat ongelmiin tullissa valtavan matkatavaramääränsä takia. Tällöin Backman suuttui ja haukkui tullimiehet, saksalaiset ja ulkomaat. Kiusallinen huomio houkutteli paikalle ihmisiä ja tullimies luovutti. Hetkessä Backman muuttui auringonpaisteeksi ja pursui ystävällisyyttä. Hän syleili tullimiestä ja sanoi: ”Milloin tahansa tulette Suomeen, teillä on aina vapaaliput Kansan Näyttämölle! Tervetuloa!”

Näyttelijä Sirpa Tolonen kertoi Backmanin suorastaan yllyttäneen nuoria näyttelijättäriä kevytmielisyyteen. Kun Tolonen ja Hilkka Aalto keräsivät rohkeutensa ja pyysivät Backmanilta palkankorotusta lähinnä roolivaatteista aiheutuneiden kustannusten kattamiseksi, Backman tokaisi: ”Mitäs istutte rahakirstunne päällä!” Eine Laine puolestaan luonnehti Backmania ”voimakkaaksi, reheväksi ja vitaaliseksi teatteripersoonallisuudeksi” sekä ”säkenöiväksi, huumorintajuiseksi ja seuralliseksi ihmiseksi”.

Elokuvissa

Backman oli näyttelijänä kolmessa mykkäelokuvassa sekä kolmessa äänielokuvassa. Hänen debyyttinsä valkokankaalla oli vuonna 1913 elokuvassa Nuori luotsi. Eräs elämän murhenäytelmä vuodelta 1916 jäi esittämättä sensuurin takia. Vuonna 1933 Backman veti anopin roolin elokuvassa Voi meitä! Anoppi tulee. Hänen viimeinen roolityönsä vuonna 1954 oli konsulinna Sanni Huurros Sakari Jurkan ohjaamassa elokuvassa Leena, kanssanäyttelijänä Heidi Krohn.

Filmografia

• Nuori luotsi (1913) (elokuva tuhoutunut)
• Kesä (1915)
• Eräs elämän murhenäytelmä (1916) (elokuva kadonnut)
• Rovastin häämatkat (1931)
• Voi meitä! Anoppi tulee (1933)
• Leena (1954)

Lähteet

• Suomen kansallisbiografia 1, ISBN 951-746-442-8
• Laine, Eine: Pitkä päivä paistetta ja pilviä, s. 127–146. Tammi, 1967.
• Rajala, Panu: Tunteen tulet, taiteen tasot, 2004, ISBN 952-99437-0-9

Aiheesta muualla

• Mia Backman Elonetissä.
• "Untuvaisen" filmaus. Mukana olleen suomalaisen näyttelijättären haastattelu, Suomen Kuvalehti, 14.02.1920, nro 7, s. 4, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot