Ostokortti
Ostokortti on asiakirja, jota on käytettävä tavaroita ostettaessa silloin, kun niitä ei ole saatavissa riittävästi ja ne on määrätty säännöstelyn alaisiksi. Näin pyritään takaamaan tavaroiden riittävyys kaikille kansalaisille. Yleisimmin ostokortteja käytetään sota-aikana ja sodan jälkeisenä pula-aikana. Tällaisen säännöstelyn alaisina, "kortilla", ovat useimmiten elintarvikkeet sekä kahvin kaltaiset ylellisyystarvikkeet. Kortissa on määritelty tietynsuuruinen annos, jonka tavaraa saa ostaa korttia vastaan tai korttiin on merkitty tietty pistearvo, jonka voi käyttää säännöstelyn alaisiin ostoksiin.
Suomessa ostokortteja on käytetty molempien maailmansotien aikana ja niiden jälkeen, viimeksi lokakuusta 1939 lähtien 1940-luvun lopulle saakka. Kahvi oli ostokorteilla tapahtuvan säännöstelyn alaisena vuoteen 1953 saakka. Ostokorteilla hankittavista tavaramääristä päätti kansanhuoltoministeriö, ja korttien jakelusta huolehtivat kuntien kansanhuoltolautakunnat.[1] [2]
Ostokortit ja säännöstely johtavat usein niiden rinnalle syntyvään laittomaan kaupankäyntiin eli mustaan pörssiin.
Viimeisenä ostokorttina oli voimassa vuoden 1970 loppuun asti Alkon asiakaskortti eli ns. viinakortti.
Kirjallisuutta
muokkaa- Jermo, Aake: Kun kansa eli kortilla : reportaasi lähimenneisyydestä. Helsinki: Otava, 1974. ISBN 951-1-01651-2
- Utrio, Meri & Utrio, Untamo: Pois pula, pois puute : kun kansa selviytyi. Helsinki: Tammi, 1994. ISBN 951-31-0341-2
Lähteet
muokkaa- ”Säännöstely”, Suomen historia, osa 7, s. 394. Helsinki: Weilin + Göös, 1987. ISBN 951-35-2496-5
- ”Kansanhuolto”, Suomen historia, osa 7, s. 394-396. Helsinki: Weilin + Göös, 1987. ISBN 951-35-2496-5
Viitteet
muokkaaAiheesta muualla
muokkaa- Leipäkortti - synkän ajan synkkä paperi, Seura, 28.04.1937, nro 17, s. 6, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot