Rooman tasavalta

Rooman tasavalta (lat. Res publica Romana) oli antiikin Rooman valtakunnan vaihe, jolloin valtiolla oli tasavaltainen hallintomuoto. Tasavallan aikana Rooma kehittyi kaupunkivaltiosta suurvallaksi, jonka vaikutus ulottui koko Välimeren alueelle.

Rooman tasavalta Res publica Romana
509 eaa.–27 eaa.
Rooman tasavalta vuonna 44 eaa.
Valtiomuoto	tasavalta
Konsulit	Ensimmäiset: Lucius Junius Brutus & Lucius Tarquinius Collatinus (509 eaa.) Viimeiset: Augustus & Marcus Vipsanius Agrippa (27 eaa.)
Pääkaupunki	Rooma
Pinta-ala
– yhteensä	1 950 000 km²
Väkiluku (25 eaa.)	56 800 000
Uskonnot	roomalainen uskonto
Viralliset kielet	latina
Tunnuslause	Senatus Populusque Romanus
Edeltäjä	Rooman kuningaskunta
Seuraaja	Rooman keisarikunta
Infobox OK

Tasavalta syntyi legendan mukaan kuningaskunnan päättyessä 509 eaa. Tarquinius Superbuksen karkotukseen ja kesti yli 450 vuotta. Ajanjakson loppupuolella käytiin monia sisällissotia. Ajanjakson katsotaan päättyneen joko Julius Caesarin diktatuuriin (44 eaa.), Aktionin taisteluun (31 eaa.) tai Rooman senaatin Gaius Octaviukselle myöntämään augustus-arvonimeen (27 eaa.). Tasavallan tunnus oli SPQR (Senatus Populusque Romanus, ’Rooman senaatti ja kansa’).

Hallintojärjestelmä

Rooman tasavallalle antoi leimansa aristokraattien eli patriisien ja plebeijien eli alemman säädyn välinen kamppailu vallasta. Valtataistelun seurauksena Roomalle muodostui monimutkainen ja pitkälle kehittynyt hallintojärjestelmä.

Tasavallan johdossa oli kaksi konsulia, jotka kansalaiset valitsivat vuoden mittaisiksi virkakausiksi. Konsulien tärkeimpänä tehtävänä oli johtaa armeijaa sodassa. Hätätilanteessa saatettiin konsulien sijaan nimittää Rooman diktaattori, joka sai kuitenkin pitää armeijan ylipäällikkyyden korkeintaan puoli vuotta. Rooman senaatti oli Rooman vallan keskus, ja se koostui vain patriisisukujen edustajista. Vuonna 451 eaa. laadittiin ensimmäiset kirjalliset lait, jotka kirjattiin kahteentoista pronssitauluun ja asetettiin julkisesti nähtäville Forumille.

Tasavallan alkuaikoina

Latinalaista, sabiinilaista ja erityisesti etruskilaista alkuperää olleet vanhat aristokraattisuvut syrjäyttivät Rooman viimeisen etruskikuninkaan vallasta. Nämä patriisit loivat pohjan tasavallalle. Uusi hallintomuoto ei kuitenkaan nimestään huolimatta johtanut vallan tasajakoon: tasavallan edustustehtävät annettiin patriisien hoidettavaksi, ja plebeijit eli tavallinen kansa jätettiin poliittisen toiminnan ulkopuolelle. Tasavallan varhaiskaudella plebeijiluokka vahvistui, ja menestyneet kauppiaat, käsityöläiset sekä muualta tulleet kauppiaat alkoivat vaatia uusia oikeuksia itselleen.

Comitia eli kansankokous on tasavallan ylin päättävä elin, johon saivat osallistua kaikki äänivaltaiset Rooman kansalaiset. Aluksi vain yksi preetori (lat. praetor = edellä kulkija), joka komensi sotaväkeä, käytti toimeenpanovaltaa tasavallassa. Roomaa johti kaksi preetoria viimeistään 400-luvun alkupuolella eKr., ja armeija jakaantui kahdeksi sotilasosastoksi, joita preetorit johtivat. Preetoreita alettiin kutsua konsuleiksi vuosisadan puolivälissä. Myöhemmin preetoreiksi kutsutut virkamiehet johtivat oikeudenkäyntejä. Patriisien piiristä valittiin kaksi konsulia äänestyksellä. Hätätilanteessa – yleensä sotatilanteessa – konsulit saattoivat nimittää diktaattorin korkeintaan puoleksi vuodeksi. Diktaattorin päätöksistä ei voitu vedota kansankokoukseen. Patriisisukujen johtajien muodostama senaatti muodostui muinaisesta kuninkaan neuvostosta. Myöhemmin senaattoreiksi pääsivät myös plebeijit. Vaihtuvaan virkamiehistöön verrattuna virkamiesten toimintaa ja kansankokousten laillisuutta valvova senaatti edusti pysyvyyttä. Lisäksi senaatti johti valtion taloutta, uskonto- ja ulkopolitiikkaa ja se päätti sodasta ja rauhasta.

Keskitasavallan aikana

Vallan huipulle syntyi uusi johtava luokka, virka-aatelisto eli nobiliteetti (nobilitas), kun vanha kahtiajako patriiseihin ja plebeijeihin menetti merkityksensä. Sen jäsenillä oli hallussaan korkeimmat virkatehtävät. Ritarien luokka (equites) oli astetta nobiliteettia alempana. Alun perin ritarit olivat armeijan ratsuväen muodostanut luokka, mutta myöhemmin heihin luettiin kaikki ylempiin yhteiskuntaluokkiin kuulumattomat varakkaat kansalaiset. Tavallinen kansa oli virka-aatelin ja ritareiden alapuolella, ja se jakaantui maalaisväestöön ja kaupunkirahvaaseen. Yleensä maalaiset olivat maanomistajia, ja täten asevelvollisia.

Rooman voimakasta laajenemisen aikaa oli varsinkin keskitasavallan aika (noin 390–200 eaa). Rooman vakiintunut asema Italian johtavana valtiona mahdollisti Rooman laajenemisen, ja se saavutti sotilaallisen ja poliittisen mahtiaseman. Roomalaiset suhtaututumiseen valloitettujen alueiden väestöön vaikutti sen arvo – kuten strateginen asema ja luonnonrikkaudet – ja sukulaisuussuhde Roomaan. Esimerkiksi latinalaiset kansat saivat kansalaisoikeudet, mutta vain niiden johtava luokka sai äänioikeuden. Tämä oli alkuna roomalaisten harjoittamalle hajota ja hallitse (divide et impera) -politiikalle, joissa vihollisia käsiteltiin eri tavalla estäen niiden liittoutuminen Roomaa vastaan. Uskollisia entisiä vihollisia kohdeltiin käytännössä liittolaisena, mutta erityisasemaa ei annettu kapinoiville kansoille. Karthagon lyöminen kolmessa puunilaissodassa 200–100-luvuilla eaa. oli tärkeää laajentumisen kannalta.

Rooma nousee suurvallaksi

Tasavallan aikana Rooma alkoi laajentaa valtapiiriään. Aluksi tosin tasavallan alue pieneni ja sen väkiluku väheni, mutta Rooma onnistui vähitellen voittamaan kaikki Italian niemimaalla asuneet vihollisensa, muun muassa volskit, samnilaiset, etruskit ja umbrit. Osa voitetuista kansoista sai Rooman kansalaisuuden, osa säilytti itsehallinnon, mutta oli liitossa Rooman kanssa. Kun Roomasta kasvoi suurvalta, se joutui väistämättä hankaluuksiin Välimeren muiden suurvaltojen kanssa. Rooman pahimmaksi vastustajaksi osoittautui Karthago, jota vastaan roomalaiset kävivät kolme ns. puunilaissotaa, hävittäen lopulta vihollisensa kokonaan. Rooman nopea kasvu maailmanvallaksi sekä varallisuuden epätasainen jakautuminen aiheutti sisäpoliittisia jännitteitä, mikä johti tasavallan loppuaikoina verisiin kansalaissotiin.

Roomasta tuli suurvalta sen voitettua toisen puunilaissodan karthagolaisia vastaan, ja samalla roomalaisen yhteiskunnan rakenteet muuttuivat voimakkaasti. Suurmaanomistajat hamusivat haltuunsa pienet maatilat, ja ruoantuotannossa siirryttiin erikoistuneeseen ja tuottoisaan maanviljelyyn, ja myös käsityö ja kaupankäynti tehostuivat. Köyhtyneet maalaiset, jotka olivat muuttaneet Roomaan ja muihin kaupunkeihin kasvattivat merkittävästi kaupunkirahvasta. Orjatyövoimasta tuli vielä tärkeämpää, ja sitä saatiin voitettujen sotien avulla. Suuret yhteiskunnalliset muutokset näkyivät myös politiikassa: senaatti sai keskeisen aseman 200-luvun eaa. loppuun tultaessa. Sen vaikutusvalta kasvoi, sillä se oli ainoa pysyvä hallinnollinen elin, joka kykeni valvomaan alituiseen vaihtuvia virkamiehiä.

Rooma jatkoi voimakasta laajenemistaan myöhäistasavallan aikana (noin 200–31 eaa). Aleksanteri Suuren hellenistisen maailmanvallan jäänteet, muun muassa Makedonian ja seleukidien valtakunnat joutuivat Rooman vallan alle idässä. Myös Pergamon ja kreikkalaiset kaupunkivaltiot liitettiin Roomaan, sekä nykyisen Etelä-Ranskan ja Dalmatian heimot kukistettiin. Syyria oli rappeutumassa ja Egypti oli Roomalle ystävällismielinen. Rooma oli valloittanut periaatteessa koko Välimeren alueen, ja Välimerestä oli tulossa roomalaisten sisämeri (Mare Nostrum, meidän meremme).

Sodissa kykynsä todistaneet sotapäälliköt uhkasivat tasavallan vanhoja valtarakenteita. Gaius Marius, jonka johdolla Roomassa siirryttiin palkka-armeijaan, saavutti voittoja Pohjois-Afrikassa. Marius kuitenkin ajautui kiistaan entisen liittolaisensa, toisen voimakkaan sotapäällikön, Lucius Cornelius Sullan kanssa. Rooman sisäpolitiikkaa hallitsi heidän puolueittensa välinen taistelu 30 vuotta.

Marius ja Sulla taistelivat aluksi eri rintamilla Roomaa vastaan nousseita liittolaiskansoja vastaan. Sodan seurauksena Rooma myönsi kansalaisoikeudet kaikille liittolaisilleen, joka vei pohjan vanhalta hajota ja hallitse -politiikalta. Italian alueen roomalaistuminen kuitenkin voimistui: roomalaiset tavat ja uskomukset levisivät ja latinan kieli yleistyi.

Mariuksen ja Sullan välinen taistelu oli muodostua jopa sisällissodaksi, ja se päättyi vasta Mariuksen kuoltua 86 eaa. Sulla nimitettiin diktaattoriksi rajoittamattomaksi ajaksi tehtävänään palauttaa tasavalta. Sulla pyrki siihen erottamalla poliittiset virat armeijan viroista ja hän yritti vahvistaa senaatin valtaa siinä kuitenkaan onnistumatta.

Lähteet

• Ahokas, Jaakko: Spectrum tietokeskus: 10. osa. WSOY, 1979. ISBN 951-0-07239-7.

Kirjallisuutta

• Tom Holland: Rubikon – Rooman tasavallan loisto ja rappio. (Suom. Pekka Tuomisto) Karisto, 2006. ISBN 951-23-4792-X

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Rooman tasavalta Wikimedia Commonsissa