Steinstücken

Steinstücken on Berliinin Steglitz-Zehlendorfin hallinto­alueeseen ja Wannseen kaupungin­osaan kuuluva pieni, noin 200 asukkaan asunto­alue, joka muodostaa tämän hallinto­alueen eteläisimmän osan. Saksan kahtiajaosta 1949 vuoden­vaihteessa 1971-1972 toteutettuun rajan muutokseen saakka Steinstücken oli muusta Länsi-Berliinistä erillään eksklaavina keskellä Saksan demo­kraattisen tasa­vallan (Itä-Saksan) aluetta. Tällaisia Länsi-Berliiniin kuuluneita, mutta sen pääosasta erillään sijainneita eksklaaveja oli kaikkiaan 12, joista Steinstücken oli ainoa vakituisesti asuttu. Samaan aikaan länsi­liittoutuneiden miehittämä, mutta käytännössä Saksan liittotasavaltaan monin tavoin läheisesti liittynyt Länsi-Berliini itsekin oli eksklaavina keskellä Itä-Saksan aluetta.

Steinstückenin kartta

Eksklaavin alkuperä

Steinstücken oli aikoinaan maatalousaluetta, joka kuului Wendish Stahnsdorfin kyllän. Tämä kylä oli mahdollisesti autioitunut jo ennen kuin se ensimmäisen kerran mainittiin keisari Kaarle IV:n määräyksestä vuonna 1375 laaditussa kaupunkien ja kylien luettelossa.

Eksklaavi sai alkunsa vuonna 1787, kun läheisen Stolpen kylän maanviljelijät ostivat oman kuntansa alueen ulkopuolelta 151 eekkerin laajuisen alueen, johon kuului osa Potsdamin metsää. Täten tämä alue muodostui tähän kylään kuuluneeksi eksklaaviksi. Vuonna 1817 sinne syntyi pieni asutus, joka sai nimen Steinstücken. Nimi, joka merkitsee kivenpalasia, johtuu alueelta löydetyistä jääkauden aikaisten jäämassojen siirtämistä kivi­lohkareista.

Vuonna 1898 Stolpe liitettiin silloin perustettuun Wannseen kuntaan. Kun Wannsee vuoden 1920 alueliitoksessa liitettiin Berliiniin, sen mukana Berliiniin liitettiin myös Steinstücken lukuun ottamatta siihen kuulunutta osaa Potsdamin metsästä. Steinstücken sijaitsi kuitenkin muusta Berliinistä erillään. Ennen vuotta 1945 tällä seikalla oli kuitenkin vähän merkitystä: käytännössä Steinstücken liittyi toiminnallisesti Potsdamin Babelsbergin kaupungin­osaan, jonka välittömässä läheisyydessä se sijaitsi.

Berliinin jako

Vuonna 1945, toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitto, Yhdysvallat, Ranska ja iso-Britannia jakoivat Saksan miehitys­vyöhykkeisiin. Saksan pääkaupunki Berliini sijaitsi keskellä Neuvosto­liiton miehitys­vyöhykettä, mutta se jaettiin erikseen samojen voittajavaltioiden kesken. Vuoden 1920 alue­liitoksessa määritelty Berliinin raja muodostui samalla näiden Berliinistä muodostettujen miehitys­vyöhykkeiden ulkorajaksi. Muutamia vuosia sodan jälkeen vyöhykkeiden rajat olivat kuitenkin edelleen täysin avoimia.

Neuvostoliiton ja länsivaltojen välinen kylmä sota johti kuitenkin jo vuonna 1948 Berliinin saartoon ja seuraavana vuonna kahden saksalaisen valtion syntymiseen. Täten Länsi-Berliinin rajasta tuli osa rautaesirippua, ja Stein­stückenistä tuli Länsi-Berliiniin kuuluva erillinen saareke.

Vuonna 1951 Saksan demokraattinen tasavalta yritti liittää Stein­stückenin alueeseensa lähettämällä sinne poliisi- ja sotavoimia. Kun Yhdysvallat esitti vasta­lauseensa, itäsaksalaiset joukot poistuivat alueelta muutamaa päivää myöhemmin. Tämän tapauksen jälkeen Stein­stückenin asukkailta kiellettiin pääsy ympäröivään Itä-Saksaan. Siitä lähtien heidän ainoa pääsytiensä muuhun maailmaan oli Itä-Saksan raja-asemien kautta ja noin yhden kilometrin pituista tietä pitkin varsinaiseen Länsi-Berliiniin. Niinpä he eivät päässeet tältä pieneltä asuma-alueeltaan minnekään, eivät myöskään esimerkiksi töihin, kouluun, ostoksille tai vierailulle muualla asuvien sukulaistensa tai tuttaviensa luo muutoin kuin Itä-Saksan rajavartio­asemien kautta ja vartijoiden saattamina.

Sen jälkeen kun Berliinin muuri vuonna 1961 rakennettiin, Steinstückenin rajoilla tapahtui useita pakoyrityksiä. Tätä keskellä Itä-Saksan aluetta sijainnutta pientä enklaavia ympäröivät vielä pitkään tämän jälkeen vain piikkilanka-aidat, ei muuri. Sen jälkeen kun yli 20 itäsaksalaista rajavartijaa yritti paeta länteen Steinstückenin kautta, Itä-Saksan kommunistihallitus rakensi erillisen muurin myös Steinstückenin ympärille sulkeakseen tämän pakoreitin.

Sen jälkeen kun Lucius D. Clay 21. syyskuuta 1961 kävi Steinstückenissä helikopterilla, alueelle sijoitettiin yhdysvaltalainen sotilastukikohta. Sotilaita kuljetettiin säännöllisesti helikoptereilla. Tämän muistoksi alueelle on pystytetty muistomerkki.

Yhdyskäytävä

Steinstücken ilmasta lounaasta päin katsottuna vuonna 1989. Bernhard-Beyer-Straße ja sen vieressä oleva rautatie johtavat alueelta luoteeseen muuhun Länsi-Berliiniin. Valkoinen maakaistale Steinstückenin ympärillä on muurin vieressä Itä-Saksan puolella sijainnut miinoitettu ns. kuolemanvyöhyke.

Steinstückenin muuhun Länsi-Berliiniin yhdistänyt tie, Bernhard-Beyer-Straße vuonna 1987. Tien molemmilla puolilla kapeiden vihervyöhykkeiden takana osia Berliinin muurista.

Eristyneestä asemasta Steinstückenin asukkaille aiheutuneiden tavattoman suurten haittojen lieventämiseksi vuonna 1972 rakennettiin tie alueelta Länsi-Berliinin Kohlhasenbrückiin. Tien rakentaminen edellytti aluevaihtoa Itä-Saksan ja Länsi-Berliinin välillä, mikä taas edellytti kaikkien neljän miehittäjävallan, Neuvostoliitto, Yhdysvaltojen, Ison-Britannian ja Ranskan suostumusta. Nämä valtiot tekivät 3. syyskuuta 1971 Berliinin aseman selkiyttämiseksi neljän vallan sopimuksen.

Samalta sovittiin myös alue­vaihdosta, jolla kapea maakaistale, joka yhdisti Stein­stückenin muuhun Länsi-Berliiniin, liitettiin Länsi-Berliinin alueeseen. Vaihtovastikkeena Länsi-Berliini luovutti Itä-Saksalle kuusi asumatonta eksklaavia ja maksoi neljä miljoonaa Länsi-Saksan markkaa. Tälle maakaistaleelle rakennettiin yhdystie, Bernhard-Beyer-Straße, joka avasi Steinstückenin asukkaille esteettömän kulku­yhteyden muuhin Länsi-Berliiniin ilman raja­tarkastuksia. Koska valtakunnan­raja kulki tien reunoja pitkin kummallakin puolella, Itä-Saksan hallitus rakennutti kuitenkin uuden tien kummallekin puolelle muurit, jotka muodostivat osan tällä tavoin pidennettyä Berliinin muuria.

Lisäongelmia aiheutti kuitenkin Stein­stückenin poikki kulkeva rautatie, joka oli osa Itä-Saksan rautatieyhtiön, Deutsche Reichsbahnin rataverkkoa, ja sen yli johtanut silta, jonka toiselle puolelle Steinstücken myös ulottui. Itä-Saksa ei suostunut luovuttamaan rautatie­aluetta Länsi-Berliinille. Asiasta käydyissä neuvotteluissa päästiin kuitenkin sopimukseen, jonka mukaan silta ja sen yläpuolella ollut ilmatila tulivat kuulumaan Länsi-Berliiniin, kun taas sillan alapuolinen ilmatila, maaperä ja raiteet pysyivät Itä-Saksan hallinnassa.

Käytännön kannalta Steinstücken lakkasi aluevaihdon ja tien rakentamisen myötä olemasta eksklaavi, joskin se seikka, että maa sillan alla pysyi Itä-Saksan alueena, jättää sijaa tulkinnalle, jonka mukaan osa Steinstückeniä olisi edelleen ollut eksklaavi.

Saksojen jälleenyhdistyminen

Kun Saksojen välinen raja vuonna 1989 avattiin, myös Stein­stückeniä ja sinne johtanutta tietä ympäröineet muurit ja muut raja­esteet purettiin, mutta Stein­stücken ja sinne johtava Bernhard-Beyer-Straße kuuluvat hallinnollisesti edelleen Berliiniin. Asukkaiden jokapäiväinen elämä on normalisoitunut, ja alue on jälleen läheisessä yhteydessä viereiseen Babelsbergiin. Syyskuussa 2005 Berliinin televisiossa esitettiin elämää Stein­stückeniä kuvaava elokuva.

Aiheesta muualla

• Steinstückenin kartta vuodelta 1972 Berliinin kaupunki. Arkistoitu 5.11.2014. Viitattu 21.5.2015.
• Berlin Exclaves berlin.enclaves.org. (englanniksi)