Suuri vaellus

Suuri vaellus (afrikaansiksi Groot Trek) oli Etelä-Afrikan historiassa tapahtunut suuri muuttoliike, jossa 7 000–8 000 voortrekkereiksi nimitettyä buuria lähti brittien hallitsemasta Kapmaan siirtokunnasta vuosien 1835–1847 välisenä aikana kohti itää ja koillista. Buurien mukana seurasi suuri joukko etupäässä värillisiä palvelijoita ja vaellukselle osallistuneiden kokonaismäärän arvioidaan olleen noin 15 000. Muuttoliikkeen syinä olivat taloudelliset ongelmat, xhosien ja buurien välinen aseellinen konflikti ja erityisesti tyytymättömyys brittihallintoa kohtaan, joka voortrekkerien näkemyksen mukaan ei ollut tarjonnut heille tarvittavaa turvaa xhosia vastaan ja oli edistänyt musta- ja valkoihoisten välistä tasa-arvoa sekä oli kieltänyt orjakaupan Kapmaassa. Voortrekkerit katsoivat, että nämä toimet olivat tuhonneet heidän perinteisen sosiaalisen järjestyksensä, joka oli perustunut rotuerotteluun ja vaaransi eurooppalaisten etuoikeutettua asemaa, jonka he katsoivat olevan Jumalan tahto. Voortrekkerit lähtivät Kapmaasta useissa ryhmistä, jotka koostuivat useista sadoista ihmisistä ja lukuisista härkävankkureista sekä suuresta määrästä karjaa. Suurin osa ryhmistä oli kokoontunut jonkin tietyn johtajan ympärille. Afrikaanerit pitävät Suurta vaellusta buurisotien ohella keskeisenä kansakuntansa syntytapahtumana.

Voortrekkerien leirin rekonstruktio Blood Riverin varrella.

Andries Pretorius

Voortrekker-monumentti. Monumentin peruskivi muurattiin Suuren vaelluksen satavuotisjuhlavuonna 1938.

Ensimmäinen ryhmä voortrekkereitä lähti liikkeelle vuonna 1835 Louis Trichardtin ja Hans van Rensburgin johdolla ja kulki kohti pohjoista nykyiseen Mpumalangaan. Muita ryhmiä, joiden johtajina oli muun muassa Andries Pretorius, Gert Maritz ja Piet Retief seurasi pian perässä. ThabaNchun alueelle, tulevassa Oranjen vapaavaltiossa muodostui yli 5 000 voortrekkerin leiri. Voortrekkerit jatkoivat kohti Natalia etsiäkseen laidunmaata. Zulu-kuninkaan Dinganen kanssa käytyjen neuvottelujen perusteella voortrekkerit saivat itselleen laajoja alueita Keski- ja Etelä-Natalista, mutta poistuessaan neuvotteluista buurineuvottelijat joutuivat zulujen väijytykseen ja tapettiin. Myös voortrekkerien keskeisiin johtajiin kuulunut Piet Retief kuoli väijytyksessä. Tämän jälkeen zulut hyökkäsivät Drakensberg-vuoriston juurelle leirityneiden buurien leiriin ja tappoivat noin 500 voortrekkeriä ja varastivat suuren osan heidän karjastaan.

Andries Pretoriuksen johdolla voortrekkerit toteuttivat kostoiskun. 16. joulukuuta 1838 zulut lyötiin täydellisesti Bloedrivierin taistelussa. Buurit perustivat ensimmäisen lyhytaikaisen buuritasavallan Nataliin, jonka pääkaupungiksi tuli Pietermaritzburg. Vuonna 1842 britit miehittivät nykyisen Durbanin kaupungin ja anneksoivat suuren osa Natalia. Tämän johdosta buurit vetäytyivät Drakensbergin taakse ja perustivat itsenäisen Transvaalin tasavallan. Vuonna 1848 britit julistivat Vaal- ja Oranjejokien välisen alueen osaksi Kapmaan siirtokuntaa. Kohdattuaan voimakasta vastarintaa sinne asettuneilta voortrekkereilta britit pian kuitenkin luopuivat alueesta ja vuonna 1854 siitä muodostui itsenäinen Oranjen vapaavaltio.

Kulttuurillinen merkitys

1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa afrikaanerinationalismin ja -identiteetin alkaessa syntyä, Suuren vaellukseen liittyvistä tapahtumista muodostui afrikaanerien sankarillinen ja määrittävä historia. Vaellukseen osallistuneita buureja ryhdyttiin pitämään pelottomina, jumalaapelkääväisinä ja elämää suurempina sankareina, jotka olivat turvanneet afrikaanerikansan assimiloitumiselta englanninkieliseen väestöön. Voortrekkereiden katsottiin edustavan ensimmäisiä afrikaanerinationalisteja ja heitä kunnioitettiin samalla tavoin kuin esimerkiksi Yhdysvaltojen perustajaisiä.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suuri vaellus Wikimedia Commonsissa