Tuhopoltto

Tuhopoltto on tulipalo, joka on sytytetty tahallisesti. Se on rangaistava rikos. Esimerkiksi Suomen lainsäädännössä tuhopoltto lasketaan muiden vastaavien tekojen kanssa rikosnimikkeeksi tuhotyö.

Motellirakennus Virginian Aftonissa tuhopolton jälkeen 9. heinäkuuta 2004.

Yleisyys

2010-luvulla tehtyjen tilastojen perusteella Suomessa tehdään vuosittain noin 2 000 tuhopolttoa.

Tuhopolttajat

Porvoon tuomiokirkko tuhopolton jälkeen toukokuussa 2006.

Suomessa tuhopolttaja on useimmiten kolmikymppinen mies. Tuhopolttajien keski-ikä on 27 vuotta.

Psykiatrisen vankisairaalan ylilääkäri Hannu Lauerman mukaan tuhopolttajat ovat usein moniongelmaisia ja heillä on hyvin usein päihdeongelmia. Osa on myös syrjäytyneitä ja köyhiä. Hänen mukaansa osa tuhopolttajista on arkoja ihmisiä, jotka rohkaistuvat alkoholin avulla.

Tekijöiden luokittelu

Hannu Lauerman mukaan tuhopolttajat voidaan jakaa kahteen pääryhmään:

• Klassinen pyromania: Tuhopolttohimossa henkilö nauttii tulen sytyttämisestä ja haltioituu sen katselemisesta. Tekijä voi olla seksuaalisesti tai muutoin kiihottunut tilanteesta.
• Tarkoitukseen käytetty tuhopoltto: Poltto voi olla koston tai vakuutuspetoksen väline.

Pyromaanin polttama roska-astia.

Rikosseuraamusviraston Helsingin yliopistolta tilaama tutkimus jakoi suomalaiset tuhopolttajat neljään ryhmään MDS-analyysillä:

1. Kriminaalit: Tuhopolttajilla oli aikaisempaa rikoshistoriaa, muun muassa väkivaltarikoksia, vahingontekoja ja liikennerikkomuksia. He syyllistyivät muita useammin uudelleen rikokseen tuhopolton jälkeen. 86% teki uuden rikoksen noin kymmenen vuoden sisällä.
2. Mielenterveysongelmaiset: Tuhopoltot tapahtuivat muita useammin henkilön itse omistamassa kohteessa. Ryhmässä olevilla oli joskus psyykkisiä häiriöitä ja hoitojaksoja. Uusi tuhopoltto tapahtui monesti samassa paikassa. Myös huumeet ja alkoholismi korreloivat tämän ryhmän kanssa. Mielenterveysongelmista kärsivät tuhopolttajat saattoivat olla eronneita, heillä oli osalla lapsia ja yli 40-vuotiaat tuhopolttajat todennäköisemmin kuuluivat tähän ryhmään.
3. Sarjatuhopolttajat: He jäivät usein tuhopolttopaikalle ja seurasivat sammutustöitä. Joskus sarjatuhopolttajat jopa auttoivat itse sammutuksessa. Naiset korostuivat sarjatuhopolttajien joukossa. Jotkin sarjatuhopolttajista ovat kehitysvammaisia tai asuvat hoitolaitoksessa.
4. Nuoret: Tähän ryhmään kuuluvat muun muassa koululaiset. Tuhopoltto tapahtui usein myöhään, ja joskus nuoret saapuivat tapahtumapaikalle polkupyörällä. Osassa tapauksia nuoret kävivät paikalla katsomassa seurauksia palon sammutuksen jälkeen.

Rikoksen uusiminen

Tuhopolttajat usein jatkavat rikosten tekemistä rangaistuksen jälkeen. Tutkimuksen mukaan 76% tuhopolttoon syyllistyneistä syyllistyi uudelleen rikokseen 3-11 vuoden seuranta-ajan aikana. Rangaistuksen suorittamisen jälkeen tuhopolttajat tekivät keskimäärin 19 uutta rikosta. 11% tuhopolttajista teki uuden tuhopolton rangaistuksen jälkeen. Lisäksi tuhopolttajat syyllistyvät omaisuusrikoksiin.

Tuhopolttajan rikoksen uusimiseen vaikuttaa erityisesti päihteiden väärinkäyttö, itsetuhoisuus ja aikaisempi rikollinen toiminta.

Tuhopolttamisen syyt

Hylätty talo tulessa Quebecissa. Tuhopoltto aiheuttaa suurta tuhoa pienellä vaivalla.

Kriminaalipsykologi Taija Stoatin mukaan tuhopolttojen syynä on osassa tapauksia taloudellisen hyödyn tavoittelu. Osassa tapauksia syy on enemmän tunnepohjainen, kuten voimakas viha, kosto tai katkeruuden tunne.

Rikosseuraamusviraston Helsingin yliopistolta tilaama tutkimus jakoi suomalaisten tuhopolttajien motiivit neljään pääluokkaan MDS-analyysillä:

1. Välineellinen henkilöön kohdistuva rikos: Kohteena oli usein tuhopolttajan tuntema henkilö, kuten nykyinen tai entinen parisuhdekumppani. Tuhopolton kohteena on erityisesti uhri, eikä niinkään tuhopolttettu kohde. Tuhopolttoa edelsi joskus myös riitely ja uhkailu.
2. Välineellinen paikkaan kohdistuva rikos: Tapaukset tapahtuivat pääasiassa yöaikaan. Niissä tuhopolttaja murtautui paikkaan ja hyödynsi paikassa olevia asioita tulipalon sytyttämiseen. Usein hän penkoi varastettavia asioita ja myös rikkoi paikkoja aiheuttaen tarpeetonta vahinkoa. Joskus tuhopolttaja varasti ajoneuvon ja poltti sen jälkiensä peittämiseksi.
3. Tunnepitoinen henkilöön kohdistuva rikos: Tuhopolttaja kohdistaa rikoksen tapauksissa itseensä. Hän on saattanut käyttäytyä itsetuhoisasti tai tuhota omaa omaisuuttaan epäsuorasti. Rikos vaaransi monesti ihmishenkiä ja kohdistui omaan kotiin.
4. Tunnepitoinen paikkaan kohdistuva rikos: Tuhopoltot tapahtuivat pääasiassa ei-asumiseen tarkoitetuissa rakennuksissa, eikä tarkoituksena ollut vahingoittaa ketään henkilöä. Tuhopolttamisella saatetaan tavoitella mielihyvän tunnetta. Rikokset tapahtuivat joissain tapauksissa aina samaan aikaan, mikä viittaisi tutkijoiden mukaan mielihyvän tavoitteluun. Tekijät eivät olleet usein taitavia ja tuhopolttopaikalta löytyi myös epäonnistuneita sytytysyrityksiä.

Suomen pelastusalan keskusjärjestön tutkija Tuula Kekkin mukaan moni tuhopolttaja kokee, ettei heitä ole otettu tosissaan. Tuhopoltolla he pääsevät kokemaan ylemmyydentuntoa, että jotain on saatu aikaiseksi.

Hannu Lauerman mukaan tuhopoltto on mahdollisuus saada helpolla paljon vahinkoa aikaan. Myös Stoat arvelee tuhopolttoa käytettävän sen tehokkuuden vuoksi, koska sillä voi saada aikaan täydellisen tuhon. Lauerman mukaan tulipaloihin liittyy myös näyttävyyttä ja puhdistavaa symboliikkaa. Myös Taija Stoatin mukaan kirkkoihin kohdistuvien tuhopolttojen syy voi liittyä niiden näyttävyyteen tai toimintaan kokoontumispaikkana.

Lainsäädäntö Suomessa

Rikoslain 21. huhtikuuta 1995 voimaan tulleella muutoksella yhdistettiin vaarallisen tilanteen aiheuttavat teot yhdeksi rikosnimikkeeksi tuhotyö (RIL 34 luvun 1 §). Teon tunnusmerkkinä on

1. sytyttää tulipalon
2. räjäyttää jotakin tai
3. aiheuttaa vedentulvan tai luonnontilan muun mullistuksen

siten, että teko on omiaan aiheuttamaan yleistä hengen tai terveyden vaaraa taikka että siitä on yleistä erittäin huomattavan taloudellisen vahingon vaaraa.

Tuomiona tuhotyöstä langetetaan vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta vankeutta. Mikäli tuhotyö on törkeä, teosta langetetaan 2–10 vuotta vankeutta. Yritys rangaistaan kuten teko. Syyte tuhotyöstä on nostettava viiden vuoden kuluessa teosta.

Aiemmalla nimikkeellä murhapoltto tarkoitettiin sellaisen rakennuksen tuhopolttoa, jossa saattoi olla ihmisiä. Tyypillisimmin se on ollut asuinrakennuksen tai vastaavan tuhopoltto, mutta myös varastorakennuksen ja jopa heinäladonkin sytyttäminen on oikeudessa tuomittu murhapolttona.

Rikostutkinnassa pyritään selvittämään palon alkamiskohta. Palojäämien laboratoriotutkinnassa on mahdollista todeta esimerkiksi palavien nesteiden käyttö tai mahdollinen pitempiaikainen kyteminen ennen lopullista syttymistä.

Tunnettuja tuhopolttoja

Suomessa

• Rovaniemen tuhopoltto, 1930
• Sassilan tuhopoltot, 1938
• Kirjapaino Kursiivin tuhopoltto, 1977
• Porvoon tuomiokirkon tuhopoltto, 2006
• Pizzeria Julietin tuhopoltto, 2010
• Ylivieskan kirkon tuhopoltto, 2016
• Kaikki on mahdollista -veistoksen tuhopoltto, 2018
• Rautjärven kirkon tuhopoltto, 2022

Muualla

• Artemiin temppeli (Efesos), 356 eaa.
• Epäsovun moskeijan hävitys, noin 630
• Saksan valtiopäivätalon tuhopoltto, 1933
• UpStairs Loungen tuhopoltto, 1973
• Denmark Placen tuhopoltto, 1980
• Happy Landin tulipalo, 1990
• Solingenin tuhopoltto, 1993
• Göteborgin diskopalo, 1998
• Daegun metropalo, 2003
• Westin lannoitetehtaan räjähdys, 2013
• Kyoto Animationin tuhopoltto, 2019
• Gävlen pukki, useita kertoja

Katso myös

• Kirkon tuhopoltto
• Pyromania
• Luokka:Tuhopoltot

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tuhopoltto Wikimedia Commonsissa

• Kekki, Tuula: Poltettu: Tahallisesti sytytetyt tulipalot 2012. (Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisuja: Rikos- ja prosessioikeuden sarja, A:37) Turku: Turun yliopisto, 2014. ISSN 0783-8018 ISBN 978-951-29-5756-9