Victor Ambros
Victor Ambros (s. 1. joulukuuta 1953 Hanover, New Hampshire, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen kehitysbiologi, joka palkittiin 2024 Gary Ruvkunin kanssa Nobelin fysiologian tai lääketieteen palkinnolla. Ambros oli 1980-luvulla löytänyt eleganssimadosta ensimmäisen tunnetun mikro-RNA:n. Hän ja Ruvkun osoittivat tämän jälkeen, miten mikro-RNA säätelee geenejä eleganssimadossa. Heidät on Nobelin lisäksi palkittu yhdessä useilla palkinnoilla.
| Victor Ambros | |
|---|---|
 Victor Ambros vuonna 2017. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | Hanover, New Hampshire, Yhdysvallat 1. joulukuuta 1953 |
| Koulutus ja ura | |
| Tutkinnot | MIT |
| Väitöstyön ohjaaja | David Baltimore |
| Instituutti |
MIT Harvardin yliopisto Dartmouth College Massachettsin yliopisto |
| Tutkimusalue | kehitysbiologia |
| Palkinnot |
Benjamin Franklin -mitali (2008) Albert Lasker -palkinto lääketieteellisestä perustutkimustyöstä (2008) Louisa Gross Horwitz -palkinto (2009) Wolfin lääketieteen palkinto (2014) Nobelin fysiologian tai lääketieteen palkinto (2024) |
Nuoruus ja opiskelu
muokkaaVictor Ambros syntyi 1953 New Hampshiren Hanoverissa.[1] Hän kasvoi Vermontissa pienellä maatilalla ja kiinnostui lapsena tieteilijöiden ja keksijöiden elämäkerroista. Ambros innostui erityisesti tähtitieteilijä Clyde Tombaugh’sta, joka oli kasvanut maatilalla ja josta oli tullut ammattitähtitieteilijä aloitettuaan ensin tutkimaan avaruutta harrastelijana. Ambrosin vanhemmat tukivat hänen kiinnostustaan ja ostivat hälle muun muassa harrastelijateleskoopin ja tilasivat Time Lifen ”Library of Science” -kirjasarjan.[2]
Ambros pääsi high schoolin jälkeen opiskelemaan MIT:hen.[2] Hän suoritti 1975 alemman korkeakoulututkinnon ja jatkoi seuraavaksi tutkimusapulaisena Nobel-voittaja David Baltimoren ryhmässä MIT:n syöpätutkimuksen keskuksessa. Ambros tutki polioviruksen molekyylibiologiaa ja valmistui tohtoriksi 1979.[3]
Ura
muokkaaAmbros sai valmistuttuaan postdoc-paikan tulevan Nobel-voittajan H. Robert Horvitzin laboratoriosta. Hän tutki siellä eleganssimadon kahta geeniä, joilla oli vastakkaiset vaikutukset madon kehityksessä. Mutaatiot geenissä lin-4 aiheuttivat varhaisten kehitysvaiheiden toistumisen, kun taas geenin lin-14 mutaatioiden seurauksena eleganssimato jätti välistä varhaisia kehitysvaiheita. Ambros todisti Gary Ruvkunin kanssa, että lin-4 vaimentaa lin-14-geenin toiminnan.[2]
Ambrosista tuli vuonna 1984 Harvardin yliopiston henkilökunnan jäsen. Siellä hän muun muassa eristi ja kloonasi lin-4-geenin. Se oli yllättäen vain 22 nukleotidia pitkä geenipätkä, joka koodaa RNA-pätkää eikä tavallista proteiinia. Ambros oli löytänyt ensimmäisen mikro-RNA:n. Ruvkun oli samaan aikaan löytänyt lin-14-geenistä transloimattoman alueen 3′-UTR, johon lin-4 tähtää. Tutkijat olivat säännöllisesti yhteydessä, ja he päättivät vertailla geenejä. He havaitsivat, että lin-4-geenin RNA oli osittain komplementaarinen 3′-UTR-alueen kanssa, mikä viittasi siihen, että lin-4 sääntelee lin-14-geeniä sitoutumalla siihen.[2]
Ambros julkaisi 1993 työtovereidensa Rhonda Feinbaumin ja Rosalind Leen kanssa Cell-lehdessä löytönsä. Ruvkunin työ julkaistiin samassa numerossa. Ambros ja moni muu uskoi vielä tässä vaiheessa, että vastaavaa mikrobiologiaa ei esiinny muilla lajeilla. Kasvitieteilijä David Baulcombe kertoi kuitenkin 1999 löytäneensä kasvissa samanlaisia RNA-juosteita, jotka toimivat toisten geenien vaimentajina.[2]
Ambros jatkoi 1992 uraansa Dartmouth Collegessa, ja vuodesta 2008 hän on toiminut Massachusettsin yliopiston lääketieteellisen koulun professorina ja RNA Therapeutic Instituten johtajana. Hän on jatkanut 2000-luvulla tutkimuksiaan mikro-RNA:n ja geenin ilmenemisen säätelyn parissa.[2]
Tunnustukset
muokkaaAmbros on saanut lukuisia palkintoja urallaan. Hän jakoi Gary Ruvkunin kanssa 2024 Nobelin fysiologian tai lääketieteen palkinnon työstään mikro-RNA:n löytäjinä ja sen geenien säätelyssä tapahtuvan roolin havaitsijana.[4] Nobel-komitean mukaan Ambrosin ja Ruvkunin työn ansiosta löytyi aivan uusi säätelymekanismi ja vuoteen 2024 mennessä ihmisen perimästäkin on löytynyt yli tuhat mikro-RNA:ta.[5]
Ambros ja Ruvkun ovat saaneet yhdessä Nobelin lisäksi lukuisia palkintoja. Vuonna 2008 he saivat David Baulcomben kanssa Benjamin Franklin -mitalin sekä Baulcomben kanssa jaetun Albert Lasker -palkinnon lääketieteellisestä perustutkimustyöstä. Ambros ja Ruvkun saivat 2009 Louisa Gross Horwitz -palkinnon ja 2014 Wolfin lääketieteen palkinnon.[6]
Lähteet
muokkaa- ↑ Victor Ambros – Facts NobelPrize.org. 2024. Nobel Prize Outreach AB. Viitattu 7.10.2024. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f Victor Ambros The Gruber Foundation. Viitattu 7.10.2024. (englanniksi)
- ↑ May Catherine & Justin M. Wolter: Victor Ambros (1953-) Embryo Project Encyclopedia. 13.5.2012. Arizona State University. Viitattu 7.10.2024. (englanniksi)
- ↑ The Nobel Prize in Physiology or Medicine 2024 NobelPrize.org. 2024. Nobel Prize Outreach AB. Viitattu 7.10.2024. (englanniksi)
- ↑ Anne Trafton: Victor Ambros ’75, PhD ’79 and Gary Ruvkun share Nobel Prize in Physiology or Medicine MIT News. 7.10.2024. Massachusetts Institute of Technology. Viitattu 7.10.2024. (englanniksi)
- ↑ Learn more about Victor Ambros, PhD 7.10.2024. UMass Chan Medical School. Viitattu 7.10.2024. (englanniksi)