Location via proxy:   [ UP ]  
[Report a bug]   [Manage cookies]                
Wikipedia

Vilho Lampi

suomalainen taidemaalari

Vilho Henrik Lampi (19. heinäkuuta 1898 Oulu – 17. maaliskuuta 1936 Oulu) oli suomalainen taidemaalari, joka tunnetaan erityisesti uhmakkaista omakuvistaan, voimakkaista kansankuvauksistaan sekä Limingan lakeutta, Liminkaa ja liminkalaisia kuvaavista maalauksistaan.[1][2]

Vilho Lampi
Vilho Lampi maalaamassa liminkalaista maisemaa.
Vilho Lampi maalaamassa liminkalaista maisemaa.
Henkilötiedot
Syntynyt19. heinäkuuta 1898
Oulu, Suomi
Kuollut17. maaliskuuta 1936 (37 vuotta)
Oulu, Suomi
Kansalaisuus  Suomi
Taiteilija
Ala Taidemaalari
Kuuluisimpia töitä Tuoli (1928)
Pitäjän keisari (1930)
Siltatanssit (1930)
Sininen ämpäri (1931)
Liminganjoki (1934)
Ruma tyttö (1933)
Äidin haudalla (1933 ja 1934)
Raita (1934)
Omakuva (1933)
Poutalan sillalta (1934)
Tyttö ja kissa (1932)

Lammen taiteellinen ura oli melko lyhyt, sillä hän teki itsemurhan 37-vuotiaana. Hän debytoi Suomen taiteen vuosinäyttelyssä opiskeluaikanaan vuonna 1922 ja teki 14 vuotta kestäneen luomiskautensa aikana peräti 550 teosta. Lampi asettui opiskeluaikansa jälkeen asumaan Liminkaan, missä hän maalasi tuotteliaasti osallistuen aktiivisesti myös kotitilansa töihin. Lammen ympärille on kehittynyt myytti yksinäisyyden valinneesta omalaatuisesta taiteilijasta, joka eli ympäristössä, jossa häntä ei ymmärretty. Tähän vaikutti erityisesti Paavo Rintalan romaani Jumala on kauneus, jonka taiteilijahahmon esikuvana Lampi oli. Monet ovat myös kritisoineet taiteilijamyyttiä, sillä Lampi oli eläessään kuitenkin hyvin toimeentullut taiteilija.

Elämä ja taide

muokkaa

Lapsuus ja opiskeluaika

muokkaa
 
Omakuva, 1933.

Lampi syntyi Oulussa ja vietti lapsuutensa Kakaravaaran kaupunginosassa. Hän kävi Kajaanintullin kansakoulua, kunnes muutti 11-vuotiaana Liminkaan, josta hänen isänsä oli ostanut maatilan.[3] Perhe asui Matinlaurin tilalla kylän keskustassa Liminganjokivarressa. Lähellä tilaa sijaitsevassa vanhassa Limingan kansakoulurakennuksessa niin sanotussa Kivikoulussa, jota koulua myös Lampi aikoinaan kävi, sijaitsee nykyään Vilho Lampi -museo.[1][4] Koulun kevätnäyttelyissä Lammen töitä saattoi olla näytillä seinän täydeltä ja nuorena Lampi tunnettiin myös innokkaana lukijana, lausujana ja kirjoittajana.[1]

Vain abstraktisella taidolla on oikeutuksensa.
— Vilho Lampi[5]

Lampi kävi Suomen Taideyhdistyksen Piirustuskoulua vuosina 1921–1925 ja oli jo opiskeluaikanaan taiteilijana tuottelias, minkä ansiosta häntä ihailtiin ja kutsuttiin ystäväpiirissä Nero-Lammeksi.[1] Näihin aikoihin hän maalasi Tyko Sallisen, Alvar Cawénin ja Marraskuun ryhmän vaikutuksen sävyttämää ekspressionismia.[2] Vaikka Lampi syntyi ja kasvoi kaupungissa, opiskeluajoistaan alkaen hänellä oli tapana korostaa maalaisuuttaan ja liminkalaisuuttaan. Tämä ilmeni muun muassa siten, että hänellä oli tapana opiskelijoiden iltamissa tanssia pirunpolskaa ympäri salia heilutellen puukkoaan. Vieraille hän esitteli itsensä ”Vilho Lampi Limingasta. Yhtä painava kuin pitäjän parhaat manttaalipösöt!”[1]

Paluu lakeudelle

muokkaa
Omien ojiensa varsilla marjan on käsketty marjansa kypsyttää.
— Vilho Lampi[1]

Opintojensa jälkeen Lampi palasi kotitilalleen Liminkaan, missä hän maalasi kuuluisimmat teoksensa osallistuen samalla aktiivisesti talon töihin. Lammen nuoruuden työt tunnetaan uhmakkuudestaan ja tämä voimallisen ekspressionistinen kausi tunnetaan niin sanottuna herooisena eli sankarikautena. Kauden tunnettuihin teoksiin kuuluu muun muassa hänen vuoden 1930 maalauksensa Pitäjän keisari sekä samaa ekspressionistista voimaa uhkuvat teokset Hevoshuijarit (1930), Mestaaja (1930), Siltatanssit (1930), Sianhirtto (1930), Viinankeittäjät (1930) ja Puukkojunkkari (1930).[1][6] Kauden suurikokoiset ja dramaattiset maalaukset koettiin usein hätkähdyttävinä, ja jotkut arvostelijat kokivat Isänmaallisen kansanliikkeen Limingan paikallisyhdistyksen perustajajäseniin kuuluneen Lammen antaneen töissään Lapuan liikkeen tunnelmille ehkä aidoimman visuaalisen toteutuksensa.[1] Sankarikauden maalausten ihmiset olivat kovia, hyökkääviä, röyhkeitä ja väkivaltaisia.[7]

Lammen vuonna 1931 tekemä kaksi kuukautta kestänyt Pariisin matka ja opiskelu Académie Colarossissa ja Maison Watteaussa muutti hänen taidettaan kohti objektiivista havainnointia.[8] Lammen myöhemmät maalaukset kuvasivat usein jopa pikkutarkan säntillisesti Limingan maisemia ja liminkalaisia, malleina Lammen lähipiiriin kuuluvat ihmiset.[1] Keskeisiksi nousivat omakuvien ja maisemien lisäksi henkilökuvat ja asetelmat, jotka hän maalasi vanerille, kuten oli tehnyt jo opiskeluajoistaan lähtien. Maalausten koko muuttui pienemmäksi ja maiseman kuvaus yksityiskohtaisemmaksi.[1] Lampi tunnetaankin erityisesti Limingan lakeuden kuvaajana, ja hänen taiteessaan on nähty keskeisenä se, että siinä näkyy liminkalainen avaruus ja sen kaukainen horisontti.[6][7]

Myöhemmät vaiheet

muokkaa
 
Liminganjoki, 1934. — Lampi kuvasi Liminganjokivartta lukuisissa maalauksissaan. Jokivarressa sijaitsevat myös Vilho Lampi -museo ja Lammen kotitalo Matinlauri, jonka vintillä Lampi maalasi monet kuuluisat teoksensa.[9][1]
Lakeus kohottaa, mutta se myös musertaa.
— Vilho Lampi[10]

Myöhempien vaiheiden maalauksista tunnettuja ovat esimerkiksi Liminganjoki (1931), Liminganjoki (1933), Tyttö jään reunalla (1933) Raita (1934), Saunan katto (1935) ja vuoden 1934 Omakuva.[1] Lähes myyttisen maineen on saavuttanut hänen vuoden 1931 maalauksensa Sininen ämpäri, joka kuuluu nykyään Sanomalehti Kalevan kokoelmiin. Viimeinen suurtyö oli kuolemaa käsittelevä Äidin haudalla, jonka ensimmäinen versio nähtiin näyttelyssä vuonna 1933 ja toinen versio valmistui vuonna 1934.[1] Lammen luomiskausi kesti 14 vuotta, jonka aikana hän maalasi arviolta 550 teosta.[11]

Työt kotitilalla ja taiteilijan ammatin harjoittaminen kuluttivat Vilho Lammen voimia. Eeli Aalto kertoo elämäkerrassa, että henkinen väsymys ja tuska tekivät Lammesta luulosairaan, joka sairasti parantumatonta tautia. Hypokondriasta kärsivää taiteilijaa eivät saaneet vakuuttuneeksi lääkäreiden vakuutukset erinomaisesta terveydestä.[12]

Lampi teki itsemurhan 17. maaliskuuta 1936 hyppäämällä Oulujoen rautatiesillalta[13][14] Merikoskeen, Oulujokeen ollessaan matkalla Oulussa. Hänen ruumiinsa löydettiin jäiden lähdettyä 5. toukokuuta Elban saaren rantavedestä.[1][15] Lampi haudattiin Rantakylän hautausmaalle.[15]

Tuotanto

muokkaa
Pääartikkeli: Luettelo Vilho Lammen teoksista

14 vuotta kestäneen uransa aikana 38-vuotiaana kuolleen Vilho Lammen tuotannon on arvioitu käsittävän yli 550 teosta.[16]

Menestystä ja tunnustuksia

muokkaa
 
Mestaaja, 1929.
Taide ei salaa, se paljastaa puutteellisuudet. Sillä emme voi ketään pettää.
— Vilho Lampi[10]

Taideopiskelijana Vilho Lampi oli ahkera, tuottelias ja nopea. Persoonallinen vapaa tyyli ja taidokas ilmaisu saivat tunnustusta stipendien ja ensipalkintojen muodossa.[17] Lampi debytoi Suomen taiteen vuosinäyttelyssä jo opiskeluaikanaan vuonna 1922. Hänen teoksiaan oli esillä vuosinäyttelyissä myös 1923, 1925, 1926, 1928, 1930, 1932, 1933, 1934 ja 1935.[18] Ulkomailla hänen teoksiaan esitettiin Suomen taiteen yhteisnäyttelyissä Moskovassa 1934, Riiassa 1935, Berliinissä, Düsseldorfissa ja Hampurissa 1935.[18] Lammesta kirjoitettiin ranskalaisessa taidejulkaisussa Livre d’Or: L’Art Contemporain jo vuonna 1930.[19]

Ainoa yksityisnäyttely Oulussa vuonna 1931 oli suurmenestys. Oulun Teollisuusyhdistyksen näyttelysalissa esillä oli 53 teosta, muun muassa Siltatanssit, Huijarit, Pitäjän keisari ja Mestaaja. Lammesta kirjoitettiin runsaasti lehdissä, ja näyttelyssä kävi ennätysmäärä yleisöä. Lähes puolet näyttelyssä esillä olevista teoksista myytiin. Kyseinen taidetapahtuma muistetaankin Pohjois-Suomen taide-elämässä yhtenä aikansa merkittävimmistä näyttelyistä.[20]

Lampi sai Suomen Taideyhdistyksen kolmannen palkinnon vuoden 1933 dukaattikilpailussa. Hän saavutti myös Valtion taidekilpailussa viidennen (1934) ja toisen palkinnon (1935).[18] Lampi sai apurahoja vuosina 1928, 1933, 1934 (kahdesti) ja 1935 Beckerin, Kordelinin (kahdesti), R. Ahlströmin sekä Hovingin säätiöiltä ja rahastoista.[21]

Postuumit näyttelyt

muokkaa
 
Kaktus ikkunan ääressä, 1930.

Vilho Lammen kuoleman jälkeen järjestettiin muistonäyttely Oulussa 1936. Suomen taiteen vuosinäyttelyissä oli hänen töitään vuosina 1937, 1954 ja muistoryhmässä 1970. Suomen Taiteilijaseuran kiertonäyttelyssä hänen teoksiaan oli muun muassa Porissa, Raumalla, Hämeenlinnassa, Vammalassa ja Lahdessa 1956.

Sotien jälkeen Vilho Lammen teoksia oli pohjoispohjalaisten taiteilijoiden yhteisnäyttelyssä Ostrobotnialla 1946 sekä Oulussa 1947, Juho Mäkelän ja Vilho Lammen muistonäyttelyssä Oulun I taidepäivillä 1953, muistonäyttelyssä Otto Mäkilä ja Vilho Lampi Helsingin Taidehallissa 1957. Hän oli mukana Oulun taidemuseon avajaisnäyttelyssä 1963, Suomen Taideakatemian kiertonäyttelyssä ”Se oli 30-lukua” 18 paikkakunnalla 1977, Taidemaalariliiton 50-vuotisjuhlanäyttelyssa 1979, suuressa yksityisnäyttelyssä Vilho Lampi, Helsingin Taidetalossa 1980. Oulussa järjestettiin Vilho Lampi -seminaari, ja hänen teoksiaan Oulun taidemuseon kokoelmista oli esillä 1987. Suuria yksityisnäyttelyitä oli myös Keravan taidemuseossa 1991, Oulu taidemuseossa 1992 sekä näyttelyssä ”Vilho Lampi 1898–1936” Oulun taidemuseossa 1998.

Ulkomailla Lammen teoksia on esitelty postuumisti Milanossa ja Roomassa 1937, Roomassa 1955, Pohjoismaisen taideliiton yhteisnäyttelyssä Roomassa 1956, Suomen taiteen yhteisnäyttelyssä Latviassa, Neuvostoliitossa ja Kiinassa 1958–1959, Romaniassa 1959, Itävallassa 1963, Unkarissa 1982, Leningradissa ja Moskovassa sekä Odessassa 1983, Leverkusenissa Länsi-Saksassa 1984 ja Tukholmassa 1990.[1]

Italialaisessa taidelehdessä La Fiera Letteriassa taidekriitikko Fortunato Bellonzi kirjoitti, että Vilho Lampi

”on päässyt korkeaan lyyrisyyteen isänmaansa jokien ja talvien yksityiskohtaisissa mutta pedanttisissa kuvauksissa. Limingan virta on pieni mestariteos, joka täysin oikeutetusti voidaan liittää nykyaikaisen primitivismin historiaan. Samaa voi sanoa hänen Talvimaisemastaan, lehdettömien oksien hienosta kudoksesta, jonka takaa loittonee sumun peittämä taivas”.[22]

Taidekäsitys ja vaikutteet

muokkaa

Vilho Lampeen vaikutti hänen taiteilijauransa alkuvaiheessa Marraskuun ryhmän ekspressionismi. Taiteellisen itsenäistymisensäkin jälkeen Lampi seurasi aikansa nykytaidetta. Pariisin matkallaan hän tutustui myös Berliinin ja Brysselin taidemuseoihin keväällä 1931.[20] Sanomalehti Kalevalle 1933 antamassaan haastattelussa hän valittaa, että Pariisissa ”sataluvun taitteen ekspressionistit ovat uusinta ja hekin jo klassikoita sekä ylen heikosti edustettuina”. Lampi kertoi mieleensä jääneen muun muassa Paul Gauguinin ja Henri Matissen teoksia.

”Ranskan uusimman taiteen teilaajat torjun jyrkästi – –. Picasson, tämän ehdottomasti mielenkiintoisen maalari-ilmiön täyskäännös kubismista surrealismiin – – viittaa Ranskan uusimman taiteen yhä suurempaan selkeytymiseen.[23]

Lampi puolusti Picasson, Matissen ja Gauguinin taidetta ja aikansa uusia kansainvälisiä taidesuuntauksia 1930-luvulla aikana, jolloin monet arvelivat 1900-luvun alun modernismin tulleen tiensä päähän. Eeli Aalto toteaa Vilho Lampi -kirjassaan: ”Lammen suhde ranskalaiseen taiteeseen on lämmin ja sympaattinen. Pariisi oli ollut hänelle ystävällinen, sen lehdet olivat jo ennen matkaa kirjoittaneet hänestä paremmin kuin yksikään kotimainen lehti tai arvostelija kirjoitti koko hänen elinaikanaan.”[24]

Myöhemmin Lammen taiteesta ovat vaikutteita saaneet muun muassa taidemaalari Eeli Aalto, joka on kirjoittanut Vilho Lampi: Lakeuden maalari -teoksen ja ohjannut samannimisen televisioelokuvan, [25] taidemaalari Henry Wuorila-Stenberg,[26] kuvataiteilija, taiteen tohtori ja Taideteollisen korkeakoulun professori Teemu Mäki,[27] taidemaalari, taidegraafikko, kuvanveistäjä ja sarjakuvapiirtäjä Kalervo Palsa[28] sekä taidemaalari, Vilho Lampi -seuran puheenjohtaja ja Limingan Vilho Lampi -museon johtaja, Lammen veljenpoika Matti Lampi.[29]

Taidemaalari ja taidegraafikko Olli Seppäsen vuoden 1948 grafiikanvedoksessa Jäähyväiset, jossa surijat ovat kokoontuneet arkun äärelle, on nähty yhteyksiä Vilho Lammen vuonna 1924 tekemään samanaiheiseen työhön. Anna-Riikka Hirvosen mukaan kyseessä saattaa kuitenkin olla sattuma, koska Lampi oli noihin aikoihin vielä melko tuntematon ja on epätodennäköistä, että Seppänen olisi nähnyt kyseisen työn.[30]

Arvostus

muokkaa

Taiteilija ja myytti

muokkaa

Monet arvelevat, että maalaistaiteilijana Lampi ei elinaikanaan saanut juuri arvostusta. Lampi ”löydettiin” 1950-luvulla järjestettyjen muistonäyttelyjen ja Paavo Rintalan vuonna 1959 ilmestyneen Lammen elämään perustuvan romaanin Jumala on kauneus myötä, jolloin hänet nostettiin Suomen 1930-luvun taiteen tärkeimpien tekijöiden joukkoon.[2] Rintalan romaanin myötä Lammen hahmon ympärille kasvoi myytti yksinäisyyden valinneesta omalaatuisesta taiteilijasta, joka eli ympäristössä, jossa häntä ei ymmärretty. Vaikuttimikseen romaanin kirjoittamiseen Rintala on kertonut nähneensä, kuinka Lammen arvostus oli Limingassa sitä luokkaa, että liminkalaiset käyttivät Lammen maalauksia jopa tikkatauluina ja että hän halusi näyttää oululaisille ja varsinkin tasankoviljelijöille, kuinka upeita maisemia heillä on.[31][32] Toisaalta Rintala painotti jo romaaninsa ensilehdellä, ettei hänen tarkoituksensa ollut kirjoittaa nimenomaan Lammen elämästä. Hän kirjoitti:

”Niille, jotka seuraavasta tuntevat mielessäni olleen henkilön, huomautan, että tämä teos ei ole elämäkerta eikä edes elämäkertaromaaniksi tarkoitettu. Tämä on romaani kauneuden kokemisesta.”[32]

Golden Prague -palkinnon saaneen filmatisoinnin Rintalan romaanista Yleisradiolle ohjasi Hannu Heikinheimo vuonna 1985.[33][34] Heikinheimon Yle TV1:lle tekemässä televisioelokuvassa Lampea näytteli Paavo Pentikäinen.[35] Rintalan romaanin pohjalta tehty samanniminen dramatisointi sai ensi-illan Kajaanin kaupunginteatterissa 1981 Kaija Viinikaisen ohjaamana, sekä Kristian Smedsin käsikirjoittama ja ohjaama näytelmä Teatteri Takomossa Helsingissä 2000 ja Kansallisteatterin suurella näyttämöllä 2008.[36][37][38] Taisto Reimaluodon Rintalan romaaniin perustuva monologi Tässä on elämä nähtiin Kajaanin Runoviikolla vuonna 2001.[39]

Lammen dramatisoidussa elämäntarinassa on nähty yhteyksiä muihin pohjoisen suuriin taiteilijoihin, kuten Kalervo Palsaan ja Timo K. Mukkaan.[40] Taidekritiikin puolella Lampea on yritetty selittää milloin maalaistaiteilijaksi, poliittiseksi taiteilijaksi tai hermoheikoksi taiteilijaksi.[1]

Lammen ympärille syntynyt myytti on herättänyt myös arvostelua. Taidekriitikko Heikki Kastemaa on esittänyt, ettei Lampi todellisuudessa ollut mikään ”unohdettu mestari” vaan melko hyvin toimeentuleva taiteilija, joka sai apurahoja ja tunnustuksia. Lisäksi hän on kritisoinut kuvaa Lammen väitetystä eristyneisyydestä sillä perusteella, että Lampi osallistui ulkomailla järjestettyihin näyttelyihin ja tunsi kansainvälisen taiteen kentän.[1] Kastemaa kirjoittaa:

”Vilho Lampea on leimattu monella tavalla. Häntä on yritetty nähdä lakeuden Vincent van Goghina, rettelöivänä nationalistina tai Limingan paikallisuutta palvovana taiteilijana. Mikään noista tulkinnoista ei oikein tunnu sopivan, ne kaikki kertovat ehkä enemmän esittäjästään kuin kohteestaan.”[41]

Elämäkerrat ja museotyöt

muokkaa
 
Oulussa syntynyt ja kuollut Lampi haudattiin Limingan hautausmaalle. Hautakivessä on Vilho Lammen ystävän Martti Tarvaisen tekemä pronssireliefi, joka esittää taiteilijaa.

Paavo Rintalan ja hänen romaaninsa pohjalta syntyneiden dramatisointien lisäksi Lammen elämää ja taidetta on käsitellyt Eeli Aalto vuonna 1967 julkaistussa teoksessaan Vilho Lampi, Lakeuden maalari. [42] Lisäksi vuonna 1998 ilmestyi Marja Junttilan toimittama teos Vilho Lampi 1898–1936.[1] Eeli Aalto on kertonut koonneensa Lampi-muistiinpanonsa Kariston kirjallisena johtajana toimineen Erno Paasilinnan kehotuksesta. Motiivikseen hän on maininnut sen, että vaikka Rintala huomauttikin romaaninsa alussa, ettei kyseessä ole elämäkertaromaani, olivat romaani ja sen pohjalta tehdyt näytelmät ja elokuva luoneet fiktiivistä Lampi-kuvaa, jolla ei ollut itse henkilön kanssa muuta yhteistä kuin maalaukset. Aineiston keruuseen ryhtynyt Aalto sai viime hetkillä kerätyksi arvokasta tietoa Vilho Lammen elämästä hänen lähisukulaisiltaan ja tuttaviltaan.[43]

Vuonna 1967 perustettiin Limingassa Vilho Lampi -seura ry, joka on vuodesta 1972 alkaen pitänyt yllä Limingan vanhassa Kivikoulussa sijaitsevaa Vilho Lampi -museota.[1] Vilho Lampi -museo ja Lammen kotitalo Matinlauri kuuluvat Liminganjokivarren maisemakokonaisuuteen, joka on luokiteltu valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuurihistorialliseksi ympäristöksi.[9] Limingan Vilho Lampi -museon lisäksi Lammen maalauksia on muun muassa Aineen taidemuseon, Amos Andersonin taidemuseon, Helsingin kaupungin taidemuseon, K. H. Renlundin taidemuseon, Kuopion taidemuseon, Mikkelin taidemuseon, Nelimarkka-museon, Oulun taidemuseon, Ateneumin, Tampereen nykytaiteen museon ja Turun taidemuseon kokoelmissa.[1]

Erityisesti Oulun taidemuseo on kunnostautunut Lammen maalauksien kokoelman kartuttamisessa, ja Lammen lukuisat Liminka-aiheiset maisemat, henkilökuvat ja asetelmat ovat Valtakunnallisen taidekokoelmaprojektin raportin mukaan keskeinen osa museon kokoelmaa. Vilho Lammen maalaus Äidin haudalla vuodelta 1935 oli Oulun taidemuseon ensimmäinen taidehankinta. Museo on perustanut Vilho Lammelle omat verkkosivut, joilla esitellään Lammen maalauksia ja kerrotaan hänen taiteestaan ja elämästään.[44][45]

Katso myös

muokkaa

Kuvagalleria

muokkaa
  •  
    Paateron poika Limingasta, 1924.
  •  
    Tuoli, 1928.
  •  
    Talvimaisema Liminganjoelta. 1929.
  •  
    Maalaismaisema, 1929.
  •  
    Viljamakasiini, 1929.
  •  
    Ruhmu-Jussi, 1929.

Lähteet

muokkaa
  • Aalto, Eeli: Vilho Lampi, lakeuden maalari: Esittelyä ja taustaa. Karisto, 1967.
  • Junttila, Marja – Ruuskanen, Jukka-Pekka – Kuorilehto, Markku O.: Vilho Lampi 1898–1936. (Ars Nordica 11) Oulu: Pohjoinen, 1998. ISBN 951-749-312-6

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t Junttila, Marja: Vilho Lampi 1898–1936. Pohjoinen/Ars Nordica, 1998. ISBN 951-749-312-6
  2. ↑ a b c Lampi, Matti: Henkilögalleria KirjastoVirma. Arkistoitu 23.11.2020. Viitattu 30.12.2016.
  3. ↑ Kemppainen, Katariina: Elämäkerta: Lapsuus. Oulun taidemuseon Vilho Lampi -sivut. Viitattu 16.9.2008.
  4. ↑ Oulun yliopisto, koulutus ja tutkimuspalvelut, Lakeuden kulttuuripolku -projekti: Limingan kulttuuripolku kotu.oulu.fi. Viitattu 17.9.2008.[vanhentunut linkki]
  5. ↑ Aalto, s. 47.
  6. ↑ a b Lakeuden kulttuuripolku: Lakeuden historiaa KirjastoVirma. Arkistoitu 25.7.2015. Viitattu 17.9.2008.
  7. ↑ a b Vilho Lampi: Raita Ateneum. Arkistoitu 3.9.2007. Viitattu 18.9.2008.
  8. ↑ Kokoelman omakuvat: Lampi, Vilho: Omakuva 1932 Turun Taidemuseo. Arkistoitu 25.12.2007. Viitattu 18.9.2008.
  9. ↑ a b Liminganjokivarren maisemakokonaisuus 1993. Rakennettu kulttuuriympäristö. Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt 1993 -luettelo: Museovirasto. Viitattu 6.2.2009.
  10. ↑ a b Vilho Lammen aforismeja Kirjastovirma. Arkistoitu 31.12.2016. Viitattu 30.12.2016.
  11. ↑ Vieru, Elina: ”Lampi, Vilho (1898–1936)”, Suomen kansallisbiografia, osa 5, s. 716–718. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-446-0 Teoksen verkkoversio (viitattu 18.11.2008).
  12. ↑ Aalto s. 38.
  13. ↑ Kilponen, Anna: Pariisin jälkeen suunta muuttui. Kaleva, 13.11.2021, s. 38. Artikkelin verkkoversio (tilaajille).
  14. ↑ Taiteilija Vilho Lampi oli sittenkin hypännyt Oulunjoen Merikoskeen. Kansan Lehti, 6.5.1936, nro 103, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.11.2021.
  15. ↑ a b Maiseman ja mielen tulkitsija taidemaalari Vilho Lampi. Biografia: Viimeiset vuodet Oulun taidemuseo. Arkistoitu 3.3.2012. Viitattu 17.9.2008.
  16. ↑ Lampi, Vilho Kansallisbipgrafia. SKS. Viitattu 22.2.2020.
  17. ↑ Taiteilijauran alkuvaiheet, Biografia, Oulun taidemuseon Vilho Lampi -sivut. Viitattu 25.10.2008.
  18. ↑ a b c Vilho Lampi taiteilijamatrikkelissa
  19. ↑ Tervo, Tuija: 124. Lampi, Vilho (1898-1936)(K115) 2007. Hagelstamin Huutokaupat. Viitattu 20.11.2008.[vanhentunut linkki]
  20. ↑ a b Taiteilijaelämää, Oulun taidemuseon Vilho Lampi -sivut. Viitattu 25.10.2008.
  21. ↑ Junttila, s. 127.
  22. ↑ A. N.: Suopea italialainen arviointi maalaustaiteestamme Roomassa. (Kooste kritiikeistä.) Aamulehti, 1.4.1955.
  23. ↑ Aalto s. 34–35.
  24. ↑ Aalto s. 35
  25. ↑ Kastemaa, Heikki: 100 kuvaa Oulusta: Kaupunkimaisemat arkisankareina ouka.fi. 100 kuvaa Oulusta -sivusto. Arkistoitu 8.8.2007. Viitattu 6.2.2009.
    Aalto, Eeli: TV-elokuvat (Arkistoitu – Internet Archive). Viitattu 26.10.2008.
  26. ↑ Immonen, Kari ja Rautio, Pessi: Ristiriidasta myötätuntoon wuorila-stenberg.com. 2004. Henry Wuorila-Stenbergin kotisivu. Viitattu 6.2.2009.
  27. ↑ Mäki, Teemu: Self-portrait (with the Vilho Lampi attitude) teemumaki.com. Teemu Mäen kotisivu. Viitattu 6.2.2009.
  28. ↑ Robbins, Nina: POP - Kalervo Palsa Kiasma. Arkistoitu 19.12.2007. Viitattu 6.2.2009.
  29. ↑ Seppä, Soile: Taidemaalari Matti Lampi näyttää niukkuuden voiman Kotimaa. 7.2.1997. Matti Lammen kotisivu. Arkistoitu 18.5.2008. Viitattu 6.2.2009.
  30. ↑ Hirvonen, Anna-Riikka: Olli Seppänen 1921–1968: Oulun taidemuseo 16.10.–26.12.1993, s. 9. (Oulun taidemuseon julkaisuja, 23) Oulu: Oulun taidemuseo: Liitto, 1993. ISBN 951-9234-37-3
  31. ↑ Mikkola, Kaisu: Nuori Rintala loi Lampi-myytin. Kaleva, Määritä ajankohta!
  32. ↑ a b Rintala, Paavo: Jumala on kauneus. Määritä julkaisija!
  33. ↑ Paavo Rintala, teosluettelo Kirjailijat Oulussa. 2002. Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto. Arkistoitu 14.5.2008. Viitattu 17.9.2008.
  34. ↑ Talonen, Terttu: Sukupolveni unta -käsikirjoituskilpailun palkitut, vieraana ohjaaja Hannu Heikinheimo (s. 1943) 27.12.1999. Web Archive: Yle. Arkistoitu 12.3.2001. Viitattu 11.7.2020.
  35. ↑ Jumala on kauneus (1985) elonet.fi. Elonet. Viitattu 18.11.2008.
  36. ↑ Teatterimuseo, nauhoitearkisto, esitystaltioinnit. Viitattu 26.10.2008. (Arkistoitu – Internet Archive)
  37. ↑ Kristian Smeds vaihtaa Linnan Rintalaan, Sotatantereilta kohti kauneuden valtakuntaa 30.5.2008. Turun Sanomat. Arkistoitu 15.12.2021. Viitattu 18.9.2008.
  38. ↑ Paavo Rintala, Kristian Smeds: Jumala on kauneus 2008. Kansallisteatteri. Viitattu 18.9.2008.[vanhentunut linkki]
  39. ↑ Haapanen, Irmeli: Vaikuttavia taiteilijakuvia Turun Sanomat. 8.7.2001. Viitattu 20.11.2008.[vanhentunut linkki]
  40. ↑ Kansallisteatterin Jumala on kauneus puhuu vakuuttavasti taiteen ehdottomuudesta Etelä-Suomen Sanomat. 22.9.2008. Viitattu 18.11.2008.
  41. ↑ Kastemaa, Heikki: Vilho Lampi: Elämä parafraasina (Taidekriitikon blogi.) kulttuurinavigaattori.blogspot.com. 18.8.2008. Kulttuurinavigaattori-blogi. Viitattu 18.11.2008.
  42. ↑ Aalto, Eeli: Vilho Lampi, lakeuden maalari. Hämeenlinna: Karisto, 1967.
  43. ↑ Aalto, Eeli: Vilho Lampi - lakeuden maalari ouka.fi. 100 kuvaa Oulusta -sivusto. Arkistoitu 24.10.2004. Viitattu 6.2.2009.
  44. ↑ Hauru, Virpi –Hälikkä, Siina – Ketonen, Helka: Valtakunnallinen taidekokoelmaprojekti: Taidemuseoiden kokoelmakartoitus (s. 51) 2006. Valtion taidemuseo, Taidemuseoalan kehittämisyksikkö KEHYS. Arkistoitu 29.12.2016. Viitattu 29.12.2016.
  45. ↑ Maiseman ja mielen tulkitsija taidemaalari Vilho Lampi Oulun taidemuseo. Arkistoitu 3.3.2012. Viitattu 18.9.2008.

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Aalto, Eeli: Vilho Lampi, lakeuden maalari: Esittelyä ja taustaa. Arvi A. Karisto, Hämeenlinna, 1967.
  • Eskola, Aino: Vilho Lammen taiteen hiljentyminen 1931–1936 – surrealismia? Taidekasvatuksen pro gradu -tutkielma. Taidekasvatuksen laitos, Jyväskylän yliopisto, 1993.
  • Immonen, Unto: ”Vilho Lampi, lakeuden melankoolikko”, Suomen taiteen vuosikirja 1956–1957. Porvoo, 1957.
  • Junttila, Marja: Vilho Lammen elämää ja tuotantoa tunnetuksi: Lampi-museon toimintaa 1972–1979. Taidehistorian proseminaarityö. Taidehistorian laitos, Jyväskylän yliopisto, 1980.
  • Junttila, Marja: Vilho Lampi 1898–1936. Oulu: ARS Nordica & Kustannus Pohjoinen, 1998. ISBN 951-749-312-6
  • Kyllönen, Päivi: Kurkistus instrumentaaliseen analytiikkaan: Vilho Lammen (1898–1936) maalaus "Poika, 1923" kvalitatiivisen analytiikan valossa. Aikuiskoulutuskeskus, Konservoinnin ammattiaineiden syventävä projekti, Vantaan käsi- ja taideteollisuusoppilaitos, 1995.
  • Pulkkinen, Pertti: Vilho Lammen tuotanto. Taidehistorian pro gradu -tutkielma. Taidehistorian laitos, Jyväskylän yliopisto, 1980.
  • Rintala, Paavo: Jumala on kauneus. Otava, 1959.

Filmatisointeja

muokkaa
  • Aalto, Eeli: Vilho Lampi, Lakeuden maalari, 1966.
  • Heikinheimo, Hannu: Jumala on kauneus, 1985.

Näytelmiä

muokkaa
  • Reimaluoto, Taisto: Tässä on elämä, Kajaanin Runoviikko, 2001.
  • Smeds, Kristian: Jumala on kauneus, Teatteri Takomo, 2000 ja Kansallisteatterin suuri näyttämö, 2008.
  • Viinikainen, Kaija: Jumala on kauneus, Kajaanin kaupunginteatteri, 1981.

Aiheesta muualla

muokkaa
 
Wikiaineistoon on tallennettu tekstiä aiheesta: Sotalaulu Limingasta
 
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Vilho Lampi.
 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vilho Lampi.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Vilho_Lampi&oldid=22679088”