Lauryn Hill

Lauryn Hill
Hill vuonna 2019.
Henkilötiedot
Koko nimi	Lauryn Noelle Hill
Syntynyt	26. toukokuuta 1975  East Orange, New Jersey, Yhdysvallat
Ammatti	muusikko levytuottaja näyttelijä
Lapset	6
Muusikko
Taiteilijanimi	L. Boogie
Aktiivisena	1988–
Tyylilajit	hip hop, soul, R&B, reggae
Soittimet	laulu, kitara, piano
Yhtyeet	The Fugees
Levy-yhtiöt	Columbia Records Ruffhouse Records
Aiheesta muualla
mslaurynhill.com
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
Infobox OK

Lauryn Noelle Hill (s. 26. toukokuuta 1975 East Orange, New Jersey) on yhdysvaltalainen kahdeksalla Grammyllä palkittu muusikko ja levytuottaja. Hän tuli tunnetuksi 1990-luvulla The Fugees -yhtyeen päävokalistina ja keulakuvana. Lisäksi hän on luonut menestyksekkään soolouran. Soolomusiikissaan hän yhdistelee rappia, soulia, reggaeta ja R&B:tä.

Hilliä pidetään hip hop- ja rapmusiikin uranuurtajana, sillä hän avasi tien useille naisräppäreille uransa alussa 1990-luvulla, jolloin tunnetuista rap-muusikoista suurin osa oli miehiä. Hill myös toi 1990-luvun lopun uudet genret pop-rapin ja neo soulin suuren yleisön tietoisuuteen. Hän on tunnustettu esikuva lukuisille 2000-luvun pop- ja hip hop -artisteille.

Hill aloitti uransa televisiossa ja siirtyi musiikin pariin vuonna 1994. Hän perusti The Fugees -yhtyeen Prasin ja Wyclef Jeanin kanssa ja kolmikko saavutti laajaa menestystä toisella studioalbumillaan. Hillin ainoa sooloalbumi The Miseducation of Lauryn Hill (1998) oli maailmanlaajuinen myyntimenestys ja sai tunnustusta musiikkiarvostelijoilta.

Hill vetäytyi julkisuudesta vuosituhannen vaihteessa, mutta on jatkanut musiikin tekoa ja esiintyy edelleen silloin tällöin.

Elämä ja ura

Varhaiselämä

Lauryn Hill syntyi baptistiperheeseen New Jerseyn East Orangessa 1975 ja varttui läheisessä South Orangessa. Hänen äitinsä Valerie oli englannin kielen opettaja ja isä Mal työskenteli tietokonekonsulttina. Hillillä on vuonna 1972 syntynyt veli Malaney. Hillin lapsuudenperhe oli hyvin musikaalinen: kotona soitettiin aina levyjä, äiti harrasti pianonsoittoa ja isä lauloi paikallisissa yökerhoissa ja hääjuhlissa. Hill kasvoi kuunnellen muun muassa Curtis Mayfieldin, Stevie Wonderin, Aretha Franklinin ja Marvin Gayen musiikkia.

Kouluvuosinaan Hill lauloi Yhdysvaltain kansallislaulun koripallopelin avauksessa ja esiintyi Apollo-teatterissa 13-vuotiaana. Hän opiskeli Columbia High Schoolissa, josta hän valmistui 1993. Hänen koulumenestyksensä oli erinomainen, ja hän oli mukana muun muassa cheerleading-ryhmässä ja perusti koulun gospel-kuoron. Hill kävi myös Manhattanilla näytelmäkursseilla ja debytoi näyttämöllä vuonna 1991 off-Broadway -tuotannossa Club XII, joka oli hip hop -sovitus William Shakespearen Loppiaisaatosta. Näytelmä ei menestynyt, mutta agentti huomasi Hillin ja otti hänet edustettavakseen.

Alku näyttelijänä ja Fugees-yhtyeessä

Hill sai vuonna 1991 roolin saippuasarjasta As the World Turns. Hän oli mukana muutamissa jaksoissa Kira Johnsonin roolissa. Pian sen jälkeen Hill näytteli elokuvassa Nunnia ja konnia 2: Lisää säpinää (1993). Hänen roolinsa oli kapinallinen teinityttö Rita Watson, ja hän lauloi elokuvan soundtrackille kappaleet ”His Eye Is on the Sparrow” ja ”Joyful, Joyful”.

Lukion ensimmäisellä vuodella Hill tutustui muusikko Prasiin ja tämän serkkuun Wyclef Jeaniin yhteisten ystävien kautta. He perustivat yhtyeen nimeltä Tranzlator Crew, joka teki hip hop-, soul- ja rhythm and blues -painotteista musiikkia. Kolmikko esiintyi paikallisilla klubeilla Hill vokalistina, ja hän opetteli samalla rap-soundeja. Hill opiskeli vuoden verran Columbian yliopistossa mutta jätti opinnot kesken vuonna 1994 musiikkiuran vuoksi.

Hill, Pras ja Jean nimesivät yhtyeensä uudelleen The Fugeesiksi. Nimi oli lyhenne englannin kielen sanasta ”refugee”, mikä tarkoittaa suomeksi ”pakolaista”. Fugees sai levytyssopimuksen Ruffhouse Recordsilta 1993 ja oli tunnettu lajisekoituksestaan, johon kuului pääasiassa reggae-sävytteistä hip hopia. Hill oli yhtyeen keulakuva ja häntä kutsuttiin jäsenten kesken nimellä L. Boogie. Yhtyeen esikoisalbumi Blunted on Reality julkaistiin 1994. Albumin sisällön määräsivät pääasiassa tuottajat, eikä se tehnyt suurta vaikutusta kuulijoihin tai arvostelijoihin ja myi heikosti. Hillin täyteläinen ja sielukas alttoääni kuitenkin noteerattiin jo ensimmäisellä levyllä.

Fugeesin toinen albumi The Score tuli markkinoille vuonna 1996. Yhtyeen soundia muutettiin urbaanimpaan ja samastuttavampaan suuntaan laajemman kuulijakunnan saavuttamiseksi. Hillin laulama versio vanhasta kappaleesta ”Killing Me Softly” oli läpimurtohitti ja nosti Fugeesin Billboard 200 -albumilistan kärkeen. Hillin laulu- ja rap-vokaalit tulivat esille myös singleillä ”Fu-Gee-La”, ”Ready or Not” ja Bob Marley-coverilla ”No Woman, No Cry”. The Score myi maailmanlaajuisesti 17 miljoonaa kopiota tehden Fugeesista kaikkien aikojen myydyimmän rap-kokoonpanon. He voittivat Grammy-palkinnot parhaasta rap-albumista sekä parhaasta R&B-esityksestä.

The Fugees hajosi pysyvästi vuonna 1997. Hill ja Jean olivat alkaneet seurustella yhtyeen alkuaikoina ja suhde päättyi vasta, kun molemmilla oli jo uudet kumppanit. Kimurantti tilanne vaikutti Fugeesin jäsenten väleihin ja he lopettivat yhteistyön. Hill synnytti samana vuonna ensimmäisen lapsensa, Zion-pojan. Tytär Selah syntyi seuraavana vuonna.

The Fugees käsitteli musiikissaan paljon sosiaalisia ongelmia ja kulttuuri-identiteettiä. Yhtye on esiintynyt yhdessä satunnaisesti myös hajoamisen jälkeen, muun muassa New Yorkin Global Citizen Festival -tapahtumassa syyskuussa 2023 ja Coachellassa 2024. Viralliset paluuyritykset ovat kuitenkin epäonnistuneet.

Sooloura

Hill siirtyi Fugeesista soolouralle. Vuonna 1998 julkaistiin hänen ainoa sooloalbuminsa The Miseducation of Lauryn Hill. Jamaikalla levytetty albumi oli menestys myyden yli 423 000 kappaletta yhdessä viikossa ja pitäen Billboardin R&B Album -listan kärkisijaa kuusi viikkoa. Maailmanlaajuisesti se myi noin 20 miljoonaa kappaletta. Levyn teossa olivat mukana esimerkiksi D’Angelo, Carlos Santana, Mary J. Blige ja tuolloin vielä tuntematon John Legend. Albumin menestynein single on voimaantumista juhlistava ”Doo-Wop (That Thing)”. Muita listoille päässeitä singlejä ovat muun muassa ”Lost Ones”, ”Ex-Factor” ja ”Everything Is Everything”. Hill oli ensimmäisiä artisteja, joka toi kappaleissaan neo soulin kuuntelijoiden ulottuville.

Vuoden 1999 Grammy-gaalassa Hill teki historiaa ensimmäisenä naisena, joka oli ehdolla kymmenessä sarjassa ja joista hänet palkittiin viidessä: Vuoden albumi, Paras uusi artisti, Paras naisartistin R&B-esitys, Paras R&B-kappale ja Paras R&B-albumi. Tulos oli uusi naisartistien ennätys. Lisäksi albumi toi Hillille muun muassa kolme American Music Awardia. Vuonna 2000 Hill palkittiin jälleen Grammylla tuottajan ominaisuudessa Santanan albumista Supernatural, jonka teossa hän oli ollut mukana. Lisäksi hän oli ehdokkaana parhaasta R&B-laulusta kappaleella ”All That I Can Say”, jonka oli kirjoittanut ja tuottanut Mary J. Bligelle.

Hill piti pitkän uratauon esikoisalbuminsa jälkeen. Toukokuussa 2002 julkaistiin akustinen MTV Unplugged No. 2.0 -livealbumi, joka esitteli Hillistä uuden puolen, sillä hän keskittyi enemmän kappaleiden sanoituksiin ja sanomaan kuin musiikillisiin sovituksiin. Livealbumilla Hill luopui räppäämisestä ja ainoastaan lauloi kitaralla säestäen pienelle yleisölle. Albumin arviot olivat kaksijakoisia eivätkä monet pitäneet Hillin tyylinvaihdoksesta, mutta albumi ylsi Billboard 200 -listan kolmannelle sijalle. Siitä on myöhemmin tullut platinalevy.

Vetäytyminen julkisuudesta

Hill esiintymässä 2012.

Hill vetäytyi julkisuudesta suosionsa huipulla vuonna 2000. Kuuluisuuden paineet olivat alkaneet musertaa häntä, ja hän ei omien sanojensa mukaan voinut lähteä kotoaan edes kauppaan ilman, että hänen olisi tarvinnut huolehtia ulkonäöstään. Hill erotti manageritiiminsä eikä pitkään aikaan antanut haastatteluja. Hän alkoi myös käydä Raamattu-tunneilla ja hengellisissä istunnoissa ja eli yksityistä perhe-elämää New Jerseyssä. Perheeseen syntyivät pojat Joshua Omaru vuonna 2001 ja John Nesta 2003.

Hillin myöhemmät julkiset esiintymiset ovat rajoittuneet pääasiassa erilaisiin musiikkifestivaaleihin, joilla hän on esittänyt vanhoja kappaleitaan. Vuonna 2003 hän esiintyi Vatikaanissa ja arvosteli samalla katolista kirkkoa. Hän on myös palannut muutamaan otteeseen esiintymislavalle Fugeesin kanssa. Hillin kesäkiertue vuonna 2007 kattoi 14 maata ja hän julkaisi epävirallisen kokoelmalevyn Ms. Hill, joka sisälsi muun muassa pois jätettyä materiaalia hänen debyyttialbumiltaan ja elokuvien soundtrack-kappaleita. Vuonna 2008 syntyi Hillin viides lapsi Sara.

Hill aikoi vuonna 2009 pitää kymmenen päivää kestävän Euroopan-kiertueen, mutta joutui perumaan sen vain kahden esiintymisen jälkeen. Tammikuussa 2010 hän konsertoi Yhdysvaltojen lisäksi Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Brasiliassa.

Suomessa Hill on esiintynyt kolme kertaa: Pori Jazz -festivaaleilla vuosina 2005 ja 2016 sekä Flow-festivaalilla 2018.

Hill on jatkanut musiikin tekoa kirjoittamalla ja levyttämällä pääasiassa soundtrackeja, muun muassa Nina Simonesta kertovaan dokumenttiin What Happened to Nina Simone? (2015) sekä elokuvaan Queen & Slim (2019).

Hyväntekeväisyys

Hill tunnetaan musiikin lisäksi aktivismistaan. Vuonna 1996 hän perusti voittoa tavoittelemattoman Refugee Projectin, joka keräsi varoja riskinuorten kesäleiriä varten. Se järjesti myös lukupiirejä, stipendejä ja koulunjälkeistä kerhotoimintaa nuorille. Hill voitti työstään Essence Award -palkinnon ja vuonna 1999 hänet palkittiin neljästi NAACP Image Awards -gaalassa. Samana vuonna Ebony-lehti nimitti hänet historian nuorimpana naisena yhdeksi sadasta vaikutusvaltaisimmista afroamerikkalaisesta. Hill lakkautti Refugee Projectin vuonna 2002.

Vankeustuomio

Hill nousi uudestaan otsikoihin vuonna 2012, kun hän sai syytteen veronkierrosta. Hill myönsi syyllisyytensä ja sai kesällä 2013 kolmen kuukauden vankeustuomion sekä määrättiin maksamaan valtiolle noin 1,5 miljoonan dollarin edestä verorästejä. Hän vapautui vankilasta muutamaa päivää aiemmin hyvän käytöksen ansiosta.

Yksityiselämä

Hillillä on kuusi lasta, joista viisi vanhinta pitkäaikaisen miesystävänsä, Bob Marleyn pojan Rohan Marleyn kanssa. Pari erosi vuonna 2009. Vuonna 2011 Hill synnytti kuudennen lapsensa Micahin. Pojan isän henkilöllisyyttä ei ole kerrottu julkisuuteen, mutta Hill on vahvistanut että Rohan Marley ei ole lapsen isä.

Hill asuu pääasiassa Floridassa ja Karibialla. Hän elää perhekeskeistä elämää ja on aktiivinen sosiaalisessa mediassa, mutta pitää tarkasti huolta yksityisyydestään.

Tyyli ja imago

Lauryn Hill tunnetaan tummankäheästä lauluäänestään, maksimalistisesta tyylistään ja lavaenergiastaan. Hän on tunnustettu muotivaikuttaja ja käyttää usein värikkäitä asusteita ja suurikokoisia korvakoruja. Hill on inspiroinut myös hiustyylillään, johon kuuluu afrokampauksia ja -lettejä sekä rastoja. Hänen on sanottu tuoneen afrikkalaisen tyylin osaksi populaarikulttuuria ja mustien naisten kauneusihannetta.

Hill on saanut laajaa kritiikkiä siitä, että hän on usein myöhästynyt omilta keikoiltaan tai perunut ne viime tipassa.

Merkitys

Hilliä pidetään hip hop -musiikin uranuurtajana, sillä hän oli ensimmäinen naisartisti, joka sooloalbumillaan yhdisti rap-soundin laulumelodiaan; syntyi niin kutsuttu ”pop-rap”. Näin hän avasi tien lukuisille muille artisteille, jotka hänen inspiroiminaan ovat ottaneet melodisen rapin käyttöön omassa musiikissaan. Heihin kuuluvat esimerkiksi esimerkiksi Beyoncé, Drake, Nicki Minaj ja Kanye West. Billboard valitsi vuonna 2015 Hillin ainoana naisena kymmenen suurimman rap-artistin listan seitsemännelle sijalle.

Hillin esikoissooloalbumi The Miseducation of Lauryn Hill valittiin vuonna 2011 mukaan Yhdysvaltain kongressin kirjaston National Recording Registry -kokoelmaan, johon kootaan esteettisesti, historiallisesti tai kulttuurisesti merkittäviä levyjä. Albumi pääsi vuonna 2005 julkaistuun hakuteokseen 1001 albumia jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään. Heinäkuussa 2017 Yhdysvaltojen julkisen palvelun radioyhtiö NPR nimesi albumin kaikkien aikojen toiseksi merkittävimmäksi naispuolisen artistin tekemäksi musiikkialbumiksi, edellään vain Joni Mitchellin Blue.

Hill on ollut esikuva lukemattomille myöhemmän sukupolven artisteille. Hänen inspiroimiinsa artisteihin lukeutuvat muun muassa Adele, Bebe Rexha, Britney Spears, Dua Lipa, Lizzo ja Rosalía.

Diskografia

Fugees-albumit

• Blunted on Reality (1994)
• The Score (1996)

Remix-albumit

• Bootleg Versions (1996)

Fugees-singlet

• ”Boof Bar” (1994)
• ”Vocab” (1994)
• ”Nappy Heads” (1994)
• ”Fu-Gee-La” (1995)
• ”Killing Me Softly” (1996)
• ”Ready or Not” (1996)
• ”No Woman, No Cry” (1996)
• ”Rumble in the Jungle” (elokuvasta Kehäkuninkaat, 1997)

Sooloalbumit

• The Miseducation of Lauryn Hill (1998)
• MTV Unplugged No. 2.0 (2002)

Soolosinglet

• ”Lost Ones” (1998)
• ”Doo-Wop (That Thing)” (1998)
• ”Ex-Factor” (1998)
• ”Everything Is Everything” (1999)
• ”Turn Your Lights Down Low” (1999)
• ”Lose Myself” (elokuvasta Surf’s Up – tyrskyn ratsastajat, 2007)
• ”Repercussions” (2010)
• ”Neurotic Society (Compulsory Mix)” (2013)
• ”Consumerism” (2013)
• ”Guarding the Gates” (elokuvasta Queen & Slim, 2019)
• ”Save the Day” (Mariah Careyn kanssa, 2020)

Aiheesta muualla

• Viralliset kotisivut