Scuderia Ferrari

Ferrari
Koko nimi	Scuderia Ferrari
Päämaja	Maranello, Italia
Tallipäällikkö	Frédéric Vasseur
Tekninen johtaja	Enrico Cardile Enrico Gualtieri (voimayksikkö)
Kilpakuljettajat	16. Charles Leclerc 55. Carlos Sainz 38. Oliver Bearman
Testikuljettajat	38. Oliver Bearman 99. Antonio Giovinazzi 39. Robert Shwartzman Antonio Fuoco Davide Rigon Arthur Leclerc
Runko	SF-24
Moottori	Ferrari 066/12
Renkaat	P Pirelli
Ensimmäinen kilpailu	Monacon Grand Prix 1950
Kilpailuja	1 097 (1 094 starttia)
Valmistajien maailmanmestaruuksia	16 (1961, 1964, 1975, 1976, 1977, 1979, 1982, 1983, 1999, 2000, 2001, 2002, 2003, 2004, 2007, 2008)
Kuljettajien maailmanmestaruuksia	15 (1952, 1953, 1956, 1958, 1961, 1964, 1975, 1977, 1979, 2000, 2001, 2002, 2003, 2004, 2007)
Voittoja	247
Paalupaikkoja	253
Nopeimpia kierroksia	262
Sijoitus kaudella 2023	3. (406 p.)
Infobox OK

Scuderia Ferrari on Ferrarin kilpailujaos, joka on nykyisistä F1-talleista vanhin ja menestynein. Ferrari on myös ainoa talli, joka on ollut mukana jokaisella Formula 1 -kaudella. Ensimmäinen F1-kilpailu Ferrarilla ajettiin vuonna 1950 Monacon GP:ssä.

Ferrari oli vuonna 2023 Forbesin listauksessa maailman 45. arvokkain urheiluseura 3,9 miljardin dollarin arvolla.

Historia

Alkujaan Scuderia Ferrari oli nimi Alfa Romeon kilpailutallille, jota Enzo Ferrari johti vuosina 1929–1938. Ennen johtoportaaseen siirtymistä Ferrari oli toiminut autonsuunnittelijana sekä myös ajanut tuossa kilpatallissa 1924–1929.

Ferrari on ollut mukana Formula 1:ssä ensimmäisestä MM-kaudesta alkaen. Ensimmäisenä vuonna talli ei kyennyt haastamaan Alfa Romeota, joka voitti kaikki kisat joihin se osallistui Giuseppe Farinan ja Juan Manuel Fangion johdolla. Nuori Alberto Ascari onnistui kuitenkin Ferrarillaan pääsemään silloin tällöin hyville sijoille, ja 11 pisteen ansiosta hän sijoittui yhteispisteissä viidenneksi kolmen Alfa Romeon (Farina, Fangio ja Luigi Fagioli) sekä Talbot-Lago-kuljettaja Louis Rosierin taakse.

1950-luku

Nousu huipulle

Vuonna 1951 Scuderia Ferrari pääsi askeleen lähemmäksi menestystä, kun José Froilán González toi Ferrarille sen historian ensimmäisen voiton Britannian GP:stä 1951. Ascari täydensi Ferrarin menestystä voittamalla seuraavat kilpailut, eli Saksan ja Italian GP:t. Alfa Romeo kuitenkin voitti Fangion avulla sen vuoden mestaruuden. Seuraaville kausille Alfa Romeolla ei ollut uusiin sääntöihin sopivaa autoa, minkä vuoksi se vetäytyi Formula 1:stä lähes 30 vuodeksi.

Alfa Romeon päätös vetäytyä oli hyvä asia Ferrarille, sillä seuraavana vuonna ajettiin kulujen säästämiseksi Formula 2 -autoilla ja Ferrari oli ainoa talli, joka oli rakentanut auton alusta asti uusien sääntöjen mukaisesti. Enzo Ferrarin suunnittelema Ferrari 500 oli ylivoimainen, jolla Piero Taruffi ja Ascari voittivat kauden kahdeksasta kilpailusta seitsemän (poikkeuksena Indianapolis 500, johon osallistui enimmäkseen yhdysvaltalaisia ja jossa Ascari keskeytti teknisiin ongelmiin). Taruffi voitti yhden kilpailun, ja Ascari voitti kuudella voitollaan sekä 36 MM-pisteellä maailmanmestaruuden. Toiseksi sijoittui Ferrarin Farina 24 pisteellä ja Taruffi oli kolmas 22 pisteellä.

Seuraavana vuonna Ferrarin ylivoima jatkui ja Ascari hallitsi sarjaa alusta asti. Kausien 1952-1953 aikana Ascari voitti myös uskomattomat yhdeksän GP:tä peräkkäin (poikkeuksena jälleen Indianapolis 500, johon osallistui enimmäkseen yhdysvaltalaisia kuljettajia). Voittoputki alkoi 22. kesäkuuta 1952 Belgian GP:stä ja kesti 365 päivän ajan (+ kaksi viikkoa) samaan kisaan asti, kunnes seuraavassa kilpailussa 5. heinäkuuta 1953 järjestetyssä Ranskan GP:ssä voittoon ajoi Mike Hawthorn.

Fangion ja Hawthornin aikakausi

50-luvun puolta väliä hallitsi Juan Manuel Fangio. Hän oli voittanut mestaruuden 1951 ja 1954–55, joten Ferrari halusi hänet leiriinsä. Kausi 1956 oli Fangiolle hankala, sillä tämä nousi kunnolla taistelemaan mestaruudesta vasta voitettuaan kauden loppupuoliskolla ajetut Britannian ja Saksan GP:t. Kauden päätöskisassa Italian GP:ssä Fangion matka päättyi jo varhain kisassa, mutta hänen tallikaverinsa Peter Collins lahjoitti autonsa hänelle, mikä oli vielä 50-luvulla sallittua. Fangio ajoi kisassa toiseksi ja koska pisteet sääntöjen mukaan jaettiin, saivat Collins ja Fangio molemmat kolme pistettä normaalin kuuden sijaan ja Fangio oli maailmanmestari. Erikoista sinänsä oli se, että ellei Collins olisi antanut autoaan Fangiolle, olisi hän itse ollut mestari.

Fangion siirtyessä kaudeksi 1957 Maseratille, missä hän voitti viidennen maailmanmestaruutensa, Ferrari tarvitsi tämän tilalle uuden sankarin. Kaudella 1958 Mike Hawthorn vei mestaruuden yhden pisteen erolla toiseen brittiläiseen, Vanwallilla ajaneeseen Stirling Mossiin, vaikka Moss voitti neljä kilpailua Hawthornin yhtä vastaan. Mossin talli Vanwall oli kuitenkin ensimmäinen valmistajien maailmanmestari. Moss oli kauden 1958 jälkeen neljättä kertaa peräkkäin MM-sarjassa toinen eikä hän koskaan voittanut F1-sarjan maailmanmestaruutta elämänsä aikana.

1960-luku

Cooper ja Jack Brabham hallitsivat F1-sarjaa vuosina 1959–1960. Kaudelle 1961 voimaan tulleet uudet säännöt määräsivät moottorien enimmäistilavuudeksi 1500 kuutiosenttiä, minkä ansiosta Ferrari oli jälleen ainoa, jolla oli vastaus valmiina. Näin saksalainen Wolfgang von Trips ja amerikkalainen Phil Hill ajoivat kuin omassa sarjassaan. Ratkaisu tapahtui dramaattisesti Hillin hyväksi Tripsin saatua surmansa kauden toiseksi viimeisessä GP:ssä Italiassa. Hill voitti mestaruuden yhdellä pisteellä ennen von Tripsiä.

Seuraavaa menestystä saatiin odottaa vuoteen 1964, jolloin brittiläinen John Surtees ajoi maailmanmestariksi yhden pisteen erolla maanmieheensä Graham Hilliin. Surteesista tuli samalla historian ensimmäinen, ja toistaiseksi ainoa henkilö, joka on onnistunut voittamaan maailmanmestaruuden sekä autoilla että moottoripyörillä (Surtees voitti 1950-luvulla yhteensä kaikkiaan seitsemän ratamoottoripyöräilyn kuljettajien maailmanmestaruutta 500- ja 350-kuutioisissa).

Kun nuori Chris Amon tuli Ferrarille 1967, Ferrarin kurssi kääntyi alamäkeen. Lorenzo Bandini kuoli samalla kaudella Monacon onnettomuudessa. Suurimpana tallin ongelmana oli auton epäluotettavuus, ja tallin kuljettajista Jacky Ickx voitti vuosina 1967–1969 vain yhden osakilpailun. Vaikka Amon ei koskaan voittanut Ferrarilla (eikä edes koko urallaan) F1-osakilpailua, oli hän tallinsa "lama-aikana" ehdoton ykköskuljettaja. Amon oli monessa kilpailussa monta kertaa aivan ylivoimaisessa johdossa, mutta tekninen vika pilasi haaveet voitosta lähes joka kerta. Kaudella 1968 hän ottikin kolmessa perättäisessä kilpailussa paalupaikan, mutta joka kerta kilpailu päättyi tekniseen vikaan. Muun muassa Kanadan GP:ssä Ferrarin kytkin hajosi Amonin ollessa yli minuutin johdossa toisena ajaneeseen Denny Hulmeen. Amonin lähdettyä Ferrarilta kauden 1969 jälkeen talli sai käyttöönsä uuden moottorin, josta tuli erittäin menestyksekäs.

1970-luku

Ferrarin kulta-aikaa oli 1970-luvun puoliväli ja loppu. Niki Laudan saapuminen talliin kaudeksi 1974 oli Ferrarin ensimmäinen askel kohti mestaruuksia, jonka Lauda saavutti tallissa heti seuraavana vuonna. Samalla Ferrari voitti valmistajien tittelin. Kaudelle 1976 Lauda ja hänen tallitoverinsa Clay Regazzoni olivat jälleen ajamassa kohti maailmanmestaruutta, kunnes onnettomuus Nürburgringin yli 22-kilometriä pitkällä radalla oli lähellä viedä Laudan hengen. Auto iskeytyi radan turva-aitoihin niin kovaa, että se syttyi tuleen. Kuitenkin paikalle sattuneet muut kilpailijat kävivät pelastamassa hänet ja itävaltalainen vietiin kiireesti paikalliseen sairaalaan.

Niki Lauda Saksan GP:ssä 1976.

Laudan ei uskottu toipuvan enää kilpailukuntoon, mutta hän ei antanut periksi vaan ajoi jälleen kilpailuissa jo 38 päivää onnettomuuden jälkeen. Paluukilpailussa Lauda ajoi neljänneksi, mutta keskeytykset kauden loppukilpailuissa nostivat tasaisesti kaudella ajaneen brittiläisen McLaren-kuljettaja James Huntin lopulta maailmanmestariksi yhden pisteen erolla (ero oli ollut suurimmillaan 35 pistettä Laudaan). Ferrari voitti kuitenkin selvästi valmistajien maailmanmestaruuden, jonka se uusi seuraavana vuonna samalla, kun Lauda voitti toisen maailmanmestaruutensa. Lauda oli pitkään 15 voitollaan Ferrarin kautta aikain menestynein kuljettaja, ennen kuin Michael Schumacher voitti 16. osakilpailunsa Monacon GP:ssä kaudella 1999 jo neljännellä Ferrari-kaudellaan. Ferrari saavutti kolmannen peräkkäisen maailmanmestaruuden, joka oli tuohon aikaan ennätys.

Lauda siirtyi Brabhamille kauden 1977 päätteeksi, jolloin Ferrari tarvitsi itselleen uuden lupaavan kuljettajan. Tällaiseksi osoittautui kanadalainen Gilles Villeneuve. Villeneuve oli erittäin nopea kilpailija, jota kitsaaksi osoittautunut Enzo Ferrarikin tunnusti ihailevansa, vaikka tämä hengenvaarallisen ajotyylinsä takia saattoi rikkoa useita autoja ja ansaitsi siitä johtuen Ferrarin antaman lempinimen "Tuhon ylipappi" (engl. The High Priest of Destruction). Villeneuvesta tuli kuuluisa jo vuoden 1979 Yhdysvaltain GP:n myötä, joiden harjoituksissa hän ajoi sateisessa säässä kaikkiaan 11 sekuntia nopeammin kuin harjoitusten toiseksi nopein. Villeneuven periaatteena oli "kaikki tai ei mitään", mikä tuossa tilanteessa kallistui hänen hyväkseen.

Samalla kaudella Villeneuve taisteli maailmanmestaruudesta tallikaverinsa eteläafrikkalaisen Jody Scheckterin kanssa. Enzo Ferrari halusi kuitenkin ajattaa ensin Scheckterin maailmanmestariksi ja käski aina tarpeen tulleen antaa Villeneuven päästää Scheckter ohitseen, minkä hän teki työtä käskettyä.

1980-luku

Villeneuven piti voittaa mestaruus kaudella 1980, mutta sitä ei tullut hänelle eikä edes Scheckterille, sillä kausi oli erittäin painajaismainen. Ferrari-kuljettajat keräsivät yhteensä vain kahdeksan MM-pistettä, jotka jättivät hallitsevan maailmanmestaritallin vasta 10:nneksi valmistajien taulukossa toiseksi vähiten pisteitä keränneenä tallina. Vain Alfa Romeo jäi pisteitä keränneenä tallina sen taakse neljällä pisteellä. Kausi 1980 söi Scheckterin motivaation täysin ja hän lopetti uransa tuohon kauteen.

Scheckterin lopetus avasi tallipaikan ranskalaiselle Didier Pironille, josta tuli Villeneuven "arkkivihollinen". Villeneuve voitti kaudella 1981 Monacon GP:n. Seuraavaksi kaudeksi Villeneuve lähti varmana tavoittamaan mestaruutta, mutta San Marinon GP:ssä Pironi ohitti Villeneuven vastoin Ferrarin käskyä vain maalin loppusuoralla. Villeneuve vannoi, ettei enää koskaan puhuisi Pironille ja sen lupauksen hän myös piti.

Kauden seuraavan osakilpailun Belgian GP:n aika-ajoissa Villeneuve tavoitteli Pironin kärkiaikaa. Hän kuitenkin ajoi suoraan päin hitaalla kierroksella olleen Jochen Massin Marchia, jolloin Villeneuven Ferrari heitti valtavat voltit ja kanadalainen lensi ulos ohjaamosta pudoten maahan ja taittaen tappavasti niskansa. Pironi johti kauden edetessä MM-sarjaa vakuuttavasti, mutta kauden 12. kilpailun sumuisissa aika-ajoissa ranskalainen, vastoin muiden toivomuksia lähti ajamaan nopeata kierrosta ja törmäsi edellä hitaalla kierroksella ajaneeseen Alain Prostiin.

Pironi ei kokenut samanlaista kohtaloa kuin ex-tallikaverinsa Villeneuve, vaan "säästyi pelkillä" jalanmurtumilla ja hänen kohtalonaan oli loppukauden viettäminen sairaalassa. Kauden kolmanneksi viimeisen osakilpailun, Sveitsin GP:n jälkeen Keke Rosberg nousi sarjan johtoon otettuaan vasta tuossa kisassa kauden ja uransa avausvoiton. Rosberg voitti lopulta sen kauden maailmanmestaruuden. Pironin F1-ura päättyi kauden loputtua, mutta silti Ferrari voitti valmistajien maailmanmestaruuden. Kauden jälkeen alkoi Ferrarin pitkä kuivakausi (1990-luvun puoleenväliin asti) ja talli joutui seuraamaan kun McLaren ja Williams dominoivat vuorotellen F1-sarjaa. Elokuussa 1988 tallin perustaja Enzo Ferrari kuoli 90-vuotiaana ja kuukautta myöhemmin tallin kotikilpailussa Italian GP:ssä Ferrari-kuljettajat Gerhard Berger ja Michele Alboreto ajoivat McLarenin ylivoimaisesti hallitsemalla kaudella yllätykselliseen kaksoisvoittoon.

1990-luvun alkupuolisko

Gerhard Berger Kanadan GP:ssä 1995.

Kaudeksi 1991 Ferrarille siirtyi erittäin lupaava Ranskaa edustanut Jean Alesi. Alesi oli vakuuttanut täysin kahtena ensimmäisenä Tyrrell-vuotenaan, jolloin hän oli ajanut muun muassa debyyttikilpailussaan neljänneksi. Alesi ajoi tasaisesti ja saavutti hyviä sijoituksia MM-sarjassa. Uran avausvoitto Kanadan GP:ssä 1995 luokiteltiin usein kaikkien aikojen suosituimmaksi voitoksi. Alesi ajoi voiton nimittäin Gilles Villeneuven tunnetuksi tekemällä numerolla 27 voittoon Villeneuven mukaan nimetyllä radalla. Voitosta huolimatta Alesi ei saanut lisää kilpailuaikaa tallissa, vaan hänen ja silloisen tallikaverinsa Gerhard Bergerin tilalle palkattiin kahtena edellisvuonna maailmanmestaruuden voittanut Saksan Michael Schumacher sekä brittiläinen Eddie Irvine.

1996–2006: Michael Schumacherin aika

Schumacher–Irvine

Ferrari ja Michael Schumacher Yhdysvaltojen GP:ssä 2004.

Schumacherin tultua Ferrarille 1996 hän nousi heti kiistatta tallin ykköskuljettajaksi. Ferrarin epäluotettavuus kuitenkin maksoi maailmanmestaruuden kolmesta kauden voitosta huolimatta. Williamsin Damon Hill ja edesmenneen Gilles Villeneuven poika Jacques Villeneuve dominoivat sarjaa.

Seuraavaksi kaudeksi Hill sai potkut Williamsilta ja siirtyi Arrowsille. Tälle kaudelle Ferrarilla oli valmiina huomattavasti kestävämpi koneisto, mikä näkyi tuloksissa. Kauden viimeiseen kilpailuun lähdettäessä Schumacher johti sarjaa yhdellä pisteellä ennen Villeneuveä, mutta Schumacher ns. sulki ovensa, jolloin Villeneuve osui Ferrariin. Schumacher teki saman Damon Hillille täsmälleen samassa tilanteessa kolme vuotta aiemmin Australian GP:ssä, jossa Schumacher varmisti avausmestaruutensa. Tällä kertaa Schumacher oli ainoa, joka kärsi tilanteesta, sillä hän joutui keskeyttämään ja kaiken lisäksi hänen kakkossijansa hylättiin MM-sarjassa. Villeneuve ajoi kolmossijallaan maailmanmestariksi ja samassa kilpailussa myös Mika Häkkinen voitti ensimmäisen kerran urallaan.

Kaudella 1998 Schumacher kävi tasaväkistä kamppailua mestaruudesta McLarenin Mika Häkkisen kanssa ja voitti kauden aikana kuusi kilpailua. Kauden viimeisessä kilpailussa Schumacherin auto sammui lähtöruudukkoon ja hän joutui lähtemään viimeiseltä tilalta. Lopulta rengasrikko päätti Schumacherin menon kolmannelta paikalta, jolloin Häkkinen kurvaili mestaruuteen. Kaudella 1999 Schumacher oli jälleen mestaruustaistossa mukana, kunnes kauden puolivälissä Britannian GP:ssä auton ajauduttua ulos Schumacherin jalka katkesi. Schumacherin loppukausi jäi väliin kahta viimeistä kilpailua lukuun ottamatta, joiden aika-ajoissa hän sijoittui paalulle ja auttoi kahdella kakkossijallaan Ferrarin merkkimestaruuteen.

Schumacher–Barrichello

Vihdoin kaudella 2000 Schumacher voitti ensimmäisen mestaruutensa Ferrarin riveissä ja saavutti kauden aikana yhdeksän voittoa. Mestaruuskamppailu Mika Häkkisen kanssa ratkesi vahvaan loppukauteen: Schumacher voitti kauden viimeiset neljä kilpailua ja hän varmisti mestaruutensa jo ennen kauden päättävää osakilpailua. Kaudella 2001 Schumacher oli ylivoimainen Ferrari F2001 -autollaan, kun hän voitti mestaruuden jo kauden viidenneksi viimeisessä kilpailussa Unkarin GP:ssä. Kausi 2002 oli Schumacherille vieläkin huikeampi: mestaruus ratkesi jo kauden seitsemänneksi viimeisessä kilpailussa Ranskan GP:ssä, ja Schumacher voitti peräti 11 kauden 17 kilpailusta (Itävallan GP:stä saatu voitto tallimääräyksellä sai FIA:n pohtimaan niiden kieltämistä). Viides mestaruus tiesi samalla sitä, että hän siirtyi Juan Manuel Fangion rinnalle eniten mestaruuksia voittaneena kuljettajana.

Kaudella 2003 Schumacher joutui käymään jälleen tiukan mestaruustaiston McLarenin Kimi Räikkösen ja Williamsin Juan Pablo Montoyan kanssa. Schumacher voitti kaudella kuusi osakilpailua. Vaikka mestaruustaisto oli vielä viimeisessä kilpailussa avoin, Räikkösen mahdollisuudet mestaruuteen olivat lähinnä teoreettiset: Schumacherin ei tarvinnut kuin sijoittua pisteille voittaakseen mestaruuden. Sen hän myös teki sijoittumalla kahdeksanneksi, jolloin hän voitti kuudennen mestaruutensa kahden pisteen erolla Räikköseen. Toisaalta mestaruustaiston ratkaisseessa kauden toiseksi viimeisessä Yhdysvaltain GP:ssä Schumacherin katsottiin kuitenkin voittaneen juuri Bridgestone-renkaiden avulla: kilpailun aikana tuli rankkasade ja Bridgestonen tuolloin ylivoimaisina pidetyillä sadekelirenkailla Schumacher ajoi muita selvästi nopeammin ja nousi monta sijoitusta ylöspäin. Lisäksi kaudella muuttui pistejärjestelmä, joka auttoi vastustajia saavuttamaan Schumacherin etumatkan.

Seuraava kausi 2004 oli Schumacherin mestaruuskausista menestyksekkäin: hän voitti 13 kauden 18 osakilpailusta ja peräti 12 kauden 13 ensimmäisestä osakilpailusta, eikä muilla kuljettajilla ollut mitään mahdollisuuksia mestaruustaistoon, vaikka tallikaveri Rubens Barrichellolla oli vielä teoreettiset mahdollisuudet kauden viidenneksi viimeisessä Belgian GP:ssä. Kausi 2005 oli Schumacherille vaikeampi eikä hän voittanut kuin fiaskoksi muotoutuneen Yhdysvaltojen GP:n. MM-pisteissä hän oli kolmantena, keräten 62 pistettä ja jääden mestaruuden voittaneesta Renault'n Fernando Alonsosta 71 pistettä.

Schumacher–Massa

Kaudelle 2006 Schumacher lähti numero viisi autossaan. Aiempina kausina saksalaisen tallitoverina toiminut Rubens Barrichello oli saanut tarpeekseen kakkoskuskin roolista ja vaihtoi kaudeksi 2006 Hondalle. Barrichellon korvasi Sauberilta siirtynyt brasilialainen Felipe Massa, jolla oli jo ennestään läheisiä kontakteja Ferrarin johtoon. Alkukauden kilpailuista Schumacher voitti ainoastaan San Marinon (rikkoi aika-ajoissa Ayrton Sennan paalupaikkaennätyksen 66. paalupaikallaan) ja Euroopan GP:t. Seuraavan kerran hän voitti loppukaudesta Yhdysvalloissa, Ranskassa (hän otti siellä ennätyksellisen kahdeksannen voiton samalla radalla) ja Saksassa. Italiassa Schumacher voitti ja samalla ilmoitti lopettavansa uransa kuluvan kauden jälkeen. Kiinassa Schumacher nousi voiton jälkeen käytännössä MM-sarjan johtoon, koska tasapistetilanteessa hänellä oli seitsemän voittoa Alonson kuutta vastaan. Japanin Grand Prix 2006 muutti taiston aivan toisenlaiseksi. Schumacher johti kisaa selkeästi, ennen Renault'n Fernando Alonsoa, mutta ennen maalia Ferrarin moottori hajosi ja Schumacher joutui keskeyttämään. Taistelu MM-tittelistä muuttui radikaalisti, sillä Alonso ajoi kisan voittoon ja keräsi 10 lisäpistettä. Ero oli Schumacheriin jo 10 pistettä, mikä merkitsi että Schumacherin olisi pitänyt voittaa viimeinen kilpailu ja Alonson jäädä pisteittä. Kauden viimeisessä kilpailussa polttoaineenpaineen katoaminen pilasi Schumacherin aika-ajon ja lähtöruutu kisaan oli vasta kymmenes. Kun kilpailua oli ajettu seitsemän kierrosta, Schumacherin takarengas hajosi hänen juuri ohitettuaan Renault'n Fisichellan. Schumacher joutui aloittamaan takaa-ajon kohti kärkeä kisan häntäpäästä, ja onnistui nousemaan aina neljänneksi asti tallikaveri Felipe Massan voittaessa kilpailun. Lehdistössä Schumacherin loppukisojen esityksiä katsottiin hyvin suopeasti, vaikka tekniset ja muut ongelmat veivät lopulta mahdollisuuden mestaruuteen.

2007–2014: Uusi aikakausi

Massa–Räikkönen

Kauden 2009 alussa Ferrarin vauhti jäi varjoon.

Schumacherin lopettaessa uransa ja teknisen johtajan Ross Brawn vetäytyessä tilapäisesti formuloista Ferrarilla alkoi uusi aikakausi. Schumacherin paikan ottanut Kimi Räikkönen ei kokenut Autosport-lehden haastattelun mukaan olevansa kovien paineiden alla astuessaan seitsenkertaisen maailmanmestarin saappaisiin. Sen sijaan toisen kuljettajan Felipe Massan oli näytettävä olevansa nopeampi kuin Räikkönen, koska hän ei halunnut tyytyä kakkoskuljettajan rooliin. Monelta taholta ennustettiin, että Ferrari menettäisi iskukykyään johtohahmojen syrjäänastumisen johdosta. Testeissä Ferrari piti kuitenkin kärkivauhtia, ja talli lähtikin ennakkosuosikkina Australian avauskilpailuun.

Räikkönen voitti kauden avauskilpailun ylivoimaisesti. Ferrari-auton pohjalevyratkaisun kieltämisen sekä tuulitunneliongelmien vuoksi McLaren otti kauden ensimmäisellä kolmanneksella selvän johtoaseman sekä kuljettajien että tallien MM-pisteissä. Räikkösen kaksi peräkkäistä voittoa kauden keskivaiheilla nostivat hänet takaisin MM-taistoon, vaikka eroa kärkeen oli pahimmillaan 26 pistettä. Räikkönen voitti kauden neljästä viimeisestä osakilpailusta kolme ja saavutti näin kuljettajien mestaruuden yhden pisteen erolla McLaren-kuljettajiin Lewis Hamiltoniin ja Fernando Alonsoon. Ferrari voitti myös valmistajien MM-tittelin jo Belgian osakilpailussa, kun McLaren tuomittiin Ferrarin entisen työntekijän Nigel Stepneyn kanssa käydyn vakoiluskandaalin vuoksi sakkoihin ja valmistajien pisteiden menettämiseen.

Tammikuussa 2008 tallin johdossa tapahtui jälleen muutoksia. Marraskuussa 2007 Jean Todtin ilmoitettiin siirtyvän pois tallipäällikön paikalta, ja hänen paikkansa otti Stefano Domenicali. Myös tekninen johtaja vaihtui, Mario Almondon paikan otti Aldo Costa. Kaudella 2008 Ferrari voitti jälleen valmistajien maailmanmestaruuden, mutta kuljettajien MM-taiston vei McLarenin Lewis Hamilton vain pisteen erolla Felipe Massaan.

Fernando Alonso Malesian GP:n harjoituksissa kaudella 2013.

Kausi 2009 alkoi tallilta huonosti Australiassa, kun Felipe Massa keskeytti kilpailun tekniseen vikaan ja Kimi Räikkönen ajoi autolla seinään keskeyttäen kilpailun myöhemmin. Kauden alkupuolisko olikin vaikea Ferrarille ja Felipe Massan loukkaantuminen Unkarin GP:ssä vaikeutti tallin tilannetta entisestään. Belgiassa Kimi Räikkönen ajoi tallille kauden ensimmäisen voiton, mutta samalla Massaa tuuraamaan nostettu testikuljettaja Luca Badoer sijoittui viimeiseksi. Badoer korvattiin Italian GP:ssä Force Indian Giancarlo Fisichellalla, mutta hän ei kyennyt ajamaan loppukautta pistesijoilla tallin autolla.

Alonso–Massa

Kauden jälkeen Ferrarin sponsoriksi tuli Santander-pankki ja kilpakuljettajaksi Räikkösen tilalle Fernando Alonso. Kausi 2010 lähti hyvin käyntiin, kun Fernando Alonso ja Felipe Massa ajoivat kaksoisvoittoon. Seuraavissa kilpailuissa Ferrarin vauhti ei riittänyt haastamaan Red Bullin ja McLarenin autoja, mutta Alonso taisteli mestaruudesta viimeiseen osakilpailuun asti, kunnes hävisi mestaruuden Sebastian Vettelille neljällä pisteellä. Felipe Massa ei pystynyt haastamaan Alonsoa joutuen Saksan kilpailussa päästämään Alonson edelleen tallimääräyksellä. Ferrari sai tästä 100 000 euron sakot. Loppupisteissä Ferrari sijoittui kolmanneksi.

Kaudella 2011 Ferrari ei pystynyt haastamaan Red Bullin autoja ja saavutti kaudella vain yhden voiton Alonson ajamana. Kaudella 2012 talli sijoittui valmistajien sarjan toiseksi. Tallin kuljettaja Alonso voitti kolme kilpailua ja taisteli kuljettajien mestaruudesta viimeiseen kilpailuun saakka, mutta hävisi lopulta kolmella pisteellä Sebastian Vettelille. Vuonna 2013 Alonso otti kaksi voittoa Kiinasta ja Espanjasta uusien MM-sarjan kakkospaikan. Ferrari sijoittui kolmanneksi.

Alonso–Räikkönen

Kaudella 2014 F1-autojen siirtyessä 1,6-litraisiin V6-turbomoottoreihin talli joutui vaikeuksiin etenkin moottorin heikkouden takia. Kausi oli tallin historian surkeimpia sen jäädessä valmistajien sarjassa neljänneksi (tosin kaudella 1980 talli sijoittui valmistajissa 10.). Ainoat kohokohdat olivat Alonson kaksi palkintosijaa Kiinasta ja Unkarista. Felipe Massan lähdettyä Ferrarilta kauden 2013 päätteeksi hänen paikansa otti paluun talliin tehnyt Kimi Räikkönen. Kausi oli kuitenkin Räikköselle erittäin huono ja hän saavutti vain hajanaisia pistesijoja (parhaana sijoituksenaan Belgian GP:n 4. sija).

2015– Ferrarin uusi alku

Räikkönen–Vettel

Kauden 2014 aikana Ferrarin organisaatio koki mittavia muutoksia, muun muassa tallipäällikkö Stefano Domenicali sai lähteä tallista ja hänen paikalle otettiin Marco Mattiacci. Mattiaccin sopimus kuitenkin kesti vain sen kauden, ja hänen paikkansa otti kaudella 2015 Maurizio Arrivabene. Talli vaihtoi jo kauden 2013 aikana myös teknisen johtajansa, Aldo Costan siirtyessä Mercedekselle hänen paikkansa otti James Allison. Samalla myös vaihtui Ferrarin puheenjohtaja kun Luca di Montezemolo ilmoitti jättävänsä tehtävänsä ja hänen paikansa otti syys-lokakuussa 2014 Sergio Marchionne.

Ferrari sai myös talliinsa uuden kuljettajan kun Alonson paikan otti Red Bullilta lähtenyt Sebastian Vettel ja Räikkönen jatkoi tallissa. Auton suorituskyky huomattiin selvästi parantuneen viime kaudesta ja Ferrarin-moottorit osoittautuivat tehokkaiksi viime vuoteen verrattuna. Vettel ajoi Ferrari-debyytissään heti palkintosijalle ollen Australian GP:n kolmas. Seuraavassa kilpailussa Malesian GP:ssä Vettel ajoi uransa toisessa Ferrari kilpailussaan tallille sensaatiomaisen voiton päihittäen molemmat Mercedes-kuljettajat. Voitto oli tallille ensimmäinen sitten Espanjan GP:n 2013. Bahrainin GP:ssä Räikkönen ajoi Ferrari-paluunsa ensimmäisen palkintokorokesijan ollen kilpailun toinen. Unkarin GP:ssä Vettel ja Räikkönen nousivat ensimmäisellä kierroksella molempien Mercedes-kuljettajien ohi kaksoisjohtoon ja talli oli lähellä jopa kaksoisvoittoa, kunnes Räikkönen joutui keskeyttämään MGU-K -laitteen hajoamisen vuoksi. Vettel kuitenkin piti kärkipaikkansa ja otti Ferrarille kauden toisen voiton.

Belgian GP:ssä Ferrari ajoi historiansa 900:nnen osakilpailunsa. Juhlakilpailu meni kuitenkin vaisusti Vettelin keskeytettyä kaksi kierrosta ennen maalia rengasrikkoon ja Räikkösen ollessa vasta seitsemäs. Singaporessa Vettel ajoi Ferrarille ensimmäisen paalupaikan sitten Saksan GP:n 2012. Kilpailussa molemmat Ferrarit ajoivat palkintokorokkeelle ensimmäisen kerran Espanjan GP:n 2013 jälkeen, kun Vettel voitti kilpailun ja Räikkönen oli kolmas. Meksikon osakilpailussa molemmat Ferrarit joutuivat keskeyttämään, kun Räikkönen kolaroi Valtteri Bottaksen kanssa ja Vettel keskeytti ulosajoon, ja kyseessä oli ensimmäinen molempien tallin kuljettajien keskeytys sitten Australian GP:n 2006.

Kaudella 2016 Ferrari ei voittanut kertaakaan, mutta Vettel ja Räikkönen ajoivat kauden aikana useamman kerran palkintokorokkeelle. Talli sijoittui kauden lopputuloksissa kolmanneksi. Seuraavalla kaudella (2017) talli palasi voittokantaan kauden ensimmäisessä osakilpailussa, kun Vettel voitti Australian osakilpailun. Räikkönen sijoittui kilpailussa neljänneksi. Vettel voitti kauden aikana myös Bahrainin, Monacon, Unkarin ja Brasilian osakilpailut, joista Monaco ja Unkari päättyivät kaksoisvoittoon. Monacon osakilpailussa Räikkönen ajoi ensimmäisen Ferrarille paluun jälkeisen paalupaikkansa sitten vuoden 2008 Ranskan GP:n. Singaporen osakilpailu oli kauden heikoin kilpailu, kun Ferrari-kuljettajat kolaroivat lähdössä Red Bullin Max Verstappenin kanssa, mikä päättyi molempien kuljettajien sekä Verstappenin keskeytykseen. Talli sijoittui lopputuloksissa toiseksi.

Kaudella 2018 Vettel voitti jälleen viidesti ja ajoi Räikkösen kanssa usein palkintosijoille. Vettel taisteli kauden aikana mestaruudesta Lewis Hamiltonia vastaan, mikä päättyi Hamiltonin varmistaessa mestaruuden Meksikon GP:ssä. Räikkösen kauden kohokohdat olivat paalupaikalle ajaminen tallin kotikilpailussa Italiassa, jossa taisteli myös voitosta kilpailun voittanutta Hamiltonia vastaan, ja voitto Yhdysvaltain GP:stä. Kauden aikana koettiin myös merkittäviä muutoksia, kun Marchionne kuoli heinäkuussa ja uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Louis C. Camilleri. Samalla Marchionnen muistoa kunnioitettiin valitsemalla tämän toiveiden mukaisesti Räikkösen tilalle kauden 2019 kilpakuljettajaksi Charles Leclerc ja Räikkönen siirrettiin Sauberille, joka muutti ennen kauden alkua nimensä Alfa Romeo Racingiksi.

Vettel–Leclerc

Vuoden 2019 tammikuussa vaihtui tallipäälliköksi Mattia Binotto ja nimisponsoriksi tuli Mission Winnow. Kauden toisessa osakilpailussa Bahrainissa Ferrarin suorituskyky pystyi haastamaan Mercedeksen, kun Charles Leclerc ajoi aika-ajoissa F1-uransa ensimmäisen paalupaikan ja tallikaveri Sebastian Vettel oli toinen. Kilpailun lopussa Leclercin autoon iski tekninen vika, jolloin hän menetti tehoja ja putosi molempien Mercedeksen kuljettajien taakse ajaen kolmantena maaliin. Itävallassa Leclerc taisteli kilpailun voitosta viimeisille kierroksille asti Red Bullin Max Verstappenia vastaan, kunnes kolmanneksi viimeisellä kierroksella Verstappenin sisälinjan jarrutus pakotti Leclercin ajamaan ratareunojen kautta leveäksi ja hän menetti kärkisijansa. Leclercin uran ensimmäinen voitto tuli Belgiasta, missä hän lähti kilpailuun paalupaikalta. Vettelin kauden ainoa voitto tuli Singaporen osakilpailusta, joka oli samalla myös Ferrarille kaksoisvoitto Leclercin ajaessa toiseksi (tosin Leclerc ei ollut tyytyväinen tallin varikkotaktiikkaan). Brasiliassa Leclerc ja Vettel taistelivat keskenään paremmasta sijoituksesta ohitellen vuorotellen toisiaan, kunnes kuusi kierrosta ennen kilpailun päättymistä he kolaroivat ja keskeyttivät. Ferrari sijoittui kauden 2019 MM-sarjassa toiseksi.

Kausi 2020 alkoi tallin osalta vaihtelevasti. Leclerc ajoi avausosakilpailussa muiden kuljettajien epäonnen myötä toiseksi, mutta Steiermarkin osakilpailussa hän ja Vettel kolaroivat keskenään avauskierroksella, jonka takia he joutuivat keskeyttämään jo ensimmäisten kierrosten aikana. Britannian GP:ssä Leclerc nousi kolmanneksi Valtteri Bottaksen rengasrikon myötä. Unkarin kilpailussa puuttuneen kilpailukyvyn vuoksi talli aloitti parempien kilpailutulosten toivossa organisaatiouudistustensa laatimisen tekniselle osastolle. Turkin GP:ssä Vettel ajoi kauden ainoan palkintosijansa ollen kolmas. Talli saavutti kauden aikana 131 pistettä sijoittuen MM-sarjan kuudenneksi. Sijoitus oli tilastollisesti tallin huonoin sitten kauden 1980.

Leclerc–Sainz

Kaudella 2021 tallin kuljettajina ajoivat Carlos Sainz ja Charles Leclerc. Leclerc saavutti kaksi paalupaikkaa Monacon GP:stä, johon hän ei pystynyt starttaamaan teknisen vian takia ja Azerbaidžanin GP:stä ja yhden palkintosijan ollen toinen Britannian GP:ssä, jota hän johti vielä ennen toiseksi viimeistä kierrosta, kunnes Hamilton onnistui ohittamaan hänet. Sainz saavutti kauden aikana neljä palkintosijaa ollen parhaimmillaan toinen Monacon GP:ssä. Talli sijoittui valmistajien sarjan kolmanneksi keräten 323,5 pistettä.

Sainz ja Leclerc jatkoivat tallikavereina kaudella 2022. Kausi oli tallille tilastomerkintöjen osalta parempi. Avausosakilpailu alkoi tallin osalta vahvasti, kun Leclerc ajoi hattutempun (paalupaikka, voitto ja kilpailun nopein kierros) ja Sainz oli toinen. Sainz puolestaan ajoi F1-uransa ensimmäisen paalupaikan sekä voiton Britannian GP:ssä. Ferrari taisteli Red Bullia vastaan Itävallan osakilpailuun asti, minkä jälkeen kauden loppuosan voitot menivät suurelta osin Red Bullille. Sen sijaan paalupaikkojen määrässä talli voitti Red Bullin 12-8. Talli sijoittui 554 MM-pisteellään valmistajien sarjassa toiseksi.

Sainz ja Leclerc jatkoivat myös kaudella 2023, mutta tallipäällikön tehtävät siirtyivät Mattia Binottolta ennen kauden alkua Frédéric Vasseurille. Talli sai kauden aikana vain yhden voiton, kun Sainz voitti Singaporen osakilpailun. Talli oli 406 MM-pisteellään kauden lopputuloksissa kolmas.

Kaudella 2024 Leclerc ja Sainz jatkavat tallissa kuljettajina viimeistä kertaa, koska Sainzin paikan ottaa seuraavalla kaudella Lewis Hamilton. Kauden avausosakilpailussa Bahrainissa Sainz ajoi kolmanneksi. Seuraavassa osakilpailussa Sainz joutui jättämään kilpailuviikonlopun kesken umpilisäkkeen tulehduksen vuoksi, jolloin hänen tilalleen valittiin tallin testi- ja varakuljettaja Oliver Bearman. Leclerc sijoittui kilpailussa kolmanneksi. Bearman ajoi ensimmäiset MM-pisteensä debyyttikilpailussaan sijoittumalla seitsemänneksi ja hänet valittiin samalla päivän kuljettajaksi. Sainz teki paluun Australian osakilpailussa, minkä hän voitti Max Verstappenin keskeyttäessä jarruvikaan kilpailun alkuvaiheessa. Monacon GP:ssä Leclerc teki historiaa voittamalla kotikilpailunsa lähdettyään paalupaikalta.

Formula 1 -saavutukset

Pääartikkeli: Luettelo Scuderia Ferrarin Formula 1 -tuloksista

Tulokset kilpailuittain

Tulokset kilpailuittain

Lihavointi tarkoittaa paalupaikkaa, kursivointi kilpailun nopeinta kierrosta. Muut selitteet löytyvät täältä.

Kausi	Auto Moottori Renkaat	Kuljettajat	1	2	3	4	5	6	7	8	9	10	11	12	13	14	15	16	17	18	19	20	21	22	23	24	Pisteet	Sijoitus
1950	125 F1, 275 F1, 375 F1 1.5 V12s, 3.3 V12, 4.5 V12 P		GBR	MON	500	SUI	BEL	FRA	ITA																		Huom. 1.	Huom. 1.
		Luigi Villoresi		Kesk.		Kesk.	6	DNS
		Alberto Ascari		2		Kesk.	5	DNS	Kesk./ 2‡
		Raymond Sommer		4		Kesk.
		Dorino Serafini							2‡
1951	375 F1 4.5 V12 P		SUI	500	BEL	FRA	GBR	GER	ITA	ESP																	Huom. 1.	Huom. 1.
		Luigi Villoresi	Kesk.		3	3	3	4	4	Kesk.
		Alberto Ascari	6		2	Kesk./ 2‡	Kesk.	1	1	4
		Piero Taruffi	2		Kesk.			5	5	Kesk.
		José Froilán González	Kesk.			2‡	1	3	2	2
1952	500 F2, 375 Indy 2.0 L4, 4.5 V12 P		SUI	500	BEL	FRA	GBR	GER	NED	ITA																	Huom. 1.	Huom. 1.
		Alberto Ascari		Kesk.	1	1	1	1	1	1
		Giuseppe Farina	Kesk./ Kesk.‡		2	2	6	2	2	4
		Piero Taruffi	1		Kesk.	3	2	4		7
		Andre Simon	Kesk.‡							6
		Luigi Villoresi							3	3
1953	500 F2, 553 L4 P		ARG	500	NED	BEL	FRA	GBR	GER	SUI	ITA																Huom. 1.	Huom. 1.
		Giuseppe Farina	Kesk.		2	Kesk.	5	3	1	2	2
		Alberto Ascari	1		1	1	4	1	8‡/ Kesk.‡	1	Kesk.
		Mike Hawthorn	4		4	6	1	5	3	3	4
		Luigi Villoresi	2		Kesk.	2	6	Kesk.	Kesk.‡/ 8‡	6	3
		Umberto Maglioli									8
		Piero Carini									Kesk.
1954	625, Tipo 500, 553 L4 P		ARG	500	BEL	FRA	GBR	GER	SUI	ITA	ESP																Huom. 1.	Huom. 1.
		Giuseppe Farina	2		Kesk.	WD					WD
		José Froilán González	3		Kesk./ 4‡	Kesk.	1	2‡	2	Kesk./ 3‡
		Mike Hawthorn	DSQ		4‡	Kesk.	2	Kesk./ 2‡	Kesk.	2	1
		Umberto Maglioli	9						7	3‡
		Maurice Trintignant			2	Kesk.	5	3	Kesk.	5	Kesk.
		Piero Taruffi						6
		Robert Manzon							DNS
		Alberto Ascari								Kesk.
1955	625, 555, Tipo 500 L4 E		ARG	MON	500	BEL	NED	GBR	ITA																		Huom. 1.	Huom. 1.
		Umberto Maglioli	3‡						6
		Giuseppe Farina	3‡/ 2‡	4		3
		José Froilán González	2‡
		Maurice Trintignant	Kesk./ 3‡/2‡	1		6	Kesk.	Kesk.	8
		Harry Schell		Kesk.
		Paul Frère		8‡		4
		Piero Taruffi		8‡		DNA
		Olivier Gendebien				DNA
		Mike Hawthorn					7	6‡	Kesk.
		Eugenio Castellotti					5	Kesk./ 6‡	3
1956	555, D50, Tipo 500 L4 E F P		ARG	MON	500	BEL	FRA	GBR	GER	ITA																	Huom. 1.	Huom. 1.
		Juan Manuel Fangio	Kesk./ 1‡	4‡/ 2‡		Kesk.	4	1	1	8‡/ 2‡
		Eugenio Castellotti	Kesk.	Kesk./ 4‡		Kesk.	2	10‡	Kesk./ Kesk.‡	Kesk./ 8‡
		Luigi Musso	1‡	Kesk.					Kesk.‡	Kesk.
		Peter Collins	Kesk.	2‡		1	1	Kesk./ 2‡	Kesk./ Kesk.‡	2‡
		Olivier Gendebien	5				Kesk.	DNA
		Paul Frère				2
		André Pilette				6
		Alfonso de Portago					Kesk.	2‡/ 10‡	Kesk.‡	Kesk.
		Wolfgang von Trips								DNP
1957	Tipo 500, 801 L4, V6 P E		ARG	MON	500	FRA	GBR	GER	PES	ITA																	Huom. 1.	Huom. 1.
		Peter Collins	Kesk./ 6‡	Kesk.		3	Kesk.	3		Kesk.
		Luigi Musso	Kesk.			2	2	4	Kesk.	8
		Eugenio Castellotti	Kesk.
		Mike Hawthorn	Kesk.	Kesk.		4	3	2		6
		Wolfgang von Trips	6‡	7						3
		Cesare Perdisa	6‡
		Alfonso de Portago	5‡
		José Froilán González	5‡
		Maurice Trintignant		5		Kesk.	4	DNS
1958	Dino 246, Dino 156 V6 E		ARG	MON	NED	500	BEL	FRA	GBR	GER	POR	ITA	MOR														40 (57)	2.
		Mike Hawthorn	3	Kesk.	5		2	1	2	Kesk.	2	2	2
		Peter Collins	Kesk.	3	Kesk.		Kesk.	5	1	Kesk.
		Luigi Musso	2	2	7		Kesk.	Kesk.
		Wolfgang von Trips		Kesk.				3	Kesk.	4	5	Kesk.
		Olivier Gendebien					6					Kesk.	Kesk.
		Phil Hill										3	3
1959	Dino 246, Dino 156 V6 D		MON	500	NED	FRA	GBR	GER	POR	ITA	USA																32 (38)	2.
		Cliff Allison	Kesk.		9			Kesk.		5	Kesk.
		Tony Brooks	2		Kesk.	1		1	9	Kesk.	3
		Phil Hill	4		6	2		3	Kesk.	2	Kesk.
		Jean Behra	Kesk.		5	Kesk.
		Dan Gurney				Kesk.		2	3	4
		Olivier Gendebien				4				6
		Wolfgang von Trips									6
1960	Dino 246, 246P, Dino 156 V6 D		ARG	MON	500	NED	BEL	FRA	GBR	POR	ITA	USA															26 (27)	3.
		Phil Hill	8	3		Kesk.	4	12	7	Kesk.	1
		José Froilán González	10
		Wolfgang von Trips	5	8		5	Kesk.	11	6	4	5
		Cliff Allison	2	DNQ
		Richie Ginther		6		6					2
		Willy Mairesse					Kesk.	Kesk.			3
1961	156 V6 D		MON	NED	BEL	FRA	GBR	GER	ITA	USA																	40 (52)	1.
		Phil Hill	3	2	1	9	2	3	1
		Wolfgang von Trips	4	1	2	Kesk.	1	2	Kesk.
		Richie Ginther	2	5	3	Kesk.	3	8	Kesk.
		Olivier Gendebien			4
		Willy Mairesse						Kesk.
		Ricardo Rodríguez							Kesk.
1962	156 V6 D		NED	MON	BEL	FRA	GBR	GER	ITA	USA	RSA																18	6.
		Ricardo Rodríguez	Kesk.	DNS	4			6	Kesk.
		Giancarlo Baghetti	4		Kesk.			10	5
		Phil Hill	3	2	3		Kesk.	Kesk.	11
		Willy Mairesse		7	Kesk.				4
		Lorenzo Bandini		3				Kesk.	8
1963	156 V6 D		MON	BEL	NED	FRA	GBR	GER	ITA	USA	MEX	RSA															26	4.
		John Surtees	4	Kesk.	3	Kesk.	2	1	Kesk.	Kesk.	DSQ	Kesk.
		Willy Mairesse	Kesk.	Kesk.				Kesk.
		Ludovico Scarfiotti		WD	6	DNS
		Lorenzo Bandini							Kesk.	5	Kesk.	5
1964	158, 156 V8, V6 D		MON	NED	BEL	FRA	GBR	GER	AUT	ITA	USA	MEX															45 (49)	1.
		John Surtees	Kesk.	2	Kesk.	Kesk.	3	1	Kesk.	1	2	2
		Lorenzo Bandini	10	Kesk.	Kesk.	9	5	3	1	3	Kesk.	3
		Ludovico Scarfiotti								9
		Pedro Rodríguez										6
1965	1512, 158 V8, V12 D		RSA	MON	BEL	FRA	GBR	NED	GER	ITA	USA	MEX															26 (27)	4.
		John Surtees	2	4	Kesk.	3	3	7	Kesk.	Kesk.
		Lorenzo Bandini	15	2	9	8	Kesk.	9	6	4	4	8
		Nino Vaccarella								12
		Pedro Rodríguez									5	7
		Bob Bondurant									9
		Ludovico Scarfiotti										DNS
1966	312, 246 V6, V12 D F		MON	BEL	FRA	GBR	NED	GER	ITA	USA	MEX																31 (32)	2.
		John Surtees	Kesk.	1
		Lorenzo Bandini	2	3	NC		6	6	Kesk.	Kesk.
		Mike Parkes			2		Kesk.	Kesk.	2
		Ludovico Scarfiotti						Kesk.	1
1967	312 V12 F		RSA	MON	NED	BEL	FRA	GBR	GER	CAN	ITA	USA	MEX														20	5.
		Chris Amon		3	4	3	Kesk.	3	3	6	7	Kesk.	9
		Lorenzo Bandini		Kesk.
		Mike Parkes			5	Kesk.
		Ludovico Scarfiotti			6	NC
		Jonathan Williams											8
1968	312 V12 F		RSA	ESP	MON	BEL	NED	FRA	GBR	GER	ITA	CAN	USA	MEX													32	4.
		Chris Amon	4	Kesk.		Kesk.	6	10	2	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.
		Jacky Ickx	Kesk.	Kesk.		3	4	1	3	4	3	DNS		Kesk.
		Andrea de Adamich	Kesk.
		Derek Bell									Kesk.		Kesk.
1969	312 V12 F		RSA	ESP	MON	NED	FRA	GBR	GER	ITA	CAN	USA	MEX														7	6.
		Chris Amon	Kesk.	Kesk.	Kesk.	3	Kesk.	Kesk.
		Pedro Rodríguez						Kesk.		6	Kesk.	5	7
1970	312B F12 F		RSA	ESP	MON	BEL	NED	FRA	GBR	GER	AUT	ITA	CAN	USA	MEX												52 (55)	2.
		Jacky Ickx	Kesk.	Kesk.	Kesk.	8	3	Kesk.	Kesk.	2	1	Kesk.	1	4	1
		Ignazio Giunti				4		14			7	Kesk.
		Clay Regazzoni					4		4	Kesk.	2	1	2	13	2
1971	312B, 312B2 F12 F		RSA	ESP	MON	NED	FRA	GBR	GER	AUT	ITA	CAN	USA														33	3.
		Mario Andretti	1	Kesk.	DNQ	Kesk.			4			13	DNS
		Jacky Ickx	8	2	3	1	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	8	NC
		Clay Regazzoni	3	Kesk.	Kesk.	3	Kesk.	Kesk.	3	Kesk.	Kesk.	Kesk.	6
1972	312B2 F12 F		ARG	RSA	ESP	MON	BEL	FRA	GBR	GER	AUT	ITA	CAN	USA													33	4.
		Clay Regazzoni	4	12	3	Kesk.	Kesk.			2	Kesk.	Kesk.	5	8
		Jacky Ickx	3	8	2	2	Kesk.	11	Kesk.	1	Kesk.	Kesk.	12	5
		Mario Andretti	Kesk.	4	Kesk.							7		6
		Nanni Galli						13
		Arturo Merzario							6	12
1973	312B2, 312B3 F12 G		ARG	BRA	RSA	ESP	BEL	MON	SWE	FRA	GBR	NED	GER	AUT	ITA	CAN	USA										12	6.
		Jacky Ickx	4	5	Kesk.	12	Kesk.	Kesk.	6	5	8				8
		Arturo Merzario	9	4	4			Kesk.		7				7	Kesk.	15	16
1974	312 B3-74 F12 G		ARG	BRA	RSA	ESP	BEL	MON	SWE	NED	FRA	GBR	GER	AUT	ITA	CAN	USA										65	2.
		Clay Regazzoni	3	2	Kesk.	2	4	4	Kesk.	2	3	4	1	5	Kesk.	2	11
		Niki Lauda	2	Kesk.	16	1	2	Kesk.	Kesk.	1	2	5	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.
1975	312 B3-74, 312T F12 G		ARG	BRA	RSA	ESP	MON	BEL	SWE	NED	FRA	GBR	GER	AUT	ITA	USA											72,5	1.
		Clay Regazzoni	4	4	16	NC	Kesk.	5	3	3	Kesk.	13	Kesk.	7	1	Kesk.
		Niki Lauda	6	5	5	Kesk.	1	1	1	2	1	8	3	6	3	1
1976	312T, 312T2 F12 G		BRA	RSA	USW	ESP	BEL	MON	SWE	FRA	GBR	GER	AUT	NED	ITA	CAN	USA	JPN									83	1.
		Niki Lauda	1	1	2	2	1	1	3	Kesk.	1	Kesk.			4	8	3	Kesk.
		Clay Regazzoni	7	Kesk.	1	11	2	14	6	Kesk.	Kesk.	9		2	2	6	7	5
		Carlos Reutemann												7
1977	312T2B F12 G		ARG	BRA	RSA	USW	ESP	MON	BEL	SWE	FRA	GBR	GER	AUT	NED	ITA	USA	CAN	JPN								95 (97)	1.
		Niki Lauda	Kesk.	3	1	2	DNS	2	2	Kesk.	5	2	1	2	1	2	4
		Carlos Reutemann	3	1	8	Kesk.	2	3	Kesk.	3	6	15	4	4	6	Kesk.	6	Kesk.	2
		Gilles Villeneuve																12	Kesk.
1978	312T2B, 312T3 F12 M		ARG	BRA	RSA	USW	MON	BEL	ESP	SWE	FRA	GBR	GER	AUT	NED	ITA	USA	CAN									58	2.
		Carlos Reutemann	7	1	Kesk.	1	8	3	Kesk.	10	18	1	Kesk.	DSQ	7	3	1	3
		Gilles Villeneuve	8	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	4	10	9	12	Kesk.	8	3	6	7	Kesk.	1
1979	312T3, 312T4 F12 M		ARG	BRA	RSA	USW	ESP	BEL	MON	FRA	GBR	GER	AUT	NED	ITA	CAN	USA										113	1.
		Jody Scheckter	Kesk.	6	2	2	4	1	1	7	5	4	4	2	1	4	Kesk.
		Gilles Villeneuve	Kesk.	5	1	1	7	7	Kesk.	2	14	8	2	Kesk.	2	2	1
1980	312T5 F12 M		ARG	BRA	RSA	USW	BEL	MON	FRA	GBR	GER	AUT	NED	ITA	CAN	USA											8	10.
		Jody Scheckter	Kesk.	Kesk.	Kesk.	5	8	Kesk.	12	10	13	13	9	8	DNQ	11
		Gilles Villeneuve	Kesk.	16	Kesk.	Kesk.	6	5	8	Kesk.	6	8	7	Kesk.	5	Kesk.
1981	126CK V6 (t/c) M		USW	BRA	ARG	SMR	BEL	MON	ESP	FRA	GBR	GER	AUT	NED	ITA	CAN	CPL										34	5.
		Gilles Villeneuve	Kesk.	Kesk.	Kesk.	7	4	1	1	Kesk.	Kesk.	10	Kesk.	Kesk.	Kesk.	3	DSQ
		Didier Pironi	Kesk.	Kesk.	Kesk.	5	8	4	15	5	Kesk.	Kesk.	9	Kesk.	5	Kesk.	9
1982	126C2 V6 (t/c) G		RSA	BRA	USW	SMR	BEL	MON	DET	CAN	NED	GBR	FRA	GER	AUT	SUI	ITA	CPL									74	1.
		Gilles Villeneuve	Kesk.	Kesk.	DSQ	2	DNS
		Didier Pironi	18	6	Kesk.	1	DNS	2	3	9	1	2	3	DNS
		Patrick Tambay									8	3	4	1	4	DNS	2	DNS
		Mario Andretti															3	Kesk.
1983	126C2B, 126C3 V6 (t/c) G		BRA	USW	FRA	SMR	MON	BEL	DET	CAN	GBR	GER	AUT	NED	ITA	EUR	RSA										89	1.
		Patrick Tambay	5	Kesk.	4	1	4	2	Kesk.	3	3	Kesk.	Kesk.	2	4	Kesk.	Kesk.
		René Arnoux	10	3	7	3	Kesk.	Kesk.	Kesk.	1	5	1	2	1	2	9	Kesk.
1984	126C4 V6 (t/c) G		BRA	RSA	BEL	SMR	FRA	MON	CAN	DET	DAL	GBR	GER	AUT	NED	ITA	EUR	POR									57,5	2.
		René Arnoux	Kesk.	Kesk.	3	2	4	3	5	Kesk.	2	6	6	7	11	Kesk.	5	9
		Michele Alboreto	Kesk.	11	1	Kesk.	Kesk.	6	Kesk.	Kesk.	Kesk.	5	Kesk.	3	Kesk.	2	2	4
1985	156/85 V6 (t/c) G		BRA	POR	SMR	MON	CAN	DET	FRA	GBR	GER	AUT	NED	ITA	BEL	EUR	RSA	AUS									82	2.
		Michele Alboreto	2	2	Kesk.	2	1	3	Kesk.	2	1	3	4	13	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.
		René Arnoux	4
		Stefan Johansson		8	6	Kesk.	2	2	4	Kesk.	9	4	Kesk.	5	Kesk.	Kesk.	4	5
1986	F1/86 V6 (t/c) G		BRA	ESP	SMR	MON	BEL	CAN	DET	FRA	GBR	GER	HUN	AUT	ITA	POR	MEX	AUS									37	4.
		Michele Alboreto	Kesk.	Kesk.	10	Kesk.	4	8	4	8	Kesk.	Kesk.	Kesk.	2	Kesk.	5	Kesk.	Kesk.
		Stefan Johansson	Kesk.	Kesk.	4	10	3	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	11	4	3	3	6	12	3
1987	F1/87 V6 (t/c) G		BRA	SMR	BEL	MON	DET	FRA	GBR	GER	HUN	AUT	ITA	POR	ESP	MEX	JPN	AUS									53	4.
		Michele Alboreto	8	3	Kesk.	3	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	15	Kesk.	4	2
		Gerhard Berger	4	Kesk.	Kesk.	4	4	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	4	2	Kesk.	Kesk.	1	1
1988	F1/87-88C V6 (t/c) G		BRA	SMR	MON	MEX	CAN	DET	FRA	GBR	GER	HUN	BEL	ITA	POR	ESP	JPN	AUS									65	2.
		Michele Alboreto	5	18	3	4	Kesk.	Kesk.	3	17	4	Kesk.	Kesk.	2	5	Kesk.	11	Kesk.
		Gerhard Berger	2	5	2	3	Kesk.	Kesk.	4	9	3	4	Kesk.	1	Kesk.	6	4	Kesk.
1989	640 V12 G		BRA	SMR	MON	MEX	USA	CAN	FRA	GBR	GER	HUN	BEL	ITA	POR	ESP	JPN	AUS									59	3.
		Nigel Mansell	1	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	DSQ	2	2	3	1	3	Kesk.	DSQ	EX	Kesk.	Kesk.
		Gerhard Berger	Kesk.	Kesk.		Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	2	1	2	Kesk.	Kesk.
1990	641 V12 G		USA	BRA	SMR	MON	CAN	MEX	FRA	GBR	GER	HUN	BEL	ITA	POR	ESP	JPN	AUS									110	2.
		Alain Prost	Kesk.	1	4	Kesk.	5	1	1	1	4	Kesk.	2	2	3	1	Kesk.	3
		Nigel Mansell	Kesk.	4	Kesk.	Kesk.	3	2	18	Kesk.	Kesk.	17	Kesk.	4	1	2	Kesk.	2
1991	642, 643 V12 G		USA	BRA	SMR	MON	CAN	MEX	FRA	GBR	GER	HUN	BEL	ITA	POR	ESP	JPN	AUS									55,5	3.
		Alain Prost	2	4	DNS	5	Kesk.	Kesk.	2	3	Kesk.	Kesk.	Kesk.	3	Kesk.	2	4
		Gianni Morbidelli																6
		Jean Alesi	12	6	Kesk.	3	Kesk.	Kesk.	4	Kesk.	3	5	Kesk.	Kesk.	3	4	Kesk.	Kesk.
1992	F92A V12 G		RSA	MEX	BRA	ESP	SMR	MON	CAN	FRA	GBR	GER	HUN	BEL	ITA	POR	JPN	AUS									21	4.
		Jean Alesi	Kesk.	Kesk.	4	3	Kesk.	Kesk.	3	Kesk.	Kesk.	5	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	5	4
		Ivan Capelli	Kesk.	Kesk.	5	10	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	9	Kesk.	6	Kesk.	Kesk.	Kesk.
		Nicola Larini															12	11
1993	F93A V12 G		RSA	BRA	EUR	SMR	ESP	MON	CAN	FRA	GBR	GER	HUN	BEL	ITA	POR	JPN	AUS									28	4.
		Jean Alesi	Kesk.	8	Kesk.	Kesk.	Kesk.	3	Kesk.	Kesk.	9	7	Kesk.	Kesk.	2	4	Kesk.	4
		Gerhard Berger	6	Kesk.	Kesk.	Kesk.	6	14	4	14	Kesk.	6	3	10	Kesk.	Kesk.	Kesk.	5
1994	412T V12 G		BRA	PAC	SMR	MON	ESP	CAN	FRA	GBR	GER	HUN	BEL	ITA	POR	EUR	JPN	AUS									71	3.
		Jean Alesi	3			5	4	3	Kesk.	2	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	10	3	6
		Nicola Larini		Kesk.	2
		Gerhard Berger	Kesk.	2	Kesk.	3	Kesk.	4	3	Kesk.	1	12	Kesk.	2	Kesk.	5	Kesk.	2
1995	412T2 V12 G		BRA	ARG	SMR	ESP	MON	CAN	FRA	GBR	GER	HUN	BEL	ITA	POR	EUR	PAC	JPN	AUS								73	3.
		Jean Alesi	5	2	2	Kesk.	Kesk.	1	5	2	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	5	2	5	Kesk.	Kesk.
		Gerhard Berger	3	6	3	3	3	11	12	Kesk.	3	3	Kesk.	Kesk.	4	Kesk.	4	Kesk.	Kesk.
1996	F310 V10 G		AUS	BRA	ARG	EUR	SMR	MON	ESP	CAN	FRA	GBR	GER	HUN	BEL	ITA	POR	JPN									70	2.
		Michael Schumacher	Kesk.	3	Kesk.	2	2	Kesk.	1	Kesk.	DNS	Kesk.	4	9	1	1	3	2
		Eddie Irvine	3	7	5	Kesk.	4	7†	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	5	Kesk.
1997	310B V10 G		AUS	BRA	ARG	SMR	MON	ESP	CAN	FRA	GBR	GER	HUN	BEL	ITA	AUT	LUX	JPN	EUR								102	2.
		Michael Schumacher	2	5	Kesk.	2	1	4	1	1	Kesk.	2	4	1	6	6	Kesk.	1	Kesk.
		Eddie Irvine	Kesk.	16	2	3	3	12	Kesk.	3	Kesk.	Kesk.	9	10	8	Kesk.	Kesk.	3	5
1998	F300 V10 G		AUS	BRA	ARG	SMR	ESP	MON	CAN	FRA	GBR	AUT	GER	HUN	BEL	ITA	LUX	JPN									133	2.
		Michael Schumacher	Kesk.	3	1	2	3	10	1	1	1	3	5	1	Kesk.	1	2	Kesk.
		Eddie Irvine	4	8	3	3	Kesk.	3	3	2	3	4	8	Kesk.	Kesk.	2	4	2
1999	F399 V10 B		AUS	BRA	SMR	MON	ESP	CAN	FRA	GBR	AUT	GER	HUN	BEL	ITA	EUR	MAL	JPN									128	1.
		Michael Schumacher	8	2	1	1	3	Kesk.	5	Kesk.	Louk.	Louk.	Louk.	Louk.	Louk.	Louk.	2	2
		Mika Salo									9	2	12	7	3	Kesk.
		Eddie Irvine	1	5	Kesk.	2	4	3	6	2	1	1	3	4	6	7	1	3
2000	F1-2000 V10 B		AUS	BRA	SMR	GBR	ESP	EUR	MON	CAN	FRA	AUT	GER	HUN	BEL	ITA	USA	JPN	MAL								170	1.
		Michael Schumacher	1	1	1	3	5	1	Kesk.	1	Kesk.	Kesk.	Kesk.	2	2	1	1	1	1
		Rubens Barrichello	2	Kesk.	4	Kesk.	3	4	2	2	3	3	1	4	Kesk.	Kesk.	2	4	3
2001	F2001 V10 B		AUS	MAL	BRA	SMR	ESP	AUT	MON	CAN	EUR	FRA	GBR	GER	HUN	BEL	ITA	USA	JPN								179	1.
		Michael Schumacher	1	1	2	Kesk.	1	2	1	2	1	1	2	Kesk.	1	1	4	2	1
		Rubens Barrichello	3	2	Kesk.	3	Kesk.	3	2	Kesk.	5	3	3	2	2	5	2	15†	5
2002	F2001, F2002 V10 B		AUS	MAL	BRA	SMR	ESP	AUT	MON	CAN	EUR	GBR	FRA	GER	HUN	BEL	ITA	USA	JPN								221	1.
		Michael Schumacher	1	3	1	1	1	1	2	1	2	1	1	1	2	1	2	2	1
		Rubens Barrichello	Kesk.	Kesk.	Kesk.	2	DNS	2	7	3	1	2	DNS	4	1	2	1	1	2
2003	F2002, F2003-GA V10 B		AUS	MAL	BRA	SMR	ESP	AUT	MON	CAN	EUR	FRA	GBR	GER	HUN	ITA	USA	JPN									158	1.
		Michael Schumacher	4	6	Kesk.	1	1	1	3	1	5	3	4	7	8	1	1	8
		Rubens Barrichello	Kesk.	2	Kesk.	3	3	3	8	5	3	7	1	Kesk.	Kesk.	3	Kesk.	1
2004	F2004 V10 B		AUS	MAL	BHR	SMR	ESP	MON	EUR	CAN	USA	FRA	GBR	GER	HUN	BEL	ITA	CHN	JPN	BRA							262	1.
		Michael Schumacher	1	1	1	1	1	Kesk.	1	1	1	1	1	1	1	2	2	12	1	7
		Rubens Barrichello	2	4	2	6	2	3	2	2	2	3	3	12	2	3	1	1	Kesk.	3
2005	F2004M, F2005 V10 B		AUS	MAL	BHR	SMR	ESP	MON	EUR	CAN	USA	FRA	GBR	GER	HUN	TUR	ITA	BEL	BRA	JPN	CHN						100	3.
		Michael Schumacher	Kesk.	7	Kesk.	2	Kesk.	7	5	2	1	3	6	5	2	Kesk.	10	Kesk.	4	7	Kesk.
		Rubens Barrichello	2	Kesk.	9	Kesk.	9	8	3	3	2	9	7	10	10	10	12	5	6	11	12
2006	248 F1 V8 B		BHR	MAL	AUS	SMR	EUR	ESP	MON	GBR	CAN	USA	FRA	GER	HUN	TUR	ITA	CHN	JPN	BRA							201	2.
		Michael Schumacher	2	6	Kesk.	1	1	2	5	2	2	1	1	1	8†	3	1	1	Kesk.	4
		Felipe Massa	9	5	Kesk.	4	3	4	9	5	6	2	3	2	7	1	9	Kesk.	2	1
2007	F2007 V8 B		AUS	MAL	BHR	ESP	MON	CAN	USA	FRA	GBR	EUR	HUN	TUR	ITA	BEL	JPN	CHN	BRA								204	1.
		Felipe Massa	6	5	1	1	3	DSQ	3	2	5	2	13	1	Kesk.	2	6	3	2
		Kimi Räikkönen	1	3	3	Kesk.	8	5	4	1	1	Kesk.	2	2	3	1	3	1	1
2008	F2008 V8 B		AUS	MAL	BHR	ESP	TUR	MON	CAN	FRA	GBR	GER	HUN	EUR	BEL	ITA	SIN	JPN	CHN	BRA							172	1.
		Kimi Räikkönen	8†	1	2	1	3	9	Kesk.	2	4	6	3	Kesk.	18†	9	15†	3	3	3
		Felipe Massa	Kesk.	Kesk.	1	2	1	3	5	1	13	3	17†	1	1	6	13	7	2	1
2009	F60 V8 B		AUS	MAL	CHN	BHR	ESP	MON	TUR	GBR	GER	HUN	EUR	BEL	ITA	SIN	JPN	BRA	ABU								70	4.
		Felipe Massa	Kesk.	12	Kesk.	14	6	4	6	4	3	Louk.	Louk.	Louk.	Louk.	Louk.	Louk.	Louk.	Louk.
		Luca Badoer											17	14
		Giancarlo Fisichella													9	13	12	10	16
		Kimi Räikkönen	15†	14	10	6	Kesk.	3	9	8	Kesk.	2	3	1	3	10	4	6	12
2010	F10 V8 B		BHR	AUS	MAL	CHN	ESP	MON	TUR	CAN	EUR	GBR	GER	HUN	BEL	ITA	SIN	JPN	KOR	BRA	ABU						396	3.
		Felipe Massa	2	3	7	9	6	4	7	15	11	15	2	4	4	3	8	Kesk.	3	15	10
		Fernando Alonso	1	4	13†	4	2	6	8	3	8	14	1	2	Kesk.	1	1	3	1	3	7
2011	150° Italia V8 P		AUS	MAL	CHN	TUR	ESP	MON	CAN	EUR	GBR	GER	HUN	BEL	ITA	SIN	JPN	KOR	IND	ABU	BRA						375	3.
		Fernando Alonso	4	6	7	3	5	2	Kesk.	2	1	2	3	4	3	4	2	5	3	2	4
		Felipe Massa	7	5	6	11	Kesk.	Kesk.	6	5	5	5	6	8	6	9	7	6	Kesk.	5	5
2012	F2012 V8 P		AUS	MAL	CHN	BHR	ESP	MON	CAN	EUR	GBR	GER	HUN	BEL	ITA	SIN	JPN	KOR	IND	ABU	USA	BRA					400	2.
		Fernando Alonso	5	1	9	7	2	3	5	1	2	1	5	Kesk.	3	3	Kesk.	3	2	2	3	2
		Felipe Massa	Kesk.	15	13	9	15	6	10	16	4	12	9	5	4	8	2	4	6	7	4	3
2013	F138 V8 P		AUS	MAL	CHN	BHR	ESP	MON	CAN	GBR	GER	HUN	BEL	ITA	SIN	JPN	KOR	IND	ABU	USA	BRA						354	3.
		Fernando Alonso	2	Kesk.	1	8	1	7	2	3	4	5	2	2	2	6	4	11	5	5	3
		Felipe Massa	4	5	6	15	3	Kesk.	8	6	Kesk.	8	7	4	6	9	10	4	8	12	7
2014	F14 T V6 t P		AUS	MAL	BHR	CHN	ESP	MON	CAN	AUT	GBR	GER	HUN	BEL	ITA	SIN	JPN	RUS	USA	BRA	ABU•						216	4.
		Kimi Räikkönen	7	12	10	8	7	12	10	10	Kesk.	11	6	4	9	8	12	9	13	7	10
		Fernando Alonso	4	4	9	3	6	4	6	5	6	5	2	7	Kesk.	4	Kesk.	6	6	6	9
2015	SF15-T V6 t P		AUS	MAL	CHN	BHR	ESP	MON	CAN	AUT	GBR	HUN	BEL	ITA	SIN	JPN	RUS	USA	MEX	BRA	ABU						428	2.
		Sebastian Vettel	3	1	3	5	3	2	5	4	3	1	12†	2	1	3	2	3	Kesk.	3	4
		Kimi Räikkönen	Kesk.	4	4	2	5	6	4	Kesk.	8	Kesk.	7	5	3	4	8	Kesk.	Kesk.	4	3
2016	SF16-H V6 t P		AUS	BHR	CHN	RUS	ESP	MON	CAN	EUR	AUT	GBR	HUN	GER	BEL	ITA	SIN	MAL	JPN	USA	MEX	BRA	ABU				398	3.
		Sebastian Vettel	3	DNS	2	Kesk.	3	4	2	2	Kesk.	9	4	5	6	3	5	Kesk.	4	4	5	5	3
		Kimi Räikkönen	Kesk.	2	5	3	2	Kesk.	6	4	3	5	6	6	9	4	4	4	5	Kesk.	6	Kesk.	6
2017	SF70H V6 t P		AUS	CHN	BHR	RUS	ESP	MON	CAN	AZE	AUT	GBR	HUN	BEL	ITA	SIN	MAL	JPN	USA	MEX	BRA	ABU					522	2.
		Sebastian Vettel	1	2	1	2	2	1	4	4	2	7	1	2	3	Kesk.	4	Kesk.	2	4	1	3
		Kimi Räikkönen	4	5	4	3	Kesk.	2	7	14†	5	3	2	4	5	Kesk.	DNS	5	3	3	3	4
2018	SF71H V6 t P		AUS	BHR	CHN	AZE	ESP	MON	CAN	FRA	AUT	GBR	GER	HUN	BEL	ITA	SIN	RUS	JPN	USA	MEX	BRA	ABU				571	2.
		Sebastian Vettel	1	1	8	4	4	2	1	5	3	1	Kesk.	2	1	4	3	3	6	4	2	6	2
		Kimi Räikkönen	3	Kesk.	3	2	Kesk.	4	6	3	2	3	3	3	Kesk.	2	5	4	5	1	3	3	Kesk.
2019	SF90 V6 t P		AUS	BHR	CHN	AZE	ESP	MON	CAN	FRA	AUT	GBR	GER	HUN	BEL	ITA	SIN	RUS	JPN	MEX	USA	BRA	ABU				504	2.
		Sebastian Vettel	4	5	3	3	4	2	2	5	4	16	2	3	4	13	1	Kesk.	2	2	Kesk.	17†	5
		Charles Leclerc	5	3	5	5	5	Kesk.	3	3	2	3	Kesk.	4	1	1	2	3	6	4	4	18†	3
2020	SF1000 V6 t P		AUS	AUT	STY	HUN	GBR	ANI	ESP	BEL	ITA	TUS	RUS	EIF	POR	EMI	TUR	BHR	SKR	ABU							131	6.
		Sebastian Vettel	C	10	Kesk.	6	10	12	7	13	Kesk.	10	13	11	10	12	3	13	12	14
		Charles Leclerc	C	2	Kesk.	11	3	4	Kesk.	14	Kesk.	8	6	7	4	5	4	10	Kesk.	13
2021	SF21 V6 t P		BHR	EMI	POR	ESP	MON	AZE	FRA	STY	AUT	GBR	HUN	BEL	NED	ITA	RUS	TUR	USA	MXC	SÃP	QAT	SAU	ABU			323,5	3.
		Charles Leclerc	6	4	6	4	DNS	4	16	7	8	2	Kesk.	8	5	4	15	4	4	5	5	8	7	10
		Carlos Sainz Jr.	8	5	11	7	2	8	11	6	5	6	3	10	7	6	3	8	7	6	63	7	8	3
2022	F1-75 V6 t P		BHR	SAU	AUS	EMI	MIA	ESP	MON	AZE	CAN	GBR	AUT	FRA	HUN	BEL	NED	ITA	SIN	JPN	USA	MXC	SÃP	ABU			554	2.
		Charles Leclerc	1	2	1	62	2	Kesk.	4	Kesk.	5	4	12	Kesk.	6	6	3	2	2	3	3	6	46	2
		Carlos Sainz Jr.	2	3	Kesk.	Kesk.4	3	4	2	Kesk.	2	1	Kesk.3	5	4	3	8	4	3	Kesk.	Kesk.	5	32	4
		Robert Shwartzman																			TD			TD
2023	SF-23 V6 t P		BHR	SAU	AUS	AZE	MIA	EMI	MON	ESP	CAN	AUT	GBR	HUN	BEL	NED	ITA	SIN	JPN	QAT	USA	MXC	SÃP	LVG	ABU		406	3.
		Charles Leclerc	Kesk.	7	Kesk.	32	7	C	6	11	4	2	9	7	35	Kesk.	4	4	4	5	DSQ3	3	DNS5	2	2
		Carlos Sainz Jr.	4	6	12	55	5	C	8	5	5	63	10	8	Kesk.4	5	3	1	6	DNS6	36	4	68	6	18†
		Robert Shwartzman														TD									TD
2024	SF-24 V6 t P		BHR	SAU	AUS	JPN	CHN	MIA	EMI	MON	CAN	ESP	AUT	GBR	HUN	BEL	NED	ITA	AZE	SIN	USA	MXC	SÃP	LVG	QAT	ABU	557	2.
		Charles Leclerc	4	3	2	4	44	32	3	1	Kesk.	5	117	14	4	3	3	1	2	5	14	3	53
		Carlos Sainz	3	Louk.	1	3	55	55	5	3	Kesk.	6	35	5	6	6	5	4	18†	7	22	1	Kesk.5
		Oliver Bearman		7																		TD

Huom. 1. Valmistajien mestaruuksia alettiin jakaa vasta kauden 1958 jälkeen.
‡ – Jaettu auto.
• Abu Dhabin GP:ssä 2014 jaettiin tuplapisteet.

Valmistajana muille talleille

Asiakastallien tulokset

Kausi	Talli	Runko	Moottori	Renkaat	Kuljettaja	1	2	3	4	5	6	7	8	9
1950						GBR	MON	500	SUI	BEL	FRA	ITA
	Peter Whitehead	Ferrari 125	Ferrari 1.5 125 V12	D	Peter Whitehead		DNS				3	7
	Clemente Biondetti	Ferrari 166I	Jaguar XK 3.4 L6	?	Clemente Biondetti							Kesk.
1951						SUI	500	BEL	FRA	GBR	GER	ITA	ESP
	Peter Whitehead	Ferrari 125	Ferrari 1.5 125 V12	D	Peter Whitehead	Kesk.			Kesk.			Kesk.
	Vandervell Products	Ferrari 375	Ferrari 375 4.5 V12	P						9
					Reg Parnell				4
					Brian Shawe-Taylor				DNS
	Chico Landi				Chico Landi							Kesk.
	Ecurie Espadon	Ferrari 212	Ferrari 375 2.5 V12	P	Rudi Fischer	11					6
1952						SUI	500	BEL	FRA	GBR	GER	NED	ITA
	Ecurie Espadon	Ferrari 500 Ferrari 212	Ferrari 500 2.0 L4 Ferrari 125 1.5 V12	P	Rudi Fischer	2			11	13	3		Kesk.
					Peter Hirt	7			11	Kesk.
					Rudolf Schoeller						Kesk.
					Hans Stuck								Kesk.
	Ecurie Rosier	Ferrari 500	Ferrari 500 2.0 L4	D	Louis Rosier	Kesk.		Kesk.	Kesk.	DNA			10
	Ecurie Francorchamps	Ferrari 500	Ferrari 500 2.0 L4	E	Charles de Tornaco			7				Kesk.	DNQ
					Roger Laurent						6
	Peter Whitehead	Ferrari 125	Ferrari 1.5 125 V12	D	Peter Whitehead					10			DNQ
	Scuderia Marzotto	Ferrari 166/F2	Ferrari 125 1.5 V12	P	Franco Comotti				12
					Piero Carini				Kesk.		Kesk.
	G Caprara	Ferrari 500	Ferrari 500 2.0 L4	D	Roy Salvadori					8
1953						ARG	500	NED	BEL	FRA	GBR	GER	SUI	ITA
	Ecurie Rosier	Ferrari 500	Ferrari 500 2.0 L4	D	Louis Rosier			7	8	8	10	10	Kesk.	16
	Ecurie Francorchamps	Ferrari 500	Ferrari 500 2.0 L4	E	Jacques Swaters				DNS			7	Kesk.
					Charles de Tornaco				DNS
	Ecurie Espadon	Ferrari 166 C Ferrari Tipo 500	Ferrari 125 1.5 V12 Ferrari 500 2.0 L4	P	Kurt Adolff							Kesk.
					Peter Hirt								Kesk.
					Max de Terra								8
1954						ARG	500	BEL	FRA	GBR	GER	SUI	ITA	ESP
	Ecurie Rosier	Ferrari 500 Ferrari 625	Ferrari 500 2.0 L4 Ferrari 625 2.5 L4	D	Louis Rosier	Kesk.			Kesk.	Kesk.	8
					Maurice Trintignant	4
					Robert Manzon				3	Kesk.	9		Kesk.	Kesk.
	Ecurie Francorchamps	Ferrari 500	Ferrari 500 2.0 L4	E	Jacques Swaters			Kesk.				8		Kesk.
	Scuderia Ambrosiana	Ferrari Tipo 500	Ferrari 500 2.0 L4	A	Reg Parnell					Kesk.
1955						ARG	MON	500	BEL	NED	GBR	ITA
	Equipe Nationale Belge	Ferrari 625	Ferrari 625 2.5 L4	E	Johnny Claes					11
1956						ARG	MON	500	BEL	FRA	GBR	GER	ITA
	Scuderia Centro Sud	Ferrari 500	Ferrari 500 2.0 L4	P	Giorgio Scarlatti		DNQ					Kesk.
	Bardahl	Kurtis Kraft 500D	Ferrari 446 4.5 L6	?	Giuseppe Farina			DNQ
					Johnny Baldwin			DNQ
1957						ARG	MON	500	FRA	GBR	GER	PES	ITA
	Scuderia Centro Sud	Ferrari 625	Ferrari 625 2.5 L4	P	Alejandro de Tomaso	9
1961						MON	NED	BEL	FRA	GBR	GER	ITA	USA
	FISA	Ferrari 156	Ferrari 178 1.5 V6	D	Giancarlo Baghetti				1
	Scuderia Sant Ambroeus									Kesk.		Kesk.
1966						MON	BEL	FRA	GBR	NED	GER	ITA	USA	MEX
	Reg Parnell Racing	Ferrari 246	Ferrari 228 2.4 V6	D	Giancarlo Baghetti							NC

Kuljettajat

Alberto Ascari (1950–1954)  Clemente Biondetti (1950)  Dorino Serafini (1950)  Luigi Villoresi (1950–1953)  Peter Whitehead (1950–1952)  Raymond Sommer (1950)  Giuseppe Farina (1951–1955)  José Froilán González (1951, 1954–1955, 1960)  Piero Taruffi (1951–1952, 1954–1955)  Reg Parnell (1951, 1954)  Rudi Fischer (1951–1952)  André Simon (1952)  Charles de Tornaco (1952–1953)  Gianfranco Comotti (1952)  Hans Stuck (1952)  Louis Rosier (1952–1954)  Maurice Trintignant (1952, 1954)  Peter Hirt (1952–1953)  Piero Carini (1952–1953)  Roger Laurent (1952)  Roy Salvadori (1952)  Rudolf Schoeller (1952)  Jacques Swaters (1953–1954)  Kurt Adolff (1953)  Max de Terra (1953)  Mike Hawthorn (1953–1955, 1958)  Umberto Maglioli (1953–1955)  Robert Manzon (1954)  Eugenio Castellotti (1955–1956)  Harry Schell (1955)  Johnny Claes (1955)  Paul Frère (1955–1956)  Alfonso de Portago (1956–1957)

André Pilette (1956)  Giorgio Scarlatti (1956)  Juan Manuel Fangio (1956)  Luigi Musso (1956, 1958)  Olivier Gendebien (1956, 1958–1959, 1961)  Peter Collins (1956–1958)  Wolfgang von Trips (1956, 1958–1961)  Alejandro de Tomaso (1957)  Phil Hill (1958–1962)  Cliff Allison (1959–1960)  Dan Gurney (1959)  Jean Behra (1959)  Tony Brooks (1959)  Richie Ginther (1960–1961)  Willy Mairesse (1960–1963)  Giancarlo Baghetti (1961–1962)  Lorenzo Bandini (1961–1967)  Ricardo Rodríguez (1961–1962)  John Surtees (1963–1966)  Ludovico Scarfiotti (1963–1967)  Pedro Rodríguez (1964–1965, 1969)  Bob Bondurant (1965)  Nino Vaccarella (1965)  Mike Parkes (1966–1967)  Chris Amon (1967–1969)  Jonathan Williams (1967)  Andrea de Adamich (1968)  Derek Bell (1968)  Jacky Ickx (1968, 1970–1973)  Ernesto Brambilla (1969)  Clay Regazzoni (1970–1972, 1974–1976)  Ignazio Giunti (1970)  Mario Andretti (1971–1972, 1982)

Arturo Merzario (1972–1973)  Nanni Galli (1972)  Niki Lauda (1974–1977)  Carlos Reutemann (1976–1978)  Gilles Villeneuve (1978–1982)  Jody Scheckter (1979–1980)  Didier Pironi (1981–1982)  Patrick Tambay (1982–1983)  René Arnoux (1983–1985)  Michele Alboreto (1984–1988)  Stefan Johansson (1985–1986)  Gerhard Berger (1987–1989, 1993–1995)  Nigel Mansell (1989–1990)  Alain Prost (1990–1991)  Gianni Morbidelli (1991)  Jean Alesi (1991–1995)  Ivan Capelli (1992)  Nicola Larini (1992, 1994)  Eddie Irvine (1996–1999)  Michael Schumacher (1996–2006)  Mika Salo (1999)  Rubens Barrichello (2000–2005)  Felipe Massa (2006–2013)  Kimi Räikkönen (2007–2009, 2014–2018)  Luca Badoer (2009)  Giancarlo Fisichella (2009)  Fernando Alonso (2010–2014)  Sebastian Vettel (2015–2020)  Charles Leclerc (2019–)  Carlos Sainz Jr. (2021–2024)  Oliver Bearman (2024)  Lewis Hamilton (2025–)

Tallin nykyisten kuljettajien nimet on vahvennettu.

Suomalaisten saavutukset Ferrari -tallissa

Jyrki Järvilehto Testikuljettajana kaudella 1989

Mika Salo Kaudet: 1999 Kilpailut: 6 Voitot: 0 Palkintopallisijat: 2 Paras sijoitus: 2. Pisteitä: 10

Kimi Räikkönen Kaudet: 2007–2009, 2014–2018 Kilpailut: 152 Voitot: 10 Paalupaikat: 7 Palkintopallisijat: 52 Pisteitä: 1 080 Maailmanmestari 2007

Henkilökunta

Mattia Binotto Jock Clear Riccardo Adami Modesto Menabue Gino Rosato

Enrico Cardile Enrico Gualtieri Laurent Mekies Gianmaria Fulgenzi

Entinen henkilöstö

Jean Todt Ross Brawn Luca di Montezemolo Sergio Marchionne Stefano Domenicali Marco Mattiacci

Aldo Costa Gilles Simon Nikólas Tompázis Nigel Stepney Mario Almondo Andrea Stella

Luca Baldisserri Dave Greenwood David Lloyd Chris Dyer Rory Byrne Luca Marmorini

Paolo Martinelli Simone Resta Massimo Rivola Pat Fry Ossi Oikarinen Maurizio Arrivabene

Alberto Antonini Mauro Forghieri

Ferrarin moottoria käyttävät Formula 1 -tallit

Kaudella 2024 Ferrarin asiakasmoottoreita käyttävät Sauber ja Haas. Aikaisemmilla kausilla Ferrarin moottoreita ovat käyttäneet myös Minardi (1991), Scuderia Italia (1992–1993), Prost (2001), Red Bull (2006), Spyker (2007), Toro Rosso (2007–2013, 2016), Force India (2008), Marussia (2014) sekä Manor (2015).

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Scuderia Ferrari Wikimedia Commonsissa

• https://www.ferrari.com/en-FI/formula1

Scuderia Ferrari

Tallipäällikkö: Frédéric Vasseur Kilpakuljettajat: 16. Charles Leclerc · 55. Carlos Sainz · 38. Oliver Bearman Testikuljettajat: 38. Oliver Bearman · 99. Antonio Giovinazzi · 39. Robert Shwartzman · Antonio Fuoco · Davide Rigon · Arthur Leclerc Formula 1 -autot: 125 F1 · 166 F2 · 275 F1 · 240 F1 · 375 F1 · 212 F1 · 625 F1 · 500 F2 · 553 F2 · 553 F1 · 555 F1 · D50 · 801 F1 · Dino 156 F2 · 246 F1 · 412 MI · 256 F1 · 246 P F1 · 156 F1 · 156 F1-63 · 158 F1 · 512 F1 · 246 F1-66 · 312 F1-66 · Dino 246 Tasmania · 312 F1-67 · Dino 166 F2 · 312 F1-68 · 312 F1-69 · 312 B · 312 B2 · 312 B3-73 · 312 B3-74 · 312 T · 312 T2 · 312 T3 · 312 T4 · 312 T5 · 126 CK · 126 C2 · 127 C3 · 128 C4 · 156-85 · F1-86 · Cart · F1-87 · F1-87/88C · F1-89 · F1-90 · F1-91 · 643 · F92 A · F93 A · 412 T1 · 412 T2 · F310 · F310 B · F300 · F399 · F1-2000 · F2001 · F2002 · F2003-GA · F2004 · F2005 · 248-F1 · F2007 · F2008 · F60 · F10 · 150° Italia · F2012 · F138 · F14 T · SF15-T · SF16-H · SF70H · SF71H · SF90 · SF1000 · SF21 · F1-75 · SF-23 · SF-24

Kauden 2024 Formula 1 -tallit ja -kuljettajat

Red Bull Racing	Mercedes	Ferrari	McLaren	Aston Martin Aramco
1. Max Verstappen 11. Sergio Pérez	44. Lewis Hamilton 63. George Russell	16. Charles Leclerc 55. Carlos Sainz 38. Oliver Bearman	4. Lando Norris 81. Oscar Piastri	14. Fernando Alonso 18. Lance Stroll
Alpine	Williams	RB	Kick Sauber	Haas
10. Pierre Gasly 31. Esteban Ocon	2. Logan Sargeant 23. Alexander Albon	3. Daniel Ricciardo 22. Yūki Tsunoda	24. Zhou Guanyu 77. Valtteri Bottas	20. Kevin Magnussen 27. Nico Hülkenberg

Formula 1 -luokan valmistajien maailmanmestarit

1950-luku: 1958:  Vanwall 1959:  Cooper-Climax 2000-luku: 2000:  Ferrari 2001:  Ferrari 2002:  Ferrari 2003:  Ferrari 2004:  Ferrari 2005:  Renault 2006:  Renault 2007:  Ferrari 2008:  Ferrari 2009:  Brawn-Mercedes

1960-luku: 1960:  Cooper-Climax 1961:  Ferrari 1962:  BRM 1963:  Lotus-Climax 1964:  Ferrari 1965:  Lotus-Climax 1966:  Brabham-Repco 1967:  Brabham-Repco 1968:  Lotus-Ford 1969:  Matra-Ford 2010-luku: 2010:  Red Bull-Renault 2011:  Red Bull-Renault 2012:  Red Bull-Renault 2013:  Red Bull-Renault 2014:  Mercedes 2015:  Mercedes 2016:  Mercedes 2017:  Mercedes 2018:  Mercedes 2019:  Mercedes

1970-luku: 1970:  Lotus-Ford 1971:  Tyrrell-Ford 1972:  Lotus-Ford 1973:  Lotus-Ford 1974:  McLaren-Ford 1975:  Ferrari 1976:  Ferrari 1977:  Ferrari 1978:  Lotus-Ford 1979:  Ferrari 2020-luku: 2020:  Mercedes 2021:  Mercedes 2022:  Red Bull Racing-RBPT 2023:  Red Bull Racing-Honda RBPT

1980-luku: 1980:  Williams-Ford 1981:  Williams-Ford 1982:  Ferrari 1983:  Ferrari 1984:  McLaren-TAG 1985:  McLaren-TAG 1986:  Williams-Honda 1987:  Williams-Honda 1988:  McLaren-Honda 1989:  McLaren-Honda

1990-luku: 1990:  McLaren-Honda 1991:  McLaren-Honda 1992:  Williams-Renault 1993:  Williams-Renault 1994:  Williams-Renault 1995:  Benetton-Renault 1996:  Williams-Renault 1997:  Williams-Renault 1998:  McLaren-Mercedes 1999:  Ferrari

Italialaiset Formula 1 -tallit

• Alfa Romeo
• Andrea Moda Formula
• Arzani-Volpini
• Automobili Turismo e Sport
• Bellasi
• Benetton Formula
• Cisitalia
• Dallara
• De Tomaso
• Enzo Coloni Racing Car Systems
• EuroBrun
• FIRST
• Fondmetal
• Forti
• Lancia
• Life
• Maserati
• Merzario
• Minardi
• Modena
• OSCA
• Osella
• Racing Bulls
• Scuderia AlphaTauri
• Scuderia Ambrosiana
• Scuderia Ferrari
• Scuderia Italia
• Scuderia Milano
• Scuderia Toro Rosso
• Tec-Mec
• Tecno

Formula 1 -valmistajat

Kaudella 2024	Red Bull Racing Mercedes Ferrari McLaren Aston Martin Aramco Alpine Williams RB Kick Sauber Haas
Entiset valmistajat	AFM AGS Alfa Romeo AlphaTauri Alta Amon Andrea Moda Apollon Arrows Arzani-Volpini Aston-Butterworth ATS (Italia) ATS (Saksa) BAR Behra-Porsche Bellasi Benetton BMW Sauber Boro Brabham Brawn BRM BRP Bugatti Caterham Cisitalia Coloni Connaught Connew Cooper Dallara De Tomaso Derrington-Francis Eagle Eifelland Emeryson EMW ENB Ensign ERA EuroBrun Ferguson FIRST Fittipaldi Fondmetal Footwork Force India Forti Frazer Nash Fry Gilby Gordini Hesketh Hill HWM Honda HRT Jaguar JBW Jordan Kauhsen Klenk Kojima Kurtis Kraft Lancia Larrousse LDS LEC Leyton House Life Ligier Lola Lotus Lotus Lyncar Maki Manor March Martini Marussia Maserati Matra McGuire Merzario Midland Milano Minardi Modena Onyx OSCA Osella Pacific Parnelli Penske Porsche Prost Racing Point RAM Rebaque Renault Rial Sauber Scarab Scirocco Shadow Shannon Simtek Spirit Spyker Stebro Stewart Super Aguri Surtees Talbot Talbot-Lago Tec-Mec Tecno Theodore Token Toleman Toro Rosso Toyota Trojan Tyrrell Vanwall Veritas Virgin Williams (FWRC) Wolf Zakspeed
Indianapolis 500 -tallit (1950–1960)	Adams Deidt Del Roy Dunn Elder Epperly Ewing Hall Kuzma Langley Lesovsky Marchese Meskowski Moore Nichels Olson Pankratz Pawl Phillips Rae Schroeder Sherman Stevens Sutton Trevis Turner Watson Wetteroth