Ero sivun ”Sodankäynnin historia” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
EmausBot (keskustelu | muokkaukset)
botit
286 080 muokkausta
p r2.6.4) (Botti lisäsi: kk:Әскери тарих
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 119: Rivi 119:


[[Persianlahden sota|Persianlahden sodassa]] Yhdysvallat saattoi käyttää kylmän sodan lopun voimakasta varusteluaan. Yhdysvallat tuhosi Irakin armeijan. Irakin kehittynyt [[ilmapuolustusjärjestelmä]] tuhottiin [[häive]] pommikoneilla, risteilyohjuksilla, [[elektroninen sodankäynti|elektronisella sodankäynnillä]] ja [[Täsmäase|täsmäpommituksilla]] kymmenessä tunnissa. Tämän jälkeen Yhdysvallat saattoi murtaa irakilaisten taistelukyvyn seuraavien viikkojen laajoilla ilmapommituksilla. Teknologiapohjainen sodankäynti voitti suuriin määriin perustuneen Irakin puolustuskyvyn. Persianlahden sota oli ensi kerta kun vihollinen lyötiin pelkällä ilmasodankäynnillä, sillä maajoukot olivat puhtaasti tukeva aselaji.<ref>Parker, ss. 362–363</ref>
[[Persianlahden sota|Persianlahden sodassa]] Yhdysvallat saattoi käyttää kylmän sodan lopun voimakasta varusteluaan. Yhdysvallat tuhosi Irakin armeijan. Irakin kehittynyt [[ilmapuolustusjärjestelmä]] tuhottiin [[häive]] pommikoneilla, risteilyohjuksilla, [[elektroninen sodankäynti|elektronisella sodankäynnillä]] ja [[Täsmäase|täsmäpommituksilla]] kymmenessä tunnissa. Tämän jälkeen Yhdysvallat saattoi murtaa irakilaisten taistelukyvyn seuraavien viikkojen laajoilla ilmapommituksilla. Teknologiapohjainen sodankäynti voitti suuriin määriin perustuneen Irakin puolustuskyvyn. Persianlahden sota oli ensi kerta kun vihollinen lyötiin pelkällä ilmasodankäynnillä, sillä maajoukot olivat puhtaasti tukeva aselaji.<ref>Parker, ss. 362–363</ref>

Irak yritti kehittää 1980-luvun lopulla niin sanottua supertykkiä, jolla voitaisiin ampua latauksia huomattavasti tavanomaisia perinteisiä tykkejä pidemmälle. Projekti sai nimekseen Babylon.<ref>{{Verkkoviite|Osoite=http://www.fas.org/nuke/guide/iraq/other/supergun.htm|Nimeke=Project Babylon Supergun / PC-2 |Ajankohta=2000 |Julkaisija=Federation of American Scientists website |Luettu=6.10.2011}}</ref>


==Nykyaikainen sodankäynti==
==Nykyaikainen sodankäynti==

Versio 6. lokakuuta 2011 kello 15.40

Sodankäynnin historia käsittelee sodankäynnin kehitystä ja historiaa. Laajempi yläkäsite, joka käsittelee sotien, taisteluiden, armeijoiden ja aseiden historiaa, on sotahistoria.

Sotateoreetikko Carl von Clausewitzin mukaan Sota on väkivaltainen toimi, jonka tarkoituksena on pakottaa vastustaja noudattamaan meidän tahtoamme.[1] Yleensä tämä on tarkoittanut alueiden valloitusta,[2] mutta esimerkiksi Väli-Amerikassa ja Indonesian saaristossa on käyty myös sotia, joiden tavoitteena oli vankien ottaminen. Koska taistelun tavoitteena ei ollut lyödä vihollisen elävää voimaa, jäi verenvuodatus tällaisessa sodankäynnissä yleensä vähäiseksi.[3] Jos maata oli riittävästi, mutta väestöä vähän, yhteiskunnat suosivat rituaalista sodankäyntiä. Välillä kokonaisten armeijoiden kohtalon ratkaisivat yksittäiset valiotaistelijat tai sankarit keskinäisessä kaksintaistelussaan.[4]

Sodankäynnin historia jaetaan usein historian ajanjaksojen mukaan.

Esihistoriallinen sodankäynti

Pääartikkeli: Esihistoriallinen sodankäynti

Vanha maailma

Kivikaudella otettiin käyttöön aseina keihäs, tikari, nuija, linko ja jousi. Nämä aseet pysyivät laajasti käytössä aina myöhäiskeskiajalle asti. Kivikautisista aseista kilpi jatkaa sitkästi elämäänsä nykypäivänäkin, vaikka välillä se onkin hävinnyt lähes täydellisesti eräistä armeijoista.[5]

Tiedemiehet eivät ole yksimielisiä siitä, koska sodankäynti alkoi. Luolamaalausten tarjoama todistusaineisto on ristiriitaista: esittävätkö kuvat ihmisten välistä väkivaltaa, vai eivät? Osa tutkijoista väittää, että maalauksissa on kuolleita tai kuolevia ihmisiä. Osa taas väittää, että maalaukset esittävät rauhanomaisia ihmisiä.[6] Ensimmäinen arkeologinen todistusaineisto taistelusta on arviolta 14 000 vuotta vanhaa ja sijaitsee Sudanissa kohteessa, joka tunnetaan nimellä kalmisto 117. Paikalla on 59 luurankoa ja 110 esinettä, joista melkein kaikki näyttävät tappaneen ihmisiä. Paikka saattaa olle ensimmäinen laaja todiste sodankäynnistä, mutta yhtä hyvin se voi olla tulosta pitkän ajanjakson aikana haudatuista ihmisistä tai joukkomurhasta.[7]

Joidenkin tutkijoiden mukaan ensimmäinen varma todiste sodankäynnistä löytyy Jerikosta vuoden 7 000 eaa. paikkeilta. Kaupunki oli ympäröity kallioon louhitulla vallihaudalla ja yhtenäisellä kivimuurilla. Järjestelmä on tulkittu organisoitua ja hyvin aseistettua vihollista vastaan suunnitelluksi.[8] Toisen tulkinnan mukaan kyse on tulvavallista.[9]

Uusi maailma

Suurimmassa osassa Amerikkaa sodankäynti pysyi teknisesti kivikauden tasolla vuoteen 1492 asti. Ainoastaan Meksikon ylätasangolla pronssiaseita käytettiin merkittävässä määrin sodankäynnissä. Eurooppalaisten tunkeuduttua mantereelle intiaanit omaksuivat nopeasti tuliaseet ja hevosten käytön sodankäynnissä.[10]

Antiikin sodankäynti

Pääartikkeli: Antiikin sodankäynti

Muinaisen Lähi-idän sodankäynti

Pääartikkeli: Muinaisen Lähi-idän sodankäynti
Urin standardissa on kuvattuna Assyrian armeijan jalkaväkeä ja sotavaunuja. (n. 2500 eaa.)

Muinaisessa Lähi-idässä kehittyivät ensimmäiset armeijat, jotka pyrkivät toteuttamaan taisteluissa yhtenäistä suunnitelmallista taktiikkaa. Jalkaväki hallitsi taistelukenttää. Aikaisemmin kehitettyjen yksilöaseiden lisäksi kehitettiin ensimmäinen monimutkainen asejärjestelmä, kun sotavaunujen esiaste syntyi noin 3500 eaa. Mediggon taistelu on historian ensimmäinen taistelu, josta tiedetään suurin piirtein aika ja paikka, sekä osapuolet ja lopputulos. Muinaisessa Lähi-idässä käytiin myös ensimmäiset laajamittaiset piiritykset.

700-luvulla eaa. Assyriassa otettiin käyttöön ratsuväki, joka alkoi hitaasti syrjäyttää sotavaunuja. Samaan aikaan Assyrian armeija oli ensimmäinen, joka varustettiin täysin rautaisin asein. Assyrialaisilla myös kiinteät suoja-aseet (eli kypärät ja vartalohaarniskat) yleistyivät ja vahvistuivat. Samaan aikaan syntyi kevyt- ja raskas jalkaväki, koska kiinteillä suoja-aseilla oli liian kallista varustaa koko armeija. Assyrian raskas jalkaväki taisteli tiiviissä muodossa. Ilmeisesti assyrialaisilla oli käytössä myös jonkinlainen jalkaväen taktinen yksikkö, joka helpotti raskaan jalkaväen käyttöä taistelussa.[11]

Antiikin Kreikan sodankäynti

Pääartikkeli: Antiikin Kreikan sodankäynti

Antiikin Kreikan sodankäynti perustui suoraan Lähi-idän mallille. Raskaan jalkaväen sotilas oli nimeltään hopliitti, ja sen taktisena yksikkönä yleistyi vuoden 750 eaa. paikkeilta lähtien falangi. Taisteluja valmisteli kevyt jalkaväki, jota oli kuitenkin suhteessa huomattavasti vähemmän kuin aikaisemmin Lähi-idässä.

Antiikin Kreikassa ei juurikaan käytetty ratsuväkeä, vasta Makedonian armeijassa ratsuväki otettiin laajasti käyttöön. Sen sijaan sotavaunut olivat aluksi laajasti käytössä, mutta myöhemmin raskas jalkaväki syrjäytti myös yksittäiset sotavaunut.

Falangi oli kuitenkin ongelmallinen: se oli rakenteeltaan niin tiivis, että se pystyi käytännössä liikkumaan ja taistelemaan vain suoraan eteenpäin. Lisäksi se pystyi liikkumaan ainoastaan tasaisessa maastossa, joten Kreikassa suurin osa maastosta oli sille sopimatonta. Lisäksi taistelun alettua falangia ei enää pystynyt johtamaan, vaan se toimi lähes itsenäisesti, liikkuen suoraan eteenpäin kohti vihollisen falangia. Falangin rajoitteiden vuoksi taistelut käytiin etupäässä viljapelloilla sadonkorjuuaikana.

Makedonian kuningas Filippos II uudisti 300-luvulla eaa. Makedonian armeijaa, luoden ammattiarmeijan, joka taisteli ympäri vuoden. Makedonialainen falangi oli vielä kömpelöliikkeisempi ja raskaampi kuin kreikkalaisten. Filippos kehittikin kevyttä jalkaväkeä ja ratsuväkeä, sekä armeijan osien yhteistoimintaa. Sotajoukon eri osilla oli erilaisia taktisia tehtäviä. Ensimmäistä kertaa myös ratsuväelle luotiin taktinen yksikkö. Filippoksen poika Aleksanteri Suuri peri isänsä luoman armeijan ja valloitti tuntemansa maailman.[12]

Antiikin Rooman sodankäynti

Pääartikkeli: Antiikin Rooman sodankäynti

Roomalainen falangi oli aluksi täsmälleen samanlainen kuin kreikkalainenkin. 300-luvulla samnilaissotien aikana roomalaiset joutuivat vaikeuksiin vuoristoisessa maastossa. Tämän vuoksi kehitettiin manipulitaktiikka, jossa uudenlainen manipulifalangi oli paljon joustavampi liikkeissään kuin vanha kreikkalainen malli. Taistelujärjestyksessä oli myös ensimmäistä kertaa taktinen reservi, jota sotapäällikkö saattoi käyttää joustavasti haluamallaan tavalla. Ratsuväkeä roomalaiset väheksyivät ja laiminlöivät sen kehittämistä.[13]

Muinaisen Kiinan sodankäynti

Pääartikkeli: Muinaisen Kiinan sodankäynti

Keskiaikainen sodankäynti

Pääartikkeli: Keskiaikainen sodankäynti

Vuonna 378 Adrianopolin taistelussa goottien raskas ratsuväki löi roomalaisten jalkaväen ja uusi aikakausi alkoi sodankäynnissä.

500-luvulla Itä-Roomassa Belisarius aseisti jalkaväkensä ja ratsuväkensä jousilla. Taistelu pyrittiin ratkaisemaan ainoastaan kaukoaseilla.

Länsi-Euroopassa valtaan nousivat frankit, jotka aluksi tukeutuivat ainoastaan jalkaväkeen. Kun tämä armeija kohtasi itäroomalaiset 554 Casilinumissa olivat he täysin avuttomia nuolisateessa ja armeija tuhoutui. Muiden vastaavien kokemusten jälkeen frankit ottivat käyttöön hevosen ja paksun suojavarustuksen. 500-luvulla myös jalustin yleistyi. Frankit liittivät ensimmäisinä ritariarmeijan tekniset edellytykset yhteen luoden tehokkaan sotavoiman.

Normanniratsuväki kohtaa englantilaisen jalkaväen Hastingsin taistelussa. (Bayeux'n seinävaate, 1000-luku)

Aluksi kilpi oli ritarien tärkein suojavarustus, mutta myöhemmin haarniskojen kehitys vähensi sen merkitystä. 1000-luvulla otettiin käyttöön kokohaarniska ja 1200-luvulla ratsukin panssaroitiin. Aluksi käytössä oli rengas- tai suomuhaarniska, mutta keskiajan loppupuolella levyhaarniska yleistyi. Aseina käytettiin peitsen ja miekan lisäksi erilaista valikoimaa lähitaisteluaseita.

Raskaan ratsuväen lisäksi ritariarmeijaan kuului kevyttä jalkaväkeä. Ratsuväellä tai jalkaväellä ei ollut taktista yksikköä. Tämän vuoksi taistelukenttää hallitsivat yksittäiset sankariritarit ja kunniakäsitys oli tärkeä. Ritariarmeijan yleistyminen johtui sarjasta virhearvioita ja taktisia virheitä. Raskas jalkaväki pystyi edelleenkin torjumaan useita ratsuväen rynnäköitä.

Vastatoimena ritariarmeijalle kehittyi jalkajousi, joka pystyi lävistämään levyhaarniskan. Britteinsaarilla oli käytössä lähes yhtä hyvä pitkäjousi, joka läpäisi verkko- ja rengashaarniskan. Pitkäjousen etuna oli suurempi tulinopeus jalkajouseen verrattuna.

Ruotsissa, Norjassa, Suomessa ja Sveitsissä ritariarmeija ei yleistynyt, vaan armeija oli nostoväestä luotu kansanarmeija. Tällaiset armeijat olivat kuitenkin avuttomia ritariarmeijaa vastaan, ellei niillä ollut käytössä jotakin taktista yksikköä.[14]

Mongolien sodankäynti

Mongoliarmeijassa oli pelkkää ratsuväkeä. Jalkaväki puuttui täysin, mutta armeijassa oli raskasta ja kevyttä ratsuväkeä eri tehtäviä varten. Mongolien voima olikin joustavassa taktiikassa. Mongolit ratkaisivat taistelut reserveillä. Käytössä oli erityiset siipireservit, jotka oli varattu vihollisen saartamiseksi. Sotapäällikkö pystyi johtamaan taistelussa koko armeijaa torvi- ja lippumerkein.

Aseina oli kaksi jousta, peitsi, miekka ja nuija. Suojavarusteina oli kypärä ja nahkainen panssari.[15]

Myöhäiskeskiajan sodankäynti

Pääartikkeli: Myöhäiskeskiajan sodankäynti
Sveitsiläiset palkkasoturit kohtaavat ranskalaiset Marignanon taistelussa vuonna 1515.

Jalkaväen uusi voittokulku alkoi Sveitsistä keskiajan lopulla. Sveitsiläisten armeija oli pelkästään jalkaväkeä ja heillä oli taktinen yksikkö, Gewalthaufen. Sveitsin vuoristossa ratsuväen merkitys olisikin ollut vähäinen. Gewalthaufen aseistettiin kolmella pääaseella: piikillä, hilparilla ja jalkajousella.

Jalkaväen taktinen yksikkö lopetti ritariarmeijan valtakauden, kun sveitsiläiset löivät 1474–77 Burgundilaissodissa ritariarmeijan useaan kertaan.[16]

Ruuti oli keksitty jo 1000-luvulla Kiinassa. Kiinassa keksintöä käytettiin lähinnä ilotulittamiseen, mutta jo mongoleilla 1200-luvulla oli sotilaallisia sovelluksia. Euroopassa alkeelliset tuliaseet olivat käytössä 1200-luvun lopulla. Aseet kehittyivät nopeasti ja levisivät nopeasti Euroopassa. 1400-luvun lopulla Euroopassa kehitettiin ruudin sekoitussuhde, joka soveltui parhaiten sotilaalliseen käyttöön. Käsiaseiden ensimmäinen aste oli käsikanuuna, jota seurasi hakapyssy. 1500-luvulla kehitettiin musketti, aluksi lunttulukkoisena, 1600-luvulla piilukkoisena. 1500-luvulla syntyi myös pistooli, jota varten kehitettiin rataslukko.[17]

Uudenajan sodankäynti

Pääartikkeli: Uudenajan sodankäynti

Sveitsiläinen taktiikka yleistyi Euroopassa 1500-luvulla. Muotoon lisättiin tuliaseet, aluksi piikkimiehet keskellä ja tuliaseet ympärillä, myöhemmin kehittyi espanjalainen neliö. 1500-luvun lopulla Morits Oranialainen kehitti treffen-taktiikan, josta kehittyi 1600-luvulla linjataktiikka. Samaan aikaan keksittiin pistin, joka siirsi piikkimiehet historiaan 1700-luvun alussa. Jalkaväen taistelumenetelmänä oli yleisesti kontramarssi.[18] 1600-luvulla kehitettyä piilukkoista muskettia vastaavat aseet olivat laajasti armeijoiden käytössä aina 1800-luvun puoleen väliin asti.[19]

Ratsuväki menetti merkitystään, vaikka myös se otti tuliaseet käyttöön. Taistelumenetelmänä oli käytössä karakolli.[20] 1600-luvulla karakolli vaihtui ratsuväen rynnäkköön eli atakkiin. Tykkien merkitys kenttätaistelussa kasvoi. 1750-luvulla Preussin kuningas Fredrik II Suuri kehitti tykistön liikkuvuutta ja loi kokonaan hevosvetoisen tykistön.[21]

Seitsenvuotisessa sodassa 1750-luvun puolivälissä ilmestyivät tarkka-ampujat. Tällaiset tarkka-ampujien ryhmät valmistelivat taisteluita Yhdysvaltain vapaussodassa, jonka jälkeen eurooppalaiset armeijat kouluttivat vastaavaa kevyttä jalkaväkeä. Uusi kevyt jalkaväki oli kaikkialla kuitenkin vain vakiintuneen linjataktiikan lisäys.

Ranskan vallankumouksessa armeijankin vanha järjestys romuttui. Ammattimainen palkka-armeija vaihtui yleiseen asevelvollisuuteen ja armeija kasvoi yli 600 000:en mieheen. Samalla syntyi kolonnataktiikka. Samaan aikaan Ranskassa kehitettiin tykkien teollista valmistusta ja niiden tulen merkitys taistelukentällä kasvoi edelleen. Syntyi myös divisioonajako ja esikunnat, kun suurta armeijaa ei voinut komentaa enää yksi mies.[22]

Teollistuneen ajan sodankäynti

Pääartikkeli: Teollistuneen ajan sodankäynti
Rautatiellä siirrettävä mörssäri Petersburgin piirityksessä vuonna 1865.

Ranskan vallankumoussotien jälkeen yleinen asevelvollisuus lähes hävisi. Krimin sota oli viimeinen sota, joka käytiin ammattiarmeijoin. Tämän jälkeen otettiin yleisesti käyttöön asevelvollisuus. Suurvalloista ainoastaan britit säilyttivät palkka-armeijansa ja luopuivat siitä vasta ensimmäisessä maailmansodassa. Suurten armeijoiden varustamisessa, huoltamisessa ja liikuttelussa tuli avuksi teollinen vallankumous ja höyryvoima, niin maalla kuin merelläkin.

Jalkaväen aseistus kehittyi huimasti 1830-luvulta ensimmäisen maailmansodan loppuun mennessä. Syntyi takaaladattava rihlattu kivääri ja metallihylsy mahdollisti makasiinikiväärin. Useissa maissa siirryttiin suoraan suustaladattavasta musketista moderniin makasiinikivääriin. Jalkaväen tulivoiman kehitys huipentui konekiväärin keksimiseen.

Tykeissä otettiin myös käyttöön rihlaus, takaalataus sekä hidastin- ja palautinlaitteet. 1800-luvun loppuun mennessä oli syntynyt tykistö, jolla käytiin ensimmäinen maailmansota. Myös tykistön ampumamenetelmät kehittyivät.[23]

Maailmansotien sodankäynti

Pääartikkeli: Maailmansotien sodankäynti
Brittien panssarivaunu Mark I Sommen taistelussa 15. syyskuuta 1916
Laskuvarjoilla suoritettu liittoutuneiden maahanlasku Operaatio Market Gardenissa syyskuussa 1944.

Ensimmäisessä maailmansodassa otettiin uusina aseina käyttöön kaasu ja panssarivaunu. Armeijat kasvoivat ensimmäistä kertaa miljoonaluokkaan, kun sotaakäyvät maat kutsuivat yhteensä yli 60 miljoonaa miestä palvelukseen. Siirryttiin totaaliseen sotaan, jossa koko kansakunta kävi sotaa. Vihollinen myös hyökkäsi koko kansakuntaa vastaan; pommitti kaupunkeja ja hyökkäsi muitakin siviilikohteita vastaan. Länsirintamalla sota juuttui vuosikausiksi paikoilleen, kun armeijat kaivautuivat suojautuakseen kasvaneelta vihollisen asevaikutukselta. Aluksi tyydyttiin yhteen puolustuslinjaan, mutta myöhemmin puolustuksen syvyyttä lisättiin ja syntyi puolustusasema. Asemasodassa naamioimisesta ja harhauttamisesta tuli välttämätöntä. Sodan aikana jalkaväki siirtyi ketjutaktiikasta ryhmätaktiikkaan. Käsikranaatti palasi jalkaväen aseistukseen ja uusina aseina syntyivät liekinheittimet ja erilaiset automaattiaseet.[24]

Toisessa maailmansodassa totaalinen sota laajeni: ilmapommituksista tuli strategisia ja merillä siirryttiin rajoittamattomaan upotussotaan. Siviilejä kuoli lähes yhtä paljon kuin sotilaita. Monessa miehitetyssä maassa oli voimakkaita vastarintaliikkeitä, joiden toiminta sitoi ratkaisevasti vihollisen voimia. Propagandasota kehittyi ja vihollisen radiolähetysten (sotilaalliset ja siviili) häirintä ja tiedustelu laajeni. Panssarivaunusta kehittyi itsenäinen aselaji. Panssarintorjuntatykit kehittyivät kilpaa panssareiden kanssa ja panssareiden lähitorjuntaan kehitettiin rekyylittömiä sinko- ja rakettiaseita.

Ilma-aseen taktinen käyttö kehittyi paljon. Salamasodassa ilmavoimat ja panssariaselaji mursivat yhteistyössä vihollisen puolustuslinjan, ja iskivät pitkälle vihollisen selustaan. Myös maahanlaskujoukkoja käytettiin laajasti vihollisen selustassa. Tykistön merkitys säilyi taistelukentällä; ampuma- ja tulenjohtomenetelmät kehittyivät. Samoin kranaatinheittimet kehittyivät huimasti ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Maamiinoja käytettiin laajasti vihollisen panssareita ja jalkaväkeä vastaan. Ilmavaaran kasvaessa naamioimisen ja ilmatorjunnan merkitys kasvoi edelleen. Automaattiaseilla pyrittiin aseistamaan yhä suurempi osa armeijasta. Useat sodan ratkaisutaisteluista alkoivat maihinnousulla. Yhdysvallat ratkaisi sodan Japania vastaan käyttämällä ydinasetta.[25]

Sodankäynti toisen maailmansodan jälkeen

Pääartikkeli: Sodankäynti toisen maailmansodan jälkeen

Toisen maailmansodan lopulla saksalaiset kehittivät risteily- (V1) ja ballistisen (V2) ohjuksen. Ballistista ohjusta kehitettiin edelleen sodan jälkeen ja siitä kehittyi strateginen ase: mannertenvälinen ohjus, joka on varustettu ydinkärjellä. Risteilyohjusten kehitys pääsi uudelleen vauhtiin 1970-luvulla. Erilaiset ohjukset ovat nykyään kaikkien aselajien käytössä. Kemialliset aseet palasivat käyttöön 1960-luvulla.

Panssarivaunun ja panssarintorjunnan kilpajuoksu jatkui toisen maailmansodan jälkeen. Taistelupanssarivaunujen lisäksi syntyi moniin erikoistehtäviin suunnitellut panssarit. Tärkeän roolin saivat miehistönkuljetusvaunut. Helikopterista tuli tärkeä ja sitä käytetään erilaisiin tuki- ja taistelutehtäviin. Yksittäisen sotilaan aseeksi vakiintui rynnäkkökivääri. Maamiinoja ryhdyttiin levittämään koneellisesti.[26]

Yhdysvallat ja Neuvostoliitto kehittivät ja varustivat armeijoitaan kylmän sodan aikana eri tavoin. Neuvostoliitto tuotti kymmeniätuhansia kappaleita kaikkia tarvitsemiaan asejärjestelmiä: tykkejä, panssarivaunuja ja jopa suihkuhävittäjiä. Yhdysvallat taas luotti asejärjestelmiensä laadun parantamiseen tekniikan avulla. Tämä tekninen kehitys teki suuresta osasta vanhoja aseita auttamattomasti vanhentuneita.[27]

Tehokkaasta epätavanomaisesta sodankäynnistä tuli helppoa, kun rynnäkkökivääri levisi kaikkialle maailmaan. Enää ei riittänyt vihollisen lyöminen, vaan piti varmistaa myös sitä tukevan väestön rauhanomaisuus ja ystävällisyys, jos aluetta haluttiin hallita. Avointen yhteiskuntien hallitukset joutuivat vaikeuksiin myös oman väestönsä kanssa käydessään sotaa. Esimerkiksi Ranska oli Algerian sodan aikana ilman hallitusta 37 päivää ja vasta armeijan painostuksesta Charles de Gaulle astui valtaan.[28]

Kauppasaartoa käytettiin moneen kertaan tehokkaasti erottamaan alueita kansainvälisestä kaupankäynnistä ja maailmantaloudesta. Kauppasaarto saattaa haitata myös maailmantaloutta, kuten tapahtui 1973, kun OPEC päätti nostaa raakaöljyn hintaa 250 prosenttia. Toimenpiteen tavoitteena oli estää Israelia saamasta länsimaista tukea Jom kippur -sodan aikana. Tavoite jäi saavuttamatta, mutta sivuvaikutukset olivat dramaattiset: alkoi maailmanlaajuinen lama, Opecin jäsenmaiden tulot nousivat ja niiden vaikutusvalta kasvoi kansainvälisessä politiikassa.[29]

Persianlahden sodassa Yhdysvallat saattoi käyttää kylmän sodan lopun voimakasta varusteluaan. Yhdysvallat tuhosi Irakin armeijan. Irakin kehittynyt ilmapuolustusjärjestelmä tuhottiin häive pommikoneilla, risteilyohjuksilla, elektronisella sodankäynnillä ja täsmäpommituksilla kymmenessä tunnissa. Tämän jälkeen Yhdysvallat saattoi murtaa irakilaisten taistelukyvyn seuraavien viikkojen laajoilla ilmapommituksilla. Teknologiapohjainen sodankäynti voitti suuriin määriin perustuneen Irakin puolustuskyvyn. Persianlahden sota oli ensi kerta kun vihollinen lyötiin pelkällä ilmasodankäynnillä, sillä maajoukot olivat puhtaasti tukeva aselaji.[30]

Irak yritti kehittää 1980-luvun lopulla niin sanottua supertykkiä, jolla voitaisiin ampua latauksia huomattavasti tavanomaisia perinteisiä tykkejä pidemmälle. Projekti sai nimekseen Babylon.[31]

Nykyaikainen sodankäynti

Pääartikkeli: Nykyaikainen sodankäynti

Toisen maailmansodan jälkeen 90 prosenttia sodista on ollut sisällissotia. Ne on käyty halvoilla massatuotetuilla aseilla ja suurin osa kaatuneista on kuollut käsiaseiden luoteihin. Suurin osa sisällissodissa kuolleista on ollut siviilejä, esimerkiksi Vietnamin sodassa 70 prosenttia. Nykyaikainen teknologiaperusteinen ja laajan logistisen verkon tuekseen tarvitsema armeija on yhä harvempien sotaa käyvien osapuolien käytössä. Suurvalloille selvisi jo kylmän sodan aikana, että ilmasodankäynnillä on lähes mahdotonta lyödä sissisotaa käyvää armeijaa.[32]

Nykyaikaiset sisällissodat ovat raakoja, ja ne ovat yleensä jatkuneet toisen osapuolen täydelliseen tappioon saakka. Sotia on onnistuttu keskeyttämään vain ulkopuolisten väliintulijoiden avulla, jotka ovat valvoneet solmittujen sopimusten noudattamista tulitauon jälkeen. Kun väliintulijoiden joukot ovat poistuneet maasta, on keskeytetyn sisällissodan taistelut joskus alkaneet uudelleen. Näin kävi esimerkiksi Sri Lankassa ja Libanonissa.[32]

Toisen maailmansodan jälkeen on lisäksi käyty useita valtioiden välisiä tavanomaisen sodankäynnin sotia. Esimerkiksi Intian–Pakistanin sodat, arabien–Israelin sodat, Irakin–Iranin sota ja Persianlahden sodat. Kehitysmaat investoivat tavanomaisen sodankäynnin armeijoiden varustamiseen miljardeja vuodessa.[32]

Ydinaseita ei ole käytetty toisen maailmansodan jälkeen. Kylmän sodan päättymisen jälkeen ydinaseet ovat levinneet laajemmalle ja niiden leviäminen saattaa jatkua. On mahdollista, että ydinaseita päätyy tahojen haltuun, jotka ovat halukkaampia käyttämään niitä kuin perinteiset ydiasevaltiot. Ydinaseiden lisäksi aggressiiviset valtiot ovat kehitelleet myös ydinaseita halvempia biologisia ja kemiallisia joukkotuhoaseita.[32]

Kehittyneillä mailla on käytössään laaja satelliittijärjestelmä. Se auttaa tiedustelussa ja mahdollistaa maailmanlaajuiset jatkuvat viestiyhteydet. Jos maalla on käytössään tiedustelusatelliittijärjestelmä, on sen strateginen yllättäminen vaikeaa. Nykyaikaiset asejärjestelmät ovat kalliita, ja länsimaisilla yhteiskunnilta täytyy löytyä poliittista tahtoa puolustusbudjetin ylläpitämiseen. Lisäksi länsimainen yhteiskunta ei välttämättä hyväksy tappioita, vaan hallitus saatetaan pakottaa vetämään armeijan pois konfliktista.[32]

Yhdysvallat on käynyt kansainvälisen terrorismin torjumiseksi sotaa. Se on iskenyt useisiin maihin.[32]

Piirittämisen historia

Ihmiskunnan ensimmäiset kaupungit olivat linnoitettuja. Kivimuurit kasvoivat korkeutta, kun samaan aikaan piirittäjät kehittivät menetelmiä niiden murtamiseksi tai ylittämiseksi. Jo muinaisessa Lähi-idässä oli käytössä rynnäkkötikkaat, piiritystornit ja muurinmurtajat. Foinikialaisten väitetään keksineen erilaiset heittokoneet, jotka varmuudella olivat käytössä 300-luvulla eaa.[33]

Tykkien yleistyminen 1400-luvulla muutti piirityssodankäyntiä. Kertaheitolla korkeat muurit osoittautuivat vääräksi malliksi, ja kehitettiin tykkitorni ja bastionijärjestelmä. 1800-luvun lopulla tykkien kantaman kasvu pakotti kehittämään linnoitustaitoa edelleen.[34]

Merisodankäynnin historia

Pääartikkeli: Merisodankäynnin historia
HMS Dreadnought

Sotalaiva kehittyi jo varhain erisuuntaan kuin muut alukset. Jo egyptiläisillä oli 1200-luvulla eaa. käytössä märssykori, runsaasti soutajia, sekä keulapuskuri. Soutajien määrä oli niin tärkeää, että niitä sijoitettiin aluksi kahteen eri tasoon. Foinikialaisilla oli jo erittäin kehittyneitä sotalaivoja. Kreikkalaiset kehittivät kolmisoudun, eli trieerin, jossa soutajia oli kolmessa tasossa. Kun soutajia tästä vielä lisättiin, laitettiin jokaiseen airoon useampi mies. Taistelussa tavoite oli vihollisen upottaminen keulapuskurilla.

Roomalaiset ottivat puunilaissotien aikana 200-luvulla eaa. käyttöön corvuksen, laskusillan, jota pitkin vihollisen alus saatettiin vallata. Samaan aikaan keksittiin entraushaka. Viimeisellä vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua roomalaiset sijoittivat sotalaivoihinsa heittokoneita ja taistelutorneja. Tällä tasolla merisodankäynti säilyi 1500-luvun alkuun asti, jolloin alkoi kehittyä tykeillä varustettu purjealus. Kaleerien valtakausi päättyi Lepanton taisteluun vuonna 1571. Vaikka purjealukset yleistyivät muualla, jäivät kaleerit silti käyttöön Välimerellä.[35]

Ensimmäiset tykit asennettiin laivoihin jo 1300-luvulla, mutta käänteen suuriin sotalaivoihin teki tykkiportin keksiminen noin vuoden 1500 paikkeilla. Syntyi suuri linjalaiva, jossa oli useampia tykkikansia. Purjeilla varustettu suuri puinen sotalaiva hallitsi maailmanmeriä 1800-luvun puoleen väliin asti. Siitä teki vanhanaikaisen 1837 käyttöön otettu ranskalaisen Henri Joseph Paixhansin vuonna 1824 keksimä tykinammus, joka läpäisi puisen laivan laidan ja räjähti sisällä. Vastatoimena aloitettiin laivojen panssarointi.[36] 1800-luvulla myös höyryvoima ja potkuri yleistyivät sotalaivoissa. Laivatykistö kehittyi: 1900-luvun vaihteessa kantama oli 6 kilometriä, ensimmäisessä maailmansodassa 15 kilometriä ja toisessa maailmansodassa 30 kilometriä. Vuonna 1906 valmistui brittien Dreadnought, jonka mukaan nimettiin vastaavien taistelulaivojen koko luokka. 1860 keksittiin itsekulkeva torpedo. Sukellusvene kehitettiin käytännölliseksi 1890-luvun lopulla. Merimiinat kehittyivät merkittäväksi aseeksi ensimmäiseen maailmansotaan mennessä.[37]

Ilmasodankäynnin historia

Pääartikkeli: Ilmasodankäynnin historia

Kuumailmapalloa käytettiin laajasti tiedusteluun jo 1800-luvulla ja 1852 keksittiin ilmalaiva. Ferdinand von Zeppelinin jäykkä ilmalaiva lensi ensi kerran vuonna 1900 ja Wrightin veljesten lentokone lensi vuonna 1903. Molempien mahdollisuudet sodankäynnissä havaittiin heti. Ilmalaivan merkitys jäi kuitenkin kaksikosta vähäisemmäksi ja ne vedettiin palveluksesta vuonna 1916.[38] Lentokoneiden kehitykseen kuitenkin panostettiin Wrightin veljesten ensimmäisen moottoroidun lentokoneen jälkeen. Ranska ja Saksa perustivat vuonna 1910 omat ilmavoimansa ja kaksi vuotta myöhemmin seurasi Iso-Britannia.[39]

Ensi kerran lentokoneesta pommitettiin maakohteita Italian–Turkin sodassa. Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä lentokoneita käytettiin pääasiassa tiedusteluun, joka oli arvokasta maajoukoille. Aluksi vastapuolen lentäjät tervehtivät toisiaan toverillisesti ilmassa, mutta pian vedettiin esiin pistoolit ja revolverit.[40] Pian koneita alettiin varustaa erilaisilla konekivääreillä. Tästä koitui aluksi kuitenkin vakavia ongelmia, koska konekiväärin ampumat luodit pystyivät rikkomaan oman lentokoneen potkurin ja siipien päälle asennetussa konekiväärissä oli myös omat haittansa.[39]

Saksalaisten kehitettyä järjestelmän, joka tahdisti luodit koneen potkurin kanssa, he pääsivät selkeästi niskan päälle. Tahdistimella varustetut Fokker Eindecker -lentokoneet pudottivat ympärysvaltojen koneita alas niin tehokkaasti, että tilannetta alettiin kutsua Fokker-vitsaukseksi. Lopulta myös ranskalaiset ja britit saivat keksinnön käsiinsä ja varustivat koneensa tahdistimilla.[41] Koneita käytettiin laajasti myös vihollisen maakohteita vastaan ja niillä pyrittiin saavuttamaan ilmaherruus. Saksa, Ranska ja Britannia rakensivat sodanaikana 50 000-60 000 konetta, eli yhteensä lähes kaksisataatuhatta konetta.[42]

Ensimmäisen ilmatorjuntatykin kehittivät saksalaiset vuonna 1870, kun he halusivat ampua piiritetystä Pariisista pakenevia kuumailmapalloja.[43]

Toisessa maailmansodassa lentokoneiden taktinen käyttö kehittyi. Ilmapommituksista tuli strategisia ja niitä suoritettiin niin päivällä kuin yölläkin. Ilmavoimat tavoittelivat ehdotonta ilmaherruutta. Tutka otettiin käyttöön johtamisessa.[44]

Vuonna 1944 Englannissa ja Saksassa otettiin käyttöön suihkulentokone, jonka kehitys kiihtyi sodan jälkeen.[45]

Katso myös

Sotahistorian teemasivu

Lähteet

  • Hogg, Ian V.: Battles: A Concise Dictionary. San Diego, New York, London: Harcourt Brace & Company, 1995. ISBN 0-15-600397-X.
  • Keegan, John: Sodankäynnin historia. (Alkuteos: A History of Warfare) suomentanut Suistola, Jouni. Helsinki: Ajatuskirjat, 2005. ISBN 951-20-6967-9.
  • Lappalainen, Jussi T.: Aseet ja taistelut. Sotataidon kolme vuosituhatta. Helsinki: Otava, 1988. ISBN 951-1-10479-9.
  • Morten Rendsmark: Amatöörit ilmassa. Tieteen kuvalehti, Historia, , 2. vsk, nro 1, s. 38-43. Bonnier Publications Oy. ISSN 0806-5209.
  • Parker, Geoffrey (toim.): The Cambridge Illustrated History of Warfare. The Triumph of the West. Cambridge University Press, 1995. ISBN 0-521-44073-4.
  • Clausewitz, Karl von: Sodankäynnistä. (Vom Kriege, 1832.) Käsikirjaksi muokanneeet ja selittävällä jälkisanalla varustaneet Wolfgang Pickert ja Wilhelm Ritter von Schramm. Suomentanut Heikki Eskelinen. Helsinki: Art House, 1998. ISBN 951-884-227-2.

Lähdeviitteet

  1. ↑ Clausewitz: Sodankäynnistä s.15-16
  2. ↑ Parker
  3. ↑ Parker
  4. ↑ Parker, s. 2
  5. ↑ Lappalainen, ss. 16–21
  6. ↑ Keegan, ss.140–144
  7. ↑ Keegan, ss. 146–147
  8. ↑ Keegan ss. 149–151
  9. ↑ Keith Otterbein: How War Began. 2004
  10. ↑ Parker
  11. ↑ Lappalainen ss. 16-21
  12. ↑ Lappalainen ss. 21-29
  13. ↑ Lappalainen ss. 34-37
  14. ↑ Lappalainen ss. 46-56
  15. ↑ Lappalainen ss. 51-52
  16. ↑ Lappalainen ss. 56-58
  17. ↑ Lappalainen ss. 73-78
  18. ↑ Lappalainen ss. 73-78
  19. ↑ Lappalainen ss. 97-98
  20. ↑ Lappalainen ss. 73-78
  21. ↑ Lappalainen ss. 96-107
  22. ↑ Lappalainen ss. 105-109
  23. ↑ Lappalainen ss. 130-137
  24. ↑ Lappalainen ss. 145-160
  25. ↑ Lappalainen ss. 166-182, 199, 211
  26. ↑ Lappalainen ss. 206-223
  27. ↑ Parker, s. 342
  28. ↑ Parker, s. 349
  29. ↑ Parker, s. 361
  30. ↑ Parker, ss. 362–363
  31. ↑ Project Babylon Supergun / PC-2 2000. Federation of American Scientists website. Viitattu 6.10.2011.
  32. ↑ a b c d e f Parker, ss. 368–373
  33. ↑ Lappalainen ss. 59-63
  34. ↑ Lappalainen ss. 81-82
  35. ↑ Lappalainen ss. 64-72
  36. ↑ Black, Jeremy: War and the World, s. 167. Military Power and the Fate of Continents 1450–2000. Yale University Press, New Haven ja Lontoo, 1998. ISBN 0-300-07202-3.
  37. ↑ Lappalainen ss. 116-123, 134-143
  38. ↑ Lappalainen s.143
  39. ↑ a b Rendsmark s. 40
  40. ↑ Lappalainen s.144
  41. ↑ Rendsmark s. 42
  42. ↑ Lappalainen s.144
  43. ↑ Hogg, s.186
  44. ↑ Lappalainen ss. 182-189
  45. ↑ Lappalainen s. 213
Sota
Aikakaudet Sotatoimialueet Aseet Sodankäynnin tasot Taistelevat aselajit Tukevat aselajit Luetteloita Yleistä
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sodankäynnin_historia&oldid=10760309”