Cabanagem
| Cabanagem | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
 Kapinalliset Belémissä vuonna 1835
| |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
|
|
|||||||
| Komentajat | |||||||
Cabanagem oli Brasilian Amazonian alueella puhjennut kapina maan keskushallintoa vastaan vuosina 1835–1840. Kapinan puhkeamiseen vaikuttivat väestön alemman luokan koetut vääryydet hallinnon ja yläluokan taholta koskien esimerkiksi työvelvoitteita, asevoimien värväystä, sekä epäsuositut kuvernöörit. Kapinalliset hallitsivat pariinkin otteeseen alueen hallinnollista keskusta Belémiä. Kapina tukahdutettiin lopulta verisesti. Joidenkin arvioiden mukaan alueen väestöstä kuoli kapinan aikana ehkä jopa viidennes.
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Brasilia oli itsenäistynyt Portugalista vuonna 1822.[1] Brasilian Amazonian alueella maan yläluokan muodostaneet valkoiset muodostivat vain pienen vähemmistön. Suurin osa alueen asukkaista oli joko intiaaneja (tapuios) tai värillisiä alaluokan jäseniä (cabanos). Kaupunkiyläluokka onnistui säilyttämään Amazonian alueella siirtomaakautisen työjärjestelmän, joka herätti närää alemman luokan väestössä. Tyytymättömyys oli johtanut kapinoihin jo vuosina 1823, 1824 ja 1831. Kapinat kuitenkin kukistettiin armeijan ja laivaston avulla.[2]
Vuonna 1834 Parán kuvernööri Lobo de Souza alkoi pakkovärvätä väkeä armeijaan ja laivastoon vahvistaakseen keskushallinnon otetta alueella. Hän ajautui myös kirkolliseen kahnaukseen suositun piispa Batista Camposin kanssa. Campos oli julkaissut vapaamuurarien vastaisen kirjeen eräässä sanomalehdessä, mihin vapaamuurarien jäsen de Souza vastasi sortotoimin. Sotilaat iskivät Camposia vastaan. Camposin tukijana tunnetun Félix Antônio Clemente Malcherin ranch (tila) poltettiin lokakuussa 1834 ja Campos itse kuoli hieman myöhemmin. Souzan eri toimista raivostuneet cabanosit näkivät aseellisen vastarinnan nyt ainoana vaihtoehtona.[2]
Kapina
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alkuvuonna 1835 vietettiin São Tomén (Tuomas) festivaalia, jonka aikana suuri väkijoukko kokoontui juhlallisuuksia varten Belémiin Parássa. Kapinalliset alkoivat valmistella aseellista vastarintaa juhlallisuuksien varjossa. Kapinallisia johti Antonio Vinagre, jonka veli Manuel oli saanut surmansa Souzan Camposin vastaisten sortotoimien aikana. Kapina puhkesi toden teolla 6. tammikuuta ja kapinallisten onnistui nopeasti vallata Belém. Osa kaupungissa olleista hallinnon joukoista liittyi kapinallisiin. Souza teloitettiin ja kaupungin vapaamuurarien temppeli poltettiin. Aikaisemmin vangiksi otettu Malcher vapautettiin ja julistettiin uudeksi kuvernööriksi. Pääkaupunki Rio de Janeiroon lähetettiin uhmaava kirje, jossa keskushallintoa kehotettiin olemaan lähettämättä uutta kuvernööriä.[2]
Uusi kuvernööri Malcher kuului kuitenkin alueen vanhaan yläluokkaan, eikä hän ollut kovin kiinnostunut laajempimittaisista uudistuksista. Hänet korvasikin suositumpi Francisco Vinagre, joka hänkin ajautui lopulta kahnauksiin kapinallisten kanssa. Kesäkuussa 1835 hän luovutti vallan virallisesti nimitetylle uudelle kuvernöörille Manuel Jorge Rodriguesille. Cabano-sotilaat jättivät kaupungin, mutta ottivat kuitenkin mukaan aseensa. Edelleen jatkuvat sortotoimet aiheuttivat konfliktin jatkumisen ja sen kolmannen kriittisimmän vaiheen alun.[2]
Kapinallisten johtoon asettui nyt Eduardo Angelim Nogueira, erään Malcherin tilan vuokraviljelijä. Kapinalliset valtasivat Belémin uudestaan elokuussa 1835. Nyt heihin liittyivät myös mustat orjat, jotka haaveilivat orjuuden lakkauttamisesta. Kapinalliset joutuivat kuitenkin jättämään Belémin uudestaan toukokuussa 1836, kun hallituksen sotilaat alkoivat lähestyä kaupunkia ja kapinallisten parissa oli puhjennut kulkutauteja. Sotilaat tukahduttivat kapinaliikkeen verisesti seuraavien vuosien aikana. Viimeiset kapinallisryhmät antautuivat Amazonian alueella vuonna 1840. Veristen tukahduttamistoimien aikana kuoli ehkä jopa viidennes alueen väestöstä. Jotkin kapinallisista pakenivat intiaaniheimojen pariin.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Valtonen, Pekka: Latinalaisen Amerikan historia, s. 613. (2. painos) Gaudeamus, 2001. ISBN 978-952-495-510-2
- ↑ a b c d e Jay Kinsbruner (toim.): Encyclopedia of Latin American history and culture, s. 8-9. Gale, 2008. ISBN 978-0-684-31442-6 (englanniksi)