Leonhard Hess Stejneger
Leonhard Hess Stejneger (30. lokakuuta 1851 Bergen − 28. helmikuuta 1943 Washington, D.C.) oli norjalainen eläintieteilijä.
Hänen vanhempansa olivat Peter Stamer Steineger (1826–1921), kauppias ja tilintarkastaja, ja vaimonsa Ingeborg Catharina Hess (s. 1830). Stejneger opiskeli lakia ja filosofiaa Kristianian yliopistossa. Hän suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon 1871 ja lakitieteen kandidaatin tutkinnon 1875. Filosofian tohtorin arvon yliopisto myönsi hänelle vuonna 1930 kunnianosoituksena tieteellisistä ansioista.
Stejneger kiinnostui luonnosta ja linnuista teini-ikäisenä, 15-vuotiaana. Hän piti tarkkaa kirjaa keräämistään linnuista vuosina 1867–1874. Vuosina 1869–1871 hän asui äitinsä kanssa Meranossa Tirolissa, missä äidin piti asua terveydellisistä syistä. Hänen ensimmäinen julkaisunsa oli Ornithologische Notizen, aus Meran, Süd-Tirol, während der Winter 1869/70 un 70/71 (Journal für Ornithologie, maaliskuu 1871 ss. 122–124). 1871 hänet valittiin Deutsche Ornithologische Gesellschaft in Berlinin jäseneksi. Samoihin aikoihin hän kirjoittaa sukunimekseen Stejneger. Hän aloitti lyhyen lakimiehen uran ja avusti isänsä liiketoimintaa.
Steinegerin suku oli vuoteen 1880 saakka Bergenin vauraimpia, mutta silloin isän liiketoimet alkoivat mennä huonosti ja päättyivät lopulta konkurssiin. Leonhardin piti etsiä itselleen uusi ammatti, ja koska liike-elämä ei kiinnostanut häntä suuremmin, hän ryhtyi luonnontieteilijäksi. Bergenin museolla ei ollut tarjota hänelle työtä eikä muualtakaan ollut tarjolla kuin lyhytaikaisia sijaisuuksia. Jean Cabanis neuvoi häntä menemään Amerikkaan. Samoihin aikoihin, 30. lokakuuta 1876, Leonhard avioitui bergeniläisen opettajan Anna Normannin kanssa. Elokuussa 1881 Leonhard lähti Norjasta ja saapui Washingtoniin 21. lokakuuta. Vaimo ei kuitenkaan halunnut lähteä Amerikkaan, vaan jäi Bergeniin, ja myöhemmin heille tuli avioero.
Kommodorinsaarten matka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Stejneger sai paikan Smithsonian-instituutissa Spencer Fullerton Bairdin alaisena ja ryhtyi tutkimaan Uuden maailman lintuja. Ensimmäisen julkaisunsa instituutissa hän teki joutsenista. Baird lähetti hänet tutkimaan Kommodorinsaaria. Hän pestautui U.S. Signal Servicen palvelukseen perustamaan havaintoasemia Aleuttien Venäjälle kuuluvaan osaan. 5. huhtikuuta 1882 hän matkusti Alaskan kauppakomppanian (Alaska Commercial Company) laivalla Aleksander II San Franciscosta ja saapui Gavaniin Beringinsaarelle 8. toukokuuta. Täällä hän ryhtyi tekemään säähavaintoja kolmasti päivässä, tehden samalla luonnontieteellisiä havaintoja. Kesä-heinäkuussa hän perusti toisen havaintoaseman Petropavlovskiin Kamtšatkan niemimaalle. Hän työskenteli alueella toista vuotta, pääasiassa Beringinsaarella, ja palasi höyrylaiva St. Paulilla San Franciscoon 26. lokakuuta 1883. Matkaltaan hän toi suuren kokoelman eläinnäytteitä, muun muassa sukupuuttoon kuolleiden stellerinmerilehmän luita ja isomerimetson luurangon. Retkensä tieteellisestä annista hän laati kirjoituksen Results of Ornithological Explorations in the Commander Islands and in Kamtscatka (1885).
1. joulukuuta 1884 hän sai museon lintuosaston apulaisintendentin viran, intendentin ollessa Robert Ridgway. Hän jatkoi työtään perehtymällä Japanin ja Havaijin linnustoon. 4. helmikuuta 1887 Stejneger sai Yhdysvaltain kansalaisuuden. 1889 hän sai nimityksen virkaatekeväksi intendentiksi ja hänen vastuulleen siirtyi myös matelijakokoelmien hoitaminen ja tutkiminen. Loppukesällä 1889 hän sairastui keuhkotulehdukseen ja terveytensä hoitamiseksi hän matkusti Flagstaffiin Arizonaan ja liittyi C. Hart Merriamin johtamaan kenttätutkijoiden ryhmään, joka tutki San Franciscon vuoristoalueen biologiaa. Saapuessaan Flagstaffiin hän oli niin huonossa kunnossa, että Merriam arveli hänen pian kuolevan. Stejnegerin toivomus oli nähdä Grand Canyon ennen kuolemaansa. Matkalla sinne hän kuitenkin alkoi toipua raittiissa ja aurinkoisessa ilmassa ja pian hän oli lähes entisellään. Parin kuukauden aikana hän tutki Arizonan ja Teksasin matelijoita ja sammakkoeläimiä ja palasi sitten takaisin Washingtoniin jatkamaan museotyöskentelyä.
22. maaliskuuta 1892 hän avioitui Washingtonissa Helene Maria Reinersin (syntynyt Crefeldissä Saksassa) kanssa. 1907 he adoptoivat Kristianiassa pikkutytön, Ingan, sittemmin Inga Stejneger Miller. 1895 Stejneger julkaisi alansa klassikon, The Poisonous Snakes of North America.
Toinen, kolmas, neljäs ja viides Kommodorinsaarten matka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]28. toukokuuta 1895 Stejneger lähti uudelle matkalle Kommodorinsaarille San Franciscosta höyrylaiva Berthalla, vaihtoi alusta Unalaskassa ja saapui Beringinsaarelle 3. heinäkuuta. Heinäkuun lopulla hän teki matkan Copper Islandilla olevaan pohjanmerikarhuyhdyskuntaan (Callorhinus ursinus). Täällä hän havaitsi merisaukon yleiseksi. Hän asui myös Petropavloskissa jonkin aikaa ja palasi San Franciscoon 11. lokakuuta. Retkestään hän kirjoitti raportin The Russian Fur Seal Islands (1896). 1896 hän teki uuden matkan Kommodorinsaarille pohjanmerikarhuja tutkimaan. Tällä kertaa hän palasi takaisin Kuriilien ja Japanin kautta. 1897 hän teki kolmannen Kommodorinsaarten matkansa, mukanaan vaimonsa Helene. He saapuivat Beringinsaarelle 7. heinäkuuta kutteri Grantilla. He palasivat Japanin kautta San Franciscoon 27. marraskuuta.
1. kesäkuuta 1911 Stejnegeristä tuli Instituutin biologisen osaston johtaja. Heinäkuussa 1922 hän saapui, nyt 70-vuotiaana, jälleen Beringinsaarelle. Hän havaitsi, että pohjanmerikarhuyhdyskunta oli pienentynyt vuoden 1897 30 000 yksilöstä 2 000:een. Japanin Tjulenii-saarella sijaitseva yhdyskunta puolestaan oli suojelutoimien ansiosta kasvanut merkittävästi.
Poikkeuslain ansiosta hän oli Smithsonian-instituutin palveluksessa kuolemaansa saakka. Hän nimesi suuren joukon lintuja ja muita eläimiä, muun muassa pikkuvarpusen alalajin saturatus 1885.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Muistokirjoitus, Alexander Wetmore (yksityiskohtainen) (englanniksi)