Jälkikirjoitus

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Post scriptum)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jälkikirjoitus (lat. post scriptum[1], postskriptumi), lyhennetään PS[1] tai P.S.[1], myös JK[1] tai Jk.[1], on kirjalliseen viestintään liittyvä käsite, joka nimensä mukaisesti tarkoittaa kirjeeseen (ei välttämättä kirjeen loppuun, vaan ylipäänsä kirjeen sisältöön) jälkikäteen lisättyä kirjoitusta.

Tavallisesti postskriptumia tarvitaan kirjeessä, kun kirjoittaja kirjeen jo lopetettuaan ja allekirjoitettuaan muistaakin vielä jonkin asian, jota kirjeessä ei ole mutta pitäisi olla. Tällöin allekirjoituksen jälkeen lisätään teksti P.S. ja sen perään tämä ylimääräinen asia. Tätä postskriptumin perinteistä käyttöä unohtuneista asioista jälkikäteen tehtyihin huomioihin on kutsuttu myös ”jälkiajatuksiksi”. Postskriptumia ei yleensä allekirjoiteta, tai jos allekirjoitetaan niin usein lyhennetyssä muodossa (esimerkiksi ”sama” tms.).

Yleisimmän tavan lisäksi postskriptumia on mahdollista käyttää myös kirjallisena tehokeinona. Kirjeen kirjoittaja saattaa haluta kiinnittää vastaanottajan huomion johonkin yksittäiseen seikkaan, ja tätä korostaakseen tuokin sen esiin vasta postskriptumissa. Eräs tunnettu esimerkki tästä on rakkauskirjeen loppuun lisätty ”P.S. Rakastan sinua.”. Toisaalta postskriptumiin saattaa jäädä myös jokin triviaali pikkuseikka, jonka kirjoittaja katsoo liian vähäpätöiseksi varsinaiseen kirjeeseen.

Jos vielä postskriptumin jälkeen halutaan erikseen lisätä jotain, niin voidaan kirjoittaa P.P.S. tai PPS (post post scriptum eli jälkeen jälkikirjoituksen) ja kirjoittaa toinen jälkikirjoitus. Vastaavasti kolmas jälkikirjoitus alkaa lyhenteellä P.P.P.S. ja niin edespäin. Lukuisia jälkikirjoituksen jälkikirjoituksia voidaan kuitenkin pitää yliampuvana tyylillä kikkailuna, ja yleensä suositeltavampaa onkin pyrkiä tiivistämään ne yhteen PS:ään.

Henkilökohtaisessa sähköisessä viestinnässä postskriptumi ei ole tarpeen, sillä sähköpostiviestiä voi muokata sisältämään siitä kirjoitettaessa unohtuneet asiat. Tällöin jälkikirjoituksen käyttäminen jää puhtaaksi tyyliseikaksi. Tällaisena sitä on käytetty myös kaupallisissa ja joukkokirjeissä, koska vastaanottaja ei lue näitä yhtä tarkkaan kuin henkilökohtaista kirjeenvaihtoaan, voidaan mainosluonteisen tekstin loppuun lisätä lyhyt postskriptumi vaikkapa jostakin erikoistarjouksesta lukijan huomion kiinnittämiseksi.

Kirjallisuudessa postskriptumia löyhästi vastaava käsite on kirjan jälkisanat, jotka saattavat olla esimerkiksi kirjailijan kirjansa loppuun jälkikäteen (mahdollisesti toiseen tai kolmanteen painokseen) lisäämiä huomautuksia. Toki myös kirjan alkusanat voivat olla jälkikäteen kirjoitettuja. Sen sijaan kirjan epilogin ei voida sanoa vastaavan jälkikirjoitusta, onhan se normaalisti kirjoitettu yhtaikaa muun teoksen kanssa.

Kulttuurisesti postskriptumi on hyvin tunnettu käsite, ja on julkaistu useita lauluja nimeltä Post Scriptum tai Postscript. The Beatlesin eräs laulu on nimeltään P.S. I love you. Ranskassa, jossa sosialistipuolueen Parti Socialiste virallinen lyhenne on PS, on parikin puolueen paikallisosastoa antanut tiedotuslehdelleen nimen Post Scriptum. Myös tietokoneiden sivunkuvauskieli PostScript on nimetty jälkikirjoituksen mukaan.

Mikäli halutaan useita peräkkäisiä jälkikirjoituksia, on lyhenteeseen P.S. lisättävä nimenomaan P-kirjaimia, siis P.P.S., P.P.P.S. ja niin edelleen. S-kirjaimia lisäävä muoto P.S.S. ja siitä edespäin ovat vääriä, sillä niissä monistetaan sanaa scriptum, ”kirjoitus”, eikä sanaa post, ”jälkeen”, kuten pitäisi.lähde?

  1. a b c d e Lyhenneluettelo 18.06.2015. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 29.3.2013.