Tämä on hyvä artikkeli.

Uusi-Ruotsi

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Uusi Ruotsi)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Uusi-Ruotsi
Nya Sverige
1638–1655
lippu


Kartta Uudesta-Ruotsista vuonna 1638

Valtiomuoto Ruotsin siirtomaa
Monarkki Kristiina (1638–1654)
Kaarle X Kustaa (1654–1655)
Kuvernööri Måns Nilsson Kling (1638–1639)
Peter Hollander Ridder (1640–1643)
Johan Printz (1643–1653)
Johan Papegoja (1653–1654)
Johan Risingh (1654–1655)
Pääkaupunki Fort Kristina
Historia
– ensimmäinen maiden osto delaware-intiaaneilta 29. maaliskuuta 1638
– antautuminen Uusille-Alankomaille 1. syyskuuta 1655
Viralliset kielet ruotsi
Valuutta taaleri, riikintaaleri, floriini
Seuraaja Uudet-Alankomaat

Uusi-Ruotsi (ruots. Nya Sverige) oli vuonna 1638 perustettu Ruotsin siirtomaa Pohjois-Amerikan itärannikolla Delawarejoen ja Delawarenlahden molemmin puolin. Siihen kuuluneet alueet ovat nyt Yhdysvaltain Pennsylvanian, Delawaren ja New Jerseyn osavaltioiden alueella. Siirtokunnassa eli ruotsalaisten lisäksi myös suomalaisia. Siirtokunnan keskuspaikkana oli Fort Kristina, joka sai nimensä Ruotsin kuningatar Kristiinalta.

Uusi-Ruotsi antautui Uusien-Alankomaiden joukoille vuonna 1655, minkä jälkeen se kuului hollantilaisille, kunnes englantilaiset valloittivat Uudet-Alankomaat lokakuussa 1664.

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen matka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syksyllä 1629 Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf kiinnostui Atlantin yli suuntautuvasta kaupankäynnistä. Hänen kuoltuaan vuonna 1632 valtakunnankansleri Axel Oxenstierna ja Tukholman maaherra Klas Larsson Fleming veivät eteenpäin kuninkaan ajatusta mantereiden välisistä kauppasuhteista. Kumpikin miehistä kuului viisimiehiseen holhoojahallitukseen, joka oli valittu hoitamaan valtion tehtäviä kuninkaan tyttären Kristiinan alaikäisyyden aikana.[1]

Oxenstierna suunnitteli aluksi Afrikkaan Guineanlahden Kultarannikolle suuntautuvaa kauppamatkaa, mutta hankkeesta luovuttiin. Ruotsiin yhteyttä pitänyt Uusien-Alankomaiden entinen kuvernööri Peter Minuit käänsi Oxenstiernan ja Flemingin kiinnostuksen Pohjois-Amerikkaan. Minuit oli valmis johtamaan siirtolaiset Amerikan itärannikolle nykyiseen Delawareen. Retken arvioitu hinta oli 24 000 Hollannin floriinia (tuolla aikakaudella yleisesti käytetty valuutta).[2] Siirtokunnan perustajina toimi hallituksen lisäksi Uuden-Ruotsin kauppayhtiö, jonka osakkaista puolet oli hollantilaisia. Yhtiö uskoi siirtokunnan mahdollisuuksiin tuottaa taloudellista voittoa majavannahoilla ja tupakalla, joiden kysyntä oli nousussa ympäri Eurooppaa. Hallituksen tehtäväksi jäi siirtolaisten hankkiminen, mikä oli vaikeata koko Uuden-Ruotsin historian ajan, sillä ruotsalaisilla ei ollut kiinnostusta erämaiden asuttamiseen.[3]

Minuit aloitti pitkän merimatkan valmistelut loppuvuodesta 1636 ja matkusti Ruotsiin varhain 1637. Sairastuttuaan Tukholmassa saman talven aikana Minuit siirsi matkan alkamista myöhemmäksi. Lisäksi sopivien merikelpoisten alusten löytäminen vei aikaa ja Ruotsin hallitus hidasteli siirtokunnan lähettämisessä. Loppusyksyllä matkaan lähteneet purjealukset Kalmar Nyckel ja Fågel Grip joutuivat kovaan myrskyyn Pohjanmerellä ja kadottivat yhteyden toisiinsa. Alusten vauriot korjattiin Texelissä Hollannissa, ja korjauskustannukset nostivat huomattavasti matkan arvioitua budjettia. Merimatka yli Atlantin sujui ongelmitta, ja alukset saapuivat Delawarejoelle lopputalvella 1638.[1]

Maakauppoja intiaanien kanssa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen ruotsalaisten saapumista Hollannin, Englannin ja Ranskan siirtokunnat olivat ehtineet asuttaa mantereen itärannikkoa jo yli vuosikymmenen. Maat Delawarejoen molemmin puolin olivat kuitenkin säästyneet siirtolaisasutukselta ja kuuluivat yhä alueen alkuperäisille asukkaille delaware-intiaaneille. Useita intiaanijohtajia saapui 29. maaliskuuta 1638 neuvottelemaan siirtolaisten kanssa ja Mitatsimint-niminen päällikkö suostui myymään oman heimonsa maata uudelle siirtokunnalle.[4] Alue ylettyi etelässä Schuylkilljoelle ja muodosti kaikkiaan noin sadan kilometrin pituisen kaistaleen, jolla ei ollut läntisiä rajoja.[5]

Uuden-Ruotsin ensimmäinen linnake Fort Kristina rakennettiin nykyisen Wilmingtonin kaupungin paikalle Christinajoen varrelle. Uuden Amsterdamin kuvernööri Willem Kieft lähetti kirjeen, jossa hän ilmoitti Delawarejoen laaksojen kuuluneen jo vuosia Uusien-Alankomaiden alueisiin. Hollantilaiset eivät kuitenkaan ryhtyneet toimenpiteisiin Uutta-Ruotsia vastaan, vaan antoivat näiden jäädä rakentamaan siirtokuntaansa.[6]

Kristinan linnakkeen rakentamisen aikoihin Minuit lähetti osan miehistään tekemään kauppaa Virginian brittiläisten siirtolaisten kanssa. Britannian kuningas Kaarle I oli kuitenkin evännyt kauppaluvan maiden välillä, joten ruotsalaiset palasivat takaisin tyhjin toimin. Kesällä 1638 Minuit jätti siirtokunnan ja poikkesi St. Christopherin saarille ottamaan alukseen tupakkalastin. Ennen oman laivansa lähtöä Minuit vieraili hollantilaisessa aluksessa, jonka äkillinen myrsky kuljetti merelle. Minuitin uskotaan hukkuneen laivan mukana.[7]

Laihat vuodet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uuden-Ruotsin ensimmäiseksi kuvernööriksi valittiin kapteeni Måns Nilsson Kling (Mauno Klinga).[8] Hänen alaisenaan toimi 24 ruotsalaista ja suomalaista uudisasukasta. Siirtokunnan ensimmäiset vuodet osoittautuivat tappiollisiksi, sillä kauppatavaraa oli niukasti ja siirtolaisia vähän. Paikalliset intiaanit opettivat siirtolaisille maanviljelyä ja metsästystä ja auttoivat heitä selviämään yli talven. Vuonna 1639 luutnantti Peter Hollander Ridder, josta tuli Uuden-Ruotsin toinen kuvernööri, teki uusia maakauppoja Kekesikkun-nimisen delawarepäällikön kanssa.[4] Talvella 1640–1641 siirtokunnan tulevaisuudennäkymät vaikuttivat yhä huonoilta ja Uusi-Ruotsi harkitsi siirtymistä Uusien-Alankomaiden hallinnon alle. Asuinolojen alkeellisuus, ravinnon niukkuus ja juomaveden likaisuus aiheuttivat joitakin kuolemaan johtaneita tauteja. Kauppatavaroiden vähyys katkaisi kaupankäynnin intiaanien kanssa, ja New Havenista lähetetyt brittiläiset alukset alkoivat tehdä matkoja Delawarejoen intiaanien kauppapaikoille.[9]

Marraskuussa 1641 Ruotsista purjehtineet Kalmar Nyckel ja Charitas toivat lisää kauppatavaraa, siirtolaisia, rakennustarpeita ja kotieläimiä. Osa siirtolaisista oli oikeudessa tuomittuja rikollisia, jotka oli määrätty karkotettavaksi Amerikkaan.[10]

Uuden-Ruotsin kukoistuskausi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pennsylvanian ensimmäisen asutuksen kartta.

Ruotsalaisalukset Fama ja Svan toivat helmikuussa 1643 mukanaan uusia siirtolaisia ja kauppatavaroita. Länsi-Intian ja Kanariansaarten kautta purjehtineiden alusten matka oli viivästynyt Faman menetettyä yhden mastoistaan ja ajauduttua matalikolle.[11]

Svanin mukana saapunut everstiluutnantti Johan Printz oli määrätty merentakaisen siirtokunnan uudeksi kuvernööriksi. Seuraavien kuukausien aikana hän ryhtyikin kehittämään Uuden-Ruotsin asutusta ja puolustusta.[12] Printz oli saanut ohjeet ylläpitää hyviä suhteita intiaaneihin ja tunnustaa heidän oikeutensa maanomistuksessa. Mutta ristiriitoja syntyi, kun hollantilaiset ja osaksi englantilaisetkin vaativat itselleen maa-alueita, jotka Uusi-Ruotsi oli jo ostanut. Intiaanit olivat saattaneet myydä samoja maita useampaan kertaan ja oli mahdoton päättää, mitkä kaupoista olivat laillisia. Ratkaistaakseen riitakysymyksen Printz päätti sulkea muut siirtokunnat pois Delawarejoelta tai pakottaa ne tunnustamaan Uuden-Ruotsin ylivallan.[13]

Vuoden 1643 aikana Uusi-Göteborg nousi pienelle saarelle vastapäätä nykyistä Philadelphiaa. Sitä seurasivat New Jerseyyn rakennettu Uusi-Elfsborg ja Schuylkilljoen varren Uusi-Vasa ja Uusi-Korsholma.[14]

Fort Kristinan pienoismalli

1640-luvun puolivälissä Uusi-Ruotsi koki lyhyen kukoistuksen Printzin alaisuudessa. Vähän yli sata suomalaista ja ruotsalaista asui hajallaan runsaan 30 kilometrin alueella Delawarejoen länsipuolella nykyisten Wilmingtonin ja Philadelphian välillä. Intiaaneilta saatu maissi ja muut ruokatarpeet täydensivät siirtokunnan ruokavaraston. Printz huomasi, että Fort Kristinan pohjoispuolella asuvat susquehannat pystyivät tuomaan kauppapaikoille suuria määriä turkiksia, kun sen sijaan delawarein mailta majavat ja saukot oli metsästetty lähes sukupuuttoon. Printz alkoikin suosia kaupankäynnissä susquehannoja ja pyysi Ruotsista kahtasataa sotilasta hävittämään delawarein kylät ja valtaamaan näiden maat. Samanaikaisesti Printz asetti vartioitavia sulkuja Delawarejoen suulle estääkseen Uusien-Alankomaiden ja Englannin kaupankäynnin levittäytymisen susquehannojen keskuuteen.[15]

Taantuma

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uuden-Ruotsin ja susquehannojen välinen kaupankäynti johti hetkelliseen väkivallan aaltoon, kun eräs delawarein sodanhaluisista ryhmistä surmasi eri yhteyksissä viisi ruotsalaista. Sama ryhmä tulitti Printzin yksityisasuntoa ja poltti metsää, josta puusepät ottivat rakennusmateriaalia. Myöhemmin useita delawarepäälliköitä saapui Printzin luo pyytämään anteeksiantoa rikoksista, jotka oli tehty heidän tietämättään. Printz otti vastaan intiaanien tuomat lahjat, mutta teki selväksi, että jos väkivaltaisuudet jatkuisivat, delawaret maksaisivat ne omalla hengellään.[15]

Vuonna 1649 Uusi-Ruotsi koki taantumisen aikaa. Monet Ruotsissa tapahtuneet poliittiset muutokset veivät maan hallituksen huomion muihin asioihin, ja tuhansista lähetetyistä majavannahoista huolimatta myös ruotsalaisten kauppiaiden kiinnostus Uutta-Ruotsia kohtaan katosi.[15] Saman vuoden aikana Ruotsista Delawareen siirtolaisia kuljettanut Katt ajautui Karibianmerellä matalikolle, eikä yksikään siirtolaisista selvinnyt perille.[16]

Uuden-Amsterdamin kuvernööri Peter Stuyvesant hyödynsi Uuden-Ruotsin vastoinkäymisiä ja antoi määräyksen rakentaa Fort Casimirin alueelle, joka oli jo kertaalleen myyty ruotsalaisille. Printz sai keskeytettyä linnakkeen rakennustyöt, mutta Uusien-Alankomaiden poliittinen ja sotilaallinen uhka oli ilmeinen. Uusi-Ruotsi odotti turhaan täydennystä kotimaastaan, sillä 1650-luvun alkuvuosina yksikään laiva ei tuonut lisää siirtolaisia eikä kauppatavaraa. Vuonna 1653 Printz luopui virastaan kirjoitettuaan sitä ennen selonteon siirtokunnan ongelmista valtakunnankansleri Oxenstiernalle ja kreivi Pietari Brahelle. Ruotsin valtakunnanneuvosto käsitteli asiaa ja teki päätöksen lähettää siirtokuntaan lähes 300 uutta siirtolaista ja 40 sotilasta. Uuden-Ruotsin kuvernöörin virkaa hoitanut Printzin vävy Johan Papegoja päätettiin korvata Ruotsista lähetetyllä Johan Risinghillä. Kuljetukseen valittiin purjealukset Örn ja Gyllen Haj.[17]

Siirtokunnan elvyttäminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syksyllä 1653 alkanut matka Delawareen ei sujunut odotetusti. Pääasiassa tavarankuljetukseen tarkoitettu Gyllene Haj vaurioitui jo Ruotsin vesillä ja pääsi matkaan vasta kuukausia myöhemmin. Siirtolaisia kuljettanut Örn sai vuodon Jyllannin rannikolla. Pohjanmerellä voimakas myrsky hidastutti laivan menoa, ja se jouduttiin korjaamaan Weymouthissa Englannissa. Selvittyään läpi talven Örn joutui kevällä 1654 Karibianmerellä uusiin vaikeuksiin. Huono hygienia ja puhtaan juomaveden puute altistivat matkustajat sairauksille, ja noin sata menehtyi punatautiin ja erilaisiin kuumesairauksiin.[17]

21. toukokuuta 1654 Örn saapui Delawarejoelle ja ankkuroi hollantilaisten hallussa olleen Fort Casimirin edustalle. Ensimmäisenä tehtävänään Risingh valtasi tukikohdan ja pakotti 22 hollantilaista vannomaan uskollisuudenvalan Ruotsin hallitukselle. Päivää myöhemmin Örn jatkoi matkaansa Fort Kristinaan, jossa Risinghin ensimmäiseksi tehtäväksi jäi sairaanhoidon järjestäminen. Virginian englantilaiset kauppiaat avustivat myymällä omia elintarvikkeitaan. Myös paikalliset intiaanit kantoivat päivittäin Fort Kristinan edustalle lihaa ja kalaa, mutta välttelivät siirtolaisia sairastumisen pelosta.[18]

Sairaiden toipuessa Risingh aloitti määrätietoisen työskentelyn siirtokunnan elvyttämiseksi. Fort Kristinan puolustusta vahvistettiin neljällä Örnistä tuodulla tykillä. Kun hollantilaiset laskettiin mukaan, Uuden-Ruotsin asukasluvuksi saatiin 368 henkilöä.[19]

Yksi Risinghin tehtävistä oli saada takaisin Virginiaan paenneet siirtolaiset. Tehtävä osoittautui vaikeaksi, sillä pakolaiset eivät halunneet palata Uuteen-Ruotsiin. Intiaanien kanssa käydyt neuvottelut onnistuivat paremmin. Useat susquehannojen päälliköistä vierailivat Risinghin asunnolla sopimassa uusista maakaupoista, joiden tuloksena Uuden-Ruotsin omistamat maat laajenivat Marylandiin. Risingh suunnitteli satamaa Chesapeakenlahdelle ja suuren asutuskeskuksen rakentamista lahden rantaan.[20]

Uuden-Ruotsin antautuminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  Uudet-Alankomaat
  Uusi-Ruotsi

Uuden-Ruotsin kasvu lisäsi vastatoimia Uudessa Amsterdamissa. Syksyllä 1654 Ruotsista tullut Gyllene Haj purjehti tuntemattomasta syystä Delawarenlahden ohi ja eksyi Hudsonjoen suulle, jossa Stuyvesantin sotilaat valtasivat sen. Suurin osa aluksen miehistöstä ja siirtolaisista taivutettiin Stuyvesantin vallan alle. Tapaus oli merkittävä takaisku Uudelle-Ruotsille, joka menetti uusien siirtolaisten lisäksi suuren määrän rakennus- ja kauppatarvikkeita.[21]

Uudet-Alankomaat ja Hollannin Länsi-Intian kauppakomppania olivat valmiit tukemaan Stuevesantia kaikin mahdollisin keinoin Ruotsin siirtomaavallan nujertamiseksi Amerikan mantereella. Amsterdamista lähetettiin vuonna 1655 Uuteen-Amsterdamiin 200 sotilasta sotilasoperaatioon Uutta-Ruotsia vastaan. Stuyvesant värväsi lisäjoukoiksi 16–60-vuotiaita miehiä lupaamalla jokaiselle vapaaehtoiselle 65 stuiverin kuukausipalkan ja vapautuksen kunnallisveron maksamisesta. Samalla Uuden Amsterdamin asukkailta ja siellä liikkuneilta brittikauppiailta vaadittiin lupaus, etteivät he levitä tietoa tulevasta hyökkäyksestä Uuteen-Ruotsiin.[21]

Risingh sai tiedon valmisteilla olevasta hyökkäyksestä intiaanien välityksellä. Hän järjesti pikaisen sotaneuvoston ja lähetti vakoilijoita Uuteen Amsterdamiin. Nämä vahvistivat intiaanien epäilyt ja kertoivat hollantilaisten noin 700 miehen sotajoukoista. Risingh järjesti mahdollisimman paljon ampumatarvikkeita ja ruokaa Kristinan ja Trinityn (entinen Fort Casimir) linnakkeisiin ja sijoitti niihin noin 300 Finlandista, Uplandista ja muilta siirtokunnan taajaväkisimmiltä seuduilta kerättyä puolustajaa.[22]

Elokuun lopulla 1655 Stuyvesantin johtama laivasto purjehti ylös Delawarejokea mukanaan 317 sotilasta.[23] Stuyvesantin laivasto ankkuroi linnakkeiden edustalle, mutta aluksista ei annettu tulituskäskyä. Sen sijaan hollantilaisten lähettämä viestinviejä toi Kristinan linnakkeeseen antautumiskehotuksen. Risingh katsoi vastarinnan hyödyttömäksi ja suostui neuvottelujen jälkeen antautumaan ilman vastarintaa. Antautumisehtojen mukaan Risingh sai viedä siirtokuntaa koskevat asiakirjat maansa hallitukselle, mutta Uuden-Ruotsin kauppayhtiön julkiset rakennukset ja omaisuus luovutettiin hollantilaiselle kauppayhtiölle. Antautumiskirjan allekirjoittivat kummankin siirtokunnan kuvernöörit. Risingh ja osa sotilaista palautettiin Ruotsiin, mutta halukkaat uudisasukkaat saivat jäädä asumaan tiloilleen Alankomaiden hallinnan alaisina.[24]

Syksyllä 1664 Uudet-Alankomaat antautui englantilaisille joukoille.[25]

Siirtolaisten alkuperä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsalainen historioitsija Ivan Bill arveli vuonna 1983, että Uuteen-Ruotsiin saapui vuosina 1638–1664 noin tuhat siirtolaista.[26] Yli puolet heistä oli suomalaisia, sillä vuonna 1636 alkaneet suomalaisvainot asettivat metsäsuomalaiset epäedulliseen asemaan, ja heistä haluttiin eroon. Suomalaisten harjoittama kaskenpoltto ja metsien asuttaminen kiellettiin Ruotsissa. Ainoastaan ne suomalaiset, jotka olivat hankkineet tiloihinsa erityisen luvan, välttyivät asuntojensa polttamiselta ja saivat jäädä aloilleen.[3]

Ensimmäisen varsinaisen siirtolaisretkikunnan lähtiessä Ruotsista toukokuussa 1641 suurin osa sen siirtolaisista oli Värmlannista kerättyjä suomalaisia maanviljelijöitä.[10] Kaksi vuotta myöhemmin kuvernööri Printzin mukana saapuneissa siirtolaisissa oli useita Pohjanmaalta ja Vaasasta tulleita suomalaisia, jotka olivat lähteneet mukaan Mustasaaressa asuneen Printzin ehdotuksesta.[26]

Siirtokunnan loppuaikoina suomalaisten ja Värmlannin metsäsuomalaisten osuus kasvoi uudelleen. Kun Mercurius-alus purjehti Delawareen talvella 1655–1656, sen 106 matkustajasta 92 oli mainittu suomalaisiksi.[27] Retkeä johtanut Johan Papegoja ei osannut suomea vaan joutui palkkaamaan tulkin. Aluksen lähtiessä Ruotsista jäi satamaan yli sata siirtolaista, jotka olivat turhaan ehtineet myydä talonsa ja kaiken omaisuutensa puolihintaan.[28]

Delawarejoen varrella asuneet suomalaiset loivat neljä siirtolaisasutusta, jotka olivat Finlandia, Lapland, Upland ja Takamaa. Siellä asuneet Marttiset, Kokkiset, Rambot ja muut olivat laajoille alueille levinneiden sukujen kantaisiä. Suomalaisasutus ulottui myös eteläiseen New Jerseyyn, jossa Mullica Hill ja Mullicajoki ovat yhä muistuttumassa suomalaisesta uudisviljelijästä Erkki Mullikasta.[29]

Suomalaiset sukunimet ovat vuosisatojen aikana muuttuneet tunnistamattomiksi. Marttisesta tuli Morton, Räsäsestä Rawson, Kokkisesta Cock tai Cox ja Kolehmaisesta Coleman. John Morton, yksi Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajista, oli Martti Marttisen jälkeläisiä. Suomalaiset olivat myös ensimmäisinä asuttamassa nykyistä Philadelphiaa.[30]

Kaupankäynti ja elinkeinot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen Uudesta-Ruotsista tuotettu turkiserä myytiin Hollantiin ja siitä saatiin hieman yli 15 000 floriinia.[31] Delawaresta lähetetty tupakka jaettiin ruotsalaisten osakkaiden kesken. Vuoden saatavat osoittautuivat selvästi tappiollisiksi, koska retkikunnan kulut vastaavana aikana olivat kaiken kaikkiaan 36 000 floriinia. Tämä johti 1640-luvun alussa Ruotsin kauppayhtiön osakkaiden väliseen sisäiseen riitaan, jonka seurauksena hollantilaiset myivät osakkeensa ruotsalaisille. Yhtiön johtajana jatkoi Klas Larsson Fleming ja uuteen johtokuntaan valittiin Pietari Brahe.[32]

1640-luvun taitteessa tupakan kysyntä lisääntyi moninkertaiseksi koko Euroopassa. Delawaressa lastatut tupakkalastit työllistivät kauppayhtiöiden lisäksi lukuisia salakuljettajia. Turkuun ja Porvooseen vuonna 1644 kuljetettu suuri suolaerä tuotti hyvät voitot.[17] Turkiskauppa toimi taustalla pienessä mittakaavassa lukuun ottamatta vuotta 1648, jolloin Delawaresta toimitettiin Uuden-Ruotsin historian suurin turkislasti, joka pääosin kulkeutui Venäjälle.[33]

Uudessa-Ruotsissa viljeltiin tupakan ohella myös ruista, ohraa ja kauraa. Siemenet hankittiin Ruotsista tai eri siirtomaiden kauppiailta. Suomalaisten perinteisen kaskiviljelyn uskotaan soveltuneen hyvin Delawareen. Maissinviljelyä kokeiltiin ensimmäisistä vuosista lähtien, mutta sadot jäivät vaatimattomiksi. Ensimmäinen vesikäyttöinen mylly perustettiin vuonna 1646. Siirtokunnan viimeisen vuoden aikana suunniteltiin pellavan ja hampun viljelyä ja sokeriruo’on kasvattamista.[34]

Karjatalous kuului metsästyksen ja kalastuksen ohella olennaisena osana siirtokunnan elinkeinoihin. Ensimmäiset kotieläimet olivat tulleet Hollannista ja myöhemmin karjaa lähetettiin myös Ruotsista. Virginian britit suostuivat myymään Ruotsin siirtokunnalle nautoja ja tammoja, ja syksyllä 1654 siirtolaiset raivasivat suuria maa-alueita keväistä maissinistutusta varten.[35]

Kieli ja uskonto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uuden-Ruotsin virallinen kieli oli ruotsin kieli. Suomalaisten joukossa suurin osa oli syntynyt tai asunut Keski-Ruotsissa, mutta joukosta löytyi myös yksinomaan suomea puhuvia. Vaikka suomalainen kansanaines oli enemmistönä linnakkeiden ulkopuolella asuneiden siirtolaisten keskuudessa, heidän oli opeteltava ruotsin kieli, samoin heidän jälkeläistensä.[32]

Toisen retkikunnan mukana Delawareen saapunut pastori Roerus Tolkillus piti Fort Kristinan yksityisasunnoilla säännöllisiä jumalanpalveluksia ruotsiksi. Rukoushuoneen valmistuttua vuonna 1642 kirkollismenot siirtyivät sen tiloihin, ja tätä vuotta voidaankin pitää varsinaisena Delawaren luterilaisen seurakunnan perustamisvuotena. 1640-luvun aikana pastori Johannes Campanius teki lähetystyötä paikallisten intiaanien keskuudessa ja käänsi myöhemmin Martti Lutherin Vähän Katekismuksen heidän kielelleen.[36]

Siirtokunnan perintö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nothnaglen hirsimökki New Jerseyssä on nykyään National Register of Historic Places -rekisteriin merkitty suojelukohde.

Merkittävin Uuden-Ruotsin välityksellä Amerikkaan kulkeutuneista asioista oli siirtolaisten taito rakentaa hirsimökkejä. Yhdysvaltalaiset tutkijat Terry G. Jordan ja Matti E. Kaups ovat esittäneet kirjassaan The American Backwoods Frontier, että hirsisalvosrakennukset tulivat uudelle mantereelle juuri suomalaissiirtolaisten välityksellä. Eräs vanhimmista edelleen pystyssä olevista hirsirakennuksista on Nothnaglen hirsimökki, jonka suomalaiset ja ruotsalaiset rakensivat New Jerseyn Gibbstowniin vuosina 1638–1643. Tässä ja muissa vastaavissa rakennuksissa käytettiin naulojen sijaan puisia kiilamaisia vaarnoja. Mökkien takat rakennettiin Ruotsista kuljetetuista tiilistä.[37] Suomalaisten erityistaito hirsimökkien rakentamisessa levisi muiden siirtolaisten keskuuteen halki mantereen aina länsirannikolle saakka.[38]

Jäljennös Kalmar Nyckelistä

Uudesta-Ruotsista on jäänyt muistuttamaan Swedesboron pikkukaupunki New Jerseyssä ja siellä oleva Pyhän Kolminaisuuden kirkko, joka yhä tunnetaan ”vanhana ruotsalaisena kirkkona”. Amerikanruotsalainen historiallinen museo (American Swedish Historical Museum) sijaitsee eteläisessä Philadelphiassa ja sisältää monia näyttelyesineitä, asiakirjoja ja artefakteja Uuden-Ruotsin ajalta.[39]

Suomen hallitus lahjoitti 29. toukokuuta 1938 Wäinö Aaltosen veistämän Delaware-monumentin suomalaisten amerikansiirtolaisten 300-vuotisjuhlan muistoksi. Patsas pystytettiin Chesterin kaupunkiin Pennsylvaniassa.[40] Vuonna 1997 Wilmingtonin telakka laski vesille purjealus Kalmar Nyckelin näköisjäljennöksen. Vesillelasku tapahtui lähellä alkuperäistä Fort Kristinaa. Aluksella järjestetään opinto- ja turistimatkoja Delawarejoella.[39]


Uuden-Ruotsin perustamisen muistoksi julkaistuja postimerkkejä
  • Yhdysvallat 1938
    Yhdysvallat 1938
  • Suomi 1938
    Suomi 1938
  • Suomi 1988
    Suomi 1988

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Anderson, Rani-Henrik & Henriksson, Markku: Intiaanit – Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historia. Helsinki: Gaudeamus, 2010. ISBN 978-952-495-162-3
  • Barraveld, Dirk J.: Henry Hudson and the rise and fall of New Amsterdam. Lulu.com, 2009. ISBN 978-1409278177 (englanniksi)
  • Davis, Jeffrey: The Pennsylvania Journey. Gibbs Smith, 2005. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste (englanniksi)
  • Federal Writers’ Project: Delaware – A Guide to the First State. Scholarly Press, 1991. ISBN 978-0403021604 (englanniksi)
  • Hoffecker, Carol E. & Benson, Barbara E. & Waldron, Richard & Williams Lorraine E. (toim.): New Sweden in America. Univ Delaware Press, 1995. ISBN 978-0874135206 (englanniksi)
  • Ilmonen, S.: Delawaren suomalaiset. Karisto, 1988. ISBN 951-23-2565-9
  • Louhi, E. A.: The Delaware Finns or The First Permanent Settlements in Pennsylvania, Delaware, West New Jersey, and Eastern Part of Maryland. Genealogical Publishing, 2009 (Humanity Press, 1925). ISBN 978-0806351032 (englanniksi)
  • Johnson, Amandus: The Swedish Settlements on the Delaware, 1638–1664. Clearfield Co, 1996 (University of Pennsylvania, 1911). ISBN 978-0806301945 (englanniksi)
  • Rauanheimo, Akseli: Uuteen maailmaan. WSOY, 1921.
  • Weslager, C. A.: Delaware Indians. Rutgers University Press, 1990. ISBN 978-0813514949 (englanniksi)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Louhi 2009, s. 28.
  2. ↑ Johnsson 1996, s. 102.
  3. ↑ a b Rauanheimo 1921, s. 7.
  4. ↑ a b Weslager 1990, s. 118.
  5. ↑ Our First Travelers to America genealogia.fi. Arkistoitu 6.8.2011. Viitattu 21.2.2013. (englanniksi)
  6. ↑ Rauanheimo 1921, s. 154.
  7. ↑ Louhi 2009, s. 29–30.
  8. ↑ Swedish Colonies in the Americas historyfiles.co.uk. Viitattu 23.2.2013. (englanniksi)
  9. ↑ Rauanheimo 1921, s. 155.
  10. ↑ a b Rauanheimo 1921, s. 134.
  11. ↑ Rauanheimo 1921, s. 216.
  12. ↑ Rauanheimo 1921, s. 221.
  13. ↑ Rauanheimo 1921, s. 223.
  14. ↑ Barraveld 2009, s. 210.
  15. ↑ a b c Weslager 1990, s. 123.
  16. ↑ FWP 1991, s. 25.
  17. ↑ a b c Johnson 2012, s. 472.
  18. ↑ Johnson 2012, s. 515.
  19. ↑ Johnson 2012, s. 514.
  20. ↑ Johnson 2012, s. 571.
  21. ↑ a b Johnson 2012, s. 496.
  22. ↑ Ilmonen 1988, s. 62.
  23. ↑ Louhi, E. A.: The Delaware Finns genealogia.fi. Arkistoitu 13.11.2013. Viitattu 8.3.2013. (englanniksi)
  24. ↑ Davis 2005, s. 44.
  25. ↑ Barraveld 2009, s. 221.
  26. ↑ a b Benson 1995, s. 347.
  27. ↑ Delaware Finns genealogia.fi. Arkistoitu 13.11.2013. Viitattu 26.2.2013. (englanniksi)
  28. ↑ Johnson 2012. s. 633.
  29. ↑ Rauanheimo 1921, s. 8.
  30. ↑ Rauanheimo 1921, s. 9.
  31. ↑ Johnson 2012, s. 119.
  32. ↑ a b Ilmonen 1988, s. 53.
  33. ↑ Johnson 2012, s. 289.
  34. ↑ Ilmonen 198. s. 87.
  35. ↑ Johnson 2012, s. 523.
  36. ↑ Ilmonen 1988, s. 122.
  37. ↑ Nothnagle Log Cabin, Gibbstown ettc.net. Arkistoitu 19.7.2011. Viitattu 1.3.2013.
  38. ↑ Andersson & Henriksson 2010, s. 138.
  39. ↑ a b The Early Swedes in New Jersey njpinebarrens.com. Viitattu 28.2.2013. (englanniksi)
  40. ↑ Delaware migrationinstitute.fi. Viitattu 20.3.2013.. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Uusi-Ruotsi&oldid=22818427”