Häpeän eettinen merkitys Sofokleen tragedioissa

Tämän tutkielman tarkoituksena on tarkastelle häpeän (aidôs / aiskhynê) eettistä merkitystä tragediakirjailija Sofokleen (497/6–406 eaa.) tuotannossa. Häpeä saa antiikissa runsaasti erilaisia eettisiä konnotaatiota niin ihmisiä suojelevana kuin rankaisevanakin voimana. Tässä tutkielmassa pyrin tutkimaan kattavasti häpeään liitettyjen merkitysten kirjoa sellaisena, kuin se Sofokleen säilyneiden näytelmien pohjalta avautuu. Yhtäältä tutkin, kuinka häpeä ohjaa Sofokleen hahmojen toimintaa ja valintoja. Toiseksi tarkastelen, millaisia ennakkoehtoja häpeän kokemukselle Sofokles asettaa. Kolmanneksi tutkin myös, millainen suhde häpeällä on siihen läheisesti liittyviin maineeseen ja kunniaan. Tutkimuksen tarkoituksena on myös kiinnittää huomiota siihen, miten häpeän merkitys Sofokleella eroaa merkityksistä, joita häpeä saa toisaalta muussa antiikin kirjallisuudessa ja toisaalta filosofiassa, etenkin Aristoteleen ja Platonin tuotannossa. Esitän, että häpeä pysyy keskeisenä tunteena läpi antiikin, mutta asiat, joista häpeää tunnetaan tai jotka aiheuttavat häpeää muuttuvat huomattavasti. Tutkielman pohjalta voidaan huomata, että Sofokleen tragedioiden sisäisessä eettisessä logiikassa, ihmistä ympäröivän yhteisön merkitys korostuu. Tämä näkyy etenkin siinä, että häpeää tunnetaan ensi sijassa muiden edessä ja suhteessa yhteisöön. Suhde ihmisen ja yhteisön välillä on Sofokleella kaikkein perustavin eettinen suhde. Argumentoin myös, että häpeällä ja yhteisöllä on Sofokleen tragedioissa korvaamaton tehtävä itsen tuntemisen mahdollistajana