Download the full version of the ebook at

https://ebookfinal.com

C Brain Teasers 1 / converted Edition Dan

Gookin

https://ebookfinal.com/download/c-brain-
teasers-1-converted-edition-dan-gookin/

Explore and download more ebook at https://ebookfinal.com

 Recommended digital products (PDF, EPUB, MOBI) that
you can download immediately if you are interested.

Laptops For Dummies 3rd Edition Dan Gookin

https://ebookfinal.com/download/laptops-for-dummies-3rd-edition-dan-
gookin/

ebookfinal.com

Android Tablets for Dummies 1st Edition Dan Gookin

https://ebookfinal.com/download/android-tablets-for-dummies-1st-
edition-dan-gookin/

ebookfinal.com

Samsung Galaxy Tabs For Dummies 1st Edition Dan Gookin

https://ebookfinal.com/download/samsung-galaxy-tabs-for-dummies-1st-
edition-dan-gookin/

ebookfinal.com

PCs For Dummies Quick Reference 3rd Edition Dan Gookin

https://ebookfinal.com/download/pcs-for-dummies-quick-reference-3rd-
edition-dan-gookin/

ebookfinal.com
Codebreaking 1 / converted Edition Elonka Dunin

https://ebookfinal.com/download/codebreaking-1-converted-edition-
elonka-dunin/

ebookfinal.com

Samsung Galaxy Tab For Dummies For Dummies Computer Tech

1st Edition Dan Gookin

https://ebookfinal.com/download/samsung-galaxy-tab-for-dummies-for-
dummies-computer-tech-1st-edition-dan-gookin/

ebookfinal.com

Cerebrum 2010 Emerging Ideas in Brain Science 1st Edition

Edition Dan Gordon (Editor)

https://ebookfinal.com/download/cerebrum-2010-emerging-ideas-in-brain-
science-1st-edition-edition-dan-gordon-editor/

ebookfinal.com

Beginning C Object Oriented Programming 2nd Edition Dan

Clark

https://ebookfinal.com/download/beginning-c-object-oriented-
programming-2nd-edition-dan-clark/

ebookfinal.com

Beginning C Object Oriented Programming 1st Edition Dan

Clark

https://ebookfinal.com/download/beginning-c-object-oriented-
programming-1st-edition-dan-clark/

ebookfinal.com
C Brain Teasers 1 / converted Edition Dan Gookin Digital
Instant Download
Author(s): Dan Gookin
ISBN(s): 9798888650486, 8888650482
Edition: 1 / converted
File Details: PDF, 1.06 MB
Year: 2024
Language: english
C Brain Teasers
Exercise Your Mind

by Dan Gookin

Version: P1.0 (March 2024)

Copyright © 2024 The Pragmatic Programmers, LLC. This book is licensed to the individual who purchased it.
We don't copy-protect it because that would limit your ability to use it for your own purposes. Please don't
break this trust—you can use this across all of your devices but please do not share this copy with other
members of your team, with friends, or via file sharing services. Thanks.

Many of the designations used by manufacturers and sellers to distinguish their products are claimed as
trademarks. Where those designations appear in this book, and The Pragmatic Programmers, LLC was aware
of a trademark claim, the designations have been printed in initial capital letters or in all capitals. The
Pragmatic Starter Kit, The Pragmatic Programmer, Pragmatic Programming, Pragmatic Bookshelf and the
linking g device are trademarks of The Pragmatic Programmers, LLC.

Every precaution was taken in the preparation of this book. However, the publisher assumes no responsibility
for errors or omissions, or for damages that may result from the use of information (including program
listings) contained herein.

About the Pragmatic Bookshelf

The Pragmatic Bookshelf is an agile publishing company. We’re here because we want to improve the lives of
developers. We do this by creating timely, practical titles, written by programmers for programmers.

Our Pragmatic courses, workshops, and other products can help you and your team create better software
and have more fun. For more information, as well as the latest Pragmatic titles, please visit us at
http://pragprog.com.

Our ebooks do not contain any Digital Restrictions Management, and have always been DRM-free. We
pioneered the beta book concept, where you can purchase and read a book while it’s still being written, and
provide feedback to the author to help make a better book for everyone. Free resources for all purchasers
include source code downloads (if applicable), errata and discussion forums, all available on the book's home
page at pragprog.com. We’re here to make your life easier.

New Book Announcements

Want to keep up on our latest titles and announcements, and occasional special offers? Just create an account
on pragprog.com (an email address and a password is all it takes) and select the checkbox to receive
newsletters. You can also follow us on twitter as @pragprog.

About Ebook Formats

If you buy directly from pragprog.com, you get ebooks in all available formats for one price. You can synch
your ebooks amongst all your devices (including iPhone/iPad, Android, laptops, etc.) via Dropbox. You get free
updates for the life of the edition. And, of course, you can always come back and re-download your books
when needed. Ebooks bought from the Amazon Kindle store are subject to Amazon's polices. Limitations in
Amazon's file format may cause ebooks to display differently on different devices. For more information,
please see our FAQ at pragprog.com/#about-ebooks. To learn more about this book and access the free
resources, go to https://pragprog.com/book/cbrain, the book's homepage.

Thanks for your continued support,

The Pragmatic Bookshelf

The team that produced this book includes: Dave Thomas (Publisher), Janet Furlow (COO),
Susannah Davidson (Executive Editor), Series editor: Miki Tebeka, Don N. Hagist (Development Editor),
Karen Galle (Copy Editor), Gilson Graphics (Layout)

For customer support, please contact support@pragprog.com.

For international rights, please contact rights@pragprog.com.

Table of Contents

1. Preface

1. How to Use This Book

2. Required Tools

3. Contacting the Author

2. Part I. C Brain Teasers

Puz
zle
1. 1. Count the Digits

Puz
zle
2. 2. A Fraction of an Int

Puz
zle
3. 3. String or Not?

Puz
zle
4. 4. Hello, stdin
 Puz
zle
5. 5. Loop Up and Down

Puz
zle
6. 6. String Construction

Puz
zle
7. 7. More Simple

Puz
zle
8. 8. Whoa! Hold on There

Puz
zle
9. 9. Say It Again—Or Not

Puz
zle
10. 10. Deciphering scanf()
 Puz
zle
11. 11. What is Nothing?

Puz
zle
12. 12. On the Case

Puz
zle
13. 13. Bits and Pieces

Puz
zle
14. 14. Teeny Tiny Math

Puz
zle
15. 15. It Just Can’t Be Done

Puz
zle
16. 16. Misallocation
 Puz
zle
17. 17. Eenie, Meenie, Miney, Mod

Puz
zle
18. 18. Superhero’s Secret Identity

Puz
zle
19. 19. Cursing Recursion

Puz
zle
20. 20. Time to Pull Out Your Hair

Puz
zle
21. 21. You See It Everywhere

Puz
zle
22. 22. 3.14159 Etc.
 Puz
zle
23. 23. Forget the sqrt() Function

Puz
zle
24. 24. This Should Ring a Bell

Puz
zle
25. 25. More Math, but Fun This Time

Copyright © 2024, The Pragmatic Bookshelf.

Early Praise for C Brain Teasers
I first encountered C as a computer science major at The
University of Florida, where I learned enough to use it for my
senior project, and found it much more interesting than, say,
COBOL. I’ve since programmed professionally in everything
from IBM/370 assembler to Java and Python—and, briefly,
COBOL—but I’ve never forgotten the delight I took in that
project. Working through this collection of brain teasers has
brought that all back for me. I don’t expect to write much C any
time soon, but I always enjoy getting in touch with my roots,
and being reminded of a time when I couldn’t take things like
memory allocation and garbage collection for granted. I hope
you will enjoy this book as much as I have.

→ David Rupp
Senior Software Development Engineer, IMDb

Programming in C can be a brain teaser in itself, so it’s nice to

have Dan Gookin’s book as a place to practice our skills. It’s a
guided tour through many of C’s tricky spots, with explanations
of the hazard and how to avoid it in your code. Some C-based
math puzzles round things out, so it’s not all traps and tricks.

→Andy Lester
 Author, Land the Tech Job You Love

This short book covers a lot of meaningful topics for a C

programmer. It explains some common pitfalls and
misunderstandings with concise and easy-to-read examples
that show why you should or shouldn’t do something, along
with showing some interesting algorithms.

→Nick McGinness
Staff Software Engineer, Direct Supply
Preface

Shocking all the experts who continue to predict its demise, the
C Programming language is stronger than ever. Taught in
universities and used by developers around the world, C’s
syntax and structure are borrowed by other major languages.
Often, those languages have their foundation in C. Today, C is
used to maintain operating systems, create high-end graphics
drivers, program microcontrollers, code for embedded systems,
and more.

In this book, you’ll find 25 puzzles that explore the potential

and possibilities of the C language. These puzzles range from
easy tasks to the complex and tricky. Some puzzles showcase
how limited C can be—and how to get around these limitations.
The goal is to showcase various aspects of C and programming
in general.

C programmers, from beginners to advanced, will gain

understanding from the puzzles presented in this book.
Whether you’re just starting out or have been coding for a
while, the insights and surprises offered here will entertain and
delight you. The goal is to make you a better programmer.
How to Use This Book

This book contains 25 programming puzzles. Some perform

specific tasks, while others may attempt to do something that
doesn’t quite work. All of the code is written in C and adheres to
the C11 standard. No additional files or libraries are required.
The programs run in the text mode environment, specifically,
under Linux in a terminal window.

For each puzzle, your job is to guess what happens. You can
predict the output, guess what the program is trying to
accomplish, or identify a potential problem. The answer is
revealed on the pages that follow each puzzle, along with an
insight into understanding the code, what it does, and how or
why it fails to do what you might think it does. The point is to
learn more about C programming, witness a few tricks, and put
your new knowledge to work in your own programs.

Here’s a sample puzzle:

​​
int​puts(​
const​c
​har​*s);
​
​​
#define lineout(a) puts(a)​
​​
#define end return(0)​
​
​​
int​m
​ain​
()
​{
​ lineout(​
"Hello there!"​
);
​ end;
​}

Can you guess the output from this code? Yes, it’s C source code,
though I’ve taken some liberties with the way things are
expressed. If you can guess the output, can you identify the
liberties I’ve taken in the source code? When presented in the
text, your task is to do so before you turn the page to see my
explanation and further exploration of the puzzle.

Because I’m a nice guy, here are the answers:

The output is the string "Hello there!" followed by a newline.

This is the output generated by the puts() function, normally
declared within the stdio.h header—but this header is missing
in the source code!
Instead of including the entire stdio.h header, I write the puts()
function prototype. This is a legal move, as you can prototype
any function you’ve created. But, here I just looked up the
main page definition for puts() and copied it into my source
code. Properly prototyped, the function works just fine.
 (Remember that the function’s mechanics are stored in the
library, not in the header file.)
Two defines create the unusual statements found in the main()
function. The first defines a function lineout() equivalent to the
puts() function. The a in both represents the function’s
argument. So lineout() replaces puts() in the main() function,
carrying out the same task.
The second define assigns the return(0) statement to the word
end. The result is the main() function’s statements appear alien
—very non-C-like. Still, the preprocessor replaces both lineout()
and end with the proper C statements.

This funky construction is one of the things I adore about the C

language. While as a programmer your goal should be to write
easily readable text, you can add your own quirks to the
language just to keep things interesting. But on a grander scale,
you can use these tricks to help simplify some complex
operations. So, while my attempts obfuscated the code, you can
use the same tools to make a program more readable. And
hopefully, you’ll have fun while doing so.
Required Tools

The code presented in this book is quick and to the point. You
can copy it directly from the text (type it in) or you can obtain
the puzzles from my GitHub account:
https://github.com/dangookin/C_Brain_Teasers.

All programs run in the terminal window, which is where I do

my coding. I use Vim to write the source code. I build (compile
and link) with clang version 14.0.0. The command line code I use
to build the program is clang -Wall followed by the source code
filename. This command creates the program file named a.out,
which you can run by typing ./a.out at the command prompt.

The terminal window is available in Linux and on the

Macintosh under macOS. For Windows, you can obtain the
Linux runtime environment, which provides the same
functionality. See https://learn.microsoft.com/en-
us/windows/wsl/install.

To install clang in Linux, use the package manager for your

distro. For example, if the distro uses apt, the command is: sudo
apt-get install clang.

If you’re into Integrated Development Environments (IDEs), I

recommend Visual Studio Code. It’s available free at
https://code.visualstudio.com/.

My coding style is close to the original K&R (Kernighan and

Ritchie). I use only the traditional C comments. Remember that
in C, whitespace is ignored. Feel free to use your own coding
style if you desire to transcribe the examples.

Remember that some of the programs do not run properly as

presented. Mistakes are made on purpose to drive home a point
that’s explained in this text. I understand that readers who are
concerned about this approach probably aren’t reading this
Preface, yet I write this warning anyway.
Contacting the Author

I’m happy to provide feedback or offer advice related to my C

programming books. You can contact me at
mailto:dgookin@wambooli.com. That’s my real email address,
and I try to respond to all my mail, especially specific questions
regarding my books. I cannot write code for you, though I can
try to help with problems you encounter related to this book.

The support page for this book can be found on my C For

Dummies website at https://c-for-dummies.com/cbrainteasers. I
run a blog on that site, where you can learn more about C
programming with weekly lessons and monthly exercises. The
site has been up for over ten years, so it covers a lot of ground.
Use the search box to locate topics of interest.

Have fun solving the puzzles!

Dan Gookin, March 2024

Copyright © 2024, The Pragmatic Bookshelf.

Part 1
C Brain Teasers
 Puzzle
Count the Digits
1

​​
#include <stdio.h>​
​​
#include <math.h>​
​
​​
int​m
​ain​
()
​{
​ printf(​
"%2.4f​
\n​
​ "​
​, M_PI); /
​* M_PI =
3.14159265358979323846 */​
​
​ ​
return​
(0);
​}

Guess the Output

Try to guess what the output is before moving to the

next page.

The program displays the following output:

​3.1416
Discussion

The defined constant M_PI is declared in the math.h header file. It

represents the value of π out to 20 digits. Any floating point
value could be specified in the printf() statement, though M_PI
represents a known value with oodles of digits after the
decimal.

The %2.4f placeholder directs the printf() statement to output a

floating point value in a width of six digits: a minimum of two
to the left of the decimal and four to the right. Because only one
digit is to the left of the decimal, one character is output; a
space isn’t added. For the right of the decimal, only four digits
are output. The value of the last digit is rounded, in this case up.

The Nerdy Details on printf() Formatting

The power in the printf() function comes from the % placeholders,

which format the output. While a single conversion specifier
directs printf() to output a specific format—%f for floating point,
for example—more directions can dwell between the % sign and
the conversion specifier to further hone the output. These
specifiers define or restrict the output width.

Here are the options available for the %f placeholder:

​%[significant][.][decimal]f

Two optional values, significant and decimal, set output width values
left or right of the decimal, which is also optional.

Here is the output when using the %6f placeholder:

​3.141593

Six digits are output after the decimal. When using the %6.f
placeholder, this text is output:

​3

Five spaces appear before the three. To see them, prefix the six
with a zero: The %06.f placeholder outputs this text:

​000003

You may find this output frustratingly inconsistent—and you’re

correct. It’s difficult to gauge what the output will be unless
you’ve completely immersed yourself in the features and quirks
for the %f placeholder’s width specifiers. Who has time for that?

A printf() Cheat You Probably Don’t Know About

To better understand how many characters the printf() statement
outputs, I use a common and little-known trick: the function’s
return value represents the number of characters in the output.
Here is an update to the code:

​​
#include <stdio.h>​
​​
#include <math.h>​
​
​​
int​m
​ain​
()
​{
​ ​
int​n;
​
​ n = printf(​
"%2.4f​
\n​
​ "​
​, M_PI);
​ printf(​
"(That's %d characters)​
\n​
​ "​
​, n);
​
​ ​
return​
(0);
​}

The output now looks like this:

​3.1416
​(That's 7 characters)

The output counts the newline, which is why 7 appears instead

of 6. Also note that the output is rounded, not truncated.
The printf() function’s return value, saved in variable n, provides
a solid resource for the number of characters output, including
the decimal (period). Alas, you can’t use this printf() value until
after the function returns, which means that you must
approximate the number of characters output if that’s a
concern at runtime. Or you can use snprintf() to store the output
in a buffer for further examination.

Further Reading

Detailed list of conversion specifiers and their options

https://cplusplus.com/reference/cstdio/printf/

Placeholder/conversion specifier overview

https://c-for-dummies.com/blog/?p=288
 Puzzle
A Fraction of an Int
2

​​
#include <stdio.h>​
​
​​
int​m
​ain​
()
​{
​ ​
int​a, b;
​
​ a = 5; b = 4;
​ printf(​
"%d/%d = %f​
\n​
​ "​
​, a, b, a/b);
​
​ ​
return​
(0);
​}

Guess the Output

Try to guess what the output is before moving to the

next page.

The compiler throws a warning as the %f placeholder specifies a

float value whereas integers appear as the corresponding
argument.

The program displays the following output:

​5/4 = 0.000000

The result, 0.000000, is accurate because dividing the integer

values results in zero; int data types cannot contain fractions.

Discussion

In C programming (and many other programming languages),

it’s possible to divide integer values when the values divide
evenly: 10/2, 8/4, 96/12, and so on. When the result contains a
decimal portion, however, the computer gets all steamy and
generates output like the sample code.

Several approaches are available to obtain accurate results

when dividing two integer values. Of course, you can always
use real numbers instead, but this approach isn’t always
practical. For example, if one of the variables is used in a loop,
an integer is more desirable (and accurate). The common
approach is to typecast the expression:

​(float)a/b
The float typecast directs the program to treat int variables a and
b as floating-point or real number values. This technique is
known as an explicit type conversion. The output reflects the
proper calculation:

​5/4 = 1.250000

You could also specify (float)a/(float)b, though you need to only

typecast the expression a/b.

If one of the values is already a real number, typecasting isn’t

necessary. Only when both values are integers, and they don’t
divide evenly, do you need to typecast.

Other Typecasting Tidbits

Beyond performing math, typecasting is used to ensure that a

program’s variables match the datatypes required in a function.
For example, you may use integer variables in your code, but a
function requires a long or unsigned integer value. To avoid the
compiler getting cross with you, a typecast is used:

​srand( (unsigned)time(NULL) );

I use the above statement to seed the random number

generator. A clock tick value is returned from the time() function
when NULL is specified as its argument, but the value may be a
signed integer. To ensure a negative number isn’t used as the
srand() function’s argument, the unsigned typecast is used.

Further Reading

Review and examples of typecasting in C

https://www.tutorialspoint.com/cprogramming/c_type_castin
g.htm

Explanation of implicit versus explicit type conversions

https://developerinsider.co/type-casting-c-programming/

Really good but potentially nerdy details on explicit type

conversions
https://en.cppreference.com/w/cpp/language/explicit_cast
 Puzzle
String or Not?
3

​​
#include <stdio.h>​
​
​​
int​m
​ain​
()
​{
​ ​
char​nonstring[] = {
​ ​
'g'​
, '
​r'​
, '
​e'​
, '
​e'​
, '
​t'​
,
​ ​
'i'​
, '
​n'​
, '
​g'​
, '
​s'​
, '
​,'​
,
​ ​
' '​
, '
​h'​
, '
​u'​
, '
​m'​
, '
​a'​
, '
​n'​
​ };
​ ​
char​data[] = { 127, 129, 255 };
​
​ printf(​
"%s​
\n​
​ "​
​, nonstring);
​
​ ​
return​
(0);
​}

Guess the Output

Try to guess what the output is before moving to the

next page.
If you’re lucky, the output appears like this:

​greetings, human0?u??

If you’re unlucky, you see far more garbage spew all over the
terminal window. In some rare cases you may see nothing,
depending on the code page or font used for the terminal
window.

Discussion

Character array nonstring[] is a collection of single characters. It’s

not a string. The final character in the array is ’n’ and not the
null character, ’\0’, which terminates a string.

When the printf() statement outputs the array as a string, it

assumes that the string terminates with the null character.
Because character array nonstring[] is unterminated, the printf()
function continues to gobble characters, chewing along until it
finds an accidental null character in the soupy garbage existing
in memory. In the output above, that happenstance occurs after
five random characters are output.
The point of this lesson is to always terminate strings. A
character array is not a string. Only with the null character
acting as a caboose does a collection of characters become a
string. Remembering this admonition is vital when you create
and manipulate your own strings. Many computer errors and
security vulnerabilities exist due to improperly formed strings
in C programming.

Nerdy Tidbits

The non-terminating non-string may output properly in some

cases, though don’t ever count on it. Most computer systems
today allocate storage in 16-byte chunks. If a non-terminated
string is less than this size, it may sit in a 16-byte chunk already
filled with zeros, which terminates the string accidentally. This
condition isn’t anything you can take to the bank, but it may
explain why some non-terminated strings work under these
conditions.

In this chapter’s code, the nonstring[] array contains exactly 16

characters, which I set on purpose so that it would fill a 16 byte
memory chunk. The 16-byte boundary increases the chances
that the next 16-byte chunk contains garbage or other
information, which is output with the unterminated string.
Adding the data[] array also helps fill the next 16-byte chunk with
preset “garbage.”

The point to drive home is that a character array isn’t a string

unless the characters are terminated with the null character, \0.

Further Reading

General description and examples of character arrays and

strings
https://www.tutorialspoint.com/cprogramming/c_strings.htm

Null terminated string information, plus string functions

http://www.cs.ecu.edu/karl/2530/spr17/Notes/C/String/nullter
m.html

Review of string formation and rules regarding null terminated

strings
https://wiki.sei.cmu.edu/confluence/display/c/STR32-
C.+Do+not+pass+a+non-null-
terminated+character+sequence+to+a+library+function+that
+expects+a+string
 Puzzle
Hello, stdin
4

​​
#include <stdio.h>​
​
​​
int​m
​ain​
()
​{
​ ​
char​buffer[BUFSIZ]; /
​* BUFSIZ is a
constant defined in stdio.h */​
​
​ setbuf(stdout, buffer);
​
​ puts(​
"Wait for it!"​
);
​ puts(​
"Wait for it!"​
);
​ puts(​
"Now!"​
);
​ getchar();
​ puts(​
"Whew!"​
);
​
​ ​
return​
(0);
​}

Guess the Output

 Guess the Output

Try to guess what the output is before moving to the

next page.

No output is generated when the program starts. Press the

ENTER key, and the following text appears:

​Wait for it!

​Wait for it!
​Now!
​Whew!

Discussion

I confess that you won’t understand the output order unless

you know what the setbuf() function does. Even if you don’t, look
at the presentation:

​setbuf(stdout, buffer);
The first argument is the stdout constant, representing the
standard output device. The second argument is the character
array buffer. As the function is named “set buffer,” a guess that it
has something to do with output buffering would be correct.

In this instance, the setbuf() function alters output buffering so

text isn’t output until something floats in through standard
input, for instance, the keypress. Once you press the Enter key,
the buffer is flushed and you see the output.

Text Buffering

The setbuf() function uses three modes to control standard

input/output buffering:

Unbuffered—The text output is sent to the output device

immediately, with no waiting.

Block buffered—Text is saved in a buffer, waiting until the buffer

is filled to send the text. The text is also sent once a newline
character is encountered.

Line buffered—Text is saved in a buffer until the newline

character is encountered or standard input is received.

The default mode is block buffered, though for terminals, text is

line buffered. This type of buffering explains why you might
expect to see three lines of text appear before the getchar()
function paused output:

​Wait for it!

​Wait for it!
​Now!

What the setbuf() function does in the sample code is to activate

block buffering for standard output using the BUFSIZ value.
(Constant BUFSIZ is defined in the stdio.h header file and used for
buffered I/O.)

To set unbuffered text output, which you may desire for some
interactive programs, use the setvbuf() function in this
configuration:

​setvbuf(stdout, buffer, _IONBUF,BUFSIZ);

This statement specifies the standard output device, stdout, and a

character storage chunk named buffer of size BUFSIZ. The _IONBUF
constant sets the buffering mode to unbuffered, meaning text
writing to standard output appears immediately. Use this
statement if you find yourself frustrated when program output
isn’t as peppy as you desire.

Stream I/O
Text mode programs written in C are not interactive. They rely
upon stream input/output, where text flows in from standard
input and out to standard output in a buffered manner, as
described in this chapter. Yes, text can linger in the buffer until
the buffer is full or the newline (Enter key) character is
encountered.

If you truly want to code interactive programs, I recommend

using the ncurses library for Linux/Unix/macOS. It provides
immediate interaction with the keyboard as well as full-screen
control over text output.

Further Reading

Forcing a text buffer to empty (flushing)

https://c-for-dummies.com/blog/?p=3675

I/O buffering explained

https://www.geeksforgeeks.org/i-o-buffering-and-its-various-
techniques/

Understanding the fflush() function

https://www.educative.io/answers/what-is-fflush-in-c
 Puzzle
Loop Up and Down
5

​​
#include <stdio.h>​
​
​​
int​m
​ain​
()
​{
​ ​
int​u,d;
​
​ ​
for​
( u=0, d=0; u<11; u++, d-- )
​ printf(​
"%2d %2d​
\n"​
​ , u, d);
​
​ ​
return​
(0);
​}

Guess the Output

Try to guess what the output is before moving to the

next page.

The code shows the output of both variables u and d as they

ascend and descend from zero:
​ 0 0
​ 1 -1
​ 2 -2
​ 3 -3
​ 4 -4
​ 5 -5
​ 6 -6
​ 7 -7
​ 8 -8
​ 9 -9
​10 -10

A single loop both initializes and increments/decrements each

value, setting what could be multiple statements into the for
loop statement itself.

Discussion

A for loop statement contains three parts, each separated by a

semicolon:

The initialization
The terminating condition
A statement to execute for each loop iteration
Random documents with unrelated
content Scribd suggests to you:
niin kauan ja istui niin hiljaa ja juhlallisena koskaan puhumatta,
kenenkään häntä puhuttelematta ja harvoin nostaen kasvojansakaan
ylöspäin, että Paul alkoi hiljakseen epäillä sen todellisuutta ja katseli
peloissaan, kuinka se istui yölläkin hänen vieressään.

"Floy!" sanoi hän. "Mikä tuo on?"

"Missä, kultaseni?"

"Tuossa, vuoteen jalkopäässä."

"Ei siinä ole mitään muuta kuin isä!"

Olento kohotti päätään, nousi ja tullen hänen vuoteensa viereen

virkkoi: "Oma poikani! Etkö tunne minua?"

Paul katsoi hänen kasvoihinsa ja ihmetteli mielessään, voiko siinä

olla hänen isänsä. Mutta hänen mielestään niin muuttuneet kasvot
värähtivät kuin tuskasta hänen katsellessaan niitä, ja ennenkuin hän
ehti kurottaa käsiään vetääkseen ne puoleensa, kääntyi olento
nopeasti pois hänen vuoteensa vierestä ja lähti ulos huoneesta.

Paul katsahti Florenceen hätääntyneenä, mutta tiesi samalla, mitä

Florence aikoi sanoa, ja esti sen painamalla kasvonsa hänen
huuliaan vasten. Seuraavalla kerralla huomatessaan saman olennon
istuvan vuoteensa jalkopäässä hän kutsui sitä luokseen.

"Älä sure minun tähteni, rakas isä! Minä olen tosiaankin hyvin
onnellinen!"

Kun hänen isänsä tuli ja kiireesti kumartui hänen puoleensa —

tällä kertaa pysähtymättä hetkeksikään vuoteen viereeni seisomaan
— kiersi Paul kätensä hänen kaulansa ympärille ja toisti äskeiset
sanansa muutamia kertoja ja hyvin vakavasti. Senjälkeen Paul kutsui
hänet luokseen joka kerta nähdessään hänet huoneessa yöllä tai
päivällä ja pyyteli: "Älä sure minun tähteni! Minä olen oikein
onnellinen!" Tällä lailla hänelle tuli tavaksi, että hän sanoi joka aamu
jaksavansa paljon paremmin ja pyysi sanomaan sen isällekin.

Paul ei laskenut eikä koettanutkaan saada selville, kuinka monta

kertaa kultainen vesi väreili seinällä ja kuinka monena yönä synkkä
joki virtasi merta kohti. Jos hoitajien rakkaus ja Paulin kiitollisuus
siitä olisivat voineet lisääntyä, olisi voinut sanoa heidän osoittavan
päivä päivältä yhä enemmän rakkautta ja Paulin entistäkin
selvemmin ilmaisevan kiitollisuuttaan. Mutta hiljaisen pojan mielestä
ei näyttänyt olevan mitään merkitystä sillä, kuluiko monta päivää vai
ainoastaan muutamia.

Eräänä iltana Paul oli ajatellut äitiään ja hänen alakerran

vierashuoneessa riippuvaa kuvaansa ja päätellyt, että varmaankin
äiti oli rakastanut suloista Florencea enemmän kuin isä, koska oli
pitänyt häntä syliinsä suljettuna tuntiessaan kuoleman lähestyvän —
sillä hänkään, Florencen veli, joka rakasti häntä niin hellästi, ei
halunnut mitään sen hartaammin. Tämä ajatuksenjuoksu johti hänen
mieleensä kysymyksen, oliko hän koskaan nähnyt äitiään, sillä hän ei
voinut muistaa, kuinka hänelle oli asia selitetty, virta kun juoksi niin
nopeasti ja hämmensi hänen mieltään.

"Floy, olenko koskaan nähnyt äitiä?"

"Et, kultaseni. Miksi sitä kysyt?"

"Olenko koskaan nähnyt sellaisten hellien kasvojen, kuin äidillä voi

olla, katselevan minua ollessani pikku lapsi, Floy?"
 Hän kyseli epäilevästi, ikäänkuin olisi muisto joistakin kasvoista
väikkynyt hänen mielessään.

"Kyllä, rakkaani."

"Kenen sitten, Floy?"

"Ensimmäisen hoitajattaresi. Usein."

"Ja missä nyt on ensimmäinen hoitajattareni?" kysyi Paul. "Onko

hänkin kuollut? Floy, olemmeko me kaikki muut kuolleet paitsi sinä?"

Huoneessa syntyi hälinää hetkiseksi, ehkä pitemmäksikin ajaksi,

mutta hänestä se ei tuntunut pitkältä — sillä kaikki hiljeni taas, ja
Florence, jonka kasvot olivat kalpeat, mutta hymyilevät, piti hänen
päätänsä käsivarrellaan. Florencen käsi vapisi kovasti.

"Näytä minulle entinen hoitajattareni, Floy!"

"Hän ei ole täällä, kultaseni. Hän tulee huomenna."

"Kiitos, Floy!"

Samassa Paul sulki silmänsä ja vaipui uneen. Hänen herätessään

paistoi aurinko korkealla, ja päivä oli kirkas ja lämmin. Hän makasi
vähän aikaa katsellen avattuihin akkunoihin ja tuulen leyhyttelemiin
verhoihin. Sitten hän virkkoi: "Onko nyt huomispäivä? Onko hän
tullut?"

Joku näytti menevän häntä etsimään. Ehkä se oli Susan. Paul luuli
suljettuaan taas silmänsä Susanin sanoneen hänelle pian tulevansa
takaisin, mutta hän ei avannut silmiään katsoakseen. Susan piti
sanansa — ehkä hän ei ollutkaan poistunut huoneesta — mutta
sitten Paul kuuli askeleita portailta ja heräsi sekä henkisesti että
ruumiillisesti, nousten istumaan vuoteessaan. Nyt hän näki kaikki
selvästi ympärillään. Silmien edessä ei ollut lainkaan harmaata
sumua, kuten toisinaan yöllä oli ollut. Hän tunsi heidät jokaisen ja
kutsui heitä nimeltä.

"Ja kuka tämä on? Onko hän minun ensimmäinen hoitajattareni?"

kysyi lapsi katsellen säteilevästi hymyillen sisään tulevaa olentoa.

Kyllä, kyllä. Ei kukaan muu vieras olisi noin vuodattanut kyyneleitä

hänet nähdessään ja sanonut häntä rakkaaksi pojakseen,
lapsikullakseen, omaksi lemmikkiraukakseen. Ei kukaan muu nainen
olisi kumarruttuaan hänen vuoteensa yli tarttunut hänen
kuihtuneeseen käteensä ja painanut sitä huuliaan ja rintaansa vasten
ikäänkuin jollakin tavalla oikeutettuna sitä hyväilemään. Ei kukaan
muu nainen olisi niin unohtanut kaikkia muita huoneessa olijoita
paitsi häntä ja Florencea ja ollut niin hellä ja säälivä.

"Floy, kuinka ystävälliset ja hyvät kasvot!" sanoi Paul. "Onpa

hauskaa nähdä ne jälleen. Älä mene pois, hoitajatar! Pysy täällä."

Lapsen kaikki aistit olivat käyneet virkeiksi ja hän kuuli tutun

nimen.

"Kuka sanoi 'Walter'?" kysyi hän katsellen ympärilleen. "Joku sanoi

'Walter'. Onko hän täällä? Haluaisin kovin mielelläni nähdä hänet."

Ei kukaan vastannut heti, mutta Dombey sanoi sitten Susannille:

"Kutsu hänet siis takaisin ja tuo hänet tänne." Lyhyen, äänettömän
odotuksen jälkeen, jonka aikana Paul katseli hymyillen ja ihmeissään
hoitajatartaan ja huomasi, ettei tämä ollut unohtanut Floyta, tuotiin
Walter huoneeseen. Hänen avomieliset kasvonsa, reipas käytöksensä
ja iloiset silmänsä olivat jo kauan sitten tehneet hänestä Paulin
suosikin. Kun lapsi nyt näki hänet, ojensi hän kätensä ja sanoi: "Voi
hyvin."

"Hyvästikö, lapseni?" sanoi rouva Pipchin kiirehtien vuoteen

viereen.
"Ei suinkaan hyvästi?"

Hetkisen Paul katseli häntä miettivän näköisenä niinkuin usein

ennen istuessaan tulen ääressä nurkassa. "Niin", vastasi hän
rauhallisesti, "hyvästi. Rakas Walter, hyvästi." Samalla hän käänsi
päänsä sinne, missä Walter seisoi, ja ojensi taas kätensä. "Missä isä
on?"

Hän tunsi isänsä hengityksen poskellaan, ennenkuin nuo sanat

olivat oikein lähteneetkään hänen huuliltaan.

"Laskekaa minut nyt pitkäkseni", sanoi hän, "ja Floy, tule sinä ihan
minun viereeni ja anna minun katsella sinua".

Sisar ja veli kiersivät käsivartensa toinen toisensa ympärille, ja

kultainen valo virtasi sisään akkunasta, osuen heihin molempiin.

"Kuinka nopeasti joki virtaa vihreitten äyräittensä ja kaislojen

välitse, Floy! Mutta se on hyvin lähellä merta. Minä kuulen aaltojen
kohinaa! Noin ne aina sanoivat!"

Sitten hän kertoi Florencelle, että veneen keinuminen virralla

tuuditti häntä uneen. Kuinka vihreitä äyräät nyt olivat, kuinka
kirkkaita niillä kasvavat kukat ja kuinka korkeita kaislat! Nyt vene
pääsi merelle ja liukui hiljalleen eteenpäin. Ja nyt näkyi ranta edessä.
Kuka seisoi siellä!
 Hän pani kätensä yhteen, niinkuin oli tottunut tekemään
rukoillessaan. Hän ei irroittanut käsivarsiaan halailusta, mutta he
näkivät hänen liittävän kätensä yhteen Florencen niskassa.

"Äiti on sinun näköisesi, Floy. Minä tunnen hänet kasvoista! Mutta

sano heille, ettei kuva koulun yläkerrassa ole kylliksi jumalallinen.
Loiste hänen päänsä ympärillä valaisee tietäni, kun menen!"

*****

Kultainen väreily näkyi seinällä taas, mutta muuten ei mikään

liikkunut huoneessa. Vanha, vanha tapa! Se vanha tapa, joka tuli
käytäntöön ensimmäisten vaatteittemme kera ja pysyy muuttumatta,
kunnes sukukuntamme on elänyt aikansa ja taivaanlaki kääritään
kokoon kuin pergamentti. Ikivanha tapa — kuolema!

Oi, kiittäkää Jumalaa kaikki, jotka näette sen, vieläkin

vanhemmasta tavasta — kuolemattomuudesta! Ja te, nuorten lasten
enkelit, älkää katselko meitä kovin vierastaen, kun vuolas virta
kuljettaa meitä valtamerelle.

*****

"Voi voi sentään, kun ajattelee", hoki neiti Tox sinä iltana kuin
sydämeltään murtuneena, "että Dombey ja Pojan piti sittenkin olla
Tytär!"
SEITSEMÄSTOISTA LUKU

Kapteeni Cuttle tekee nuorille pikku palveluksen

Käyttäessään hämmästyttävää kykyään tehdä ovelia, pohjattoman

syviä suunnitelmia, jollaisen ominaisuuden hän vilpittömästi uskoi
omistavansa (kuten ei olekaan harvinaista läpinäkyvän
yksinkertaisissa ihmisissä), kapteeni Cuttle olisi mennyt Dombeyn
taloon mainittuna kohtalokkaana sunnuntaina. Pitkin matkaa hän oli
vilkuttanut silmäänsä ilmaistakseen jollakin lailla ylenmääräistä
viisauttaan ja sitten ilmestynyt täydessä loistossaan
puolisaappaineen Towlinsonin näkyviin. Kun kapteeni häneltä
suureksi mielipahakseen kuuli talossa uhkaavasta suuresta
onnettomuudesta, lähti hän pois hämmästyneenä, jätettyään
kukkavihkonsa pienenä huomaavaisuuden osoituksena. Samalla hän
oli pyytänyt lausumaan kunnioittavan tervehdyksensä koko perheelle
ja lisännyt sen toivomuksen, että he näissä oloissa kääntäisivät
päänsä suoraan tuulta vastaan. Lopuksi hän oli ystävällisesti
vihjaissut aikovansa huomenna tulla taas kuulustamaan, kuinka
täällä jaksettiin.
 Kapteenin terveisistä ei mainittu sanaakaan kenellekään, ja
kukkavihko, joka lojui eteisessä kaiken yötä, lakaistiin seuraavana
aamuna törkylaatikkoon. Hänen suunnitelmansa, jotka sotkeutuivat
suurempien toiveitten ja ylväämpien aikeitten luhistumiseen,
haihtuivat tyhjiin, samoin kuin lumivyöryn kaataessa vuoren rinteellä
kasvavan metsän myös oksat ja pensaat joutuvat tuhoon puiden
mukana ja kaikki hukkuu yhdessä.

Palatessaan kotiin sunnuntai-iltana pitkältä kävelyltään, joka oli

päättynyt niin muistorikkaasti, Walter oli aluksi niin kokonaan
kiintynyt kerrottaviin uutisiin ja niiden tunteiden järkyttämä, jotka
luonnollisesti heräsivät hänen sydämessään äskeisen kohtauksen
jälkeen, että häneltä jäi kokonaan huomaamatta, ettei eno
ilmeisestikään ollut kuullut mitään siitä uutisesta, jonka kapteeni oli
luvannut hänelle kertoa. Sitäkään hän ei huomannut, että kapteeni
teki koukullaan merkkejä varoittaakseen häntä kajoomasta koko
asiaan. Eipä muuten voinut väittää, että kapteenin merkit olisivat
olleet kovin käsitettäviä, vaikka niitä olisi tarkkaavastikin katsellut,
sillä samoin kuin kimalaiset tietäjät, joiden sanotaan
neuvotteluissaan kirjoittavan ilmaan muutamia oppisanoja, joita on
mahdoton lausua, teki kapteeni sellaisia koukkuja ja kiemuroita, joita
ei olisi voinut ymmärtää paitsi jos olisi etukäteen tietänyt hänen
salaisuutensa.

Mutta kun kapteeni Cuttle sai tietää, mitä oli tapahtunut, luopui
hän näistä yrityksistä huomatessaan, kuinka pieni mahdollisuus
hänellä nyt oli päästä rauhallisesti juttelemaan Dombeyn kanssa
ennen Walterin lähtöä. Samalla hän myönsi mielessään pettyneen ja
masentuneen näköisenä, että Sol Gillsille oli kerrottava asiasta ja
että Walterin oli lähdettävä, ottaen asian siltä kannalta, jolla se nyt
oli, kun ei saanut sitä valaistuksi tai parannelluksi ystävän kädellä.
Kapteeni tunsi sittenkin yhä heikkenemätöntä luottamusta siihen,
että juuri hän, Ned Cuttle, oli oikea mies Dombeyn kanssa
neuvottelemaan ja ettei tarvittu muuta Walterin asioiden
korjaamiseksi kuin että he molemmat joutuisivat vastatusten. Sillä
hän ei voinut unohtaa, kuinka hyvin hän ja Dombey olivat tulleet
keskenään toimeen Brightonissa — kuinka taitavasti kumpikin oli
virkkanut sanan tarpeen vaatiessa — kuinka tarkoin kumpikin oli
ymmärtänyt toinen toisensa aikeet — ja kuinka Ned Cuttle oli
neuvonut tämän keinon ensimmäisessä pulassa ja johtanut
keskustelun toivottuun tulokseen. Kaikkiin näihin perusteisiin nojaten
kapteeni rauhoitti mieltään ajattelemalla, että vaikka Ned Cuttlen oli
asianhaarain pakotuksesta nyt vetelehdittävä melkein hyödyttömänä,
saisi hän aikanaan hoidettavakseen uuden purjeen ja saavuttaisi
suunnattoman menestyksen.

Tämän herttainen itsepetos vei kapteenin niin pitkälle, että hän

katsellessaan Walteria ja kuunnellessaan kyynel paidankauluksella
hänen kertomustaan hautoi mielessään, eikö olisi samalla kohteliasta
ja valtioviisasta, jos sattuisi kohtaamaan Dombeyn, suullisesti kutsua
hänet jonakin päivänä, jolloin hänelle sopisi, syömään vaatimaton
ateria Brig-aukion varrella ja ottaa Walterin tulevaisuus puheeksi
tuttavallisen viinilasi ääressä. Mutta rouva MacStingerin
epäluotettava luonne ja se mahdollisuus, että hän tuon kestityksen
aikana asettuisi paikalleen käytävään ja pitäisi siinä epäkohteliaan
saaman, järkyttivät kapteenin vieraanvaraisia ajatuksia ja estivät
hänet niitä kehittelemästä.

Yksi asia oli kapteenista ainakin varma hänen katsellessaan,

kuinka Walter mietteisiinsä vaipuneena istui lautasensa vieressä
koskemattakaan ruokaansa ja ajatuksissaan kertasi äsken
tapahtuneita asioita, nimittäin se, että vaikka Walteria itseään
vaatimattomuus esti sitä huomaamasta, hän oli tavallaan Dombeyn
perheen jäsen. Hän oli henkilökohtaisesti ollut mukana siinä
tapahtumassa, jota hän kuvaili niin liikuttavasti, hänet oli nimeltä
mainittu ja suljettu Dombeyn suosioon läheisessä yhteydessä tuon
tapauksen kanssa, ja hänen kohtalonsa täytyi nyt herättää erikoista
harrastusta hänen esimiehessään. Jos kapteenilla olikin jokin
salainen epäluulo omia johtopäätöksiään kohtaan, ei hän vähääkään
pelännyt, etteivät ne olisi omiaan rauhoittamaan Solomon Gillsin
mieltä. Siksi hän käytti hyväkseen sopivaa hetkeä ilmaistakseen
Länsi-Intiaa koskevan uutisen vanhalle ystävälleen erikoisena
ylennyksen merkkinä ja lisäsi, että hän omasta puolestaan mielellään
luovuttaisi satatuhatta puntaa (jos hänellä olisi) Walterin haltuun
pitkäksi ajaksi eikä ollenkaan epäilisi sitä, että moinen sijoitus
tuottaisi sievoisen voiton.

Aluksi Solomon Gills huumaantui tästä uutisesta, joka putosi kuin

salama pieneen takahuoneeseen ja julmasti repi kotilieden. Mutta
kapteeni maalaili niin kultaisia näkyjä hänen hämärien silmiensä
eteen, viittaili niin salaperäisesti Whittingtonin saavutuksiin, kertasi
niin painokkaasti, mitä Walter juuri oli kertonut heille, ja vetosi siihen
niin selvänä vahvistuksena ennustuksilleen ja suurena askeleena
"Viehättävän Pegin" tarinan toteutumista kohti, että Sol-ukko joutui
ihan ymmälle. Walter puolestaan oli olevinaan niin toivehikas ja
innostunut ja varma pikaisesta kotimaahan paluustaan ja auttoi
kapteenia niin ilmeikkäillä päänpudistuksilla ja kämmenten
hieromisilla, että Solomon, joka katseli ensin häntä ja sitten kapteeni
Cuttlea, alkoi luulla olevansa velvollinen tuntemaan samanlaista iloa.

"Mutta minä olen, nähkääs, jäänyt jäljelle ajastani", huomautti hän

puolustuksekseen, sivellen kädellään hermostuneesti takkinsa
kirkasta nappiriviä edestakaisin, ikäänkuin se olisi rukousnauha ja
hän lukisi sen kahteen kertaan, "ja minä pitäisin mieluummin
rakkaan poikani täällä. Tiedän kyllä, että on vanhanaikuista niin
ajatella. Hän on aina pitänyt merestä. Hän" — eno katsoi tutkivasti
Walteriin — "hän on iloinen saadessaan lähteä".

"No, no!" huudahti Walter nopeasti, "jos sanot niin, en lähde

ollenkaan. En, kapteeni Cuttle, minä en lähde. Jos eno luulee, että
minä voin olla iloinen matkustaessani pois hänen luotaan, niin pysyn
täällä, vaikkapa minulla olisi mahdollisuus päästä kaikkien Länsi-
Intian saarien maaherraksi!"

"Walter poikaseni", sanoi kapteeni. "Hiljaa! Sol Gills, katsoppas

sisarenpoikaasi."

Seuraten silmillään kapteenin koukun majesteettista viittausta

ukko katsahti Walteriin.

"Tuossa on alus lähdössä matkalle", virkkoi kapteeni, elävästi

tuntien käyttämänsä vertauskuvan oivallisuuden. "Mikä nimi on
häviämättömästi kirjoitettu tuohon alukseen? Onko se Gay?" kysyi
kapteeni korottaen ääntään kuin olisi tahtonut erikoisesti panna
sanoilleen painoa. "Vai onko se Gills?"

"Ned", sanoi Sol-ukko vetäen Walterin viereensä ja pannen hänen

käsivartensa hellästi omalle käsivarrelleen, "kyllä tiedän, tiedän.
Luonnollisesti olen selvillä siitä, että Walter aina ajattelee minua
enemmän kuin itseään. Siitä olen varma. Kun sanon, että hän on
iloinen saadessaan lähteä, tarkoitan, että toivoisin hänen olevan.
Näes, Ned, ja myöskin sinä, Wally poikani, tämä on minulle ihan
uutta ja odottamatonta, ja luullakseni on pääaiheena koko
levottomuuteeni se, että olen jäänyt jäljelle ajastani. Onko hänelle
tosiaankin onneksi päästä sinne, vai kuinka?" kysyi hän katsellen
huolestuneena toisesta toiseen. "Oikein vilpittömästi sanoen
onneksi? Voin mukaantua melkein kaikkeen, mikä on hyödyksi
Walterille, mutta minä en tahdo, että Walter uhrautuu pelastaakseen
minut jostakin ikävyydestä tai varjellakseen minua. Kuuleppas, Ned
Cuttle", lisäsi Sol Gills kääntyen yksinomaan kapteenin puoleen, mikä
sai valtioviisaan miehen perinpohjin ymmälle, "menetteletkö nyt
rehellisesti vanhaa ystävääsi kohtaan? Puhu suoraan, Ned Cuttle.
Onko jotakin salamyhkäistä tässä asiassa? Onko hänelle eduksi
lähteä? Kuinka sinä olet saanut sen tietää ensiksi, minkävuoksi?"

Koska tässä oli kilpailu rakkauden ja itsekieltäymyksen välillä, tuli

Walter kapteenille avuksi hyvin tehokkaasti. Yhteisvoimin he saivat
Sol Gillsin pitkillä selityksillään joltisestikin mukaantumaan uuteen
suunnitelmaan tai paremminkin sanoen niin ymmälle, ettei mikään,
ei edes eron tuska, tuntunut selvänä hänen mielessään.

Hänellä ei ollutkaan paljon aikaa harkita asiaa, sillä jo seuraavana

päivänä Walter sai johtaja Carkerilta välttämättömät paperit
matkaansa ja varustuksiaan varten ja tiedon siitä, että Poika ja
Perillinen lähtisi noin parin viikon päästä purjehtimaan Länsi-Intiaan.
Valmistuskiireissä, joita Walter vielä koetti lisätä mahdollisimman
paljon, Sol Gills menetti vähäisenkin malttinsa. Niin läheni lähtöpäivä
nopeasti.

Kapteeni, joka tahtoi välttämättä ottaa selkoa kaikista hommista

kyselemällä Walterilta, huomasi ajan yhä kuluvan saamatta tai
voimatta edes toivoakaan tilaisuutta päästä keskustelemaan
Dombeyn kanssa Walterin asioista. Kauan mietittyään tätä seikkaa ja
ihmeteltyään hankalaa tilannetta hän sai äkkiä loistavan aatoksen.
Mitäpä jos kävisi Carkerin luona ja koettaisi saada häneltä selville,
miltä suunnalta tuuli oikein puhalsi!
 Tämä ajatus miellytti suuresti kapteeni Cuttlea. Se pälkähti hänen
päähänsä innoituksen hetkellä, kun hän poltteli piippuaan varhain
eräänä aamuna heti eineen jälkeen, ja se ansaitsikin tupakan. Tuo
vierailu rauhoittaisi hänen omaatuntoaan, joka oli hyvin vilpitön ja oli
käynyt vähän levottomaksi Walterin uskoman salaisuuden ja Sol
Gillsin sanojen jälkeen, ja sitäpaitsi se olisi tehoisa ja viisas
ystävyyden teko. Hän tutkisi huolellisesti Carkeria ja puhuisi paljon
tai vähän, mikäli tuon herran luonne näyttäisi vaativan, päästyään
ensin selville siitä, sopisivatko he yhteen vai ei.

Kapteenin ei nyt tarvinnut pelätä Walteria, joka oli kotona

järjestelemässä matkatavaroitaan, vaan hän sai vapaasti vetää
jalkaansa puolisaappaat, kiinnittää rintaansa hautajaisneulansa ja
lähteä toiselle retkelle. Hän ei tällä kertaa ostanut kukkavihkoa
suostuttelutarkoituksessa, koska oli menossa liikekonttoriin, mutta
napinreikäänsä hän pisti pienen päivännoudon antaakseen
olemukselleen miellyttävän maalaisvivahduksen. Niin hän lähti
kuhmuinen keppi kädessä ja vahakangashattu päässä Dombey ja
Pojan konttoriin.

Juotuaan lasillisen lämmintä totia eräässä läheisessä kapakassa

kootakseen ajatuksiaan kapteeni syöksyi pihan poikki, jotteivät sen
hyvät vaikutukset haihtuisi, ja ilmestyi äkkiä Perchin näkyviin.

"Toveri", virkkoi kapteeni suostuttelevasti, "erään esimiehenne

nimihän on Carker?"

Perch myönsi sen, mutta antoi virkavelvollisuutensa mukaisesti

ymmärtää, että kaikilla hänen esimiehillään oli kiire ja että sitä
kiirettä riittäisi hyvin kauan.
 "Kuulkaapas, toveri", kuiskasi kapteeni hänen korvaansa, "minun
nimeni on kapteeni Cuttle".

Kapteeni olisi mielellään tarttunut koukullaan hiljaa Perchiin, mutta

Perch väisti hyökkäyksen, ei niinkään tahallaan kuin sen ajatuksen
äkkiä johtuessa hänen mieleensä, että jos tuollainen ase
odottamatta ilmestyisi rouva Perchin näkyviin hänen nykyisessä
tilassaan, saattaisi se tuhota hänen toiveensa.

"Jos tahdotte olla hyvä ja ilmoittaa kapteeni Cuttlen, kun tilaisuus

sattuu, niin odotan täällä", sanoi kapteeni.

Samassa kapteeni istuutui Perchin jakkaralle, veti esiin nenäliinan

vahakankaisen hattunsa kuvusta, jota hän puristi polviensa välissä
(vahingoittamatta sen muotoa, sillä mikään inhimillinen voima ei
kyennyt sitä taivuttamaan), pyyhki päänsä yltyleensä ja näytti
virkistyneeltä. Sitten hän järjesti tukkansa koukullaan, katseli
ympärilleen ja tarkasteli konttoristeja vakavan ja kunnioittavan
näköisenä.

Kapteenin tyyneys oli niin järkkymätön, ja hän oli ylimalkaankin

niin salaperäinen, että Perch oli suorastaan säikähtynyt.

"Minkä nimen taas mainitsittekaan?" kysyi Perch kumartuen hänen

puoleensa korkealta istuimeltaan.

"Kapteeni", kuului vastaukseksi käheä kuiskaus.

"Niin", sanoi Perch nyökäyttäen samalla päätään.

"Cuttle."
 "Juuri niin!" ähkäisi Perch, johon oli itsetiedottomasti tarttunut
kapteenin äänenpaino, sillä kapteenin viisas menettely oli niin
tehoisa. "Minä menen katsomaan, onko hän tällä hetkellä vapaa. En
tiedä sitä nyt. Ehkä häneltä liikenee aikaa minuutin verran."

"Hyvä, hyvä, nuorukainen, minä en pidätä häntä sen kauemmin",

virkkoi kapteeni nyökäyttäen päätään niin arvokkaasti kuin tunsi
tärkeytensä vaativan. Perch palasi pian ja kysyi: "Suvaitseeko
kapteeni Cuttle tulla tämän kautta?"

Konttoripäällikkö Carker seisoi matolla tyhjän tulisijan edessä ja

tarkasti sisään tulevaa kapteenia jokseenkin vähän rohkaisevin
katsein.

"Herra Carker?" kysyi kapteeni Cuttle.

"Luullakseni", myönsi Carker näyttäen kaikki hampaansa.

Kapteenista tuntui miellyttävältä, että Carker hymyili vastatessaan.

"Kuulkaapas", aloitti kapteeni siirtäen katseensa hitaasti esineestä
toiseen ja tarkastellen siten huonetta niin paljon kuin hänen
paidankauluksensa salli, "minä olen merimies, herra Carker. Walter,
joka on täällä kirjoissanne, on melkein poikani."

"Walter Gay, niinkö?" virkkoi Carker paljastaen taas kaikki

hampaansa.

"Tarkoitan juuri Walter Gayta", vastasi kapteeni. Hänen

äänenpainonsa ilmaisi, että hän hyväksyi lämpimästi Carkerin
nopean käsityskyvyn. "Minä olen hänen ja hänen enonsa läheinen
ystävä. Ehkä", lisäsi kapteeni, "olette kuullut esimiehenne
mainitsevan nimeni kapteeni Cuttle?"
 "En", sanoi Carker paljastaen hampaansa entistä enemmän.

"No niin", jatkoi kapteeni, "minulla on ilo tuntea hänet. Kävin

kerran tervehtimässä häntä Sussexin rannikolla nuoren ystäväni
Walterin kanssa. Silloin lyhyesti sanoen — pyydettiin häneltä pientä
avustusta." Kapteeni nyökäytti päätään tavalla, joka oli samalla
hauska, luonteva ja paljon puhuva. "Muistatte kai sen?"

"Luullakseni oli minulla kunnia järjestää se asia", myönsi Carker.

"Tosiaankin!" vahvisti kapteeni. "Taas oikein! Niin se olikin. Nyt olin

kyllin rohkea tullakseni tänne —"

"Ettekö suvaitse istuutua?" kysyi Carker hymyillen.

"Kiitoksia", vastasi kapteeni ja käytti hyväkseen tarjousta. "Ehkä

pääsee pitemmälle juttelussa istuessaan. Ettekö tekin ota tuolia?"

"En, kiitos", virkkoi toinen, joka ehkä talvitapansa mukaan seisoi

selin tulisijaan ja katseli kapteenia sennäköisenä kuin hänen joka
hampaassaan ja ikenessään olisi silmä. "Aioitte sanoa olleenne kyllin
rohkea — vaikka eihän siitä ole puhettakaan —"

"Kiitoksia paljon, nuori mies", vastasi kapteeni. "Tulin tänne

ystäväni Walterin vuoksi. Hänen enonsa Sol Gills on tietorikas mies
ja omalla alallaan aika mestari, mutta hän ei ole, kuten täsmällisesti
sanoisin, taitava merimies — ei käytännön mies. Walter on niin reilu
poika kuin suinkin, mutta yhdessä suhteessa häntä voi moittia. Hän
on liian kaino. Nyt haluaisin kysyä teiltä", lisäsi kapteeni alentaen
ääntään ja puhuen tuttavallisesti muristen, "kaikessa ystävyydessä ja
yksinomaan — meidän kesken ja vain yksityistä tarvettani varten,
kunnes esimiehenne on vähän toipunut ja minä voin mennä hänen
puheilleen: onko täällä kaikki kunnossa ja reilassa ja aloittaako
Walter matkansa hyvän tuulen puhaltaessa?"

"Mitä nyt ajattelettekaan, kapteeni Cuttle?" vastasi Carker nostaen

takkinsa liepeet ylös. "Te olette käytännön mies. Mitä te arvelette?"

Kapteenin katseen terävyyttä ja merkitystä hänen vilkuttaessaan

silmäänsä vastaukseksi eivät mitkään sanat voi ilmaista
lukuunottamatta aikaisemmin mainittuja kiinalaisia sanoja, joita on
mahdoton lausua.

"Kuulkaapas!" virkkoi kapteeni äkkiä tavattomasti rohkaistuneena,

"mitä te sanotte? Olenko oikeassa vai väärässä?"

Niin paljon oli kapteeni ilmaissut silmällään Carkerin hymyn ja

kohteliaisuuden kiihoittamana ja rohkaisemana, että hän tunsi
voivansa tehdä tämän kysymyksen yhtä hyvin kuin jos hän olisi
tuonut tunteensa esiin kaikkein kaunopuheisimmin sanoin.

"Oikeassa", myönsi Carker. "Sitä en epäilekään."

"Siis nostanut purjeensa hyvällä säällä!" huudahti kapteeni Cuttle.

Carker hymyili hyväksyen.

"Voimakas myötätuuli", jatkoi kapteeni.

Carker hymyili taas myöntävästi.

"Jaha, jaha!" sanoi kapteeni hyvin huojentuneena ja mielissään.

"Minähän tiesin koko hyvin, kuinka asiat olivat, ja sanoinkin sen
Walterille. Kiitos, kiitos."
 "Gaylla on loistavat mahdollisuudet", huomautti Carker levittäen
suunsa yhä suuremmaksi, "koko maailma edessään".

"Koko maailma ja oma vaimonsa, niinkuin sanotaan", lisäsi

kapteeni iloisena.

Lausuessaan sanan "vaimonsa" (tarkoittamatta sillä silloin mitään)

kapteeni äkkiä vaikeni, vilkutti taas silmäänsä, pani vahakankaisen
hattunsa kuhmuisen keppinsä päähän, pyöräytti sitä ja katsahti
syrjästä lakkaamatta hymyilevään ystäväänsä.

"Lyön vetoa neljännespullon vanhaa Jamaikan rommia, että

tiedän, mille hymyilette", virkkoi kapteeni katsellen häntä
tarkkaavasti.

Carker hymyili yhä enemmän.

"Pitemmälle asia ei mene?" kysyi kapteeni koputtaen kuhmuisella

kepillään oveen ikäänkuin varmistuakseen siitä, että se oli suljettu.

"Ei tuumaakaan", vastasi Carker.

"Te ehkä ajattelette suurta F-kirjainta?" kysyi kapteeni.

Carker ei kieltänyt sitä.

"Tai jotakin L:ään tai O:hon päin?" jatkoi kapteeni.

Carker hymyili yhä.

"Olenko taas oikeassa?" kysyi kapteeni kuiskaten, samalla kun

hänen otsaansa kiertävä tulipunainen juova paisui hänen ilonsa
lisääntyessä.
 Kun Carker yhä hymyili vastaukseksi ja nyökäytti päätään
hyväksyen, nousi kapteeni Cuttle seisomaan ja tarttui hänen
käteensä vakuuttaen hänelle lämpimästi, että he purjehtivat samaa
reittiä ja että mitä häneen (Cuttleen) tuli, oli hän koko ajan ohjannut
alustaan siihen suuntaan. "Walter tutustui häneen ensin", selitti
kapteeni niin salaperäisesti ja vakavasti kuin asia vaati, "harvinaisella
tavalla. Te varmasti muistatte, kuinka Walter löysi hänet kadulta
silloin, kun hän oli vielä ihan pikku tyttö, ja he ovat rakastaneet
toisiaan siitä lähtien niin paljon kuin tuollaiset lapset osaavat! Me
olemme aina sanoneet, Sol Gills ja minä, että heidät on luotu toinen
toistaan varten."

Kissa tai apina tai hyeena tai ruumiinkallo ei olisi voinut näyttää
kapteenille enemmän hampaita yhdellä kertaa kuin Carker paljasti
keskustelun tässä kohdassa.

"Siihen suuntaan käy voimakas virta", huomautti onnellinen

kapteeni. "Tuuli ja virta käyvät nähkääs kumpikin siihen suuntaan.
Ajatelkaapas vain sitä, että Walter oli saapuvilla tuona päivänä!"

"Tavattoman edullista hänen toiveilleen", huomautti Carker.

"Ajatelkaahan vain, kuinka ihanalta hänestä tuntuu kellua sen

päivän vanavedessä!" jatkoi kapteeni. "Mikä voisikaan enää saada
häntä tuuliajolle!"

"Ei mikään", vastasi Carker.

"Olette taas oikeassa", virkkoi kapteeni puristaen uudelleen hänen

kättään. "Ei mikään! Siis selvä on! Poika on menetetty, sievä pikku
olento. Eikö niin?"
 "Niin, poika on menetetty", myönsi taipuvainen Carker.

"Sana vain, ja toinen on valmiina", jatkoi kapteeni. "Oppineen

enon sisarenpoika! Sol Gillsin sisarenpoika! Walter! Walter, joka jo on
liikkeessänne. Ja", lisäsi kapteeni kohoten vähitellen sellaista
vertauskuvaa kohti, jota hän tarkoitti käyttää loppupontena, "joka
tulee joka päivä Sol Gillsin luota liikkeeseenne ja teidän povellenne!"

Kapteenin itsetyytyväisyyttä, kun hän ystävällisesti tyrkkäsi

Carkeria kyynärpäällään päättäessään kummankin yllä olevista pikku
lauseista, ei saattanut voittaa mikään muu kuin se riemu, joka loisti
hänen olemuksestaan hänen vaipuessaan takaisin paikalleen ja
tarkastellessaan Carkeria, kun oli lopettanut tämän loistavan
näytteen kaunopuheisuudestaan ja viisaudestaan. Hänen suuret
siniset liivinsä kohoilivat tuon mestarituotteen syntyessä, ja hänen
nenänsä oli samasta syystä kovin tulehtunut.

"Olenko oikeassa?" kysyi kapteeni.

"Kapteeni Cuttle", sanoi Carker notkistaen hetkiseksi vähän

polviaan omituisella tavalla, ikäänkuin olisi halunnut syleillä itseään,
"teidän arvelunne Walter Gayn tulevaisuudesta ovat perinpohjin
täsmälliset. Edellytän, että asia ei mene meitä edemmäksi."

"Kunniasanani", vakuutti kapteeni. "Ei tavuakaan muiden korviin."

"Ei hänen eikä kenenkään muun?" jatkoi johtaja.

Kapteeni Cuttle rypisti otsaansa ja pudisti päätänsä.

"Mutta vain teidän omaksi tyydytykseksenne ja ohjeeksenne —

tietysti ohjeeksenne", toisti Carker, "tulevia toimenpiteitänne varten".
 "Olen tosiaankin sydämestäni kiitollinen", sanoi kapteeni
kuunnellen hyvin tarkkaavaisena.

"En epäröi laisinkaan sanoessani, että niin on asian laita. Olette

oivallisesti tajunnut sen, mikä on todennäköistä."

"Ja mitä esimieheenne tulee", huomautti kapteeni, "on parasta,

että ryhdyn hänen kanssaan puheisiin vasta sitten, kun itsestään
tarjoutuu tilaisuus. Aikaa on kyllin."

Carker, jonka suu nyt ulottui korvasta toiseen, kertasi: "Aikaa on

kyllin." Hän ei tosin lausunut noita sanoja ääneen, vaan taivutti
päätään kohteliaasti ja tapaili niitä kielellään ja huulillaan.

"Ja koska nyt tiedän — olen aina sanonut niin — että Walter
kulkee onneaan kohti —" virkkoi kapteeni.

"Kulkee onneaan kohti", toisti Carker samanlaisella mykällä tavalla.

"Ja koska Walterin matka on, niin sanoakseni, osa hänen

päivätyöstään ja osa siitä, mikä häntä täällä odottaa" lisäsi kapteeni.

"Siitä, mikä häntä täällä odottaa", myönsi Carker yhtä mykästi kuin
ennenkin.

"No niin, mikäli ymmärrän", jatkoi kapteeni, "ei ole mitään kiirettä,
ja minä olen rauhallinen".

Kun Carker vieläkin myönsi kaikki äänettömään tapaansa,

varmistui kapteeni Cuttle siinä käsityksessä, että Carker oli kaikkein
miellyttävimpiä miehiä, mitä hän oli koskaan tavannut, ja että
Dombeykin saisi ottaa esimerkkiä tuollaisesta henkilöstä. Kapteeni
ojensi siis vielä kerran hyvin sydämellisesti suunnattoman kätensä
(joka muistutti vanhaa värillistä pölkkyä) ja puristi Carkerin kättä
niin, että sen pehmeään lihaan jäi jäljennös niistä juovista ja
halkeamista, jotka runsaslukuisina koristivat kapteenin kämmentä.

"Hyvästi!" sanoi kapteeni. "Minä en ole monisanainen mies, mutta

minusta tuntuu kovin ystävälliseltä, kun olette niin kohtelias ja
avomielinen. Suonettehan anteeksi minulle, jos olen ollut
tunkeileva?" sanoi kapteeni.

"Siitä ei ole puhettakaan", vastasi toinen.

"Kiitos. Minun majani ei ole kovin tilava", sanoi kapteeni kääntyen

vielä takaisin, "mutta se on jotakuinkin mukava. Jos te sattuisitte
Brig-aukiolle numero yhdeksän tienoille milloin tahansa suvaitsetteko
merkitä sen muistiin? — ja tulisitte luokseni välittämättä siitä, mitä
ovella oleva henkilö sanoo, olisin ylpeä nähdessäni teidät."

Esitettyään tämän vieraanvaraisen pyynnön kapteeni hyvästeli

jälleen ja lähti ulos, sulkien oven ja jättäen Carkerin yhä nojaamaan
tulisijaa vasten. Konttoripäällikön viekkaassa katseessa ja valppaassa
käytöksessä, hänen vilpillisessä suussaan, joka oli vetäytynyt leveälle
kuitenkaan nauramatta, hänen tahrattomassa kaulaliinassaan ja
poskiparrassaan, vieläpä siinä äänettömässä tavassa, kuinka hän
siveli valkeaa paidanrintaansa ja sileitä kasvojaan pehmeällä
kädellään, oli jotakin tavattoman kissamaista.

Mitään aavistamaton kapteeni poistui mieli tulvillaan ihastusta

itseään kohtaan, mikä antoi avaralle siniselle puvulle uuden ryhdin.
"Hyvä, Ned!" sanoi kapteeni itsekseen. "Tänään olet tehnyt pikku
palveluksen nuorille, poikaseni!"
 Riemunsa ja nykyisen ja odotettavissa olevan lähemmän
tuttavuutensa vuoksi liikkeen kanssa kapteeni ei malttanut ulompaan
konttoriin tultuaan olla vähän kiusoittelematta Perchiä ja kysymättä,
luuliko hän kaikkien esimiestensä vieläkin olevan työssä. Mutta jottei
loukkaisi miestä, joka oli täyttänyt velvollisuutensa, kapteeni kuiskasi
hänen korvaansa, että jos häntä haluttaisi juoda lasi totia hänen
seurassaan, olisi perin mieluista tarjota hänelle.

Ennen lähtöään liikkeestä kapteeni konttoristien hämmästykseksi

katseli ympärilleen sopivalta kohdalta ja loi yleissilmäyksen
huoneistoon, koska se oli tärkeänä osana siinä tulevaisuuden
suunnitelmassa, joka oli laadittu hänen nuorta ystäväänsä varten.
Etenkin kassaholvi herätti hänen ihastustaan, mutta jottei näyttäisi
liian tungettelevalta, hän tyytyi luomaan vain hyväksyvän silmäyksen
ja tervehtimään kohteliaasti ja suosiollisesti yhteisesti kaikkia
konttoristeja ja lähti sitten ulos pihalle. Pian yhtyi häneen Perch,
jonka hän vei kapakkaan, täyttäen siellä lupauksensa — kiireesti,
sillä Perchin aika oli täpärällä.

"Ehdotan, että joisimme Walterin maljan", sanoi kapteeni.

"Kenen?" huomautti Perch.

"Walterin", toisti kapteeni hyrisevällä äänellä.

Perch, joka näytti muistavan kuulleensa lapsuudessaan, että

kerran oli elänyt senniminen runoilija, ei tehnyt mitään vastaväitteitä,
mutta kummasteli kovin, että kapteeni oli tullut Cityyn juomaan
runoilijan maljan. Niin, vaikka kapteeni olisi ehdottanut jonkin
runoilijan — esimerkiksi Shakespearen muistopatsaan pystyttämistä
jollekin Cityn suurelle pääkadulle, olisi hän tuskin ällistyttänyt Perchiä
enemmän. Sanalla sanoen, hän oli niin salaperäinen ja käsittämätön
luonne, että Perch päätti olla mainitsematta häntä laisinkaan rouva
Perchille, jottei tulisi mitään epämieluisia seurauksia.

Salaperäisenä ja käsittämättömänä pysyi kapteeni lähimmille

ystävilleenkin koko tämän päivän, kun hänen sydämensä täytti selvä
tietoisuus siitä, että hän oli tehnyt pikku palveluksen nuorille. Ja
jollei Walter olisi luullut hänen viittauksiensa, hymyilyjensä ja muiden
sellaisten eleittensä johtuvan siitä tyydytyksen tunteesta, että he
olivat saaneet onnellisesti petetyksi vanhan Sol Gillsin, olisi hän
varmasti ilmaissut itsensä ennen iltaa. Mutta näin ollen hän säilytti
oman salaisuutensa ja lähti kotiin myöhään Sol Gillsin asunnosta
vahakankainen hattu niin toiselle korvalliselle painettuna ja silmät
niin säteilevinä, että rouva MacStinger (joka olisi saattanut olla
kasvatettu tohtori Blimberin laitoksessa, kun oli niin roomalainen
sävyltään) varustautui, luotuaan vain yhden katseen häneen,
avoimen ulko-oven taakse ja kieltäytyi tulemasta sieltä lapsikultiensa
luo, kunnes kapteeni oli turvallisesti asettunut huoneeseensa.
KAHDEKSASTOISTA LUKU

Isä ja tytär

Dombeyn talossa vallitsee hiljaisuus. Portaita ylös ja alas hiipivät

palvelijat asioillaan niin varoen, ettei heidän ainoakaan askeleensa
kuulu. He puhelevat lakkaamatta keskenään ja istuvat kauan
ruokapöydässä, nauttien paljon ruokaa ja juomaa ja juhlien hirveän
sopimattomalla tavalla. Rouva Wickam, jonka silmät ovat täynnä
kyyneleitä, kertoo alakuloisia tarinoita ja sanoo toisille aina
väittäneensä rouva Pipchinin luona, että näin kävisi, ja juo tavallista
enemmän pöytäolutta, ollen hyvin surullinen ja samalla
seuranhaluinen. Keittäjän mielentila on samanlainen. Hän lupaa
vähän kalanmätiä illalliseksi samalla kun ponnistelee kaikin voimin
tunteitaan ja sipuleita vastaan. Towlinson alkaa uskoa, että täällä
vallitsee kohtalo, ja haluaa tietää, voiko kukaan sanoa hänelle
nurkkatalossa asumisen koskaan tuottaneen onnea. Kaikista tuntuu
kuin äskeiset tapaukset olisivat sattuneet kauan sitten, vaikka lapsi
lepää vielä tyynenä ja kauniina pikku vuoteellaan.

Pimeän tultua saapuu muutamia vierailijoita — äänettömiä vieraita

huopakengissä — jotka ovat käyneet talossa aikaisemminkin. Heidän
mukanaan tulee se lepovuode, joka on niin outo lapselle alustaksi.
Tällä välin ei kukaan ole nähnyt onnettomuuden kohtaamaa isää, ei
edes hänen yksityispalvelijansa, sillä hän istuu oman pimeän
huoneensa peränurkassa, kun joku on sisällä, eikä näytä
muulloinkaan liikkuvan siitä paitsi astellakseen edestakaisin lattialla.
Mutta aamulla kuiskaillaan palvelijain kesken, että hänen kuultiin
keskellä yötä menevän yläkertaan ja viipyvän siellä —
kuolinhuoneessa — auringonnousuun asti.

Cityssä on liikehuoneiston alakerran akkunat peitetty luukuilla.

Samalla kun pulpeteilla palavat lamput puolittain himmenevät sisään
tunkeutuvassa päivänvalossa, hämärtyy päivä puolittain lamppujen
vuoksi, ja outo kolkkous vallitsee sisällä. Liikeasiat eivät juuri luista.
Konttoristeilla ei ole työhalua. He päättävät lähteä syömään kyljyksiä
iltapuolella ja tehdä retken joen vartta ylöspäin. Lähetti Perch viipyy
kauan asioillaan, istuskelee kapakoissa ystävineen ja keskustelee
ihmisvaiheitten epävakaisuudesta. Hän lähtee kotiin tavallista
aikaisemmin illalla ja kestitsee rouva Perchiä vasikankyljyksillä ja
skotlantilaisella oluella. Johtaja Carker ei kestitse ketään eikä kukaan
häntä, mutta istuessaan yksin huoneessaan hän paljastaa
hampaansa näkyviin kaiken päivää. Näyttää siltä kuin Carkerin tieltä
olisi poistettu jokin este, niin että hänen uransa nyt on selvä.

Vastapäätä Dombeyn taloa asuvat punaposkiset lapset katselevat

kamarinsa akkunasta alas kadulle, sillä he näkevät siellä neljä
mustaa hevosta, joilla on sulkatöyhdöt päässään. Samoin liehuu
sulkia niiden vetämien vaunujen katolla. Tämä näky ynnä joukko
suruharsoilla varustettuja ihmisiä vetää väkeä paikalla. Ilveilijä, joka
juuri aikoi ruveta pyörittämään lautasta, heittää taas viitan kirjavan
pukunsa ylle, ja hänen hitaasti laahusteleva vaimonsa, joka on
kallellaan kantaessaan painavaa lasta sylissään, jää seisomaan
nähdäkseen hautajaisvieraitten tulevan ulos. Mutta hän puristaa
lasta lujemmin likaista rintaansa vasten, kun talosta kannetaan ulos
kevyttä taakkaa, eikä pienin niistä punaposkisista lapsista, jotka
katselevat ylhäällä vastapäisestä akkunasta, tarvitse mitään
kehoitusta vakavuuteen, kun hän katselee hoitajansa sylissä ja kysyy
palleroista sormeaan ojentaen: "Mitä tuo on?"

Sitten astuu surupukuisen palvelijajoukon ja itkevien naisten

välitse Dombey eteisen läpi häntä odottaviin vaunuihin. Katselijain
mielestä hän ei ole surun ja mielenmasennuksen murtama. Hän käy
suorana, ja hänen ryhtinsä on yhtä jäykkä kuin koskaan ennen. Hän
ei peitä kasvojaan nenäliinalla, vaan katselee suoraan eteensä.
Muuten on hänen kasvoillaan entinen ilmeensä paitsi että ne ovat
jonkin verran painuneet ja kangistuneet. Hän asettuu paikalleen
ajoneuvoihin, ja kolme muuta herraa seuraa häntä. Sitten lähtee
upea hautajaissaatto hitaasti liikkeelle pitkin katua. Sulkatöyhdöt
heilahtelevat kaukana, kun temppujentekijä pyörittää lautasta kepin
päässä saman joukon ihaillessa, joka äsken katseli hautajaissaattoa.
Mutta hänen vaimonsa on nyt vähemmän innokas kuin tavallisesti
rahoja kerätessään, sillä lapsen hautajaiset ovat johtaneet hänen
mieleensä, että hänen nukkavieruun hartiahuiviinsa kääritty poika ei
ehkä kasvakaan mieheksi, joka saisi pitää taivaansinistä otsanauhaa
ja lohenpunaisia trikoohousuja ja tehdä temppuja katukurassa.

Töyhdöt heilahtelevat synkällä tavallaan katua eteenpäin ja

joutuvat kirkonkellojen äänen ulottuville. Samassa kirkossa sai sievä
poika kaiken sen, mikä hänestä pian on yksin jäljellä maan päällä —
nimensä. Kaiken sen, mikä hänessä on kuollutta, he laskevat sinne
lähelle hänen äitinsä tomumajaa. Niin onkin hyvä. Heidän tuhkansa
lepäävät siellä, missä Florence voi kävelyretkillään — voi, kuinka
yksinäisiä ne nyt ovatkaan! — päästä niiden lähelle, milloin vain
haluaa.

Hautajaismenojen päätyttyä ja papin poistuttua Dombey katsahtaa

ympärilleen ja kysyy matalalla äänellä, onko saapuvilla se henkilö,
jota on pyydetty tulemaan saadakseen määräykset hautakivestä.

Joku tulee hänen luokseen ja vastaa: "Kyllä."

Dombey ilmoittaa hänelle, mihin se on asetettava, ja näyttää

hänelle kädellään seinää vasten, minkä näköinen ja kokoinen siitä on
tehtävä ja kuinka se on liitettävä äidin hautakiveen. Sitten hän
kirjoittaa lyijykynällä omistuskirjoituksen ja ojentaa sen miehelle
lisäten: "Tahtoisin saada sen pian valmiiksi."

"Se tehdään heti, arvoisa herra."

"Mitään muuta ei, nähkääs, kaiverreta kiveen kuin nimi ja ikä."

Mies kumartaa paperiin katsahtaen, mutta näyttää epäröivän.

Dombey ei huomaa sitä, vaan kääntyy poispäin ja aikoo mennä
ovesta ulos.

"Suokaa anteeksi, arvoisa herra", muistuttaa mies koskettaen

hiljaa hänen surutakkinsa hihaa, "mutta koska haluatte sen
viipymättä valmistettavaksi ja se voidaan panna tekeille heti, kun
ehdin täältä —"

"Mitä sitten?"

"Tahdotteko olla hyvä ja lukea paperinne vielä kerran? Luullakseni

siinä on erehdys."
 "Missä?"

Kivenveistäjä antaa hänelle takaisin paperin ja näyttää

taskuviivoittimellaan sanoja "rakastettu ja ainoa lapsi".

"Siinä kai pitäisi olla 'poika', arvoisa herra?"

"Olette oikeassa. Tietysti. Korjatkaa."

Dombey lähtee askeliaan jouduttaen ajoneuvoihin. Kun kolme

muuta, jotka seuraavat hänen kintereillään, ovat istuutuneet, peittää
hän ensimmäisen kerran kasvonsa — viitallaan. Koko päivänä eivät
toiset niitä enää näekään. Hän astuu ensimmäisenä maahan
vaunuista ja menee suoraa päätä omaan huoneeseensa. Toiset
saattovieraat (nimittäin Chick ja kaksi lääkäriä, sillä muita ei ole)
menevät yläkerran vierashuoneeseen, jossa heidät ottavat vastaan
rouva Chick ja neiti Tox. Kukaan ei saa tietää, millaiset kasvot on
alakerran huoneeseen sulkeutuneella olennolla tai mitä siellä
ajatellaan, millainen kamppailu ja millainen kärsimys siellä täyttää
sydämen.

Pääasia, josta huomautetaan alhaalla keittiössä, on se, että

"tuntuu sunnuntailta". He voivat tuskin uskoa muuta kuin että on
jotakin sopimatonta, jollei suorastaan jumalatonta toisten ihmisten
käytöksessä, jotka hoitelevat tavallisia tehtäviään, yllään
jokapäiväiset vaatteensa. Suorastaan hämmästyttävää on nähdä
uutimet vedettyinä ylös ja akkunaluukut auki. Palvelijat viihdyttävät
synkkää mielialaansa viinipullojen ääressä, joita avataan runsaasti
kuin kemuissa. He ovat hyvin halukkaita moralisoimaan. Towlinson
sanoo viinilasiaan; kehottaessaan huoahtaen: "Meidän kaikkien
parannukseksi!" Ja siihen keittäjätär myöskin huoahtaen lisää:
"Taivas tietää, että sitä kyllä tarvitaan."
 Illalla rouva Chick ja neiti Tox ottavat taas esille ompelutyönsä, ja
samaan aikaan Towlinson lähtee ulos saamaan raitista ilmaa yhdessä
sisäkön kanssa, joka ei vielä ole koettanut suruhattuaan. He ovat
hyvin helliä toisilleen hämärissä kadunnurkissa, ja Towlinson
haaveilee toisenlaisesta ja nuhteettomasta elämästä vakavana
vihanneskauppiaana Oxford-torin varrella.

Sinä yönä nukutaan Dombeyn talossa sikeämmin ja levätään

paremmin kuin monina edellisinä öinä. Aamuaurinko herättää
vanhan talouden, joka alkaa taas luistaa entiseen tapaansa.
Vastapäätä asuvat punaposkiset lapset juoksevat kadulla vanteineen.
Kirkossa on komeat vihkiäiset. Ilveilijän vaimo ravistelee
rahalaatikkoa toisessa kaupunginosassa. Kivenhakkaaja laulaa ja
viheltelee kaivertaessaan edessään olevaan marmorilevyyn kirjaimia
P-A-U-L.

Onko mahdollista, että niin täysinäisessä ja toimeliaassa

maailmassa yhden ainoan heikon olennon menettäminen jättää
tyhjän sijan yhteenkään sydämeen, vieläpä niin laajan ja syvän
aukon, ettei mikään muu kuin rannattoman iäisyyden laajuus ja
syvyys voi sitä täyttää! Florence olisi viattomassa surussaan voinut
vastata: "Oi, veljeni, oi hellästi rakastettu ja rakastava veljeni!
Yksinäisen lapsuuteni ainoa ystävä ja toveri! Saattaisiko mikään
vähäisempi ajatus levittää sitä valoa, joka jo alkaa syttyä varhaiselle
haudallesi, tai herättää sitä lievitettyä surua, joka tulvii näkyviin
tämän kyynelvirran keralla!"

"Lapsi kulta", sanoi rouva Chick, joka piti velvollisuutenaan käyttää

tilaisuutta hyväkseen, "kun sinä olet yhtä vanha kuin minä —"

"Siis parhaimmassa kukoistuksessasi", huomautti neiti Tox.

Welcome to our website – the ideal destination for book lovers and
knowledge seekers. With a mission to inspire endlessly, we offer a
vast collection of books, ranging from classic literary works to
specialized publications, self-development books, and children's
literature. Each book is a new journey of discovery, expanding
knowledge and enriching the soul of the reade

Our website is not just a platform for buying books, but a bridge
connecting readers to the timeless values of culture and wisdom. With
an elegant, user-friendly interface and an intelligent search system,
we are committed to providing a quick and convenient shopping
experience. Additionally, our special promotions and home delivery
services ensure that you save time and fully enjoy the joy of reading.

Let us accompany you on the journey of exploring knowledge and

personal growth!

ebookfinal.com