Faarao

Faarao tai farao tarkoittaa Egyptissä niin kutsutun dynastisen kauden aikana hallinneita kuninkaita. Faaraot hallitsivat Egyptiä vuodesta 3100–3000 eaa. alkaen aina vuoteen 30 eaa. kun Egypti liitettiin Rooman valtakuntaan.

Ramses II, yksi muinaisen Egyptin tunnetuimmista faaraoista.

Sanan alkuperä

Sana 'faarao' on johdettu muinaisegyptinkielisestä sanasta per-aa, joka tarkoittaa suurta taloa. Alkujaan nimellä viitattiin kirjaimellisesti faaraon suureen taloon eli palatsiin. Kuninkaita alettiin kutsua faaraoiksi vasta Uuden valtakunnan (1550–1069 eaa.) alusta. Faarao ei kuitenkaan koskaan ollut kuninkaan virallinen arvonimi, ja sen nykyaikainen käyttö kaikkien egyptiläisten kuninkaiden yleisnimenä perustuu Raamattuun. Virallisissa asiakirjoissa Egyptin kuninkaan täydellinen arvonimi koostui viidestä eri nimestä.

Faaraon nimet

Faarao hieroglyfein

Sa Ra -nimi valtaistuinnimi Horus-nimi kultainen Horus-nimi Nebty-nimi

Vanhan valtakunnan alussa käyttöön otetussa nimikäytännössä jokaisella faaraolla oli neljä eri nimeä, mutta Keskimmäisen valtakunnan alkuun tultaessa käyttöön tuli viisinkertainen nimisarja ("suuri nimi"). Faaraon viisi nimeä olivat:

Sa Ra -nimi (Ra-jumalan poika), jonka faarao sai syntymänsä jälkeen. Valtaistuimelle noustessaan faarao otti lisäksi neljä uutta nimeä, tässä järjestyksessä lopusta lukien:

Horus-nimi, joka esiteltiin kirjoitettuna serekh-hieroglyfin kuvaaman palatsin päällä istuvana haukkana (Horus). Horus-nimi oli vanhin kuninkaallisista nimistä, ja se otettiin käyttöön ensimmäisten dynastioiden aikana.

Nebti-nimi, jota kuvasivat Ylä-Egyptin korppikotkajumalatar Nekhbetiä ja Ala-Egyptin kobrajumalatar Wadjetia kuvaavat hieroglyfit.

Kultainen Horus-nimi, jota kuvattiin haukkana istumassa kultaa tarkoittavan hieroglyfin päällä. Tämän nimen uskotaan viittaavan faaraon jumalallisuuteen tämän edustaessa Horus-jumalaa maan päällä. Kullan katsottiin muinaisegyptiläisessä mytologiassa olevan jumalten lihaa.^lähde?

Valtaistuinnimi, nesu-bitii, joka kirjoitettiin Ylä-Egyptin tunnuksella (saraheinä) ja Ala-Egyptin tunnuksella (mehiläinen). Nesu-bitii kääntyy yleensä muotoon Ylä- ja Ala-Egyptin herra.

Nykyään faaraoista käytetään usein pelkkää Sa Ra -nimeä järjestysnumeron kanssa, mutta käytäntöä ei ollut muinaisessa Egyptissä. Sa Ra -nimeltään samannimiset hallitsijat eroteltiin toisiltaan valtaistuinnimen perusteella. Yleisin tapa kirjata faaraon nimi olikin pelkkä Sa Ra -nimi ja hallitsijanimi. Esimerkiksi faarao, jota nykyään kutsutaan nimellä Ramses II, olisi kirjoitettu kahdella nimellä, Ramses ja Usermaatra-setepenra. Hänen isoisänsä Ramses I olisi kirjoitettu nimillä Ramses ja Menpehtyra. Niin kirjoitettuina kuninkaiden nimet ovat hankalia erottaa toisistaan, ja siksi niistä käytetäänkin nykyään mieluummin järjestysluvullista muotoa.^lähde?

Faaraon tehtävät ja velvollisuudet

Faaraon velvollisuuksiin kuului olla hyvä ja oikeamielinen hallitsija. Hänen piti noudattaa egyptiläistä totuuden ja oikeamielisyyden prinsiippiä maatia, jonka luojajumala oli aikojen alussa luonut. Hänen odotettiin myös uudistavan monumentteja ottamalla ne omiin nimiinsä korvaamalla edeltäjänsä nimen omallaan ja joskus myös käyttämällä omiin rakennuksiinsa aikaisempien rakennusten kiviä.

Egyptiläiset uskoivat, että faarao oli jumalten ja ihmisten maailman välinen välittäjä. Kuoltuaan faaraosta tuli jumala, hän samastui Osirikseen, Horuksen isään ja kuolleiden jumalaan, ja faarao siirsi pyhän valtansa ja asemansa uudelle faaraolle, pojalleen. Faaraon jumalallinen asema kuvattiin allegorisesti: hänen uraeuksensa (käärme kruunussaan) sylki liekkejä vihollistensa päälle, hän pystyi tallomaan tuhansia vihollisiaan taistelukentällä ja hän oli kaikkivoipa, kaiken tietävä sekä luonnon ja hedelmällisyyden valtias.

Faaraon tehtäviin kuului myös useita symbolisia uskonnollisia riittejä, kuten kuninkaallinen uudestisyntymisjuhla, rituaalinen juoksumarssi sed, jossa faarao sai todistaa fyysisen kuntonsa; neljän vasikan ajo ja temppelin perustan laskemisen yhteydessä suoritettu nuoran ojentaminen.

Faarao ylipappina

Faaraon katsottiin olevan jokaisen Egyptissä palvotun jumalan ylipappi, joka johti kaikkea jumalien palvontaa ja joka toimi välittäjänä jumalten ja kansan välillä. Faarao ei kuitenkaan voinut toimittaa jokapäiväisiä rituaaleja jokaisessa tuhansista temppeleistä ja pyhäköistä. Siksi faarao nimitti edustajakseen pappeja toimittamaan rituaalit. Vierailuillaan faarao saattoi käydä paikallisessa temppelissä toimittamassa rituaalit.^lähde?

Vallan periytyminen

Faaraon kuninkuus periytyi isältä pojalle, mutta myös muutama nainen nousi faaraoksi, kuten Hatšepsut ja Kleopatra. Kruununtavoittelijalla oli oltava kuninkaallinen isä ja äitinään "suuri kuninkaallinen puoliso", mutta sääntö ei ilmeisesti ollut ehdoton. Faaraot pyrkivät usein varmistamaan dynastiansa jatkuvuuden avioitumalla lähisukulaistensa, yleensä sisartensa tai tyttäriensä, kanssa. Jotkut faaraot nimittivät vanhoilla päivillään poikansa rinnakkain kanssaan hallitsevaksi hallintokumppaniksi, mikä varmisti kruunun jatkuvuuden ja ehkäisi myöhempiä valtataisteluita ja kaaosta.

Muinaisen Egyptin vallanperimyssäännöt tunnetaan kuitenkin vajavaisesti. Joskus on oletettu, että kruununperijän olisi pitänyt naida edeltäjänsä vanhin tytär, mutta tämä käsitys on hylätty virheellisenä, sillä kuninkuus ei periytynyt naisten kautta. Päävaimon eli kuningattaren valinta näyttää olleen vapaa. Usein kuningatar oli faaraon lähisukulainen, mutta hän saattoi olla myös sukuun kuulumaton. Uudessa valtakunnassa, josta on säilynyt runsaammin tietoa, jokaisella faaraolla oli päävaimo, jolla oli oma arvonimensä. Tämän lisäksi faaraolla oli jalkavaimoja.

Kuningattaren pojat näyttävät olleen ensisijaisia kruununperijöitä, mutta myös faaraon muista pojista saattoi tulla kuninkaita. Monissa tapauksissa seuraaja oli vanhin elossa oleva poika, ja tällainen perimysjärjestys vastaakin yleisemmin egyptiläisiä arvoja. Usein vallanperijä oli kuitenkin joku muu sukulainen tai henkilö, joka ei ollut lainkaan sukua faaraolle. Uuden valtakunnan teksteissä kuvataan jälkikäteen, miten faaraot nimitettiin perillisiksi joko edeltäjiensä toimesta tai jumalallisten oraakkelien avulla, ja tällainen malli saattoi olla käytössä silloin, kun selkeää seuraajaa ei ollut. Muinaisen Egyptin myöhäiskaudelta (664–332 eaa.), jolta säilyneet lähteet ovat moninaisempia ja mallit vähemmän jäykkiä, tunnetaan lukuisia vallankaappauksia ja perimysjärjestyksen keskeytyksiä. On todennäköistä, että vastaavia tapauksia on ollut myös varhaisempina ajanjaksoina.

Faaraon vallan symbolit

Tutankhamonin kultainen kuolinnaamio

Faarao kantoi kahta kruunua, Ylä-Egyptin valkoista ja Ala-Egyptin punaista kruunua, jotka saatettiin joskus yhdistää kaksoiskruunuksi (sekhemtii). Hänellä oli myös sininen soturinkruunu khepresh, joka otettiin käyttöön Uuden valtakunnan aikana. Jotkut faaraot käyttivät lisäksi raidallista nemes-liinaa tai atef-kruunua. Faarao käytti kahta valtikkaa: kunniavaltikkaa ja ruoskaa. Joskus faarao piti otsallaan kotkan tai kobran päätä kuvaavaa koristetta. Myös faaraon valtaistuin kuvasi symbolisin tavoin hänen valtaansa.

Jumalainen hallitsija

Hallitsijan yhdistäminen jumaliin oli tärkeä osa egyptiläistä uskontoa. Jo ensimmäisiä faaraoita kutsutaan kirjoituksissa nimillä netjer (jumala) tai nefer netjer (hyvä jumala), jolla voidaan tarkoittaa myös pienempää jumalaa tai puolijumalaa. Joissain kirjoituksissa faaraoon viitataan myös sanoilla aa netjer (suuri jumala). Itse hallitsijan ei kuitenkaan varsinaisesti katsottu elinaikanaan olevan jumala, vaan ennemminkin faaraon virkaa pidettiin jumalaisena. Elävän faaraon katsottiin joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta olevan Horus-jumalan edustaja maan päällä. Kuolemansa jälkeen faarao yhtyi Osiris-jumalaan, ja hänen pojastaan tuli uusi Horus.

Vanhan valtakunnan alussa faaraota pidettiin vielä jumalana, maan päällä elävänä Horuksena, Isiksen ja Osiriksen poikana. Hänellä oli jumalallinen oikeus alistaa kaaosta edustavat muut kansat järjestykseen. Näkemys esitettiin usein erityisesti egyptiläisessä uskonnollisessa taiteessa. Neljännen dynastian aikana faaraota alettiin pitää auringonjumala Ran poikana. Uuden valtakunnan aikana faaraosta tuli hiukan inhimillisempi. Akhenaten kuitenkin nosti itsensä ja perheensä jumaliksi jo elinaikanaan.^lähde?

Vaikka faaraoita pidettiin lähes jumalina, heidänkin valtansa saatettiin kyseenalaistaa. Jos faarao oli vielä liian nuori tai muuten kykenemätön hallitsemaan, hänen rinnalleen saatettiin nimittää sijaishallitsija. Keskushallinnon ollessa heikko saattoivat hovin jäsenet tai ylimykset myös yrittää syöstä faaraon vallasta.^lähde?

Faaraon jumalallinen syntyperä

Koska faaraon katsottiin pitävän hallussaan jumalallista virkaa, kuninkaan syntyä varten tarvittiin erikseen myytti, joka vakuutti kuninkaan olevan jumalten lapsi. Yksi versio tästä myytistä on säilynyt kuningatar Hatšepsutin temppelin seinällä Deir el-Bahrissa.

Myytti alkaa kuvauksella, jossa Thot-jumala johdattaa jumalten kuninkaan Amon-jumalan kuningattaren luokse (tässä tapauksessa kuningatar Ahmose Nefertari). Seuraavassa kohtauksessa kuvataan Amonin ja Ahmose Nefertarin yhdyntää. Amon ja Ahmose Nefertari istuvat puettuina sängyllä, jota kannattelee kaksi jumalatarta. Jumala ja kuningatar istuvat jalat ristikkäin ja Amon pitää ankh-symbolia (elämä) kuningattaren nenän edessä.

Seuraavaksi Amon kertoo oinaspäiselle luojajumala Khnumille millainen lapsen tulee olla ja Khnum valmistaa lapsesta savimallin savenvalajan pyörällään. Tulevan hallitsijan hahmon vieressä oli toinen samanlainen hahmo, joka edusti hänen ka-henkeään. Heket-jumala on myös läsnä tässä luomistilaisuudessa.

Kuningattaren raskaus on lähes huomaamaton, kun Khnum ja Heket johdattavat hänet naarasleijonan makuusijalle synnyttämään. Kätilönä toimii tunnistamaton jumalatar, ja kuningattaren takana seisoo Meskhent-jumalatar. Synnytyksen jälkeen tuleva hallitsija esitellään jumalille.

Hautamonumentit

Vanhan valtakunnan ensimmäisten kahden dynastian aikaiset faaraot rakennuttivat aluksi haudoikseen matalia, penkkiä muistuttavia mastaboja. Päällekkäin asetelluista mastaboista muodostuivat porraspyramidit. Näistä ensimmäinen kivestä tehty ja siksi hyvin säilynyt oli kolmannen dynastian aikaisen faarao Djoserin porraspyramidi Sakkarassa. Neljännen dynastian faaraot rakennuttivat suuret Gizan pyramidit, joista suurin on alkujaan 146 metriä korkea Kheopsin pyramidi. Tämän jälkeen pyramidien arvostus alkoi vähetä, ja ne alettiin rakentaa aikaisempaa pienemmiksi ja rakennusmateriaaleina käytettiin huonommin säilyviä materiaaleja.

Uuden valtakunnan faaraot haudattiin Kuninkaiden laakson vaikeapääsyisiin ja pyramideja helpommin vartioitaviin kalliohautoihin. 21. dynastian aikaan kuninkaalliset muumiot kerättiin yhteen ja kätkettiin turvallisiin piilopaikkoihin. Niistä yksi oli vuonna 1898 löydetty Amenhotep II:n hauta, jossa oli yhteensä 16 kuninkaallista muumiota. Myös toinen samanlainen kätkö löydettiin 1800-luvulla.

Katso myös

• Kronologinen luettelo faaraoista

Lähteet

• Grönblom, Rolf: Faaraoiden Egypti. (Suomennos Tuula Kojo) Schildts, 2002. ISBN 951-50-1259-7

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Faarao Wikimedia Commonsissa