Ekho

Ekho (m.kreik. Ἠχώ) oli kreikkalaisessa mytologiassa nymfi, joka puhui aina, kun muut puhuivat, ja joka ei koskaan aloittanut keskustelua muiden vaietessa. Hänestä tuli kaikuna tunnetun akustisen ilmiön henkilöitymä.

Ovidiuksen versio

Ovidiuksen Muodonmuutoksissa Ekho kuvataan nymfiksi, joka pidätteli Heraa loputtomilla puheillaan auttaen siten muita nymfejä pakenemaan lemmenseikkailuistaan tämän puolison Zeuksen kanssa ennen kuin Hera ehti saada heidät kiinni itse teosta. Tästä rangaistuksena hän lausui Ekholle, että tämän petollinen kieli kelpaisi tästä eteenpäin ainoastaan vähäisimpään käyttöön. Siitä eteenpäin Ekho saattoi ainoastaan toistaa toisten sanoja.

Narkissos, jokijumala Kefissoksen ja nymfi Liriopen erityisen kaunis viisitoistavuotias poika, vaelsi metsässä, ja Ekho rakastui tähän ja alkoi seurata tätä. Mitä kauemmin hän seurasi Narkissosta, sitä enemmän hän tätä himoitsi, mutta hän ei voinut kuin odottaa, koska ei saanut ääntä suustaan ensimmäisenä. Narkissos kuitenkin pysähtyy huutaen tovereilleen: "Kuka on täällä?", johon Ekho vastaa: "Täällä!" Hämillään nuorukainen jatkaa: "Tule tänne!", ja Ekho vastaa samoin. Uudelleen ja uudelleen Narkissos huutaa, ja äänen pettämänä lopulta pyytää: "Yhtykäämme täällä!", johon Ekho huudahtaa onnellisena: "Yhtykäämme!" ja ryntää rakastettunsa kaulaan. Narkissos pakenee tältä huudahtaen: "Irroita kätesi! Mieluummin kuolo kuin että koskaan hyväilisit minua!" Ekho vastaa: "Hyväilisit minua", ja pakenee syvälle metsään torjumisen masentamana. Rakkauden polttamana hänen ruumiinsa riutuu niin, että lopulta hänestä on jäljellä enää kivettyneet luut ja hänen äänensä, joka edelleen vastaa kukkuloilta, vaikka häntä itseään ei enää näykään.

Ekho rukoilee jumalia, että myös Narkissokselta kiellettäisiin tämän rakkauden kohde. Jumalatar Nemesis kuuli pyynnön, ja sai Narkissoksen rakastumaan omaan kuvajaiseensa. Kun Narkissos riutuu lähteen äärellä tuijottaen vain omaa kuvaansa, Ekhon kerrotaan huokailleen edelleen tämän rinnalla ja lopulta Narkissoksen kuoltua toistaneen uudelleen ja uudelleen naiadien surua.

Ekho, Alexandre Cabanel, 1887.

Longoksen versio

Longos kertoo teoksessaan Dafnis ja Khloe Ekhon olleen erityisen kaunis kuolevaisen isän ja nymfin tytär, joka tanssi nymfien ja soitti muusien kanssa. Ekho kuitenkin torjui sekä miesten että jumalien lähentelyt pitäen neitsyyttään arvokkaampana. Pan, suuttuneena tämän torjunnasta ja kateellisena musiikillisesta lahjakkuudestaan, lähettää hulluuden paikallisten paimenten pariin, ja nämä raivoissaan repivät Ekhon kappaleiksi. Nymfien vuoksi maa kätkee palat sisäänsä, josta ne edelleen toistavat ääniä - mukaan lukien Panin soiton - kuten aiemminkin.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ekho Wikimedia Commonsissa