El Lisitski

Lazar Markovitš Lisitski (ven. Ла́зарь Ма́ркович Лиси́цкий  kuuntele ääntämys ^(ohje), 22. marraskuuta (J: 10. marraskuuta) 1890 Potšinok – 30. joulukuuta 1941 Moskova), joka tunnetaan myös nimellä El Lisitski (ven. Эль Лиси́цкий, jidd. ‏על ליסיצקי‎), oli venäläinen taiteilija, suunnittelija, opettaja, valokuvaaja, typografi, poleemikko ja arkkitehti. Hän toimi Venäjän avantgarden merkittävänä henkilönä ja edisti oppi-isänsä, Kazimir Malevitšin kanssa suprematismin kehitystä.

El Lisitski
El Lisitski vuonna 1914.
Henkilötiedot
Syntynyt	23. marraskuuta 1890 Potšinok, Venäjän keisarikunta
Kuollut	30. joulukuuta 1941 (51 vuotta) Moskova, Neuvostoliitto
Kansalaisuus	venäläinen
Ammatti	taiteilija
Muut tiedot
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Lisitskin taiteellinen toiminta oli hyvin laajaa. Se sisälsi muun muassa pilvenpiirtäjien, taidenäyttelyiden ja propagandatöiden suunnittelua Neuvostoliitossa. Hänen työnsä antoivat paljon vaikutteita Bauhausin taidekoululle ja konstruktivismille. Lisitski käytti vaihtelevia tuotantotekniikoita ja tyylikeinoja, jotka saavuttivat hallitsevan aseman 1900-luvun graafisen suunnittelun alalla.

Koko Lisitskin elämäntyö tallennettiin nauhalle siinä luulossa, että taiteilija ilmenisi lopulta agentiksi. Tähän viitattiin jälkeenpäin hänen ediktissään, "Das zielbewusst Schaffen" (suom. määrätietoinen luomus). Juutalainen Lisitski edisti urallaan jiddišinkielisten lastenkirjojen julkaisemista kuvittamalla niitä. Tällä tavoin hän pyrki kohentamaan juutalaisen kulttuurin asemaa Venäjällä. Valtio muuttui siihen aikaan paljon ja oli juuri kumonnut antisemitistiset lait. Jo 15-vuotiaana hän ryhtyi opettamaan kierrellen vuosien kuluessa "vaihtamassa ajatuksiaan". Hän säilytti tätä harjoittaessaan kehittyneen etiikkansa ja alkoi työskennellä Malevitšin kanssa suprematistisen UNOVIS-taideyhteisön johdossa. Samoihin aikoihin Lisitski kehitti Proun-nimisen sarjan omia muunnelmiaan suprematistisista maalauksista, ja sai työpaikan Venäjän kulttuurisena suurlähettiläänä Weimarin Saksassa vuonna 1921.

Nuoruus ja alkuvaiheet

El Lisitski syntyi pieneen juutalaiseen yhteisöön, Potšinokin kaupunkiin Venäjän keisarikunnassa 23. marraskuuta 1890. Hän asui ja opiskeli lapsuutensa ajan Vitebskin kaupungissa, nykyisen Valko-Venäjän alueella aivan kuten hänen aikalaisensa Marc Chagall. Kymmenen vuotta myöhemmin hän siirtyi isovanhempiensa luo Smolenskiin ja kävi samannimistä oppikoulua. Viikonloput hän vietti edelleen Vitebskissä. Lisitski ilmaisi jo nuorena kiinnostusta ja lahjakkuutta iirtämistä kohtaan ja sai 13-vuotiaana koulutusta paikalliselta juutalaistaiteilijalta, Judel Peniltä. Kahta vuotta myöhemmin hän toimi jo itse opettajana. Vuonna 1909 Lisitski haki paikkaa Pietarin taideakatemiasta, mutta hakemus hylättiin. Hän läpäisi pääsykokeet ja oli tarpeeksi tasokas, mutta tsaarin hallinto rajoitti juutalaisten opiskelijoiden määrää venäläisissä kouluissa ja yliopistoissa.

Jatkokoulutus Saksassa

Kotimaassa epäonnistuneiden hankkeiden takia Lisitski lähti etsimään asuinpaikkaa Saksasta, jonne suuntasivat monet muutkin Venäjällä asuneet juutalaiset. Muutettuaan Saksaan vuonna 1909 hän ryhtyi ryhtyi opiskelemaan rakennustekniikkaa Darmstadtin teknillisessä yliopistossa. Hän asettui seudulle pitemmäksi aikaa ja kuvaili vuoden 1912 kesää "vaelteluna pitkin Eurooppaa". Lisitski kulutti paljon aikaansa Pariisissa ja teki yli tuhannen kilometrin kävelymatkan Italiassa. Hän koki matkan opettavana kokemuksena tutkiessaan häntä kiehtovia taideteoksia, arkkitehtuuria ja maisemia. Hänen kiinnostuksensa muinaiseen juutalaiskulttuuriin kasvoi Pariisissa tapaamansa venäläisen juutalaisryhmän yhteyshenkilönä. Joukkoa johti Lisitskin lapsuudenystävä, kuvanveistäjä Ossip Zadkine, joka tutustutti hänet eri ryhmien välisille riidoille diasporan alalla. Samana vuonna 1912, osa Lisitskin töistä oli esillä ensi kertaa taidenäyttelyssä Pietarissa, mikä oli hänen uransa huomattavimpia edistysaskelia. Lisitski eli Saksassa ensimmäisen maailmansodan syttymiseen asti, jolloin hän oli pakotettu kotimaahansa Sveitsin ja Balkanin kautta. Hänen ohellaan Euroopasta lähti muitakin venäläisiä paluumuuttajataiteilijoita, kuten Wassily Kandinsky ja Marc Chagall.

Taiteen tekijänä

Lisitski opiskeli paluunsa jälkeen Riian polyteknillisessä korkeakoulussa, joka oli sodan takia evakuoitu Moskovaan. Hän suoritti rakennusarkkitehdin tutkinnon kesäkuussa 1918 aloittaen välittömästi työt apulaisena arkkitehtitoimistoissa. Hän kehitti näitä töitä tehdessään aktiivisen ja intohimoisen suhteen juutalaista kulttuuria kohtaan, joka oli juuri kokenut renessanssin antisemitistisen hallintojärjestelmän kaaduttua. Väliaikainen hallitus kumosi lainsäädännön, joka kielsi heprealaiset kirjoitukset ja vaikeutti juutalaisten elämää. Tämän ansiosta hän omistautui juutalaiselle taiteelle ja matkusti Mahiljouhun opiskelemaan perinteistä arkkitehtuuria ja vanhaa synagogien koristekuviointia. Lisitski kuvitti myös jiddišinkielisiä lastenkirjoja, mikä oli hänen ensimmäinen merkittävä yrityksensä suunnitella kirjojen ulkoasua – ala, jota hän kehitti urallaan paljon.

Lisitskin ensimmäinen maalaus julkaistiin vuonna 1917 kirjassa Sihas hulin: Eyne fun di geshikhten (suom. Jokapäiväinen keskustelu), johon hän liitti heprealaisia kirjaimia jugendtyylisellä korostuksella. Hänen seuraava kirjansa oli visuaalinen kertomus vanhan ajan juutalaisesta pesah-laulusta Had gadya (suom. Yksi vuohi). Lisitski käytti siihen typografista tyyliään, joka oli esillä myös hänen myöhäisemmässä tuotannossaan. Lisitski yhdisteli kirjaimia ja kuvia kuvittamalla tarinassa esiintyviä hahmoja ja niihin viittaavia sanoja samoilla väreillä. Viimeisen sivun suunnittelussa Lisitski havainnollisti "Jumalan kättä", joka tuhoaa Tsaariksi kruunatun kuoleman enkelin. Se edusti kuvaannollisesti juutalaisten vapautumista ja bolševikkien voittoa Helmikuun vallankumouksessa. Vaihtoehtoinen tulkinta siitä on, että taiteilija pelkäsi bolševikkien kansainvälistymistä ja uskoi sen johtavan perinteisen juutalaisen kulttuurin tuhoon. Visuaalinen kuvaus Jumalan kädestä toistui lukuisia kertoja hänen uransa aikana ja huipentui vuoden 1925 omakuvassa The Constructor (suom. Rakentaja).

Lisitski ajautui taiteessaan Malevitšin ohjaamana geometriseen ilmaisuun, jota he nimittivät suprematismiksi. Vuodesta 1919 se oli hänen taiteensa perustana. Lisitski pyrki maalauksissaan arkkitehtuurimaiseen selkeyteen. Hän katsoi, että suprematismi korvaa näkyvän pyramidihuipun äärettömiin jatkuvalla perspektiivillä. Hänen kuvissaan esineet ovat usein irronneet maan painovoiman vaikutuksesta. Hän pyrki toteuttamaan tätä periaatetta myös taidenäyttelyissään ja teatteriesityksissä siten, että katsojaa stimuloitiin värikkäiden maalausten, valon ja geometristen muotojen vaihtumisella.

Loppuvuosinaan hän pohti taideteorian kannalta typografiaa, taidenäyttelyiden suunnittelua, valokuvausta ja kirjojen suunnittelua. Hän tuotti arvostettuja teoksia ja kokosi kansainvälistä suosiota saavuttaneita taidenäyttelyitä. Toiminta jatkui hänen kuolinvuoteelleen asti, kun hän vuonna 1941 valmisti viimeisen työnsä – neuvostoliittolaisen propagandajulisteen, joka rohkaisi rakentamaan enemmän tankkeja Natsi-Saksan kukistamiseksi.

Aiheesta muualla

• El Lissitzky Artcyclopedia. John Malyon/Specifica, Inc.. Viitattu 21.7.2011. (englanniksi)