Evankeliumit

Evankeliumit (m.kreik. εὐαγγέλιον, euangelion, suomeksi ”ilosanoma” tai ”hyvä sanoma”) ovat Jeesuksen opetuksista, teoista, kuolemasta ja tyhjän haudan löytymisestä kertovia kirjoja. Evankeliumikirjat koottiin jälkikäteen suullisen ja osittain kirjallisen perimätiedon pohjalta. Myös silminnäkijöiden todistuksilla oli merkityksensä prosessissa.

Papyrus P52, joka sisältää pienen katkelman Johanneksen evankeliumista.

Evankeliumeja kirjoitettiin alkukristillisinä aikoina useita. Osassa kerrottiin Jeesuksen elämäkerta ja opetukset, ja kuinka hän täytti Vanhassa testamentissa esitetyt profetiat. Osa oli lähinnä vain kokoelma Jeesuksen opetuksia ja hänen esittämiään vertauksia.

Uuteen testamenttiin on otettu vanhimmat ja historiallisina dokumentteina merkittävimmät evankeliumit. Yleisesti ne arvioidaan kirjoitetun 60-luvun ja toisen vuosisadan alun välisenä aikana. Varhaisimmat Uuden testamentin ulkopuoliset evankeliumit arvioidaan yleisesti kirjoitetun toisen vuosisadan puolivälissä. Vanhimpien evankeliumeista löydettyjen katkelmien, kuten Johanneksen evankeliumin katkelman Papyrus 52:n arvioidaan olevan peräisin toiselta vuosisadalta.

Etymologia

Markus aloittaa kirjansa sanalla evankeliumi, ilosanoma, tarkoittaen sillä Jeesuksesta julistamista, ei Jeesuksesta kertovia kirjoja. Myös Paavali kirjoitti tehtäväkseen julistaa evankeliumia, ilosanomaa, Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Vasta toisella ja kolmannella vuosisadalla Jeesuksesta kertovat kirjat vakiintuivat evankeliumeiksi.

Varmuudella sana evankeliumi on esiintynyt Justinus Marttyyrillä noin vuonna 155, ja mahdollisesti jo niin aikaisin kuin Antiokian piispa Ignatioksella noin vuonna 117.

Evankeliumien synty

Evankeliumit eivät itse nimeä kirjoittajiaan. Evankeliumeissa ei mainita myöskään kirjoittamisajankohtaa, eikä siitä ole olemassa mitään muutakaan varmaa tietoa. Tiedot kirjoittajista ovat peräisin toiselta vuosisadalta..

Kristillisen perinteen näkemys

Varhaiskristillisen kirkon näkemys evankeliumien synnystä käy ilmi ensimmäisten vuosisatojen kirkkoisien kirjoituksista, kuten esimerkiksi Irenaeuksen Harhaoppeja vastaan -teoksesta noin vuodelta 180 jaa. Siinä Irenaeus kertoo Matteuksen kirjoittaneen evankeliuminsa samaan aikaan kun Pietari ja Paavali saarnasivat Roomassa. Markus, Pietarin oppilas ja tulkki, pian tämän jälkeen kirjoitti ylös Pietarin saarnoja. Luukas puolestaan oli Paavalin matkakumppani ja kirjoitti ylös Paavalin saarnoja. Johannes, Jeesuksen opetuslapsi, taas julkaisi myöhemmin oman evankeliuminsa ollessaan Efesoksessa. Tämän perinteisen kristillisen näkemyksen mukaan evankeliumit siis olisivat kirjoitetut alun perin jo ensimmäisellä vuosisadalla apostolien eläessä ja ne perustuisivat suoraan Jeesuksen ja apostoleiden saarnoihin. Evankeliumit ovat myös nimetty ja järjestetty Raamatussa tämän näkemyksen mukaisesti.

Vaikka historioitsijat ja eksegeetikot eivät yleisesti pidä tätä varhaiskirkon näkemystä historiallisesti oikeana, niin toisaalta sen puolesta puhuu se, että toisen vuosisadan kirkkoisillä on hyvinkin saattanut olla läheiset suhteet alkukirkkoon ja perimätietoa evankeliumien alkuperästä. Lisäksi selitys on yhtenevä Uuden testamentin tekstien kanssa, jossa mm. Johanneksen evankeliumissa mainitaan evankeliumin lähteen olevan opetuslapsi, jota Jeesus rakasti. Luukkaan evankeliumin kirjoittaja puolestaan mainitsee kirjoittavansa aikana, jolloin silminnäkijätarinoita on runsaasti saatavilla. Paavali myös mainitsee kirjeissään Luukkaan nimeltä ja myös Apostolien tekojen ajoittainen me-muotoinen teksti viittaa Luukkaan evankeliumin sekä Apostolien tekojen kirjoittajan olleen tapahtumissa Paavalin mukana.

Nykytutkijoiden näkemyksiä

Tutkijoiden mukaan evankeliumeja ei ole kirjoitettu historiankirjoitukseksi, vaan niiden nimenomainen tarkoitus on ollut synnyttää ja vahvistaa uskoa Jeesukseen Jumalan poikana ja ihmisten vapahtajana. Evankeliumikirjat on kirjoitettu jälkikäteen suullisen ja osittain kirjallisen perimätiedon pohjalta.

Esimerkiksi Kuulan mukaan varhaisen kirkon usko Jeesuksen ylösnousemukseen muokkasi merkittävästi suullista perimätietoa. Evankeliumien kirjoittajat, evankelistat, muokkasivat perimätietoa ja tulkitsivat niitä edelleen, mikä oli yleinen käytäntö antiikin maailmassa. Kirjoittajat eivät mekaanisesti kopioineet lähdettä vaan kirjoittivat niihin teologisia tulkintoja. Yksittäisten tiedonmurujen jättämät aukot saatettiin sepittää kiinni toisiinsa kirjoittajien omilla kerronnallisilla tarinoilla. Kirjoittajien tarkoituksena ei ollut laatia aukotonta historiallista raporttia vaan kertoa ja julistaa sanomaa.

Evankeliumien lähteet

Pääartikkeli: Synoptinen ongelma

Evankeliumien alkuperäisistä lähteistä ja niiden keskinäisistä suhteista on olemassa useita teorioita. Monet eksegeetikot ovat arvioineet vanhimman, Markuksen evankeliumin, kirjoitetun juutalaissodan loppupuolella vuoden 70 jaa. paikkeilla. . Tämän jälkeen Luukas ja Matteus perustivat evankeliuminsa muihin lähteisiin, esimerkiksi kahden lähteen hypoteesin mukaan Q-lähteeseen ja Markuksen evankeliumiin. Johanneksen evankeliumia pidetään itsenäisenä teoksena, eikä se kuulu synoptisiin evankeliumeihin.

Kanoniset evankeliumit ja niiden symbolit

Kanonisoitujen evankeliumien perusrakenne on sama. Alussa kerrotaan Jeesuksen toiminnan aloittamisesta ja opetuslapsien kutsumisesta. Tämän jälkeen käydään läpi Jeesuksen teot ja opetukset. Tätä seuraa kertomus Jeesuksen viimeisistä päivistä. Lopuksi kerrotaan tyhjästä haudasta. Evankeliumien erot johtuvat eri lähteistä, kirjoittajan tyylistä sekä teologisista painotuksista.

Monista antiikin aikana kirjoitetuista evankeliumeista neljä hyväksyttiin osaksi Raamatun Uutta testamenttia, ehkä jo Ireneuksen aikana noin vuonna 185. Lopullisesti Uuden testamentin kirjojen kaanon hyväksyttiin Karthagon kirkolliskokouksessa vuonna 397.

Kanoniset evankeliumit ovat:

• Evankeliumi Matteuksen mukaan
• Evankeliumi Markuksen mukaan
• Evankeliumi Luukkaan mukaan
• Evankeliumi Johanneksen mukaan

Kanonisten evankeliumien symbolit

• Matteus: siivekäs ihminen
• Markus: siivekäs leijona
• Luukas: siivekäs härkä
• Johannes: kotka

Muita evankeliumeja

Kanonisten evankeliumien lisäksi kirjoitettiin useita muita evankeliumeja, joita ei kaanonia muodostettaessa hyväksytty osaksi sitä. Ne kuuluvat Uuden testamentin apokryfisiin kirjoihin. Apokryfiset kirjat ovat myöhemmin kirjoitettuja eikä niillä ole nykyisen eksegeettisen tutkimuksen mukaan juurikaan historiallista arvoa Jeesuksen elämän kuvaajana.

Jotkut näistä evankeliumeista ovat hyvin samantyylisiä kuin kanoniset evankeliumit, ja niistä tunnetuin, Tuomaan evankeliumi, sisältää lähinnä kokoelman Jeesuksen opetuksia, joista osa tunnetaan muutenkin. Osa puolestaan on sävyltään gnostilaisia, ja sisältävät hyvin erilaisen, myöhemmin harhaopiksi tuomitun kuvan Jeesuksesta ja hänen opetuksistaan. Osa apokryfisistä evankeliumeista on puolestaan kirjoitettu niin kauan Jeesuksen ja hänet tunteneiden ihmisten elämän jälkeen, että ne sisältävät liian ilmiselviä legendoja ja liioitteluja, ja siksi jätettiin pois kirkolliskokouksissa.

Apokryfisiä evankeliumeja ovat muun muassa:

• Juudaksen evankeliumi
• Egyptiläisten evankeliumi
• Filippuksen evankeliumi
• Marian evankeliumi
• Nikodemuksen evankeliumi
• Pietarin evankeliumi
• Tuomaan evankeliumi

Lapsuusevankeliumit

Pääartikkeli: Lapsuusevankeliumi

Kanonisten evankeliumien antamat vähäiset tiedot Jeesuksen lapsuudesta johtivat varhaiskristittyjen keskuudessa uteliaisuuteen koskien Jeesuksen varhaisia vuosia. Tämä synnytti laajan ns. lapsuusevankeliumien tyylilajin, joita kirjoitettiin toiselta vuosisadalta alkaen. Niitä ei ole koskaan hyväksytty Raamatun kirjojen kaanoniin, mutta niiden lukumäärä kertoo niiden suosiosta:

• Arabialainen lapsuusevankeliumi
• Jaakobin protoevankeliumi (Protevangelium Iakobi)
• Kertomus rakentaja Joosefista
• Pseudo-Matteuksen evankeliumi (Pseudo-Matthaei Evangelium)
• Tuomaan lapsuusevankeliumi (Evangelium Thomae)

Kilpailevat versiot kanonisista evankeliumeista

Varhaiskristillisnä aikoina oli liikkeellä useita vaihtoehtoisia versioita muista evankeliumeista. Ne esittivät usein olevansa alkuperäinen versio tai oikeellisempi versio, jossa muiden lisäykset ja poisjätöt on korjattu. Evankeliumien yksityiskohdista on säilynyt tietoja ainoastaan harhaoppien vastustajien kirjoituksissa, jotka tuomitsivat kaikki nämä versiot. Näin ei voida olla varmoja, kuinka erilaisia evankeliumit olivat. Näihin kirjoituksiin kuuluvat:

• Apelleen evankeliumi (Apelles)
• Bardesaneen evankeliumi (Bardesanes)
• Basileideen evankeliumi (Basileides)
• Kerinthoksen evankeliumi (Kerinthos)
• Manin evankeliumi (Mani)
• Markionin evankeliumi (Markion, versio Luukkaan evankeliumista, jota Markion väitti alkuperäisemmäksi)

Katso myös

• Apokryfiset kirjat
• Evankeliointi
• Keerygma
• Uusi testamentti

Lähteet

• Aejmelaeus, Lars: Kristinuskon synty. Helsinki: Kirjapaja, 2000. ISBN 951-625-677-5
• Kuula, Kari, Nissinen, Martti & Riekkinen, Wille: Johdatus Raamattuun. Helsinki: Kirjapaja, 2003, tarkistettu ja korjattu versio 2008. ISBN 978-951-607-648-8

Aiheesta muualla

• Laki ja evankeliumi (Arkistoitu – Internet Archive). Luterilaiset tunnustuskirjat, Yksimielisyyden ohje. Opetusta evankeliumikirjojen sisältämän evankeliumin eli ilosanoman oikeasta käsittämisestä ja käytöstä. Suomen evankelisluterilainen kirkko.
• Finbible Suomalaiset Raamatunkäännökset 1933/38, 1776 1642 apokryfikirjoineen ja Se Wsi Testamentti 1548 ja Vanha Testamentti 1552 (niiltä osin kuin käännös on tehty).
• Theologica collectanea Kokoelma antiikin kristittyjen mainintoja evankeliumien synnystä (suomennokset ja alkutekstit).
• Saarela, Janne. 2021. ”Juuri oikea pyhien kirjojen kokoelma.” Teoksessa Raamattu: Jumalan pyhä Sana. Toim. Heikki Salmela. Keuruu: Aikamedia. (Sivut 99-128.)