Glenda Jackson

Glenda May Jackson (9. toukokuuta 1936 Birkenhead, Cheshire – 15. kesäkuuta 2023 Lontoo) oli englantilainen näyttelijä ja poliitikko. Hän teki noin 50 vuotta kestäneen uran teatterissa, televisiossa ja elokuvissa ja voitti kaksi Oscaria, kaksi Primetime Emmyä, kaksi Baftan palkintoa ja Tonyn. Jackson edusti 1992–2015 Työväenpuoluetta Britannian parlamentin alahuoneessa ja toimi kahden vuoden ajan apulaisliikenneministerinä.

Glenda Jackson
Henkilötiedot
Syntynyt	9. toukokuuta 1936 Birkenhead, Cheshire, Englanti
Kuollut	15. kesäkuuta 2023 (87 vuotta) Blackheath, Lontoo, Englanti
Näyttelijä
Aktiivisena	1956–1992 2016–2023
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Nuoruus ja opiskelu

Glenda Jakcson syntyi Birkenheadissä 1936. Hänen vanhempansa olivat muurarina työskennellyt Micky Jackson ja siivooja Joan Pearce. Perhe muutti Birkenheadista Hoylaken rannikkokylään, missä Glenda kävi myös peruskoulunsa. Hän lopetti paikallisen oppikoulun 16-vuotiaana ja pääsi töihin brittiläisen apteekkiketjuun Bootsiin.

Jackson liittyi NMKY:n näytelmäryhmään. Hän muisteli myöhemmin, ettei hänellä ollut tuolloin vielä todellista kiinnostusta näyttelijänuraan, mutta halusi jotain muuta tekemistä Bootsin sijaan.

Jackson haki 1954 Royal Academy of Dramatic Art -kouluun, ja hän aloitti opintonsa tammikuussa 1955. Hän pystyi opiskelemaan Cheshiren koulutuskomitean stipendin turvin. Jackson sai huomiota jo opintojensa aikana Terence Rattiganin näytelmässä Separate Tables.

Ura

Alku ja läpimurto

Jackson valmistui RADAsta 1956 ja näytteli seuraavat vuodet monien muiden vastavalmistuneiden näyttelijöiden tavoin repertuaariteattereissa. Teatteriohjaaja Peter Brook löysi Jacksonin, joka palkattiin 1964 Royal Shakespeare Companyyn (RSC). Seurue kävi tuolloin julmuuden teatteri -kokeiluja, jotka perustuivat Antonin Artaud’n teorioihin.

Jacksonin läpimurto tuli 1965, kun hän esitti näytelmässä Marat/Sade mielisairaalan potilasta, joka näytteli Jean-Paul Marat’n murhaajaa Charlotte Cordaytä. Jackson toisti roolinsa myös Broadwayllä 1966 ja vuoden 1967 elokuvaversiossa Jean-Paul Marat’n vaino ja murha.

1970-luvun alun kulta-aika

Jackson voitti parhaan naispääosan Oscarin elokuvasta Women in love – rakastavaisia (1969). D. H. Lawrencen romaaniin perustuvassa teoksessa Jackson näytteli taiteilija Gudrun Brangwenia. 1970-luvun alku oli Jacksonin uran kulta-aikaa. Hän näytteli 1971 BBC:n minisarjassa Elizabeth R kuningatar Elisabet I:stä ja sai roolityöstään kaksi Emmy-palkintoa. Hän näytteli vuonna 1971 myös elokuvassa Saakelin sunnuntai, joka oli yksi varhaisia biseksuaalisuutta vakavasti käsitteleitä elokuvia. Siitä Jackson voitti Baftan.

Jackson alkoi arvostaa elokuvaohjaaja Ken Russellia heidän ensimmäisen yhteisen tuotantonsa eli Women in Love aikana. Russell halusi hänet mukaan myös Pjotr Tšaikovski -elämäkertaansa Musiikin rakastajia (1971). Jackson palasi Elisabetiksi elokuvassa Maria, skottien kuningatar (1971). Hänen seuraavia elokuviansa olivat sotadraama The Triple Echo (1972) ja Lordi Nelson ja Emma Hamilton (1973), jossa hän oli toinen päähahmoista Lady Hamilton. Romanttisesta elokuvasta Samppanjaa ja syrjähyppyjä (1973) Jackson voitti toisen Oscarinsa.

Jackson jatkoi uraansa myös teatterissa, ja esimerkiksi hänen näytelmistään The Maids (1974) ja Hedda Gabler (1975) tehtiin myös elokuvaversiot. Henrik Ibsenin Hebba Gablerin näyttämölle toteutti Jacksonin vanha seurue Royal Shakespeare Company. Elokuvasta Hedda Jackson sai Oscar-ehdokkuuden.

Teatteria ja elokuvauran hiipuminen

West Endillä Jackson esiintyi kahdessa hieman hillitymmässä roolissa. Hän näytteli runoilija Stevie Smithiä näytelmässä Stevie (1977) ja tylsässä avioliitossa jumissa ollutta opettajaa näytelmässä Rose (1980). Siinä välissä Jackson oli Kleopatra Peter Brookin epäonnistuneessa näytelmässä. Marcus Antoniuksen roolissa piti alkujaan olla Stacy Keach, mutta tämä jouduttiin viime hetkellä vaihtamaan Alan Howardiin, eikä Jacksonin ja Howardin kemia toiminut.

Jackson näytteli 1982 Hitlerin rakastajatarta Eva Braunia Robert David MacDonaldin näytelmässä Summit Conference. Jackson oli 1980-luvulla myös monessa kunnianhimoisessa tuotannossa, kuten Botho Straussin näytelmässä Great and Small (1983), Eugene O’Neillin viisituntisessa Strange Interludessa (1984) ja Old Vic -teatterissa Philip Prowsen ohjaamana Faidrana. Phedra oli myrskyisä suoritus Jacksonilta. Federico García Lorcan Bernarda Alban talossa (1986) hän puolestaan esitti autoritaarista andalusialaista leskeä.

Jacksonin elokuvaura hiipui 1980-luvulla, mutta hän teki kuitenkin joitakin elokuvia. Robert Altmanin ohjaama Terapian tarpeessa ilmestyi 1986 ja Ken Russellin The Rainbow 1989.

Poliitikkona

Jackson jätti 1992 uransa näyttelijänä keskittyäkseen polittiikkaan, ja hänet valittiin heti samana vuonna Työväenpuolueen listoilta Britannian parlamentin alahuoneeseen. Vaikka vuoden 1992 vaalit olivat Työväenpuolueelle pettymys, Jackson pystyi saamaan paikan vaalipiiristä, joka oli ollut Konservatiivipuolueen hallussa kaksi vuosikymmentä.

Työväenpuolue otti voiton vuoden 1997 vaaleissa, ja Jackson sai paikan apulaisliikenneministerinä vastuunaan Lontoon liikenne. Jackson oli paikoin myös hyvin kriittinen omiaan kohtaan, ja erityisesti hän kritisoi Irakin sotaa. Hän jätti 1999 paikkansa apulaisministerinä hakeakseen Lontoon pormestariksi. Työväenpuolue valitsi kuitenkin pormestariehdokkaakseen Frank Dobsonin.

Jackson uusi paikkansa vuosien 2001, 2005 ja 2010 vaaleissa, mutta hän ei enää ollut ehdolla vuoden 2015 vaaleissa. Vuoden 2010 vaaleissa hänen 42 äänen voittomarginaalinsa oli eräs vaalien tiukimmista. Jackson sai viimeisenä kautenansa aikaan kohun muutama päivä Margaret Thatcherin kuoleman jälkeen, kun parlamentti oli kutsuttu koolle kunnioittamaan Thatcherin muistoa. Jackson sanoi puheessa uskovansa, että Thatcher ”aiheutti hirvittäviä sosiaalisia, taloudellisia ja hengellisiä tuhoja” Britannialle. Konservatiiviedustajat olivat raivoissaan, kun parlamentin puhemies ei suostunut estämään Jacksonin puhetta, ja syyttivät Työväenpuolueen edustajia muun muassa ”pikkumaisiksi” ja ”lapsellisiksi”.

Paluu näyttelijäksi

Glenda Jackson vuonna 2022

Jacksonin palasi yllättäen näyttelijäksi ja esiintyi BBC Radio 4:n radiotuotannossa, joka perustui Émile Zolan romaaneihin. Hän näytteli 2016 Old Vicissä pääroolin Kuningas Learina. Jackson pelkäsi itse, ettei hänen fyysinen tai äänellinen voimansa riittäisi Shakespearen voimakkaisimpiin kohtaukseiin, mutta esimerkiksi The Daily Telegraphin arvostelija kutsui Jacksonin suoritusta sellaiseksi, josta tullaan puhumaan vielä vuosien päästä.

Jackson esiintyi 2018 jälleen myös Broadwayllä, kun hän oli mukana Edward Albeen näytelmässä Three Tall Women. Siitä hänet palkittiin Tony-palkinnolla. Seuraavana vuonna hän toisti New Yorkissa roolinsa kuningas Learina.

Jackson näytteli viimeisinä vuosinaan myös elokuvissa. Televisioelokuvasta Elizabeth Is Missing (2019) hänet palkittiin Baftan televisiopalkinnolla. Sitten hän teki romanttisen draaman Mothering Sunday (2021), ja juuri ennen kuolemaansa hän sai valmiiksi elokuvan The Great Escaper.

Yksityiselämä

Glenda Jackson oli 1958–1976 naimisissa Roy Hodgesin kanssa, mutta avioliitto päättyi eroon. Liitosta syntyi yksi lapsi Dan, joka tunnetaan poliittisena kommentaattorina. Jacksonin ja Hodgesin liitto päättyi, kun Hodges oli vaatinut eroa uskottomuuden perusteella.

Jackson ajautui 1975 kuusi ja puoli vuotta kestäneeseen myrskyisään suhteeseen Andy Phillipsin kanssa, joka oli ollut Hedda Gabler -näytelmän valaistussuunnittelija. Jacksonin ja Phillipsin suhde oli ollut myös Jacksonin ja Hodgesin avioeron taustalla.

Jackson kuoli kesäkuussa 2023 lyhyen sairauden jälkeen kotonaan Lontoon Blackheathissä.

Valikoitu filmografia

• Jean-Paul Marat’n vaino ja murha Charentonin sairaalan näyttelijäryhmän esittämänä ja herra de Saden ohjaamana (Marat/Sade, 1967)
• Women in love – rakastavaisia (Women in Love, 1969)
• Musiikin rakastajia (The Music Lovers, 1970)
• Saakelin sunnuntai (Sunday Bloody Sunday, 1971)
• Maria, skottien kuningatar (Mary, Queen of Scots, 1971)
• Lordi Nelson ja Emma Hamilton (Bequest to the Nation, 1973)
• Samppanjaa ja syrjähyppyjä (A Touch of Class, 1973)
• Kotikäynti (House Calls, 1978)
• Syysmuistoja (Stevie, 1978)
• Mieletön luokka (The Class of Miss MacMichael, 1978)
• Terveydeksi (HealtH, 1980)
• Ruutuhypyt (Hopscotch, 1980)
• Riemun ja murheen tulkki (The Patricia Neal Story, 1981)
• Sotilaan kotiinpaluu (The Return of the Soldier, 1982)
• Paluu vapauteen (Turtle Diary, 1985)
• Hoidon tarpeessa (Beyond Therapy, 1987)
• Kiistetty oikeus (Business as Usual, 1988)
• Paholaisen siivet (A Murder of Quality, 1991)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Glenda Jackson Wikimedia Commonsissa

• Glenda Jackson Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
• Glenda Jackson NNDB:ssä
• Guardian Unlimited Politics — Ask Aristotle: Glenda Jackson
• TheyWorkForYou.com — Glenda Jackson