Location via proxy:   [ UP ]  
[Report a bug]   [Manage cookies]                

Jan Baptist van Helmont

flaamilainen kemisti ja lääkäri

Jan Baptist van Helmont (12. tammikuuta 1579 Bryssel30. joulukuuta 1644 Vilvorde) [1] oli uuden ajan alussa vaikuttanut flaamilainen kemisti, fysiologi ja lääkäri. Van Helmont tunnetaan myös nimillä Jean-Baptiste van Helmont, Johannes Baptista van Helmont, Johann Baptista von Helmont ja Joan Baptista van Helmont. Van Helmontia pidetään kaasujen kemian tutkimuksen pioneerina, ja hän myös toi kaasua tarkoittavan sanan gas tieteen käyttöön.[2] Hän edisti myös alkemian kehittymistä nykyaikaisemman kemian suuntaan.[3]

Jan Baptist van Helmont.
Jan Baptist Helmont, muistomerkki, Bryssel.

Elämä

muokkaa

Jan Baptist van Helmont syntyi 12. tammikuuta 1579 Brysselissä. Hänen vanhempansa olivat Christiaen van Helmont ja Maria Stassaert. Perheeseen kuului Jan Baptist van Helmontin lisäksi kolme vanhempaa siskoa ja kaksi vanhempaa veljeä.[4] Hänen isänsä oli virkamies ja äitinsä kuului maineikkaaseen belgialaiseen sukuun.[1]

Van Helmontin opiskelu Leuvenin yliopistossa oli sekavaa. Hän opiskeli aluksi filosofiaa ja myöhemmin muun muassa maantietoa ja oikeustiedettä pääopintojensa algebran, logiikan ja geometrian ohella. Van Helmont ei valmistunut niistä, koska katsoi, ettei ollut oppinut mitään. Hän opiskeli sitten jesuiittojen johdolla, mutta ei tuntenut oppineensa mitään heidänkään ohjauksessaan.[1] Sen jälkeen hän matkusteli Euroopassa ja kävi muun muassa Italiassa, Espanjassa ja Sveitsissä. Vuonna 1599 Van Helmont palasi Leuveniin ja suoritti vuonna 1609 tutkinnon lääketieteessä. [4][1]

Vuonna 1609 van Helmont meni naimisiin Marguerite Van Ranstin kanssa, joskaan avioliitosta ei ole löytynyt virallisia todistuksia. Eräiden elämäkertojen mukaan aviopari sai seitsemän lasta, joista kahden mainitaan kuolleen ruttoon, mutta täyttä varmuutta asiasta ei ole. Vaimonsa perimien rahojen avulla Van Helmont pystyi omistautumaan tutkimuksilleen. Van Helmont kuoli 30. joulukuuta 1644, mutta tästäkään ei ole löytynyt virallisia asiakirjoja.[4]

Van Helmont oli tietyllä tapaa edeltäjänsä Paracelsuksen kaltainen, alkemisti ja mystikko. Hänen työnsä auttoi alkemiaa kehittymään modernimman kemian suuntaan. Vaikka hän uskoi magiaan ja alkemiaan ja väitti onnistuneensa transmutaatiossa, hänen ideansa olivat huomattavasti kehittyneempiä ja selkeämpiä kuin Paracelsuksen. Van Helmontin näkemyksen mukaan maailma koostuu kahdesta elementistä, vedestä ja ilmasta.[5] Näistä kahdesta peruselementistä neste muodosti aineen ja antoi sille massan, kun taas ilmalla ei ollut ominaisuutta muuntua aineeksi.[6] Tähän hän päätyi kokeellaan pajun kasvamisesta. Hän punnitsi maata, laittoi sen suureen savesta tehtyyn astiaan ja kasteli sen. Sen jälkeen hän istutti punnitsemansa pajuntaimen astiaan. Viiden vuoden ajan Van Helmont kasteli pensasta ainoastaan tislatulla vedellä. Kun viisi vuotta oli kulunut, Van Helmont kaivoi pajun irti ja punnitsi sen uudelleen. Hän punnitsi myös maan, jossa paju oli kasvanut. Pajun massa oli lisääntynyt enemmän kuin maan massa oli vähentynyt, ja tästä Van Helmont päätteli pajun koostuvan vedestä.[7] Todellisuudessa massan lisäys kuitenkin johtui suurelta osin hiilestä, jota kasvi sai ilman hiilidioksidista, mutta sitä Helmont ei tiennyt, vaikka hän itse ensimmäisenä tutkikin myös tämän kaasun ominaisuuksia.[8]

Van Helmont tutki puun polttoa suljetuissa astioissa ja huomasi, että astiaan oli kerääntynyt kaasua, joka oli erilaista kuin ympäröivä ilma. Hän antoi ”villeiksi hengiksi” (”spiritus sylvestris”) kutsumalleen aineelle nimen gas, josta on peräisin myös suomen sana kaasu. Tämän aineen massa oli yhtä suuri kuin puun massan häviö polttamisen aikana.[4] Van Helmont huomasi myös, että viinien valmistuksessa viinirypäleiden käyttämisestä syntyi samaa kaasua kuin poltettaessa puuta ja kivihiiltä.[5] Tälle kaasulle hän antoi nimen gas sylvestre ("metsä­kaasu"), mutta nykyään se tunnetaan nimellä hiilidioksidi.[8]

Muita Helmontin tutkimia kaasuja olivat punainen kaasu (typpioksidi, jota syntyi aqua fortiksen (typpi­hapon reagoidessa hopean kanssa, sekä palava kaasu gas pinque, jota syntyi kuivaa orgaanista ainetta tislattaessa ja joka ilmeisesti oli vedyn, metaanin ja hiilimonoksidin seos.[8]

Van Helmont oli ensimmäisiä, jotka käyttivät kemiallisissa tutkimuksissa kvantitatiivisia menetelmiä. Hän käytti tutkimuksissaan apuna heiluria ajan mittaamiseen, vaakaa punnitsemiseen ja lämpömittaria. Van Helmont kirjasi tutkimustuloksensa järjestelmällisesti muistiin ja oli erityisen tarkka kokeiden toistettavuuden suhteen. Tutkimuksillaan hän muun muassa osoitti aineen häviämättömyyden kemiallisissa reaktioissa. Kaasujen lisäksi van Helmont tutki happojen ja metallien reaktioita ja huomasi, että happoon liuenneen metallin voi myös palauttaa.[6][4]

Vaikka Van Helmont oli valmistunut lääkäriksi, hän toimi siinä työssä vain lyhyen aikaa.[3] Hän ei halunnut omien sanojensa mukaan hyötyä muiden kärsimyksestä. Myöhemminkin hän kuitenkin hoiti ihmisiä, mutta ilmaiseksi.[1] Hän suositteli myös monien kivennäisaineiden käyttöä tautien parantamiseen.[8]

Van Helmont tutki myös ihmisen biologiaa ja erityisesti ruuansulatusta. Hän arveli, että hapoilla on siinä osuus. Hän arveli, että ruuansulatus on samantainen tapahtuma kuin käyminen. Hän yritti myös selvittää virtsakivien koostumuksen ja miten ne muodostuvat elimistöön.[9]. Hän ei saanut suoritettua ruuansulatusta koskevia tutkimuksiaan loppuun, vaan niitä jatkoi hänen oppilaansa Franciscus Sylvius.[7]

Suhde katoliseen kirkkoon

muokkaa

Van Helmont oli harras katolilainen, mutta ei välttynyt hankaluuksilta kirkon kanssa. Vuonna 1625 Espanjan inkvisitio tuomitsi hänet vääräoppisuudesta, röyhkeydestä ja yhteyksistä luterilaisiin ja kalvinisteihin. Seuraavana vuonna hänen teoksensa De magnetica vulnerum curatione takavarikoitiin. Hänet tuomittiin Paracelsuksen opeissa pitäytymisestä. Niiden vuoksi hänet määrättiin vuonna 1634 kotiarestiin. Aresti päättyi vuonna 1636. Kirkon vastatoimet van Helmontia vastaan päättyivät vuonna 1642.[1]

Julkaisut

muokkaa

Van Helmontin ensimmäinen julkaisu vuodelta 1621, De magnetica vulnerum curatione, käsitteli haavojen magneettista parantamista. Kirja herätti laajaa vastustusta Euroopassa niin kirkon kuin tutkijoidenkin parissa. Jesuiitat pitivät teoksen sisältöä uhkana itselleen.[10] Muita Van Helmontin julkaisuja olivat Supplementum de spadanis fontibus (1624) ja Opuscula medica inaudita (1644). Hänen kirjoittamansa kirja Ortus medicinae julkaistiin vuonna 1648 postuumisti.[3] Sen toimitti Jan Baptist van Helmontin poika Franciscus Mercurius van Helmont, ja se kertoi isän tutkimuksista.[4]

Muotokuva

muokkaa
 
Muotokuva, jota on pidetty Robert Hookena mutta joka todellisuudessa esittää Van Helmontia.

Historioitsija Lisa Jardine väitti 2003 löytäneensä kadonneen Robert Hookea esittävän muotokuvan Lontoon Natural History Museumista. Cincinnatin yliopistossa työskentelevä kemian professori William Jensen osoitti yhdessä John Tebon kanssa arvelun vääräksi ja todisti, että muotokuvan henkilö oli Jan Baptist van Helmont.[2]

Lähteet

muokkaa
  • Hudson, John: Suurin tiede – kemian historia. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Art House, 2002. ISBN 951-884-346-5
  • Henry M. Leicester, Herbert S. Klickstein: A Source Book in Chemistry, 1400–1900. Harvard University Press, 1968. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 11.7.2009). (englanniksi)
  • Paul Strathern: Mendelejevin uni – Puuttuvien alkuaineiden etsintä. Suomentanut Juha Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita, 2004. ISBN 952-5202-62-3

Viitteet

muokkaa
  1. a b c d e f Helmont, Johannes Baptista Van The Galileo Project. Viitattu 11.7.2009. (englanniksi)
  2. a b Oesper Chemistry Collection Helps Professor Clear Up Portrait Mystery University of Cincinnati. Viitattu 11.7.2009. (englanniksi)
  3. a b c Hudson 2002, s. 70
  4. a b c d e f Johannes Baptista van Helmont Katholieke Universitet Leuven. Viitattu 11.7.2009. (englanniksi)
  5. a b Leicester & Klickstein 1968, s. 23
  6. a b Jan Baptist van Helmont Helsingin yliopisto. Viitattu 11.7.2009.
  7. a b Strathern 2004, s. 201–206
  8. a b c d Hudson 2002, s. 71
  9. Hudson 2002, s. 72
  10. The perversion of nature: Johannes Baptista Van Helmont, the Society of Jesus, and the magnetic cure of wounds Canadian Journal of History. 1.3.2003. Goliath. Viitattu 11.7.2009. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa