Location via proxy:   [ UP ]  
[Report a bug]   [Manage cookies]                
Wikipedia

Kuuba

saarivaltio Karibianmerellä Väli-Amerikassa

Kuuban tasavalta (esp. República de Cuba) eli Kuuba on Karibialla sijaitseva saarivaltio, joka koostuu Kuuban pääsaaresta, pienemmästä Isla de la Juventudin saaresta sekä useista muista pienemmistä saarista. Kuuba sijaitsee Karibianmeren pohjoisreunalla Meksikonlahden ja Atlantin valtameren yhtymäkohdassa. Kuuban lähinaapurit ovat pohjoisessa Yhdysvallat ja Bahama, idässä Turks- ja Caicossaaret ja Haiti, lännessä Meksiko ja etelässä Caymansaaret ja Jamaika.

Kuuban tasavalta
República de Cuba
Kuuban lippu Kuuban vaakuna
lippu vaakuna

Kuuban sijainti
Kuuban sijainti

Valtiomuoto Marxislais-leniniläinen, yhden puolueen sosialistinen tasavalta
Presidentti Miguel Díaz-Canel
Pääministeri Manuel Marrero
Pääkaupunki Havanna
Muita kaupunkeja Santiago de Cuba
Camagüey
Holguín
Guantánamo
Santa Clara
Pinta-ala
– yhteensä 110 860 km² [1] (sijalla 105)
– josta sisävesiä 1 040 km²
Väkiluku (2020) 11 059 062 [1] (sijalla 73)
– väestötiheys 103,2 as./km² [1]
– väestönkasvu −0,25 % [1] (2020)
Viralliset kielet espanja
Lukutaito 99,8[1]
Valuutta Kuuban peso (CUP)
Kuuban vaihdettava peso (CUC)
BKT (2012)
– yhteensä 121 miljardia USD[1]
– per asukas 10 200 USD[1]
HDI (2019) 0,783 [2] (sijalla 70)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 4,4 % [1]
– teollisuus 22,8 % [1]
– palvelut 72,8 % [1]
Aikavyöhyke UTC−5
– kesäaika UTC−4
Itsenäisyys
– Julistettu
– Tunnustettu
10. lokakuuta 1868
20. toukokuuta 1902
Lyhenne CU
– ajoneuvot: CU
– lentokoneet: CU
Kansainvälinen
suuntanumero		 +53
Tunnuslause Patria o muerte (Isänmaa tai kuolema)
Kansallislaulu ”La Bayamesa”

Kuuban suurin kaupunki ja samalla pääkaupunki on maan luoteisosassa sijaitseva Havanna. Kuubassa on noin 11 450 000 asukasta.

Nimitys ’Cuba’ on peräisin tainointiaanien kielen sanasta ’cubao’, joka tarkoittaa ”hedelmällistä ja yltäkylläistä maata”.[3]

Lähes 400 vuoden espanjalais- ja yhdysvaltalaisvallan jälkeen maa itsenäistyi vuonna 1902. Vuonna 1933 vallan otti kersantti Fulgencio Batista. Vuonna 1959 Fidel Castron johtama vasemmistolainen sissiliike kaappasi vallan. Castro pysyi vallassa vuoteen 2008, jonka jälkeen valta siirtyi hänen veljelleen Raúlille. 2013 varapresidentiksi valittiin Miguel Díaz-Canel.[4] Hänestä tuli maan presidentti Raúl Castron siirryttyä syrjään huhtikuussa 2018.

Maantiede

muokkaa
Pääartikkeli: Kuuban maantiede
 
Kuuban kartta

Kuuban sosialistinen tasavalta sijaitsee samannimisellä saarella Karibialla. Se on Karibian suurin saari. Kuuban saari on 1 200 km pitkä ja 32–145 km leveä ja kuuluu Isojen Antillien saariryhmään. Sen pinta-ala on 104 945 km2. Maan toiseksi suurin saari Isla de la Juventud on pinta-alaltaan 2 200 km2, pikkusaaret 3 715 km2 ja koko valtio yhteensä 110 860 km2.[5] Kuuba rajoittuu lännessä Meksikonlahteen ja Jukataninsalmeen, pohjoisessa Floridansalmeen ja Bahamasaariin, idässä Windwardin väylään ja etelässä Karibianmereen. Lähimmät naapurit ovat lännessä Jukatanin niemimaa (Meksiko), pohjoisessa Florida (Yhdysvallat) ja Bahamasaaret, idässä Haiti sekä etelässä Jamaika ja Caymansaaret (Yhdistynyt kuningaskunta) sekä Yhdysvaltojen kiistanalainen laivastotukikohta Guantanamo Bay.

Pääosa eli noin kolme neljäsosaa Kuubasta on loivasti kumpuilevaa tasankomaata. Maassa on myös vuoristoja, joista suurin on saaren itäpuolella sijaitseva Sierra Maestra, jonka korkein huippu on Pico Real del Turquino (1 974 m). Saaren itäosissa myös sijaitsevat pienemmät Nipen ja Cristalin vuoristot.[6] Kuuban keskiosassa sijaitseva Escambrayn korkein vuori on Pico San Juan, 960 m korkea. Maan länsipäässä, Pinar del Ríon provinssissa sijaitsevat Sierra de los Órganosin ja Sierra del Rosarion kumpuilevat alueet.[7]

Maan suurin kaupunki on pääkaupunki Havanna. Vuonna 2010 muita yli 200 000 asukkaan kaupunkeja olivat Santiago de Cuba, Camagüey, Holguín, Guantánamo ja Santa Clara.[8]

Ilmasto on trooppinen, mutta sitä viilentävät pasaatituulet. Sadekausi kestää toukokuusta lokakuuhun. Itärannikolle iskee hurrikaaneja elokuun ja marraskuun välisenä aikana suunnilleen joka toinen vuosi.[1]

 
Kuubanamatsoni

Kuuban luonto on säilynyt paremmin kuin muualla Karibialla. Kestämättömät metsänhakkuut ja kosteikkojen raivaus sokeripelloiksi ovat tosin tehneet tuhojaan myös Kuubassa, mutta maassa on edelleen myös koskematonta sademetsää ja kosteikkoja sekä koralliriuttoja. Talouskasvun pelätään kuitenkin jatkossa lisäävän luonnon kulumista.[9]

Noin viidesosa saaresta, 200 metrin yläpuolella, on ollut alkujaan kosteiden metsätyyppien: sademetsän, vuoristometsän ja pilvimetsien peitossa. Niistä on löydetty noin 30 kotoperäistä lajia. Vuonna 1995 arvioitiin, että 75 % metsätyypistä on tuhottu kahvin ja kaakaon viljelyn takia, mutta jäljellä on edelleen yksi luonnontilainen yli 500 neliökilometrin laikku.[10] Yli puolet maan pinta-alasta on ollut kuivaa metsää, mutta 80 % siitä on raivattu viljelyksiksi, laitumeksi ja savanniksi.[11] Vuoristoissa on kasvanut havumetsää, josta on jäljellä kolme yli 250 neliökilometrin laikkua. Metsän päälajina on karibianmänty (Pinus caribaea), jonka suojissa elää monia kotoperäisiä lintu- ja kasvilajeja.[12]

Maailman pienin lintu kimalaiskolibri elää Kuubassa, samoin kuin kuubansmaragdikolibri, endeeminen kuubantodi ja kuubanamatsoni. Kansallislintu on kuubantrogoni. Capromys pilorides -hutialajia tavataan Kuuban lisäksi joillakin lähisaarilla. Kuubankrokotiili on kadonnut muualta kuin Kuubasta.[13]

Historia

muokkaa
Pääartikkeli: Kuuban historia
 
Havannan satama noin vuonna 1639.
 
Kuubalaisia sotilaita 1898.

Varhaiset vaiheet ja siirtomaakausi

muokkaa

Kuuba asutettiin arkeologisten löytöjen perusteella viimeistään 4000-luvulla eaa. Isojen Antillien varhaisimpia asukkaita on kutsuttu casimiroidisiksi Casimiran löytöpaikan mukaan ja he levisivät alueelle Jukatanin niemimaalta. Casimiroidista väestöä seurasivat niin sanotut saladoidiset ihmiset Venezuelata tai Pieniltä Antilleilta ensimmäisellä vuosituhannella eaa. He olivat vuorovaikutuksessa ja mahdollisesti myös sekoittuivat aikaisempaan väestöön. Ajan myötä heistä muodostui tainojen kulttuuri. Eurooppalaisten saapuessa Kuubaan tainot asuttivat saaresta noin kahta kolmasosaa ja läntisintä kolmasosaa asuttivat kulttuuriltaan alkukantaisempina pidetyt guanahatabeyt.[14]

Kristoffer Kolumbus saapui Kuuban saarelle ensimmäisenä eurooppalaisena 1492.[15] Espanjalaiset alkoivat kuitenkin asettua saarelle vasta 20 vuotta myöhemmin Diego Velázquezin johdolla. Espanjalaiset alistivat tainot encomienda-järjestelmään. Tainot nääntyivät pakkotyöhön viljelmillä ja kaivoksissa, ja eurooppalaisten tuomat taudit jylläsivät. Vuonna 1550 tainoja oli alle viisituhatta. Espanjalaiset toivat saarelle afrikkalaisia orjia vuodesta 1526 alkaen.[16]

1500-luvun puolivälistä 1700-luvun puoliväliin Kuubassa oli jatkuvia yhteenottoja varakkaiden espanjalaisten kauppiaiden ja merirosvojen välillä. Espanjalaiset yrittivät turhaan suojata omaisuuttaan rakentamalla linnoituksia saaren satamien ympäristöön. Vuonna 1762 Espanja liittyi seitsenvuotiseen sotaan Ranskan puolelle Britanniaa vastaan. Britit näkivät mahdollisuuden vallata Espanjan tuottoisat omistukset Karibialla ja valtasivat Havannan. Brittien valtakaudella sokeriruo'on viljely kukoisti, varsinkin kun vuonna 1790 saarelle pakeni ranskalaisia plantaasinomistajia Haitin orjakapinan tieltä. Vuoteen 1820 mennessä Kuubasta kehittyi maailman johtava sokerintuottaja, ja vastamuodostunut Yhdysvallat oli sen suurin asiakas.[17]

Kuuba pysyi pitkään Espanjalle uskollisena, ja siirtokunnassa ei syntynytkään itsenäisyysaatetta 1800-luvun alussa, kun muut Espanjan siirtomaat pyrkivät itsenäisyyteen.[17] Orjuutta kannattanut kreolieliitti alkoi kuitenkin pitää itseään syrjittynä, ja vuosisadan puoliväliin mennessä Kuubassakin alkoi viritä toiveet itsenäisyydestä. Rinnalla heräsi myös ajatus liittymisestä Yhdysvaltoihin, jonka etelävaltioissa orjuus oli sallittua. Ensimmäinen laajamittainen yritys itsenäistymiseen alkoi lokakuussa 1868, kun Carlos Manuel de Céspedesin plantaasilla käynnistyi kymmenvuotinen sota.[18] Espanjalaiset solmivat rauhan keskenään riitautuneiden kapinallisten kanssa 1878.[19]

Itsenäisyystaistelun marttyyriksi nousi José Martí, joka perusti 1892 New Yorkissa itsenäisyysjuntan. Kuuban itsenäisyyssota käynnistyi helmikuussa 1895, ja Martí kuoli jo sen ensimmäisissä taisteluissa. Sota levisi pian maan itäosista muualle maahan. Yhdysvallat ei halunnut puuttua maan tilanteeseen, mutta se julisti sodan Espanjalle, kun Havannan satamassa vierailulla ollut USS Maine (ACR-1) räjähti helmikuussa 1898 ja vei mukanaan 266 yhdysvaltalaista. Molemmat maat syyttivät räjähdyksestä toisiaan.[20] Espanjan ja Yhdysvaltain sota kesti huhtikuusta elokuulle, ja sen seurauksena Espanja joutui vetäytymään Kuubasta sekä luovuttamaan Puerto Ricon ja Filippiinit Yhdysvalloille, joka ei kuitenkaan antanut itsenäisyyttä Kuuballe vaan asetti johtoon oman sotilashallintonsa.[21] Vaikka miehityshallinto onnistui kehittämään yhteiskuntaa, enemmistö kuubalaisista ei hyväksynyt maan siirtymistä uudelle isännälle.[22]

Itsenäisyys

muokkaa
 
Fulgencio Batista

Kuuba itsenäistyi vuonna 1898. Yleislakko vuonna 1933 syöksi presidentti Gerardo Machadon vallasta ja nosti armeijan kersantti Fulgencio Batistan maan johtoon. Maan presidenttinä oli Federico Laredo Brú, mutta todellinen johto oli Batistan käsissä. Vuonna 1940 Batista nimitettiin presidentiksi.[15] Batista joutui kuitenkin syrjään vuonna 1944, kun presidentiksi valittiin Ramon Graú. Vuonna 1948 presidentiksi tuli Carlos Prío Socarrás, jonka Batista syrjäytti vuonna 1952.[23] Niin sanottu Plattin lisälauseke rajoitti Kuuban itsenäisyyttä ja Yhdysvallat piti oikeutenaan puuttua halutessaan Kuuban asioihin [24].

Vuonna 1959 Fidel Castro syrjäytti Batistan epäsuositun ja korruptoituneen hallinnon vallankumouksessa. Batista pakeni Yhdysvaltoihin, jonne hän siirsi myös huomattavan määrän rahaa. Lisäksi Kuubasta lähti noin 700 000 Batistan kannattajaa. Yhdysvallat, Iso-Britannia, Ranska ja Neuvostoliitto sekä lähes kaikki Latinalaisen Amerikan maat tunnustivat Kuuban uuden hallituksen jo tammikuun 1959 ensimmäisellä viikolla. Castron johtama 26. heinäkuuta -sissiliike koostui liberaaleista ja maltillisista vasemmistolaisista, mutta myöhemmin Castro julisti vallankumouksen olleen luonteeltaan sosialistinen, keskitti vallan käsiinsä, perui vapaat vaalit ja unohti lupauksensa vanhan 1940 perustuslain kunnioittamisesta. Sissiliikkeen nimi juontui vallankumouksen lähtölaukauksena olleesta, Castron johtamasta hyökkäyksestä Moncadan varuskuntaan Santiagon kaupungin liepeillä 26. heinäkuuta 1953 ja sen esikuvana oli Ranskan toisen maailmansodan aikainen vastarintaliike.[25][26] [27] Castron kehittämää omalaatuista sosialismia on kutsuttu ”castrolaisuudeksi”, joskus myös ”fidelismiksi”.[28]

Heti Batistan paettua Kuubasta maan uusi hallitus aloitti rankaisutoimet niitä Batistan hallinnon jäseniä vastaan, joita syytettiin kansalaisten murhaamisesta ja kiduttamisesta, ja perusti tätä varten erityisiä sotaoikeuksia. Ulkomaisten näkemysten mukaan sotaoikeuksien toiminta sai näissä tapauksissa järjestelmällisen koston luonteen. Syytetyt tuomittiin pikaisissa, usein jopa hätäisissä oikeudenkäynneissä poikkeuksetta kuolemaan ja teloitettiin julkisesti, mutta ulkomaisten vastalauseiden vuoksi teloitukset muutettiin pian salaisiksi. Kesäkuun 1959 loppuun mennessä, jolloin sotaoikeudet lakkautettiin, oli teloitettu noin 500 henkilöä.[29]

Useimmat sanomalehdet lakkasivat tai otettiin haltuun vuoden 1960 loppuun mennessä.[30][31] Kaikki radio- ja televisioasemat otettiin valtion hallintaan.[30]

Vuosittain vangittiin noin 20 000 toisinajattelijaa.[30]selvennä Maltilliset opettajat ja professorit poistettiin tehtävistään.[30]selvennä Homoseksuaaleja, uskonnonharjoittajia ja muita vietiin työleireille poliittiseen ”aivopesuun”.[32]

Syyskuussa 1960 perustettiin ”vallankumouskomiteoita” (CDR), jotka vakoilivat naapurustoja.[30] Kuuba rakensi Latinalaisen Amerikan toiseksi suurimman armeijan.[33]

Vuosina 1959–1962 teloitettiin 3 200 ihmistä Yhdysvaltain ulkoministeriön arvion mukaan,[34] joidenkin arvioiden mukaan poliittisia teloituksia oli kaikkiaan 4 000–33 000.[35][36][37]

Kylmän sodan aika

muokkaa

Yhdysvallat suhtautui Kuuban uuteen hallintoon aluksi rauhallisesti, mutta varsin pian tilanne muuttui täysin. Batistan hallintoon kohdistuneet teloitukset horjuttivat jo vakavasti Yhdysvaltain luottamusta Castroon. Ulkomaisten teollisuusyritysten ja öljy-yhtiöiden kansallistaminen vuonna 1960 katkaisi välit Yhdysvaltoihin. Yhdysvallat lopetti sokerin ostot Kuubasta, jonka taloudelle puolestaan sokerin vienti oli elintärkeää ja Yhdysvallat ylivoimaisesti suurin kuubalaisen sokerin ostaja. Tässä tilanteessa Kuuba kääntyi sosialististen maiden puoleen ja näin alkoi Kuuban ja Neuvostoliiton yhteistyö, joka ei tosin aina sujunut hankauksitta.[38] Kylmän sodan kiristyessä Kuubasta tuli suurvaltojen välisten kiistojen välikappale. Yhdysvaltalaiset organisoivat kuubalaisten pakolaisten huhtikuussa 1961 tekemän epäonnistuneen Sikojenlahden maihinnousun tavoitteenaan syrjäyttää vallankumoushallinto. Operaation epäonnistuminen oli vakava arvovaltatappio Yhdysvaltain juuri virkaan astuneelle presidentille John Kennedylle. Vuonna 1962 Kuuba erotettiin Amerikan valtioiden järjestöstä (OAS), koska Yhdysvaltain ajaman päätöksen mukaan ”marxilais-leniniläinen linja oli ristiriidassa amerikkalaisen järjestelmän periaatteiden kanssa”.[39]1960-luvun alussa Kuuba oli maailmanpolitiikan näyttämönä Kuuban ohjuskriisissä (15.10.-20.11.1962).[15] Ohjuskriisin lauettua povattiin yleisesti Kuuban ja Neuvostoliiton suhteiden kylmenemistä, mutta jo keväällä 1963 Castro teki ensimmäisen vierailunsa Neuvostoliittoon ja tapasi puoluejohtaja Nikita Hruštšovin.[40]

1960-luvulla Castro ja hänen läheinen toverinsa, Kuuban valtionpankin johtaja, syntyperältään argentiinalainen Ernesto ”Che” Guevara yrittivät markkinoida ”castrolaista” sosialismia muihin Latinalaisen Amerikan maihin, joihin lähetettiin runsaasti rahaa, aseita ja sissisodan asiantuntijoita. Yrityksistä huolimatta ”castrolaisuus” ei juuri saavuttanut näissä maissa vastakaikua. Suurin osa maiden väestöstä oli kylläkin köyhiä talonpoikia, mutta nämä olivat kuitenkin pääosin saaneet lunastetuiksi pienet maatilkkunsa omikseen eivätkä innostuneet sosialismin mukaisesta tuotantovälineiden yhteisomistuksesta. Guevara joutui syrjään hänen ja Castron näkemyserojen vuoksi: Castro kannatti yhteistyön tiivistämistä Neuvostoliiton kanssa, Guevara suurempaa riippumattomuutta Moskovasta. Guevara lähti Kuubasta vuonna 1965 ja hän sai surmansa Boliviassa vuonna 1967 yritettyään turhaan nostattaa kapinaa presidentti Rene Barrientosia vastaan.[41]

Kuuban kommunistinen puolue perustettiin vuonna 1961, mutta ensimmäisen puoluekokouksensa se piti vasta vuonna 1975, jolloin Fidel Castro valittiin sen johtoon. Vuonna 1976 tehdyn perustuslain muutoksen nojalla määriteltiin kommunistisen puolueen johtoasema ja Castro nimitettiin Kuuban valtioneuvoston puheenjohtajaksi eli maan presidentiksi. Vuonna 1972 Kuuba liittyi sosialististen maiden talousyhteisön (SEV) jäseneksi.

1970- ja 1980-luvuilla kuubalaisia sotilaita oli tukemassa useita eri vasemmistohallituksia Afrikassa (muun muassa Angolassa) ja Etelä-Amerikassa. Angolassa Kuuba tuki merkittävästi Vapautuksen kansanrintamaa (MPLA), joka sai yliotteen maan sisällissodassa vuonna 1976, Frelimo-puoluetta Mosambikissa sekä PAIGC-puoluetta Guinea–Bissaussa ja Kap Verdessä. Jonkinasteista tukea saivat myös Päiväntasaajan Guinean ja Ugandan diktaattorit Francisco Macías Nguema ja Idi Amin sekä silloisen Zairen presidenttiä Mobutu Sese Sekoa vastustaneet kapinalliset. Toisaalta Castro esiintyi mielellään kehitysmaiden yhteisenä johtohahmona ja puolestapuhujana ja sanoi Kuuban pyrkivän vähentämään itsenäisyyden saavuttaneiden Afrikan maiden riippuvuutta entisistä siirtomaaisännistä ja ylipäätään länsimaista, etenkin Yhdysvalloista. Tällöin hän joutui kuitenkin varomaan ainakin kovin näkyvää tukea kumouksellisille liikkeille. Ongelmia Kuuballe tuottivat Afrikan valtioiden ja etnisten ryhmien keskinäiset erimielisyydet, joista yksi esimerkki oli sen tukemien Etiopian ja Somalian ajautuminen keskinäiseen Ogadenin sotaan vuonna 1977. Muualla maailmassa Kuubaa pidettiin lähinnä Neuvostoliiton käsikassarana Neuvostoliiton vaikutusvallan lisäämiseksi Afrikassa ja kuubalaisten läsnäoloa siellä Moskovan vaatimana hintana talousavusta Kuuballe.[42]

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen

muokkaa

1990-luvun alussa Neuvostoliiton taloudellisen tuen loputtua Kuubassa koettiin suuria taloudellisia ongelmia.[43] Vuonna 1991 pidetyssä Kuuban kommunistisen puolueen järjestyksessä neljännessä puoluekokouksessa Castro vakuutti maansa pysyvän sosialistisena; samaan aikaan Neuvostoliitto kävi kuolinkamppailuaan, ja valtio katosi vuoden lopussa maailmankartalta.[44] Viimeiset venäläiset sotilaat poistuivat Kuubasta heinäkuun alussa 1993.[45] Elokuussa 1994 Kuubassa alkoivat siihen saakka vakavimmat levottomuudet Castron valtakaudella, kun tuhannet kuubalaiset osoittivat mieltään ja huusivat Castron vastaisia iskulauseita maan pääkaupungissa Havannassa. Samalla käynnistyi uusi kuubalaisten joukkopako Yhdysvaltoihin. Castro syytti Yhdysvaltoja mielenosoitusten lietsomisesta. Yhdysvaltain alettua jarruttaa kuubalaisten maahanmuuttoa elokuun lopussa mm. Panama ja Honduras ilmoittivat olevansa valmiita ottamaan vastaan kuubalaisia pakolaisia. Levottomuuksien katsottiin jopa käynnistäneen Castron lähtölaskennan.[46]

Fidel Castro teki marraskuussa 1996 historiallisen vierailun Vatikaaniin, jossa hän keskusteli paavi Johannes Paavali II:n kanssa lähinnä katolisen kirkon asemasta Kuubassa.[47] Castro kutsui paavin Kuubaan vastavierailulle, joka toteutui tammikuussa 1998. Kuuba oli viimeinen Latinalaisen Amerikan maa, jossa paavi ei ollut vieraillut.[48]

Presidentti Vladimir Putin vieraili Kuubassa ensimmäisenä Venäjän valtionpäämiehenä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen joulukuussa 2000. Putinin ja Castron keskustelujen päätteeksi ilmoitettiin Venäjän ja Kuuban päässeen sopimukseen Kuuban huomattavien neuvostoaikaisten velkojen maksusta.[49]

Yhdysvaltojen ja Kuuban suhteet ovat jatkuvasti pysyneet kireinä. Presidentti George W. Bushin hallinnossa kansainvälisestä turvallisuudesta vastaavana apulaisulkoministerinä toiminut John Bolton on lukenut Kuuban ”pahan akseliin” kuuluvaksi. Vuonna 2002 Yhdysvallat lennätti Kuubassa Guantanamo Bayssa sijaitsevaan laivastotukikohtaansa Afganistanissa ottamiaan vankeja.[15] Yhdysvallat on syyttänyt Kuubaa terrorismin tukemisesta. Samalla se on kuitenkin itse antanut anticastrolaisten olla Miamissa vapaasti, vaikka heitä on syytetty terroristisista teoista.[50] Anticastrolaiset terroristit ovat muun muassa uhkailleet Kuubaan matkaavia turisteja, iskeneet havannalaisiin hotelleihin ja räjäyttäneet kuubalaisen matkustajakoneen, joka johti yli 70 ihmisen kuolemaan.[51][52][53][54] Kuuba on syyttänyt tapauksista CIA:ta.[55]

Kuuban johtajana vuosina 1959–2008 toimi Fidel Castro. Hän luovutti vuodesta 1976 hallussaan olleet presidentin tehtävät väliaikaisesti veljelleen Raúl Castrolle kesällä 2006 jouduttuaan sairaalahoitoon. Talvella 2008 Fidel Castro luopui julkisista viroistaan, ja seuraajaksi presidenttinä valittiin veli Raúl.[56] Fidel Castron luovuttua vallasta helmikuussa 2008 Kuuban kansantaloutta on hieman avattu. Kuubalaisilla on oikeus hankkia aiemmin säädeltyä viihde-elektroniikkaa ja tietokoneita, ja matkustusrajoituksia on höllennetty.[15] Vuonna 2009 Kuuba hyväksyttiin jälleen Amerikan valtioiden järjestön jäseneksi.

Helmikuussa 2013 Kuuban parlamentti valitsi Raúl Castron toiselle kaudelle maan presidentiksi. Hän ilmoitti luopuvansa virasta kautensa päättyessä vuonna 2018. Kokouksessa varapresidentiksi nousi Miguel Díaz-Canel, joka valittiin maan presidentiksi huhtikuussa 2018.

Joulukuussa 2014 Barack Obama ilmoitti, että Yhdysvallat aikoo normalisoida suhteensa Kuubaan. Yhdysvallat aikoi palauttaa diplomaattiset suhteet Kuubaan ja perustaa maahan lähetystön. Obama pyrkii myös lopettamaan Kuuban kauppasaarron, mutta tarvitsee siihen kongressin tuen.[57] Heinäkuussa 2015 Kuuba ja Yhdysvallat solmivat diplomaattisuhteet 54 vuoden[58] tauon jälkeen.[59]

Kuuba salli yksityisyritteliäisyyden määrätyille aloille vuonna 2010.[60] Koronaviruspandemian ja pakotteiden aiheuttaman talousnotkahduksen takia Kuuba salli vapaan alle 100 hengen pien- ja keskisuuren yritysten toiminnan yli 2 000 alalle.[58]

Hallinto ja politiikka

muokkaa

Poliittinen järjestelmä

muokkaa

Kuubassa on sosialistinen hallintojärjestelmä. Maassa on käytössä Kuuban kommunistisen puolueen (Partido Comunista de Cuba) hallitsema yksipuoluejärjestelmä. Kuuban kommunistinen puolue on yhteiskunnan johtava ideologinen voima, joka ei kuitenkaan osallistu vaaleihin. Valtioelimet valitaan vaaleilla, joissa ehdokkaat asetetaan kansalaisten avoimissa kokouksissa asuinalueilla.[61]

Valtioneuvoston puheenjohtajana toimii presidentti.[34] Presidentillä on toimeenpanovalta ja kansalliskokouksella lainsäädäntövalta. Kansalliskokous myös valitsee korkeimman oikeuden jäsenet.[1] Hallituksen johtoon pääministeriksi nimitettiin 21. joulukuuta 2019 Manuel Marrero, mutta tosiasiallinen johtaja on yhä presidentti. Fidel Castro lakkautti pääministerin tehtävän 40 vuotta aikaisemmin 1976.[62]

Presidentti, varapresidentti ja kansalliskokous (Asemblea Nacional del Poder Popular) valitaan vaaleilla viiden vuoden jaksoiksi. Kansalliskokous koostuu 614 paikasta. Vaaleissa kunkin ehdokkaan on saatava vähintään 50 prosentin kannatus tullakseen valituksi. Presidentti tekee suosituksen ministereistä kansalliskokoukselle, joka nimittää ministerit. Kansalliskokous nimittää itselleen myös 31-jäsenisen valtioneuvoston, joka toimii sen sijaisena istuntokausien ulkopuolella.[1] Koska kansalliskokous on koolla vain lyhyen kauden kaksi kertaa vuodessa, valtioneuvostolla on paljon valtaa.[34][63]

Ulkopolitiikka

muokkaa
 
Fidel Castro ja Brasilian presidentti Luiz Inácio Lula da Silva

Yhdysvalloilla on Kuubassa vuonna 1898 perustettu Guantanamo Bayn laivastotukikohta, jota Kuuba vaatii itselleen. Tukikohta vuokrattiin Yhdysvalloille Kuuban itsenäistyessä 1903. Vallankumouksen jälkeen Fidel ja Raúl Castro eivät ole hyväksyneet vuokranmaksua, koska katsovat, että vuokrasopimus on tehty pakon alaisena.[64]

Kuubassa oli myös Neuvostoliiton Lourdesin kuunteluasema 1964–2001. Kiina solmi vuonna 2000 sopimuksen Kuuban kanssa Kuuban satelliittitiedusteluaseman vuokraamisesta.[65]

Kuuballa on läheiset suhteet Kiinaan ja Venezuelaan. Kiina on toimittanut maahan nikkeliä ja Venezuela edullista öljyä. Vuonna 2009 Venäjä alkoi lämmitellä yhteyksiä neuvostoaikojen liittolaiseen, ja teki sopimuksen merenalaisten öljyvarojen kartoittamisesta.[64]

Monet kuubalaiset ovat vuosien varrella lähteneet siirtolaisiksi. Vuonna 2008 Kuuba oli maailman viidenneksi eniten siirtolaisia lähettänyt maa Meksikon, Kiinan, Intian ja Filippiinien jälkeen. Tuona vuonna 49 500 kuubalaista muutti laillisesti ulkomaille.[66] Monet laittomat pakolaiset livahtavat pikaveneillä Yhdysvaltoihin, jolla on erityisohjelma, jonka turvin myös laittomasti saapuneet kuubalaiset voivat hakea heti työlupaa.[67][68]

Suhteet Suomeen

muokkaa

Suomen ja Kuuban väliset diplomaattisuhteet solmittiin 5. huhtikuuta 1929. Vallankumouksen jälkeen Suomi tunnusti maan 23. tammikuuta 1959.

Suomen suurlähettiläs akkreditoitiin Havannaan Washingtonista käsin vuoteen 1964 saakka, josta lähtien se siirrettiin Méxicoon. Suomi nimitti residentin suurlähettilään vuonna 1980. Edustusto suljettiin taloudellisten vaikeuksien vuoksi vuonna 1992. Kuubaan hoidetaan suhteita Helsingistä käsin Karibian kiertävän suurlähettilään yksiköstä.

Kuuba avasi vuonna 1962 Helsingissä väliaikaisen asiainhoitajan johtaman suurlähetystön. Kuuba sulki Helsingin suurlähetystön 1992, mutta avasi tammikuussa 1999 uudelleen väliaikaisen asiainhoitajan johtaman suurlähetystön. Vuodesta 2007 Kuuballa on jälleen ollut suurlähettilään johtama edustusto Helsingissä.

Suomi huomioi suhteissaan Kuubaan EU:n yhteisen Kuubaa koskevan kannan, jota EU tarkastelee säännöllisin väliajoin.[69]

Suomen vienti Kuubaan vuonna 2012 oli arvoltaan 4,6 miljoonaa euroa ja tuonti miljoona euroa. Maassa vierailee vuosittain noin 6 000 suomalaista matkailijaa.[69]

Ihmisoikeudet

muokkaa

Kuuban hallitusta on syytetty vakavista ihmisoikeusloukkauksista kuten kidutuksesta, mielivaltaisista vangitsemisista, epäoikeudenmukaisista oikeudenkäynneistä ja laittomista teloituksista (”El Paredón”).[70][71] Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan hallitus ”tukahduttaa lähes kaikki toisinajattelun muodot” ja ”kuubalaisilta evätään järjestelmällisesti ilmaisunvapaus, yhdistymisvapaus, kokoontumisvapaus, yksityisyys, liikkumisenvapaus ja lainmukaisuus”.[72] Vuonna 2003 Euroopan unioni syytti Kuuban hallitusta jatkuvasta vakavista ihmisoikeuksien loukkaamisesta.[73]

Myös YK on arvostellut Kuuban ihmisoikeustilannetta.[64] Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan monia mielipidevankeja on vapautettu, mutta ilmaisunvapautta sekä kokoontumis- ja yhdistymisvapautta rajoitetaan ja yksipuoluehallituksen linjan arvostelijoita vainotaan. Toisinajattelijoita pidätetään mielivaltaisesti, millä estetään osallistuminen kokouksiin ja mielenosoituksiin.[74] Maassa on voimassa kuolemanrangaistus, mutta viimeisin teloitus on tapahtunut vuonna 2003.[75]

Vuoteen 2013 asti kansalaiset eivät voineet lähteä Kuubasta eivätkä saapua sinne ilman virallista lupaa passiensa ja viisumiensa lisäksi.[72][76]

Samaa sukupuolta olevien avioliitto ja oikeus adoptoida laillistettiin Kuubassa vuonna 2022 kansanäänestyksen jälkeen. Kansanäänestyksessä äänestettiin uudesta perhelaista, joka sisälsi samaa sukupuolta olevien oikeuden avioliittoon ja adoptoimiseen. 66,9 prosenttia äänestäjistä äänesti lain puolesta ja 33,1 prosenttia vastaan. Kuuban hallinto kannatti uutta perhelakia.[77]

Ilmaisunvapaus

muokkaa

Vuonna 2008 Kuubassa oli vangittuja journalisteja eniten maailmassa Kiinan jälkeen, mistä raportoivat mm. Committee to Protect Journalists (CPJ), Human Rights Watch ja Suomen Pen.[78][79][80]

Kuuban media on tiukan valtion kontrollin alaisena, ja toimittajat voivat joutua kolmeksi vuodeksi vankilaan viranomaisten arvostelusta tai hallituksen vastaisen propagandan levittämisestä. Perustuslaki kieltää yksityiset radio- ja televisioasemat, ja ulkomaisten uutispalveluiden on palkattava paikallista henkilökuntaa valtion välitystoimiston kautta. Alle kaksi prosenttia väestöstä käyttää internetiä. Yhdysvallat levittää omia näkemyksiään maailman asioista suuntaamalla voimakkaita radiolähettimiä Floridasta Kuubaan.[64]

Tietokoneiden omistusta rajoitetaan niin, että niiden määrä on maailman alimpia.[81] Internetiä saa käyttää vain valikoiduissa paikoissa, joita voidaan valvoa.[81][82] Luvaton Internet-yhteys voi tuottaa viiden vuoden vankeuden.

Vankilajärjestelmä ja työleirit

muokkaa

Vuonna 1999 Human Rights Watch raportoi Kuuban vankilanjärjestelmän olevan Latinalaisen Amerikan laajimpia kattaen mm. 40 maksimaalisen turvallisuuden vankilaa ja 200 työleiriä.[83] Järjestön mukaan niin poliittiset kuin muutkin vangit joutuvat vankiloihin luokattomiin ja epäterveellisiin oloihin.[83]

Vapauksien kehitys

muokkaa

Freedom Housen vuoden 2022 raportin mukaan Kuuba ei ole vapaa maa.[84] Kuuban yksipuolueinen kommunistinen valtio kieltää poliittisen moniarvoisuuden, kieltää riippumattoman median, tukahduttaa erimielisyydet ja rajoittaa ankarasti kansalaisvapauksia. Hallitus hallitsee edelleen taloutta huolimatta viimeaikaisista uudistuksista, jotka sallivat jonkin verran yksityisen sektorin toimintaa. Hallituksen epädemokraattinen luonne ei ole muuttunut huolimatta sukupolvenvaihdoksesta poliittisessa johdossa vuosina 2018–2021, johon sisältyi uuden perustuslain käyttöönotto.[84]

Aluejako

muokkaa
Pääartikkeli: Kuuban provinssit

Kuuba on jaettu 15 provinssiin, jotka on vielä jaettu 169 kuntaan ja yhteen erityiskuntaan (Isla de la Juventud).

 

  1. Pinar del Río
  2. Artemisa
  3. Ciudad de La Habana (Havannan kaupunki)
  4. Mayabeque
  5. Matanzas
  6. Cienfuegos
  7. Villa Clara
  8. Sancti Spíritus
  1. Ciego de Ávila
  2. Camagüey
  3. Las Tunas
  4. Granma
  5. Holguín
  6. Santiago de Cuba
  7. Guantánamo
  8. Isla de la Juventud (Nuoruuden saari)

Talous

muokkaa
 
Tupakkaplantaasi Pinar del Ríossa.
 
Sikaritehdas Trinidadissa.

Kuuban bruttokansantuote henkeä kohti vuonna 2015 oli 6 203 Yhdysvaltojen dollaria, joka on korkeampi kuin Jamaikalla ja hieman matalampi kuin Dominikaanisessa tasavallassa. Tämä tarkoittaa, että Kuuban bruttokansantuote henkeä kohti on suunnilleen samaa tasoa kuin vertailumaissa Karibialla.[85]

Merkittävimmät luonnonvarat ovat koboltti, nikkeli, rautamalmi, kupari, mangaani ja puu. Merkittävimmät vientituotteet ovat nikkeli, sokeri, tupakka ja bioteknologian tuotteet. Tärkeimmät vientimaat ovat Venezuela, Kiina ja Kanada.[34]

Kuuban talous on ollut varsin riippuvainen sokeriruo'on viennistä, mutta koska sokerin maailmanmarkkinahinta on nykyään alhainen sokeriteollisuutta on viime vuosina ajettu alas. Vuonna 2009 sitä tuotettiin miljoona tonnia eli kahdeksasosa vuoden 1989 tuotannosta. Nikkeli on ottanut paikan merkittävimpänä vientituotteena, mutta senkin maailmanmarkkinahinta heilahtelee.[34]

Kuuba tuo maahan noin 60 prosenttia elintarvikkeistaan.[86].

Järjestelmällisesti kehitetystä terveydenhuollosta ja bioteknologiasta on kasvanut merkittävä vientitulojen lähde. Kuubalaista syöpätutkimusta on kaupallistettu yhteisyrityksissä sekä Kiinassa että Saksassa. Venezuelan kanssa on sopimus lääkäripalveluiden vaihdosta edulliseen öljyyn.[87]

Viime aikoina matkailusta on tullut yhä merkittävämpi elinkeino. Vuodesta 2004 alkaen maassa on käynyt 2–2,5 miljoonaa turistia vuodessa. Osa latinalaisen Amerikan matkailijoista tulee Kuubaan käyttääkseen maan sairaalapalveluita.[34] Suosituimpia perinteisiä lomakohteita ovat Varadero ja Guardalavaca.[88] Maassa käy paljon kanadalaisia, brittejä, espanjalaisia, italialaisia ja meksikolaisia.[89]

Kuuban talousmalli on sosialistinen, 83 % työvoimasta on valtion palveluksessa. Vuodesta 2008 Raúl Castron hallinto on tehnyt muutoksia markkinataloutta kohti, ja vuoden 2011 puoluekokous hyväksyi joukon uudistuksia, kuten yksityisen maanomistuksen ja luotonannon.[34]

Kuuban keskipalkka on noin 20 dollaria kuukaudessa ja työttömyys noin 1,7 %.[90]

Kauppasaarto

muokkaa

Yhdysvallat julisti vuonna 1962 Kuuban kauppasaartoon, joka jatkuu yhä. Keskeinen ehto saarron helpottamiselle on ollut toisinajattelijoiden vapauttaminen.[91] Vuonna 2008 presidentti Bush tarjosi Kuuballe humanitaarista apua ja salli väliaikaisesti ruoan ja rakennustarvikkeiden myynnin 250 miljoonan dollarin arvosta[92] ja vuonna 2009 Yhdysvallat lievensi saartoa sallimalla maansa kuubalaisten matkustaa ja lähettää rahaa Kuubaan.[93] Kauppasaarto ei rajoita vain yhdysvaltalaisten yritysten käymää kauppaa Kuubaan, vaan se koskee myös ulkomaisia yrityksiä, jotka käyvät kauppaa sekä Yhdysvalloissa että Kuubassa. YK:n yleiskokous on jo 19 vuoden ajan vuosittain hyväksynyt kauppasaarron purkamista vaativan päätöslauselman, mutta Yhdysvallat on jättänyt YK:n vaatimukset huomiotta.[94] Joulukuussa 2014 Yhdysvallat alkoi neuvotella kauppasaarron purkamisesta.

Väestö

muokkaa

Kuuban noin 11 miljoonasta asukkaasta on valkoisia 65,1 %, mulatteja sekä mestitsejä 24,8 % ja mustia 10,1 %.[1] Virallinen kieli on espanja. Ennen vuoden 1959 Castron valtaannousua 85 % oli ainakin nimellisesti katolisia.[1] Pew Research Center -tutkimuslaitoksen mukaan vuonna 2010 kuubalaisista 59,2 % on kristittyjä, 17,4 % kansanuskontoja, 0,4 % muita uskontoja ja 23,0 % uskonnottomia.[95]

Vuonna 1960 eliniänodote oli Kuubassa 64 vuotta[96] ja Latinalaisessa Amerikassa 56 vuotta.[97] Vuonna 2010 luvut olivat 79 vuotta ja 74 vuotta.[98]

Terveydenhoito

muokkaa

Vuonna 2008 Kuubassa oli yli 33 000 perhelääkäriä. Jokaista 20–40 perhelääkäriä kohti on paikallinen klinikka. 2000-luvulla niihin on siirretty yhä enemmän erikoissairaanhoidon palveluita, jotka olivat aiemmin saatavana vain sairaaloissa.[99]

Maailman terveysjärjestön tilastojen mukaan Kuuballa on ollut lääkäri 170 asukasta kohti,[87], kun esimerkiksi Suomessa on lääkäri noin 300 asukasta kohti.[100] Kun terveydenhuollosta on tullut kannattava vientituote, kotimaan palveluihin on jäänyt vähemmän työntekijöitä ja potilaat ovat joutuneet jonottamaan hoitoa.[87] Länsi-Afrikassa ebolapotilaita auttaneet kuubalaiset lääkärit on nimetty ehdolle Nobelin rauhanpalkinnon saajiksi.[101]

UNAIDSin vuoden 2010 raportin mukaan verrattuna muihin Karibian alueen maihin Kuubassa on erittäin alhainen HIV-kantajien osuus. Vuonna 2009 heitä oli alle 0,1 % aikuisväestöstä, yhteensä noin 7 100 henkeä. Antiretroviraalihoitoa sai lähes neljätuhatta henkeä, eli 80 % tarvitsevista.[102]

Koulutus

muokkaa
 
Koululaisia Del Riossa.

Kuuba panostaa koulutukseen selvästi enemmän kuin muut alueen valtiot. 98 % lapsista käy alakoulun loppuun, ja 83 % ikäluokasta käy yläkoulua. Myös korkea-asteen opiskelijoiden määrä on selvästi suurempi kuin muissa alueen maissa. Nuorista 100 % ja kaikista aikuisista 99,8 % on lukutaitoisia, kun alueen keskiarvot ovat 97 % ja 91 %.[103]

Naisten asema

muokkaa

Sukupuolten tasa-arvo on saavutettu koulutuksessa ja työelämässä periaatteessa hyvin. Kuitenkin, vaikka samasta työstä maksetaan samaa palkkaa, miehet saavat usein parempipalkkaiset työt, ja kulttuuriperinteet ohjaavat naiset hoitamaan kotityöt ja lasten sekä vanhusten huollon.[104] Kansalliskokouksen edustajista 43,6 prosenttia on naisia. Työelämässä miehet dominoivat perinteisiä ”kovia aloja”, kuten tekniikkaa ja luonnontieteitä. Lääketieteessä, koulutuksessa ja lakialalla naiset ovat enemmistönä.[105]

Kulttuuri

muokkaa

Kirjallisuus

muokkaa

Runoilija José Martí (1853–1895) on Kuuban vallankumouskirjallisuuden tunnetuin nimi. 1900-luvun vallankumouksellisesta kirjallisuudesta tunnetaan Alejo Carpentier, joka kirjoitti suurimman osan tuotannostaan maanpaossa ennen vallankumousta ja sai Kuubaan palattuaan vaikutusvaltaisen aseman maan kirjankustannuksen johtajana.[106] Muita merkittäviä kuubalaisia kirjailijoita ovat esimerkiksi Guillermo Cabrera Infante, Reinaldo Arenas, Leonardo Padura ja Pedro Juan Gutiérrez.[107]

Kuvataide

muokkaa
 
Havannalainen taidekauppa ”Plaza El Cristo”

Kuuban kuvataide sai 1800-luvulla paljon vaikutteita Euroopan klassismista. 1920-luvulta alkaen avantgarde lisäsi maassa suosiotaan. Kuuban tunnetuimpia ”Vanguard”-liikkeen taiteilijoita noihin aikoihin oli Wifredo Lam. Vallankumouksen 1959 jälkeen Kuuban taiteellinen vapaus kapeni maan politisoituessa, minkä seurauksena maasta poistui useita taiteilijoita. Neuvostoliitosta tuotu sosialistinen realismi ei myöskään saavuttanut kuubalaisten taiteilijoiden täyttä suosiota. Maan taide-elämä alkoi vapautua jälleen 1980-luvulla. 1990-luvulla maastamuutto vapautui, mikä seurauksena suuri joukko taiteilijoita lähti jälleen maasta.[108]

Nykyisin Kuubassa vallitsee paikallisten taiteentekijöiden mukaan taiteellinen vapaus, eikä valtio enää rajoita taiteilijoita kuten aikaisemmin. Maassa on korkealaatuista maksutonta yliopistollista ja alempaa taideopetusta, valtio tukee edelleen taiteentekijöitä, ja taiteilijoiden yhteiskunnallinen ja taloudellinen asema on hyvä. Maan arvostetuin taidekoulu on 1961 perustettu Instituto Superior de Arte. Kuubalaiset eivät itse juurikaan osta taidetta, vaan paikallisten taiteilijoiden asiakkaat ovat yleensä ulkomaalaisia. Kuuban nykytaide heijastaa maan monimuotoisuutta: eurooppalaista, karibialaista ja afrikkalaista perintöä sekä erilaisia uskontoja. Maan nykytaiteen merkittävimpiä taidemuseoita on havannalainen Villa Manuela Gallery. Taide näkyy hyvin myös maan katukuvassa.[108]

Elokuva ja tanssi

muokkaa

Havannassa järjestetään vuosittain kansainvälisesti tunnetut latinalaisamerikkalaiset elokuvajuhlat. Elokuvaliput ovat maassa halpoja, joten elokuvissa käynti on suosittua ajanvietettä.[109] Myös tanssiminen on Kuubassa hyvin suosittua. Maan kansallisbaletti ja sen perustaja Alicia Alonso tunnetaan myös Kuuban ulkopuolella.[109]

Musiikki

muokkaa
 
Muusikko Ibrahim Ferrer 2004.

Kuubalaisen musiikin juuret ovat Espanjassa ja Länsi-Afrikassa, mutta vaikutteita on tullut lukuisista muistakin kulttuureista. Kuubalaisia musiikkityylejä ovat son, bolero, cha-cha, rumba, mambo, conga ja timba.[110] Vastaavasti kuubalainen musiikki on vaikuttanut 1800- ja 1900-luvuilla muun muassa jazziin, salsaan, argentiinalaiseen tangoon ja espanjalaiseen uuteen flamencoon (”nuevo flamenco”).[111]

Kuubalainen musiikki saavutti kansainvälistä suosiota amerikkalaisen Ry Cooderin vuonna 1997 tuottaman Buena Vista Social Club -levyn myötä. Buena Vista Social Clubista tehtiin myös laajalevikkinen dokumenttielokuva.[112] Yhtyeen jäsenet saivat myös henkilökohtaista julkisuutta ja esimerkiksi Ibrahim Ferrer saavutti suosiota myös Suomessa sekä esiintyi Pori Jazz -tapahtumassa kesällä 2003.[113] Muita kuubalaisia tunnettuja muusikkoja ovat esimerkiksi (edesmennyt) Celia Cruz, Gloria Estefan, thrash metal -yhtye Slayerin rumpali Dave Lombardo[114], laulaja Pitbull [115] ja rap-yhtye Cypress Hillin jäsen Sen Dog. [116] Lisäksi rap-artisti Fat Joella on osittain kuubalaisia sukujuuria.

Media

muokkaa

Kuuban joukkotiedotusvälineet ovat hallituksen ohjauksessa. Sananvapautta rajoitetaan ankarasti, ja useita riippumattomia toimittajia on vangittu, koska heidän väitetään loukanneen presidenttiä. [117]

Kolme tärkeintä sanomalehteä ovat Granma, joka on kommunistisen puolueen päivälehti; Juventud Rebelde, joka on kommunistinuorten lehti, ja Trabajadores, jota julkaisee Kuuban työväenliitto. Näiden lisäksi on olemassa maakuntalehtiä, kuten Santiago de Cuban Tribuna de la Habana ja Sierra Maestra, jotka keskittyvät paikallisiin asioihin. Luetuimpia aikakauslehtiä ovat viikoittain ilmestyvä Bohemia, joka kattaa kaikki uutisaiheet ja on Kuuban vanhin aikakauslehti; kuukausittain ilmestyvä Opina, joka on suunnattu nuoremmalle yleisölle ja sisältää tietoa saatavilla olevista kulutustavaroista; sekä Kuuban naisten liiton julkaisema Mujeres. Myös useilla kulttuuriin erikoistuneilla lehdillä on laaja lukijakunta. [117]

Kaksi televisioasemaa lähettää valtakunnallisia lähetyksiä. Kuubassa on useita kansallisia ja yksi kansainvälinen radioverkko. Kaikkia näitä hallinnoi Kuuban radio- ja televisioinstituutti. Ohjelmaan kuuluu yleensä uutisia, urheilua, koulutusohjelmia ja sarjoja. [117]

Uskonto

muokkaa

Kuubalaiset ovat uskonnollista kansaa, vaikka maa olikin pitkään virallisesti ateistinen. Maan uskonnollista elämää luonnehtii synkretismi eli eri uskontojen vaikutteiden yhteensulautuminen.[118]

Kuuban näkyvimmät uskonnot ovat katolilaisuus ja afrokuubalaiset synkretistiset uskonnot, kuten santería. Katolisuus liittyy maassa historiallisesti eurooppalaisuuteen, Espanjaan ja Portugaliin, ja afrokuubalaiset uskonnot tulivat maahan orjuuden myötä. Afrokuubalaisten uskontojen harjoittajia vainottiin maassa aina 1990-luvulle saakka, sillä niitä on pidetty ”noituutena”. Kuubassa on myös etenkin protestantteja, juutalaisia ja muslimeja.[118]

Kuuban vallankumous oli maan katoliselle kirkolle kova isku, sillä se menetti asemansa muun muassa koulutuksessa. Kaikki uskonnonharjoittajat jätettiin myös kommunistisen puolueen jäsenyyden ja muun poliittisen toiminnan ulkopuolelle. Moni katolisen kirkon johtaja siirtyikin Floridaan 1960-luvulla.[119]

Kuuba luopui valtionateismista vuonna 1991, ja kansalaisille taattiin uskonnonvapaus. Sen jälkeen uskontojen suosio on maassa kasvanut ja niistä on tullut näkyvämpiä. Paavi on vieraillut saarella vuonna 1998[120] ja vuonna 2015.[121]

Ruokakulttuuri

muokkaa
Pääartikkeli: Kuubalainen keittiö

Kuubalainen perinteinen ruokavalio on yksinkertainen: pavut ja riisi muodostavat perustan, ja niiden kanssa syödään keittobanaania, juureksia ja vihanneksia. Aiemmin kaikki söivät naudanlihaa, mutta sika ja kana ovat kasvattaneet suosiotaan edullisempina vaihtoehtoina. Makeat herkut ovat suosittuja, varsinkin jäätelö. Kakut on varattu syntymäpäiviin.[109]

Urheilu

muokkaa

Kuuba on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1900 alkaen kaikkiaan 19 kertaa. Vuosisadan alussa miekkailija Ramón Fonst toi runsaasti mitaleita. Vuodesta 1976 alkaen Kuuban joukkueessa on ollut yli 150 urheilijaa.[122] Siitä alkaen myös Kuuban menestys olympialaisissa on ollut suhteellisen hyvä.

Jalkapallomaajoukkue oli elokuussa 2023 FIFA:n rankingissa sijalla 172.[123] Rekisteröityjä pelaajia Kuubassa on 46 425 sekä 353 jalkapalloseuraa. Kuuba eteni vuoden 1938 MM-kilpailujen lopputurnaukseen. Gold Cupin lopputurnauksessa Kuuba on pelannut viidesti.[124]

Jalkapallo, lentopallo, nyrkkeily ja baseball ovat Kuuban suosituimmat urheilulajit.[125][126][127] Kuubalainen huippu-urheilu on kärsinyt menestyvien urheilijoiden loikkauksista, esimerkiksi useita huippunyrkkeilijöitä on loikannut Saksaan.[128][129]

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  • Raento, Pauliina: Kuuba: Maa, kansa, yhteiskunta. Helsinki: Gaudeamus, 2011. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
  • Valtonen, Pekka: Latinalaisen Amerikan historia. Helsinki: Gaudeamus Kirja, 2001. ISBN 951-662-843-5
  • BBC News:+Cuba Timeline. UK: BBC, 2012.

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o Cuba The World Factbook. Washington, DC: Central Intelligence Agency. (englanniksi)
  2. ↑ Human Development Report 2020. UNDP.org (englanniksi)
  3. ↑ The Dictionare of The Taino Language 2003. Alfred Carrara. Viitattu 31.10.2011. (englanniksi)
  4. ↑ Sarah Rainsford: Miguel Diaz-Canel: The man tipped to lead Cuba 9.4.2013. BBC. Viitattu 1.9.2013. (englanniksi)
  5. ↑ Country profile Cuba US Library of Songress 2006
  6. ↑ Geography 2 Hi Cuba. 2003–2005. Servicios Global S. A.. Viitattu 31.10.2011. (englanniksi)
  7. ↑ Geography 1 Hi Cuba. 2003–2005. Servicios Global S. A.. Viitattu 31.10.2011. (englanniksi)
  8. ↑ Cuba: largest cities and towns and statistics of their population World Gazetteer. Viitattu 31.10.2011.[vanhentunut linkki]
  9. ↑ The Nature of Cuba (Arkistoitu – Internet Archive) Smithsonian 2003
  10. ↑ Cuban moist forests (NT0120) World Wildlife
  11. ↑ Cuban dry forests (NT0213) World Wildlife
  12. ↑ Jon Schipper: Cuban Pine Forests One Earth. Viitattu 22.5.2023.
  13. ↑ Wildlife Guide Cuba 2011. PBS Thirteen Educational Broadcasting Corporation. Viitattu 20.11.2011. (englanniksi)
  14. ↑ Valtonen, Pekka: ”Ensimmäiset ihmiset Isoilla-Antilleilla”, Karibian historia. Gaudeamus, 2017. ISBN 978-952-345-516-0
  15. ↑ a b c d e Timeline Cuba BBC news
  16. ↑ BBC: Cuba Timeline 2012. [1]
  17. ↑ a b Valtonen, s. 443.
  18. ↑ Valtonen, s. 444.
  19. ↑ Valtonen, s. 445.
  20. ↑ Valtonen, s. 446.
  21. ↑ Valtonen, s. 447.
  22. ↑ Valtonen, s. 448.
  23. ↑ Otavan iso tietosanakirja, osa 4. Helsinki: Otava, 1962.
  24. ↑ The Platt Amendment latinamericanstudies.org. Viitattu 25.12.2014.
  25. ↑ Philip W. Bonsal: Cuba, Castro, and the United States, s. 57–58. University of Pittsburgh Pre, 1971. ISBN 9780822984337
  26. ↑ Cuban Memories: the Cuban Constitution of 1940, then and today Cuban Heritage Collection. 2010.[vanhentunut linkki]
  27. ↑ Tauno Kuosa: Oman aikamme maailmantapahtumat II (2. painos), s. 210. Porvoo: WSOY, 1965.
  28. ↑ Dan Gordin, Olavi Laine ja Kari Tapiola: Maailma 1945–71, s. 350. Helsinki: Otava, 1972.
  29. ↑ Kuosa 1965, s. 210–212.
  30. ↑ a b c d e Lewis, Paul H.: Authoritarian Regimes in Latin America, s. 186. Oxford, UK: Rowman & Littlefield, 2006. ISBN 0-7425-3739-0 Teoksen verkkoversio (viitattu 14.9.2009).
  31. ↑ Bonsal, Philip: Cuba, Castro, and the United States, s. 140. University of Pittsburgh Press, 1971. ISBN 978-0-8229-3225-3 Teoksen verkkoversio (viitattu 11.1.2011).
  32. ↑ Hirschfeld, Katherine: Health, Politics, and Revolution in Cuba Since 1898. Transaction Publishers. ISBN 0-7658-0344-5
  33. ↑ Cuban armed forces and the Soviet military presence disam.dsca.mil. Arkistoitu 24.3.2009. Viitattu 20.3.2013.
  34. ↑ a b c d e f g Background Note (Previous editions) 2011. US Department of State. Viitattu 20.12.2014.
  35. ↑ Cuba or the Pursuit of Freedom Hugh Thomas (Arkistoitu – Internet Archive)
  36. ↑ Power Kills R.J. Rummel
  37. ↑ Black Book of Communism. p. 664.
  38. ↑ Gordin ym., 1972, s. 349.
  39. ↑ Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1963, s. 26. Helsinki: Otava, 1962.
  40. ↑ Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1964, s. 34. Helsinki: Otava, 1963.
  41. ↑ Gordin ym., 1972, s. 350.
  42. ↑ Hans-Henrik Rönnow: Kuubalaiset Afrikassa. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1979, s. 115–118. Helsinki: Otava, 1978.
  43. ↑ Louis A. Perez: Cuba: Between Reform & Revolution. Oxford University Press, USA. ISBN 9780195094824 ote verkkosivulla. (Arkistoitu – Internet Archive)
  44. ↑ Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1993, s. 19. Helsinki: Otava, 1992.
  45. ↑ Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1994, s. 124. Helsinki: Otava, 1993.
  46. ↑ Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1995, s. 122–123. Helsinki: Otava, 1994.
  47. ↑ Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1998, s. 33. Helsinki: Otava, 1997.
  48. ↑ Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1999, s. 56. Helsinki: Otava, 1998.
  49. ↑ Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 2002, s. 56. Helsinki: Otava, 2001.
  50. ↑ Kirk Nielsen: Terrorists, but Our Terrorists Miaminewtimes.com. 20.12.2001. Arkistoitu 30.12.2014. Viitattu 30.12.2014.
  51. ↑ Claudia Baca: El grupo anticastrista Alpha 66 amenaza a los turistas que visitan Cuba El País. 8.11.1993. Viitattu 30.12.2014.
  52. ↑ Explosions hit 3 hotels in Havana, killing 1 CNN. 4.9.1997. Viitattu 30.12.2014.
  53. ↑ Charles Kong Soo: Pilot’s son seeks justice, not revenge guardian.co.tt. 25.10.2011. Viitattu 30.12.2014.
  54. ↑ Orlando Bosch: CIA-backed Cuban exile implicated in numerous anti-Castro terrorist operations The Independent. 30.6.2011. Viitattu 30.12.2014.
  55. ↑ http://www.un.org/documents/ga/docs/56/a56521.pdf
  56. ↑ Fidel Castro announces retirement 19.2.2008. BBC News. Viitattu 19.2.2008. (englanniksi)
  57. ↑ Obama: Yhdysvallat aloittaa suhteiden normalisoimisen Kuuban kanssa 17.12.2014. Yleisradio. Viitattu 17.12.2014.
  58. ↑ a b Kommunismin linnake Kuuba sallii yksityistämistä lähes kaikilla aloilla – pandemia ja pakotteet ajoivat vääjäämättömään ratkaisuun Yle Uutiset. Viitattu 8.8.2021.
  59. ↑ USA ja Kuuba palauttivat diplomaattisuhteensa – Kuuban lippu salkoon Washingtonissa ensi kertaa 54 vuoteen (Arkistoitu – Internet Archive)
  60. ↑ Kuuba helpottaa yksityisyrittäjyyttä Helsingin Sanomat. 3.8.2010. Viitattu 8.8.2021.
  61. ↑ Cuba: The Making of the Cuban Elections (Part II) Envio Cuba
  62. ↑ Anu Kerttula: Kuuba on saanut ensimmäisen pääministerinsä yli 40 vuoteen yle.fi, uutiset. 22.12.2019. Viitattu 22.12.2019.
  63. ↑ Wayback Machine, Kuuban tasavallan perustuslaki, 1976 (2002) web.archive.org. 17.1.2013. Arkistoitu 17.1.2013. Viitattu 22.5.2023.
  64. ↑ a b c d Cuba country profile BBC News
  65. ↑ Lourdes Signals Intelligence (SIGINT) facility Globalsecurity. Viitattu 3.1.2007.
  66. ↑ Cuban Migration to the United States: Policy and Trends 2009. Congressial Research Service.
  67. ↑ Life for Cuba 'people smuggler' BBC 1999
  68. ↑ US and Cuba hold migration talks BBC 2009
  69. ↑ a b Kahdenväliset suhteet Suomi ulkomailla: Kuuba. Viitattu 22.5.2023.
  70. ↑ Informe sobre la situación de los derechos humanos en Cuba 7.4.1967. Comision Interamericana de Derechos Humanos. Viitattu 9.1.2016. (espanjaksi)
  71. ↑ Background Note: Cuba (Arkistoitu sivu) 7.11.2011. US Department of State. Arkistoitu 5.12.2011. Viitattu 9.1.2016. (englanniksi)
  72. ↑ a b Cuba (Arkistoitu sivu) Human Rights Watch. Arkistoitu 29.12.2006. Viitattu 9.1.2016. (englanniksi)
  73. ↑ EU-Cuba relations Official Journal of the European Union. 4.9.2003. EUR-LEx. Arkistoitu 5.9.2009. Viitattu 9.1.2016. (englanniksi)
  74. ↑ Annual report 2011: Cuba 2011. Amnesty International. Arkistoitu 21.10.2011. Viitattu 29.10.2011. (englanniksi)
  75. ↑ Cuba Death Penalty Database. Cornell Law School. Arkistoitu 13.10.2018. Viitattu 9.1.2016. (englanniksi)
  76. ↑ Kuuba höllentää matkustusrajoituksia 14.1.2013. Kaleva. Viitattu 20.3.2013.
  77. ↑ Cuba approves same-sex marriage in a referendum NPR. Viitattu 26.4.2024.
  78. ↑ CPJ's 2008 prison census: Online and in jail Committee to Protect Journalists.
  79. ↑ World Report 2008: Events of 2007, s. 207. Human Rights Watch, 2008. ISBN 978-1-58322-774-9
  80. ↑ Tontti, Jarkko: PEN vaatii kuubalaisten mielipidevankien vapauttamista Suomen PEN. 30.5.2010. Viitattu 05.06.2018.
  81. ↑ a b Internet in Cuba Reporters Without Borders.
  82. ↑ Going online in Cuba: Internet under surveillance Reporters Without Borders.
  83. ↑ a b Cuba's Repressive Machinery: Human Rights Forty Years After the Revolution Human Rights Watch. Viitattu 18.12.2007.
  84. ↑ a b Cuba: Freedom in the World 2022 Country Report Freedom House. Viitattu 9.11.2022. (englanniksi)
  85. ↑ https://data.worldbank.org/indicator/NY.GDP.PCAP.CD?locations=CU
  86. ↑ Vessapaperi loppumassa Kuubasta MTV3 7.8.2009
  87. ↑ a b c Medical know-how boosts Cuba's wealth BBC News 2006
  88. ↑ Cuba Real Holiday Guides
  89. ↑ The state of Cuban tourism with statistics (Arkistoitu – Internet Archive) Havana Journal
  90. ↑ Capitalist storm clouds loom over Havana after state cuts 1m jobs, The Guardian, 14.9.2010
  91. ↑ ”Kuubalaista liennytystä”, Helsingin Sanomat 11.7.2010, s. A16, HS:n ulkomaantoimittaja Antti Ämmälä
  92. ↑ [2]
  93. ↑ Kuuban ei tarvitse muuttua - kriisissäkään, Helsingin Sanomat 29.8.2009
  94. ↑ U.N. votes against U.S. embargo on Cuba for 19th year Reuters 2010
  95. ↑ Table: Religious Composition by Country, in Percentages 18.12.2012 pew Research Center
  96. ↑ Life expectancy at birth, total (years); retrieved 2010-10-29.
  97. ↑ World Bank, Quick Query (op cit.), retrieved 2009
  98. ↑ Life expectancy at birth, total (years), World Bank, Quick Query, retrieved 2013-03-20.
  99. ↑ Cuba’s primary health care revolution: 30 years on Bulletin of the World Health Organization. 2008. WHO.
  100. ↑ Historia (Arkistoitu – Internet Archive) Lääkäriliitto 2005
  101. ↑ Cuban medical brigade fighting Ebola nominated for Nobel Peace Prize Latino Fox News. 4.2.2015. Viitattu 15.2.2015.
  102. ↑ UNAIDS report on global AIDS epidemic 2010 (s. 43) 2010. UNAIDS. Viitattu 29.10.2011.
  103. ↑ Education (all levels) profile – Cuba 2009. Unesco Institute of Statistics.
  104. ↑ What Schools Can and Cannot Do for Equality IPS News 2009
  105. ↑ Gender Equality and the Role of Women in Cuban Society 2010. American Association of University Women. Arkistoitu 3.11.2011. Viitattu 30.10.2011.
  106. ↑ Literature in Cuba Globerove. Viitattu 8.3.2014.
  107. ↑ Fernando Luis González Mitjáns: Five Cuban Writers The Culture Trip. Viitattu 8.3.2014.
  108. ↑ a b Anne Whiting: Cuban art opens up to the world 15.6.2013. Global Post. Viitattu 8.3.2014.
  109. ↑ a b c Cuban Culture Countries and their cultures
  110. ↑ Cuba Music8 Mamborama
  111. ↑ The beats and tunes of Cuban Music (Arkistoitu – Internet Archive) Habana Holiday
  112. ↑ Buena Vista Social Club (Arkistoitu – Internet Archive) Tu Vez
  113. ↑ Buena Vista-tähti Ibrahim Ferrer Pori Jazziin (5.3.2003) (Arkistoitu – Internet Archive) History of Pori Jazz
  114. ↑ Dave Lombardo - A Slayer From Cuba (Arkistoitu – Internet Archive) eZine
  115. ↑ Pitbull Speaks Out on Anti-Castro Anthem (Arkistoitu – Internet Archive) Rolling Stone 2006
  116. ↑ AllMusic: Sen Dog AllMusic. Viitattu 10.8.2015.
  117. ↑ a b c Cuba - Museums, Music, Cuisine | Britannica www.britannica.com. 5.12.2024. Viitattu 6.12.2024. (englanniksi)
  118. ↑ a b Raento 2011, s. 185–189.
  119. ↑ Raento 2011, s. 194–196.
  120. ↑ Raento 2011, s. 197–198.
  121. ↑ Paavi aloitti tärkeän vierailun Kuubassa – paljain päin Yle. 20.9.2015. Viitattu 26.9.2015.
  122. ↑ Cuba (Arkistoitu – Internet Archive) Sport reference
  123. ↑ Men’s Ranking (tarkastettu elokuussa 2023) www.fifa.com fifa-world-ranking. FIFA. Viitattu 13.8.2023. (englanniksi)
  124. ↑ Cuba (Arkistoitu – Internet Archive) FIFA
  125. ↑ Cuban Baseball- The Most Popular Sport in Cuba[vanhentunut linkki] Cuban Travel Company
  126. ↑ Cuba Most Popular Sports
  127. ↑ Cuba Sport Havana Guide
  128. ↑ The International Trade in Cuban Boxers Spiegel Online
  129. ↑ Cuba's Olympic boxing team weakened by defections Guardian 2008

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Leo Huberman ja Paul M. Sweezy (suomentanut Tuomas Takala): Kuuban sosialismi. Helsinki: Tammi, 1971.

Aiheesta muualla

muokkaa
 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kuuba.
 
Wikimatkoissa on matkaopas aiheesta Kuuba
Väli-Amerikan valtiot
Mantereen maat
Saarivaltiot
Itsehallintoalueet
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kuuba&oldid=22880253”