Tuliase

Tuliase on ase, joka ampuu palamisreaktiosta syntyvien kaasujen avulla suurinopeuksisia luoteja tai kranaatteja. Yleensä tuliaseissa käytetään ruutia nopean palamisreaktion aikaansaamiseksi. Vanhemmissa aseissa käytettiin rikistä, hiilestä ja salpietarista valmistettua mustaa ruutia ja uudemmissa tehokkaampaa savutonta ruutia eli selluloosanitraattia, jota on käytetty tuliaseissa jo 1800-luvun lopulta lähtien.

Tuliase. Tyhjä hylsy lentää karbiinista (M4+M203) laukauksen jälkeen.

Tuliaseille on olemassa kaksi eri perustyyppiä: käsiaseet ja tykit. Käsiaseet ovat ihmisen kannettavissa olevia aseita, kun taas tykit ovat lavettiasenteisia tuliaseita, joiden kaliiperi on suurempi kuin 20 millimetriä.^lähde? Käsiaseissa ja vanhoissa kanuunoissa ammus oli yleensä luoti tai kanuunankuula, joka ammutaan matkaan ruudin avulla, mutta joka ei sisällä räjähdysainetta. Uudenaikaisessa tykistössä (1700-luvun lopulta alkaen) ammutaan kranaatteja, jotka räjähtävät joko osuessaan kohteeseensa tai ilmassa etukäteen säädetyn lentoajan kuluttua. Jälkimmäiset jakaantuvat ilmatorjuntakranaatteihin ja srapnelleihin.

Kiinalaiset keksivät ruudin valmistuksen vuoden 850 paikkeilla. Hiukan ennen ensimmäisen vuosituhannen loppua he rakensivat ensimmäisen tykin sullomalla ruutia bambuputkeen ja keihään sen eteen. Keihäs lensi räjähdyksen voimasta kohti vihollista.

Viime vuosisatojen aikana tuliaseet ovat olleet hallitseva asetyyppi. Uudenaikainen sodankäynti myöhäisrenessanssista lähtien on nojautunut tuliaseisiin ja vaikuttanut merkittävästi sotahistoriaan ja historiaan yleensä.

Käsiaseiden tyypit

• Tulikeihäs on keihäs, jonka sivuun on kiinnitetty pieni bambuinen putki, joka laukaistaessa ampuu ammuksia noin kolmen metrin päähän.
• Käsikanuuna on jalkaväen käytettäväksi pienennetty versio tavallisesti kanuunasta.
• Arkebuusi on lunttulukkoa käyttävä ase, jossa ei ole standardisoitua kaliiperia ja jota tuetaan maahan laitettavan tikun avulla, joka kiinnitetään aseessa olevaan hakaan, ja siksi sitä kutsutaan myös hakapyssyksi.
• Kaliveri on arkebuusi, jossa on standardisoitu kaliiperi.
• Musketti oli alun perin raskaampaa kaliiperia käyttävä arkebuusi, mutta siitä tuli lopulta yleistermi kaikille suusta ladattaville olalta ampuville aseille.
• Väkipyssy on suusta ladattava ase, joka ampuu useita laukauksia laajalle alueelle.
• Pistooli on pienikokoinen tuliase, jota pystyy käyttämään yhdellä kädellä, joskin ampuminen on tarkempaa jos ampuja käyttää molempia käsiä.
• Kivääri on rihlattu olalta ammuttava ase, joka ladataan piipun perästä. Jos aseessa on rihlaus mutta se ladataan piipun suuaukon kautta, sitä kutsutaan rihlatuksi musketiksi.
• Haulikko ampuu hauleiksi kutsuttuja ammuksia laajalle alueelle samalla tavalla kuin väkipyssy mutta ase ladataan piipun perästä patruunoilla.
• Konekivääri on suurikokoinen vyösyöttöinen ase, jonka voi ampua tyhjäksi vetämällä liipasimesta vain kerran ja pitämällä se pohjassa.
• Raskas konekivääri on konekivääri, joka käyttää suurikaliiperista patruunaa.
• Pikakivääri on konekivääri joka käyttää vyön sijaan lipasta.
• Konepistooli on pistoolikaliiperia käyttävä täysiautomaattinen ase.
• Itselataava kivääri viittaa käytännössä mihin vain kivääriin jossa ei ole manuaalista latausmekanismia, mutta usein termiä käytetään vain puoliautomaattisista kivääreistä.
• Rynnäkkökivääri on kivääri, joka käyttää keskitehoista kiväärin patruunaa ja kykenee ampumaan sekä puoliautomaattista tulta että sarjatulta.
• Taistelukivääri on täysivoimaista kiväärinpatruunaa käyttävä sekä puoliautomaattiseen tuleen että sarjatuleen kykenevä kivääri.
• Karbiini on lyhytkokoinen kivääri.
• Tarkkuuskivääri on kivääri, johon on kiinnitetty kiikaritähtäin pitkän etäisyyden ampumista varten. Piippu on myös usein pidempi kuin muissa kivääreissä.
• Kranaatinheitin ampuu kranaatin huomattavasti pidemmälle kuin on mahdollista käsikranaattia käyttämällä.

Mekanismit

Tulikeihäs

Tulikeihäs on historian ensimmäinen tuliase, ja sitä käytettiin 900-luvun Kiinassa. Tulikeihäässä tavalliseen keihääseen on kiinnitetty pieni bambusta valmistettu putki, jonka pohjalla on ruutia, sisällä ammuksia ja perässä sytytyslanka. Lanka sytytetään hieman ennen lähitaistelua vihollisen kanssa. Tulikeihään kantama on erittäin lyhyt, vain noin kolme metriä. Tulikeihäs ei saavuttanut suurta suosiota Kiinassa eikä levinnyt Kiinan ulkopuolelle.

Käsikanuuna

Pääartikkeli: Käsikanuuna

Käsikanuuna

Käsikanuuna kehitettiin 1200-luvun Kiinassa ja levisi Eurooppaan 1300-luvulla missä sitä käytettiin 1500-luvulle asti. Käsikanuuna on käytännössä vain pienennetty versio tavallisesta kanuunasta: se on metallinen putki, jonka pohjalle asetetaan ruutia ja sen jälkeen kuula tai kuulia, joka laukaistaan asettamalla liekki perässä olevan reiän päälle. Tämä toimintamekanismi teki tähtäämisestä hankalaa, minkä vuoksi käsikanuunaa käytti usein kaksi miestä, joista toinen tähtää ja toinen laukaisee aseen. Käsikanuunan kantama oli merkittävästi suurempi kuin tulikeihään, muutama kymmenen metriä.

Lunttulukko

Pääartikkeli: Lunttulukko

Lunttulukko-aseet ovat ensimmäiset tuliaseet, joissa on liipaisin, mikä teki niistä huomattavasti käytännöllisempiä yhden miehen käytettäviksi kuin käsikanuunat. Lunttulukossa liipaisimen veto liikuttaa vasaramaista hanaa eli serpenttiä, johon on kiinnitetty pala lunttua, hitaasti palavaa sytytyslankaa. Liipasimen veto vie palavan luntun ruudilla täytetyn pannun luokse, mikä laukaisee aseen.

Olalta ammuttavia lunttulukkoaseita on kolmea eri tyyppiä: Arkebuusi oli näistä ensimmäinen, jota tuettiin maahan asetetulla tukitikulla, joka kiinnitetään aseessa olevaan hakaan, mistä juontuu aseen toinen nimi, hakapyssy. Kaliveri juontuu englannin kielen sanasta caliber, mikä viittaa siihen että kaliverit käyttivät standardisoitua kaliiperia, mitä arkebuuseissa ei ollut. Musketti on raskaampaa kaliiperia käyttävä arkebuusi, jota käytettiin panssarin läpäisemiseen. Vaikka panssarin käyttö vähentyi tuliaseiden yleistyttyä, tuli musketista yleistermi, joka kattaa kaikki olalta ammuttavat ja suusta ladattavat tuliaseet.

Ase ladataan asettamalla ruutia ensin pannuun, varoen palavaa lunttua joka usein irrotetaan serpentistä lataamisen ajaksi, minkä jälkeen pannun suojakansi suljetaan. Tämän jälkeen aseen perä asetetaan maahan ja piippuun kaadetaan ruutia ja tämän jälkeen kuula asetetaan piippuun ja työnnetään alaspäin latauspuikolla. Tämän jälkeen lunttuun puhalletaan ja lunttu kiinnitetään serpenttiin ja tarkistetaan että palava lunttu osuu pannun kanteen kun serpentti liikkuu alas. Tämän jälkeen pannun kansi avataan ja ase on valmis ammuttavaksi. Tämä kestää noin minuutin.

Lunttulukon suurin ongelma oli palava lunttu: se näkyi helposti pimeässä ja siitä tuli helposti erottuva haju. Palavan luntun vuoksi ruudin vartijat eivät voineet turvallisesti käyttää lunttulukkoaseita. Vartiotehtävät vaativat kilometreittäin lunttua vuodessa. Suurin ongelma oli kuitenkin märät ja kosteat olosuhteet, jotka tekivät helposti lunttulukkoaseista hyödyttömiä.

Pike and shot muodostelma. Keihäsmiehet on merkattu P:llä, arkebuusimiehet O:lla. H viittaa hilparimiehiin.

Lunttulukko kehitettiin Euroopassa 1400-luvulla ja siitä tuli nopeasti yksi eurooppalaisen sodankäynnin tärkeimmistä aseista. Vaikka monet suosivatkin vielä pitkäjousia suuremman tulinopeuden vuoksi, pitkäjousen käyttö oli erittäin vaikeaa ja pitkäjousimiehet käytännössä omistivat elämänsä aseen hallitsemiselle. Lunttulukkoaseet taas olivat niin yksinkertaisia että talonpoikamiliisin kykeni kouluttamaan aseen tehokkaaseen käyttöön vain muutamassa viikossa. 1500-luvulla ja 1600-luvulla jalkaväen yleinen taktiikka oli niin kutsuttu pike and shot, jossa lunttulukkoasein varustetut miehet ampuvat vihollista kohti muodossa ja pitkin keihäin varustetut miehet suojaavat heitä ratsuväeltä. Lunttulukon kehittämisen jälkeen tuliaseet olivat rihlaamattomia vielä vuosisatoja, mikä teki niistä hyvin epätarkkoja pitkällä kantamalla, minkä vuoksi tuliaseet ammuttiin yhteislaukauksina. Pistin kehitettiin 1600-luvun lopussa, minkä jälkeen keihäistä luovuttiin ja jalkaväessä palveli enää käytännössä vain muskettimiehiä. Vaikka monia muita mekanismeja kehitettiin kahdessa vuosisadassa lunttulukon kehittämisen jälkeen, vasta piilukko 1600-luvulla syrjäytti sen Euroopassa. Tämä johtui lunttulukon saatavuudesta, hinnasta ja yksinkertaisuudesta verrattuna muihin, kehittyneempiin mekanismeihin.

Tanegashima, japanilainen lunttulukkoase.

Laajassa käytössä pisimpään lunttulukkoaseita käyttivät japanilaiset, jotka käyttivät niitä 1800-luvun puoliväliin asti. Portugalilaiset toivat lunttulukon Japaniin 1500-luvulla ja se sai Japanissa nimen Tanegashima. Aluksi japanilaiset eivät pitäneet aseesta sillä sitä pidettiin Samurai-kulttuuriin sopimattomana mutta tästä huolimatta se levisi Japanissa nopeasti ja lopulta muutti täysin japanilaisen sodankäynnin aivan kuten se oli tehnyt Euroopassakin. 1600-luvulla Japani aloitti sakokuna tunnetun eristäytymispolitiikan, minkä vuoksi uudemmat mekanismit eivät saapuneet Japaniin kuin vasta Edo-kauden jälkeen, kun Japani avautui ja perusti nykyaikaisen varusmiesarmeijan.

Rataslukko

Pääartikkeli: Rataslukko

Rataslukkomekanismi

Rataslukko kehitettiin Baijerissa 1500-luvun alussa ja ne olivat ensimmäiset itse-sytyttävät tuliaseet. Rataslukossa hanaan on kiinnitetty pala rikkikiisua, joka asetetaan ratasta vasten. Kun liipasinta vedetään, rattaan liike rikkikiisua vasten luo kipinöitä, mikä laukaisee aseen. Rataslukko oli myös ensimmäinen mekanismi, jonka pohjalle kehitettiin pienempiä yhden käden aseita, pistooleja.

Rataslukko-ase ladataan viemällä rikkikiisu pois rattaan luota. Tämän jälkeen ratas kierretään tähän tarkoitetulla työkalulla, mikä valmistaa rattaan ampumista varten. Tämän jälkeen ruuti ja kuula kaadetaan pannuun ja piippuun samalla tavalla kuin lunttulukkoaseessa. Viimeiseksi rikkikiisu asetetaan ratasta vasten ja ase on valmis ampumista varten.

Rataslukko nousi nopeasti suosioon, sillä se korjasi lunttulukon palavasta luntusta johtuvat ongelmat. Tästä huolimatta siitä ei koskaan tullut yhtä yleinen kuin lunttulukko. Rataslukko on monimutkainen mekanismi valmistaa ja vaati monimutkaisia takomistekniikoita ja ymmärryksen kellon valmistamisesta, joka oli aikanaan tarkkaan suojeltu kiltasalaisuus: harvassa olivat ne sepät, jotka kykenivät valmistamaan aseen. Rataslukkoaseiden valmistus oli rajoittunut alueille, joissa kyseinen taito oli saatavilla, lähinnä kaupunkeihin joissa valmistettiin kelloja. Rataslukko ei saavuttanut suosiota Venäjällä tai Aasiassa. Nämä asiat tekivät rataslukosta huomattavasti kalliimman kuin lunttulukko, minkä vuoksi armeijat käyttivät ensisijaisesti lunttulukkoaseita kun taas rataslukkoaseita käyttivät lähinnä vain eliittijoukot, ruudinvartijat, upseerit ja yksityishenkilöt.

Rataslukkopistooli

Sieppolukko

Pääartikkeli: Sieppolukko

Sieppolukko kehitettiin Saksan eteläosissa 1540-luvulla. Sieppolukko oli huomattavasti yksinkertaisempi valmistaa kuin rataslukko ja levisi tämän vuoksi huomattavasti laajemmalle kuin rataslukko vaikkei sekään silti kyennyt täysin korvaamaan lunttulukkoa. Sieppolukko oli myös vähemmän luotettava kuin rataslukko, mikä teki rataslukosta yleisemmän niille joille sellaisen hankkiminen oli mahdollista.

Sieppolukossa hanaan on kiinnitetty pala piikiveä, joka liipasinta vedettäessä iskee L-kirjaimen muotoista teräsosaa, frizzeniä vasten. Kipinät tästä putoavat ruutia sisältävään pannuun, mikä laukaisee aseen.

Aseen lataamiseksi ensin kaadetaan ruutia pannuun, minkä jälkeen pannun kansi suljetaan. Tämän jälkeen ruutia kaadetaan piipusta alas ja kuula tulee perässä, mikä työnnetään alas latauspuikolla. Tämän jälkeen hana nostetaan ylös ja ase on ladattu. Pannun kansi pidetään suljettuna kun ase ei ole käytössä ja avataan kun ase halutaan laukaista.

Sieppohanssi

Sieppolukosta kehitettiin 1550-luvulla myös hieman kehittyneempi versio nimeltä sieppohanssi. Nimi on juonnettu hollannin kielen sanasta haan, joka tarkoittaa kukkoa ja viittaa mekanismin muotoon. Sieppohanssi on muuten samanlainen kuin sieppolukko mutta siihen on lisätty mekanismi, joka avaa automaattisesti pannun kannen liipasinta vedettäessä, minkä vuoksi ase on nopeammin käyttövalmis tarvittaessa ja välttää ruudin kastumisen sateessa.

Piilukko

Pääartikkeli: Piilukko

Piilukkomekanismi

Piilukko on viimeinen kehitys sieppolukosta. Se kehitettiin 1600-luvulla Ranskassa. Piilukossa pannun kansi ja frizzen on yhdistetty samaksi osaksi. Kun piikivi iskee frizzeniä vasten, se samalla myös avaa pannun kannen. Tämä teki piilukosta toimivan märissäkin olosuhteissa, sillä ruuti ei pääse kastumaan avoimen pannun vuoksi. Piilukkoase ladataan melko samalla tavalla kuin sieppolukko. Piilukko oli myös luotettavampi kuin sieppolukko mutta kuitenkin silti yksinkertainen valmistaa. Tämän vuoksi piilukko lopulta korvasi lunttulukon ja kun pistin syrjäytti keihään ja antoi jalkaväelle lähitaistelumahdollisuuden ratsuväkeä vastaan, piilukkoaseista tuli nopeasti maailman yleisimmät jalkaväen aseet joillaisina ne säilyivät noin 1800-luvun puoliväliin asti.

Piilukkoaseet olivat ensimmäiset aseet, joita valmistettiin suhteellisen paljon rihlattuina, eli siten että piipussa on kiertyvät urat, jotka lisäävät ammukseen kierteen ja siten parantavat tarkkuutta. Tästä huolimatta piilukkoaseita käytettiin ensisijaisesti rihlaamattomina sillä rihlattu musketti on hitaampi ladata koska kuulan pitää mahtua tiukasti piippuun sillä muuten ase ei käytä rihlausta hyväkseen, kun taas rihlaamattomissa aseissa tämä ei ole ongelma joten kuula voi mennä piipusta alas hieman löysemmin. Rihlatun musketin lataaminen vaati joskus jopa vasaraa, jolla lyödään latauspuikkoa. Lisäksi ajan aseet käyttivät mustaa ruutia, mikä täytti nopeasti taistelukentän savulla, mikä teki nopeasti tähtäämisesta mahdotonta pidemmälle kantamalle, jolla rihlauksesta voisi olla apua.

Piilukkoase oli huomattavasti nopeampi ladata kuin lunttulukko. Kun lunttulukkoaseen lataaminen kestää jopa minuutin, hyvin koulutettu sotilas kykenee lataamaan piilukkoaseen kolme kertaa minuutissa. Yksityishenkilöt, tunnetuimmin merirosvot kantoivat usein kuitenkin monta pistoolia kerralla välttääkseen lataamisen pahassa paikassa. Lataaminen nopeutui myös paperipatruunan kehittämisen myötä. Paperipatruuna sisältää kuulan ja ruutia, jonka määrä on valmiiksi mitattu. Ampuja avaa patruunan hampaillaan ja kaataa aseeseen ruudit samalla tavalla kuin ilman patruunaakin. Ruutien jälkeen kuula kääritään paperiin, mikä helpottaa kuulan työntämista piippua alaspäin latauspuikolla. Paperi palaa aseen laukaisun yhteydessä.

Historian elävöittäjien luoma brittiläinen taistelumuodostelma.

Brown Bess-piilukkomusketti oli Brittiläisen imperiumin palvelusase yli sata vuotta.

Piilukkoaseilla ammuttiin aseen epätarkkuuden vuoksi edelleen muodostelmissa yhteislaukauksina, joskin pike and shot-muodostelmasta luovuttiin pistimen ansiosta. Yksinäinen jalkaväen sotilas on helppoa saalista ratsuväelle, mikä myös teki muodostelmassa pysymisestä välttämätöntä.

Nallilukko

Pääartikkeli: Nallilukko

Nallilukko on viimeinen suusta ladattavissa aseissa käytetty mekanismi, jonka kehitti skotlantilainen pappi nimeltä Alexander John Forsyth 1800-luvun alussa. Nallilukossa räjähdyselohopeasta valmistettu nalli asetetaan aseen etuosassa olevaan nallipiikkiin, mikä laukaisee aseen. Ase ladataan muuten samalla tavalla kuin piilukko mutta nallin vuoksi aseessa ei ole pannua, johon kaadetaan ruutia vaan tämän sijasta käytetty nalli korvataan uudella. Nalli saa aseen laukeamaan nopeammin, sillä sen ei tarvitse odottaa ruudin syttymistä ja helpottaa myös lataamista sillä ampujan ei tarvitse mitata ruudin määrää.

Nallilukko

Minié-kuulia

Merkittävempi keksintö nallilukoissa tehtiin kuitenkin vasta 1840-luvulla, kun ranskalainen upseeri Claude-Étienne Minié kehitti uudenlaisen kuulan eli Minié-kuulan. Kartion muotoinen Minié-kuula oli helppo mahduttaa tiukasti piipusta alas sillä se oli leveydeltään piippua pienempi ja laajeni rihlausta vasten vasta laukaistaessa, mikä mahdollisti sen että rihlatun musketin kykeni lataamaan yhtä nopeasti kuin rihlaamattoman, mikä johti rihlattujen muskettien laajamittaiseen käyttöön. Minié-kuulaan myös painovoima ja ilmanvastus vaikuttivat heikommin, minkä vuoksi sen kantama oli pidempi kuin perinteisillä kuulilla. Tästä huolimatta piilukkojen ajalta asti käytetyt muodostelmataktiikat pysyivät melko samoina, mikä johti Krimin sodassa ja Yhdysvaltain sisällis-sodassa ennen-näkemättömän korkeisiin miehistömenetyksiin.

Pippurinsirotin

Pippurinsirotin

Ulkonäkönsä vuoksi keittiöstä tutun pippurinsirottimen mukaan nimetty mekanismi on ensimmäisiä mekanismeja, joka kykenee useaan laukaukseen lataamatta. Pippurinsiroitin-mekanismia käyttäviä pistooleja kutsuttiin taskupyssyiksi sillä ne olivat hyvin pieniä ja helppoja piilottaa vaatteisiin. Pippurinsirottimessa on useita piippuja ja jokaisella piipulla on oma pannu tai nalli riippuen mekanismista, joskin yleisin pippurinsiroitin oli nallilukkojen aikana. Käyttäjä lataa jokaisen piipun erikseen samalla tavalla kuin yksipiippuisellakin aseella. Toimintamekanismi on muuten sama kuin yksipiippuisillakin mutta sen sijaan että ase tarvitsee ladata yhden laukauksen jälkeen, aseessa vain vaihdetaan seuraavaan piippuun kunnes kaikki ovat tyhjiä. Joissain pippurinsirottimissa piippu vaihtuu itsestään liipasinvedon yhteydessä, joissain se pitää itse tehdä käsin. Pippurinsirotin oli suhteellisen harvinainen eikä koskaan päässyt sotilaskäyttöön.

Revolveri

Pääartikkeli: Revolveri

Colt Single Action Army-revolveri

Revolveri on seuraava kehitysaskel pippurinsirottimesta, jonka kehitti yhdysvaltalainen Samuel Colt 1830-luvulla. Revolverissa on vain yksi piippu ja ammukset laitetaan pyörivään rullaan, sylinteriin, mikä teki aseesta huomattavasti kevyemmän ja yksinkertaisemman kuin pippurinsirottimesta. Revolveri nopeasti syrjäytti useimmat muut käsiaseet ja se pääsi myös sotilaskäyttöön, korvaten suusta ladattavat pistoolit. Revolverikivääri yritettiin valmistaa mutta tässä tuli ongelmaksi se, että joskus valuva ruuti saattaa aiheuttaa sen että jokainen sylinteri laukeaa sen sijaan että vain se mikä on linjassa piipun kanssa, mikä johtaa siihen että luodit paitsi saattavat tuhota aseen mutta myös osua käyttäjänsä käteen. Revolvereja on kahdenlaista, niin kutsuttuina yksitoimintoina ja kaksitoimintoina (eng. single action ja double action). Yksitoiminto-revolverissa käyttäjän pitää itse nostaa iskuri jokaisen laukauksen jälkeen, kun taas kaksitoiminto-revolverissa liipasimen veto sekä nostaa iskurin että laukaisee aseen, tosin iskurin nostaminen on myös mahdollista kaksitoiminto-revolverilla.Yksitoiminto-revolverissa on tulinopeuden lisäämiseksi mahdollista käyttää niin kutsuttua fanning-tekniikkaa, jossa käyttäjä vetää liipasimen pohjaan ja nopeasti nostaa iskuria kämmenensyrjällä. Revolverit ovat erityisen tunnettuja villin lännen ajalta, erityisesti Colt Single Action Army, joka tunnetaan lempinimellä "ase joka voitti lännen".

Neulapyssy

Neulapyssyn kehitti preussilainen Johann Nicolaus von Dreyse vuonna 1836. Neulapyssy on ensimmäinen piipun perästä ladattava kivääri, jossa paperinen patruuna asetetaan aseen keskeltä aukeavasta aukosta, lukosta sisälle patruunakammioon ja liipasimen vedossa neula pistää patruunan perässä olevaa nallia, joka sytyttää patruunan sisällä olevan ruudin ja laukaisee patruunan kärjessä olevan kuulan.

Dreyse-neulapyssy

Dreysen neulapyssy oli ratkaisevassa osassa vuonna 1866 käydyssä Preussin-Itävallan sodassa, jossa ase osoitti ylivoimaisuutensa verrattuna itävaltalaisten Lorenz-musketteihin. Piipun perästä ladattavan Dreysen kykeni lataamaan ja ampumaan viisi kertaa samassa ajassa kuin musketin kykeni lataamaan ja ampumaan vain kerran. Lisäksi tämän pystyi tekemään kokonaan makuuasennossa, samalla kun sotilas joutuu seisomaan ladatakseen musketin. Ranskalaiset kehittivät pian oman neulapyssynsä Chassepotin joka preussilaisten voitosta huolimatta Ranskan-Preussin sodassa osoittautui paremmaksi aseeksi kuin Dreyse. Tämän jälkeen muskettien ajan voitiin katsoa päättyneeksi ja piipun perästä ladattavien aseiden aika oli alkanut.

Vipulukko

Winchester 1873, "ase joka voitti lännen".

Pippurinsirotin oli epäkäytännöllinen kivääreissä, sillä useat piiput tekevät aseesta hyvin painavan. Revolverikiväärit osoittautuivat myös epäkäytännöllisiksi johtuen vaarasta laukaista vahingossa kaikki sylinterin patruunat kerralla. Vipulukko sai tulikasteensa Yhdysvaltain sisällissodassa ja oli ensimmäinen käytännöllinen mekanismi kivääreihin, joka kykeni ampumaan monta kertaa lataamatta, minkä vuoksi sitä kutsutaan myös toistuvaksi kivääriksi (eng. repeating rifle). Vipulukkokiväärissä ampuja käyttää liipasimen takana olevaa vipua poistaakseen hylsyn ja ladatakseen uuden patruunan.

Vaikka vipulukkokivääri ei ollutkaan palvelusaseena Yhdysvaltain sisällis-sodassa, monet Unionin sotilaat päättivät käyttää palkkansa sen ostamiseen. Sodan merkittävin vipulukkokivääri oli Henry, johon mahtui ennennäkemättömät 15 patruunaa piipun alla olevaan putkilippaaseen. Eräs Konfederaation sotilas kutsuikin sitä aseeksi, jonka voi ladata sunnuntaina ja ampua koko seuraavan viikon. Lisäksi Henryn tulinopeus oli huomattavasti korkeampi kuin aiemmissa aseissa. Samoihin aikoihin kehitettiin myös toinen vipulukkokivääri nimeltä Spencer, jossa on tehokkaampi kantama kuin Henryssä suuremman patruunansa ansiosta, mutta sen mekanismi on raskaampi ja hitaampi ja sen seitsemän patruunan putkilipas on aseen tukissa.

Henry ja Spencer käyttivät metallisia patruunoita, minkä vuoksi aseet ovat ensimmäisten joukossa aseissa, joissa on hylsynpoisto, kun taas neulakiväärissä käytetyt paperiset patruunaat paloivat laukaisun yhteydessä. Metallisessa patruunassa perässä on nalli, joka sytyttää patruunan keskellä olevan ruudin, joka laukaisee patruunan kärjessä olevan kartion muotoisen ammuksen, luodin. Ampumisen jälkeen patruuna on luotia lukuun ottamatta edelleen aseen sisällä ja tätä osaa kutsutaan hylsyksi. Ampumisen jälkeen tämä poistetaan aseesta, joka Henryssa ja Spencerissä tehdään vipua vetämällä.

Sodan jälkeen kehitettiin Winchester, kenties tunnetuin vipulukkoa käyttävä kivääri joka loi maineensa villissä lännessä ja tunnetaan Colt Single Action Armyn ohella lempinimellä "ase joka voitti lännen". Winchester on melko samanlainen kuin Henry mutta piipun alla oleva putkilipas ladataan aseen keskellä olevasta latausportista. Tämän lisäksi piipun ympärillä on puuta, jotta ampujan ei tarvitse pitää kiinni kuumenevasta piipusta kuten Henryssä.

Vipulukko ei kuitenkaan saavuttanut suurta käyttöä asevoimissa ja ei ikinä ollut minkään valtion ensisijainen palveluskivääri. Syitä tälle on lähinnä kaksi: vipulukkokivääri käyttää kohtalaisen pientä patruunaa, joka ei ole paljoa jos lainkaan suurempi kuin revolverin patruuna. Toinen syy on että koska vipu on aseen alapuolella lähellä liipaisinta, vivusta on vaikea vetää makuuasennossa. Tämän vuoksi asevoimat suosivat kertalaukauskiväärejä.

Gatling

Pääartikkeli: Gatling

Gatling

Gatling oli Yhdysvaltain sisällissodan aikaan kehitetty ase ja ensimmäinen sarjatuliase. Gatlingia ammutaan aseen sivussa olevalla kammella ja aseen päälle on asetettu makasiini, josta painovoiman avulla putoaa uusi patruuna aseeseen kun edellinen on ammuttu. Gatlingissa on useita piippuja, jotka pyörivät saman kammen avulla kuin mitä käytetään ampumiseen, mikä auttaa huomattavasti ylikuumenemista, sillä jokaiselle piipulle suoritetaan lataaminen, ampuminen ja hylsyn poisto erikseen.

Vaikka Gatlingin mekanismia ei monessa aseessa käytetty, se toimi silti inspiraationa monille aseille. Vielä nykyäänkin nimeä Gatling käytetään joskus monipiipuisista sarjatuliaseista, kuten Minigunista.

Kertalaukauskiväärien mekanismeja

Kääntölukko

Kääntölukko on kertalaukauskivääreissä käytetty mekanismi, jossa ampuja avaa aseen lukon vääntämällä vivusta, jolloin lukko kääntyy alaspäin, paljastaen patruunapesän.

Putouslukko

Putouslukossa vivun veto saa lukon putoamaan alaspäin, mikä paljastaa patruunapesän. Hyvä esimerkki putouslukosta on Martini-Henry kertalaukauskivääri, joka oli Brittiläisen imperiumin palveluskivääri suuren osaa 1800-luvun loppupuoliskosta.

Kierrelukko

Kierrelukko on yksinkertainen mekanismi, jossa lukko on osittain 1/4 sylinterin muotoinen, jonka ampuja kiertää auki, mikä paljastaa patruunapesän. Kun patruuna on ladattu, ampuja yksinkertaisesti sulkee lukon ja ase on ampumavalmis. Remington Rolling Block-kertalaukauskivääri lienee tunnetuin esimerkki kierrelukkoaseesta.

Saranalukko

Saranalukossa lukko aukeaa saranoiden avulla ylöspäin, mikä paljastaa patruunapesän. Hyvä esimerkki saranalukosta on Springfield model 1873-kertalaukauskivääri eli Trapdoor-springfield, jossa nimi trapdoor (kattoluukku) viittaa saranalukkoon.

Katkaisulukko

Katkaisulukko

Katkaisulukossa aseen piippu on saranoitu, mikä mahdollistaa aseen katkaisemisen piippujen perästä, missä on aseen patruunapesä. Katkaisulukko on tunnetuin kaksipiippuisista haulikoista, joissa molemmille piipuille on oma patruunapesä ja aseen voi laukaista joko piippu kerrallaan tai molemmat piiput yhtä aikaa. Käytännössä on mahdollista käyttää katkaisulukkoa useampaankin piippuun mutta enemmän kuin kaksi on melko epäkäytännöllistä.

Pumppulukko

Remington 870, pumppulukkoa käyttävä haulikko

Pumppulukko on mekanismi, jossa hylsy poistetaan ja uusi ammus ladataan käyttäen aseen alaosassa olevaa pumppua, joka vedetään itseään kohti ja itsestään poispäin. Pumppulukko on erityisen tunnettu haulikoissa mutta sitä on käytetty myös kivääreissä.

Pulttilukko

Pääartikkeli: Pulttilukko

Gewehr 98-pulttilukkokivääri

Pulttilukkoa käytettiin ensimmäisen kerran Dreysen neulapyssyssä patruunapesän paljastamiseen mutta tätä mekanismia käytettiin huomattavasti pidempään kuin mitä neulapyssyjä. Takaaladattavien kiväärien yleistyttyä monet maat, kuten Saksa ja Venäjä ottivat kertalaukaus-pulttilukkokiväärin palveluskiväärikseen (Gewehr 71 ja Berdan). Kun pulttilukkokivääreihin kehitettiin patruunamakasiini, joka mahdollisti usean patruunan lataamisen yhtä aikaa ja siten yhtä nopean tulinopeuden kuin vipulukkokiväärissä, mutta kertalaukauskiväärin tehokkuudella ja kantamalla, pulttilukkokivääreistä tuli maailman standardipalveluskivääri, jollaisina ne säilyivät useimmissa maissa toisen maailmansodan loppuun asti. Pulttilukkokiväärejä käytetään vielä nykypäivänäkin metsästykseen ja tarkkuusammuntaan niin siviili kuin sotilaskäytössäkin.

Patruunakampa

Kun pulttilukkokiväärit olivat vielä kertalaukauskiväärejä, ampuja yksinkertaisesti avasi lukon joka samalla poisti hylsyn, asetti patruunan pesään ja sulki lukon. Kun pulttilukkoihin lisättiin kiinteä patruunamakasiini, lukon sulkeminen myös lataa uuden patruunan. Patruunamakasiini on mahdollista ladata yksi patruuna kerrallaan mutta lataamisen nopeuttamiseksi kehitettiin niin kutsuttu patruunakampa, joka mahdollistaa usean patruunan lataamisen kerralla. Jotkut pulttilukkokiväärit käyttävät patruunasiteitä, joissa patruunat niitä yhdessä pitävän siteen kanssa asetetaan kiväärin patruunamakasiiniin. Side poistuu aseesta automaattisesti joko kun viimeinen patruuna ladataan panospesään, tai viimeisen patruunan ampumisen jälkeen. Lopulta kehitettiin vaihdettavat lippaat.

Pulttilukkokivääri on yksinkertainen mekanismi, josta on kaksi erilaista versiota, kiertävä pulttilukko ja suoravetopulttilukko. Kiertävässä pulttilukossa ampuja ensin kiertää pultin ylöspäin ja sitten vetää sen itseään kohti, minkä jälkeen hän työntää pultin eteenpäin ja kiertää sen takaisin paikoilleen. Suoravetopulttilukossa kiertäminen on poistettu ja ampujan tarvitsee vain vetää pultti itseään kohti ja takaisin.

Pulttilukoissa nähtiin ensimmäisenä myös savuttomalla ruudilla ladatut patruunat, joita käytettiin ensimmäisen kerran ranskalaisessa Lebel 1886-kiväärissä. Vaikka nimestään huolimatta savuton ruuti ei ole täysin savuton, siitä tuleva savu on lähes mitätön, toisin kuin mustasta ruudista tuleva joka nopeasti täyttää taistelukentän savusta. Savuttoman ruudin käyttö levisi nopeasti ja ensimmäisen maailmansodan alettua se oli käytännössä täysin syrjäyttänyt mustan ruudin. Pulttilukon kehitys olikin savuttoman ruudin kehityksen jälkeen nopeaa, minkä vuoksi Lebel, joka oli epäilyksettä maailman paras kivääri vuonna 1886, vanheni nopeasti, erityisesti johtuen sen putkimakasiinista, minkä vuoksi patruunakampojen käyttäminen ei ollut mahdollista.

Vaikka tunnettuja pulttilukkokivääreitä on useita, kenties merkittävimmät näistä ovat maailmansotien aikaan suurvaltojen käytössä olleet palveluskiväärit. Näihin kuuluvat Springfield M1903, Enfield M1917, Lee-Enfield, Carcano, Mannlicher M1895, Gewehr 98, Kar98k, Mosin-Nagant, Lebel 1886, MAS-36 ja Arisaka.

Massasulku

Pääartikkeli: Massasulku

Massasulku on mekanismi, joka mahdollistaa itselataavan toiminnon, eli sen että ase poistaa hylsyn ja tuo patruunapesään uuden patruunan automaattisesti tämän jälkeen. Massasulkumekanismissa aseen laukaisemisesta vapautuvat kaasut työntävät hylsyn taaksepäin, mikä puolestaan työntää aseen lukon taaksepäin. Lukon avauduttua hylsy lentää aseesta ulos ja jousi tuo lukon takaisin, mikä samalla lataa lippaasta uuden patruunan.

Massasulkumekanismi

Massasulkumekanismeja on kahta tyyppiä, avoimelta lukolta ampuvia ja suljetulta lukolta ampuvia. Avoimessa lukossa lukko on viritettynä aseen takaosassa kun ase on ampumavalmiina ja kun liipasimesta vedetään, lukko sekä vie patruunan makasiinista patruunapesään että laukaisee sen. Lukko samalla sulkee hylsyn poistoaukon joka on avoin lukon ollessa viritettynä.

Suljetussa lukossa patruuna on valmiina patruunapesässä jo ennen laukaisemista ja pultti on aseen etuosassa. Massasulkuiset pistoolit käyttävät lähes poikkeuksetta suljettua lukkoa. Konepistoolit käyttivät alun perin avointa lukkoa mutta toisen maailmansodan jälkeen monet käyttävät suljettua lukkoa paremman tarkkuuden vuoksi. Massasulkuiset konekiväärit käyttävät lähes poikkeuksetta avointa lukkoa.

Avoimen lukon etuna on yksinkertaisuus sillä siinä on vähemmän liikkuvia osia kuin suljetussa lukossa. Lisäksi avoimen lukon ase kestää paremmin kuumenemista sillä avoin lukko päästää ilman kiertämään aseen sisällä. Avoin lukko kykenee myös korkeampaan tulinopeuteen. Avoimen lukon ongelmana on kuitenkin että se avaa aseen lialle ja sään vaikutuksille ja se ei ole yhtä tarkka kuin suljettu lukko. Tämän vuoksi suljettu lukko on yleisempi puoliautomaattisissa aseissa sillä niissä tarkkuus on tärkeämpää kuin lämmönkestäminen. Avoin lukko taas on yleisempi sarjatuliaseilla sillä niissä tarkkuus ei ole yhtä tärkeää kuin lämmönkesto. Suljettu lukko voi olla jopa vaaraksi konekiväärissä sillä kuuma piippu saattaa vahingossa sytyttää patruunassa olevan ruudin ja laukaista aseen.

Rekyylitoiminta

Colt M1911-pistooli, jonka lyhytrekyylimekanismiin useimmat pistoolit perustuvat

Suomalainen Maxim-konekivääriä käyttävä ryhmä talvisodassa.

Rekyylitoimintaa käyttävä ase käyttää nimensä mukaan aseen laukaisemisesta tulevaa rekyyliä poistaakseen hylsyn ja ladatakseen uuden patruunan. Erityisesti rekyylitoimintaa käytetään pistooleissa. John Moses Browningin M1911-pistoolissa käytettyä lyhytrekyylitoimintaa on kopioitu erittäin laajasti, niin paljon että lähes jokainen nykyisin käytettävä itselataava pistooli perustuu joissain määrin Browningin pistooliin. Rekyylitoimintaa on pistoolien lisäksi käytetty myös joissain haulikoissa ja konekivääreissä, erityisesti Maxim-konekiväärissä, joka oli ensimmäinen konekivääri. Pitkärekyylitoimintaa käytettiin Browning Auto-5-puoliautomaattihaulikossa, joka oli aktiivituotannossa lähes sata vuotta ja jota yli sata asepatenttia saanut Browning kutsui parhaaksi työkseen.

M16-kiväärin kaasutoimintamekanismi

Kaasutoiminta

AK-47, maailman suosituin kivääri, käyttää kaasutoimintamekanismia

Kaasutoimintaa käyttävä ase käyttää patruunan laukaisemisesta vapautuvaa kaasua saadakseen toimimaan mekanismin, joka poistaa hylsyn ja lataa uuden patruunan. Kaasutoimintaa käytetään ensisijaisesti kivääreissä ja useimmat nykyään käytössä olevat kiväärit käyttävät kaasutoimintaa. Esimerkkejä tästä ovat maailman suosituimmat rynnäkkökiväärit eli M16 ja AK-47.

Katso myös

• Ammunta

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tuliase Wikimedia Commonsissa

• Tykistön termejä (Arkistoitu – Internet Archive) Tykistöprikaatin kilta
• Ampuma-aselaki (Arkistoitu – Internet Archive) Finlex