Arvo Korsimo

Arvo Korsimo
Korsimo maalaisliiton puoluevaltuuston kokouksessa vuonna 1953.
Henkilötiedot
Koko nimi	Arvo Ilmari Korsimo
Syntynyt	7. maaliskuuta 1901 Sauvo
Kuollut	22. lokakuuta 1969 (68 vuotta) Lieto
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Arvo Ilmari Korsimo (sukunimi vuoteen 1934 saakka Korsman; 7. maaliskuuta 1901 Sauvo – 22. lokakuuta 1969 Lieto) oli suomalainen poliitikko, joka toimi Maalaisliiton puoluesihteerinä vuosina 1950–1960. Hallituksessa Korsimo toimi toisena kulkulaitosten ja yleisten töiden ministerinä vuodet 1959–1961.

Elämäkerta

Korsimon vanhemmat olivat maanviljelijä Vihtori Korsman ja Siina Korsman. Korsimo toimi maanviljelijänä kotipitäjässään Sauvossa 1923–1935. Hän oli mukana Sauvon kunnallispoliitikassa ja suojeluskunnassa. Korsimo joutui kuitenkin erimielisyyksiin monien sauvolaisten kanssa ja menetti kunnalliset luottamustehtävänsä ja hänet erotettiin myös suojeluskunnasta. Korsimo siirtyi tämän jälkeen Maalaisliiton puoluetyöntekijäksi toimien puolueen Varsinais-Suomen piirin sihteerinä vuodesta 1936 alkaen.

Korsimon väitettiin syyllistyneen rintamakarkuruuteen talvisodassa Kultakummun taistelun yhteydessä. Tämän väitteen toivat esille vasta 1950-luvulla Korsimon vastustajat, eikä sitä silloin pystytty näyttämään toteen. Jatkosodan vuosina Korsimo oli Aseveliliiton Turun piirin palveluksessa.

Sodan jälkeen Korsimo siirtyi Urho Kekkosen johtaman niin sanotun K-linjan kannattajaksi. Tämä Maalaisliiton ryhmittymä korosti hyvien Neuvostoliiton-suhteiden merkitystä ja sen ydinryhmän muodostivat Kekkosen ja Korsimon rinnalla Ahti Karjalainen, Kauno Kleemola ja Eino Kivivuori. Korsimo siirtyi Helsinkiin Maalaisliiton vaalipäälliköksi ja edesauttoi puolueen vaalivoittoa vuoden 1948 eduskuntavaaleissa. Vuonna 1950 hän organisoi Urho Kekkosen presidentinvaalikampanjan ja aloitti myös Maalaisliiton tukimiesverkoston luomisen. Kekkosen tukema Korsimo valittiin vuonna 1952 Maalaisliiton puoluesihteeriksi.

Korsimo aloitti 1950-luvun alussa Maalaisliiton ja kommunistien välisen yhteistyön ja hankki näiltä tukea Urho Kekkosen johtamille hallituksille. Maalaisliitto meni mukaan myös Maailman rauhanneuvostoon ja Rauhanpuolustajat-järjestöön. Korsimo pyrki näin lisäämään puolueen luotettavuutta Neuvostoliiton silmissä. Korsimolla oli kuitenkin vastustajia puolueen oikeistosiiven keskuudessa ja puoluesihteerivaalin hänelle hävinneestä Johannes Virolaisesta alkoi myös kehittyä vastavoima Korsimolle.

Korsimo perusti myös kaksi säätiötä huolehtimaan varainhankinnasta Maalaisliitolle. Vuonna 1950 perustettu Maaseudun Säätiö hankki lahjoituksia elinkeinoelämältä ja sen rahoilla tuettiin puolueen tukimiesverkoston toimintaa. Maaseudun Yhteisvaliokunta taas oli tarkoitettu nimenomaan K-linjan toiminnan tukemiseen ja Kekkosen vaalityön rahoitukseen. Yhteisvaliokunta sai suurimman osan varoistaan Raision Tehtaat Oy:ltä ja myös Neuvostoliitto antoi sille taloudellista tukea Kekkosen vaalikampanjoiden rahoittamiseen.

Korsimon tukimiesverkko ja organisointitaito sekä hyvä vaaliteemojen valinta tuottivat Maalaisliitolle vaalivoiton vuoden 1954 eduskuntavaaleissa. Korsimo pyrki erityisesti saamaan Pohjois- ja Itä-Suomen syrjäseuduilla asuvat ”korpikommunismia” kannattaneet äänestäjät Maalaisliiton taakse. Välittömästi eduskuntavaalien jälkeen Korsimo aloitti vaalityön Urho Kekkosen hyväksi seuraavissa vuoden 1956 presidentinvaaleissa. Korsimo loi Kekkoselle imagon savupirtissä syntyneenä koko kansan presidenttinä ja J. K. Paasikiven ulkopoliittisen linjan jatkajana. Itse vaalien aikana Korsimo taktikoi kommunistien kanssa niin, että mustana hevosena esiin nostetun Paasikiven uudelleenvalinta estettiin. Korsimo pyrki myös käännyttämään eräitä kannastaan vielä epävarmoja valitsijamiehiä Kekkosen taakse. Palkkioksi Kekkosen hyväksi tekemästään vaalityöstä Korsimo sai kanslianeuvoksen arvonimen 1956.

Kekkosen presidentiksi tulon jälkeen Korsimon asema presidentin ja Maalaisliiton välisenä yhteyshenkilönä korostui. Arvostelu Korsimoa kohtaan alkoi kuitenkin lisääntyä, kun Maalaisliitto ei saanutkaan odotettua vaalivoittoa vuoden 1958 eduskuntavaaleissa. Korsimon ja Veikko Vennamon välille syntyneet ristiriidat johtivat siihen, että Vennamo lähti Maalaisliitosta 1959 ja perusti oman puolueen.

Kun K. A. Fagerholmin yöpakkashallitus hajosi siihen kuuluneiden Maalaisliiton ministerien lähdettyä hallituksesta, Korsimo päätti vastoin aiempia lupauksiaan mennä mukaan uuteen Sukselaisen hallitukseen eräänlaisena presidentti Kekkosen luottomiehenä. Korsimo piti kuitenkin saamaansa toisen kulkulaitosten ja yleisten töiden ministerin paikkaa liian vaatimattomana ja suunnitteli eroa hallituksesta. Hän pysyi kuitenkin ministerinä hallituksen hajoamiseen saakka vuonna 1961. Tähän ministerikauteen liittyi niin sanotun Korsimon mutkan tapaus. Korsimon Liedosta hankkiman maatilan lähelle oltiin suunnittelemassa moottoritietä, mutta Korsimo sai vaikutusvallallaan muutettua tien linjauksen kulkemaan kauempaa. Tapausta käsiteltiin sekä tiedotusvälineissä että eduskunnan keskusteluissa, mutta lopulta oikeuskansleri ilmoitti kantanaan, ettei Korsimo ollut ylittänyt tässä yhteydessä valtuuksiaan.

Vuonna 1960 Korsimo joutui luopumaan Maalaisliiton puoluesihteerin tehtävästä kovan taistelun jälkeen. Sukselaisen hallituksen hajottua häntä ei otettu mukaan uuteen Miettusen hallitukseen, mutta presidentti Kekkonen järjesti Korsimolle paikan kesällä 1961 Nesteen johtokunnassa. Tässä tehtävässä Korsimo oli eläkkeelle siirtymiseensä saakka 1966.

Korsimo osallistui kuitenkin aktiivisesti vuoden 1962 presidentinvaalikampanjaan järjestäen rahoitusta Kekkosen vaalityötä varten. Vuonna 1961 hän pyysi salaisella kirjeellä Neuvostoliitolta rahallista apua Suomen presidentinvaaleja ja eduskuntavaaleja varten kukistamaan etenkin Pohjois-Suomessa Maalaisliiton vastaisia voimia. Korsimo oli myös mukana syrjäyttämässä Sukselaista Maalaisliiton puheenjohtajan paikalta 1964, koska hän piti Sukselaista syypäänä siihen, että oli menettänyt puoluesihteerin paikkansa. Sukselaista pidettiin ulkopoliittisesti epäluotettavana, koska hän oli 1963 tavannut Ruotsissa emigranttivirolaisten edustajia. Hänen tilalleen puheenjohtajaksi nousi Johannes Virolainen.

Korsimo kuoli sydäninfarktiin 22. lokakuuta 1969. Hänet haudattiin Sauvon hautausmaalle 31. lokakuuta 1969.

• 
  Korsimon hauta Sauvon hautausmaalla elokuussa 2015

Lähteet

• Mikko Uola: Korsimo, Arvo (1901–1969) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 6.9.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Kirjallisuutta

• Virkkunen, Sakari: Korsimo, Kekkosen mies. Helsinki: Otava, 1976. ISBN 951-1-04120-7

Aiheesta muualla

• Jukka Tarkka: Kulissimiesten menestystarina (Arkistoitu – Internet Archive)
• Keskusta: Arvo Korsimo
• Valtioneuvosto: Ministerikortisto (Arkistoitu – Internet Archive)
• Verkkouutiset: Noottikriisi aikalaisen silmin
• Kouvolan Sanomat 16.2.2002: ”Korsimolaisuus voi purra tälläkin kertaa”

Ns. ”Korsimon mutkasta” lisätietoa

• Turun Tienoo Liedon, Maarian, Paattisten, Ruskon ja Vahdon paikallislehti : Korsimon mutka ^{[vanhentunut linkki]}
• Junttila, Veli: Valtatiehen mutka Korsimon tilan kohdalle (kolumni) Turun Sanomat. 7.1.2011. Arkistoitu 26.11.2022.
• Junttila, Veli: Korsimon mutkan oikaisua tutkittiin (kolumni) Turun Sanomat. 28.1.2013. Arkistoitu 15.6.2024.
• Grönroos, Matti: Korsimon mutka Teillä ja turuilla – Matti Grönroosin tiesivusto. 5.12.2019.