Eero Kuussaari

Henkilötiedot
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Eero Vilho Kuussaari (vuoteen 1927 Heickell, käytti Saksassa ollessaan peitenimeä Carl Ek; 15. kesäkuuta 1891 Oulu – 29. huhtikuuta 1978 Helsinki) oli suomalainen jääkärieversti, heimosoturi ja sotahistorioitsija. Hänen vanhempansa olivat raatimies Johan Vilhelm Heickell ja Maria Lovisa Gutzen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Hertta Muhosen kanssa.

Opinnot

Hän kirjoitti ylioppilaaksi Kemin suomalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1910 ja liittyi Pohjois-Pohjalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan fyysis-matemaattisella osastolla vuosina 1910–1914. Kadettikoulukurssin hän suoritti vuosina 1921–1922 ja Sotakorkeakoulun yleisen osaston vuosina 1925–1927.

Kohti sotilasuraa

Jatko-opintojensa ohella hän toimi assistenttina ilmatieteellisessä keskuslaitoksessa vuonna 1911 ja Tornio Lehden aputoimittajana vuosina 1909–1916. Opintojensa päätyttyä hän toimi Peräpohjolan ja Lapin kotiseutuyhdistyksen sihteerinä vuosina 1914–1916 ja voimistelu- ja urheiluseura Pyryn puheenjohtajana vuosina 1915–1916. Itsenäisyysaatteen ja jääkäriliikkeen puraisemana hän liittyi siihen aivan sen alkuvaiheessa. Hän järjesteli jo vuonna 1915 jääkärialokkaille ensimmäisen salaisen kulkureitin rajan yli länteen (Tornion etappi). Hänen käsialaansa oli myös ensimmäisten salaisten käsiposti ja kuriirilinjojen organisointi Haaparannan ja Helsingin välille. Hänen ansiokkaan toimintansa johdosta hän sai avustajia toiminnalleen rajaseudun virkamieskunnasta ja väestöstä. Hänen käsialaansa oli myös suuren jääkärivärväyksen järjestäminen ja organisointi kesällä 1915, jonka tarkoituksena oli kasvattaa Saksassa oleva joukko pataljoonan suuruiseksi. Tämän jääkärivärväyksen tueksi hän laati myös suunnitelman tämän joukon kuljettamiseksi Peräpohjolan kautta Ruotsiin. Tämä hänen suunnitelmansa saikin vihreän valon, kun se hyväksyttiin Helsingissä niin sanotussa Liisankadun toimistossa. Tämän hyväksynnän saatuaan hän järjestikin yhdessä Kemissä, Oulussa ja Tornionjokilaaksossa asuvien ystäviensä kanssa Tornion etapin. Hän osallistui itse etappitoimintaan ja jääkärivärväykseen sekä toimi samalla Tornion etapin johtajana siihen asti, kunnes hän joutui santarmien takaa-ajamana pakenemaan maasta 18. toukokuuta 1916.

Jääkäriaika

Maasta pakonsa jälkeen hän liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 1. elokuuta 1916 ja hänet sijoitettiin pataljoonan täydennysjoukkoon. Jo kesällä 1916 hän osallistui erikoiskursseille Berliinissä ja Kielissä. Syksyllä 1916 hänet komennettiin Saksan meriesikunnan käskystä erikoistehtäviin Haaparantaan, missä hän johti meriesikunnan salaista alaosastoa, jonka toiminta-alueena oli Suomen ja Ruijan sekä Muurmannin rannikot. Tällä salaisella komennuksellaan hän osallistui myös jääkäripataljoonan etappitoimintaan. Vuonna 1917 tapahtuneen Venäjän vallankumouksen mainingeissa hän päätti käydä myös Suomessa, mutta joutui venäläisten sotilaiden pidättämäksi. Hänen onnekseen venäläiset luovuttivat hänet suomaisten viranomaisten käsiin, joilta hän pääsi pakenemaan ja suuntasi kulkunsa takaisin Ruotsiin. Ennen sisällissodan varsinaisten taistelujen puhkeamista hän toimi aseiden hankkijana ja tiedustelutoiminnassa sekä erilaisten komennuskuntien järjestelytehtävissä.

Suomen sisällissota

Hän saapui Suomeen (Tornio) 31. tammikuuta 1918 ja liittyi Tornion suojeluskuntaan. Ensimmäiseksi tehtäväkseen hän sai oberzugführer Friedel Jacobssonilta aseiden hankintamatkan Tukholmaan, jolta retkeltä hän palasi aseiden kera Tornioon 8. helmikuuta 1918. Torniosta hänet määrättiin helmikuun puolivälissä Päämajan tiedusteluosaston päälliköksi ja 21. maaliskuuta alkaen Hämeen ryhmän tiedustelu-upseeriksi ja osallistui Tampereen valtaukseen. Tampereen valtauksen jälkeen hänet komennettiin takaisin Päämajan tiedusteluosastoon.

Sisällissodan jälkeinen aika

Sisällissodan jälkeen hänet nimitettiin Yleisesikunnan tiedusteluosaston päälliköksi, josta tehtävästä hän erosi 28. helmikuuta 1919 ja otti vastaan Viron Avustamisen Päätoimikunnan jäsenen tehtävät sotilaskomiteassa, jossa tehtävässä hän toimi 1. toukokuuta 1919 saakka, kunnes toukokuussa 1919 hän sai tehtäväkseen koota Pohjois-Inkerin vapaajoukon ja toimi sen perustamisen jälkeen joukon esikunnassa 17. syyskuuta 1919 saakka. Edellä mainitun joukon mukana hän otti osaa taisteluihin Kirjasalossa. Edellä mainitun jälkeen hän otti osaa Karjalan (Aunuksen) retkikunnan valmisteluihin. Armeijan palvelukseen hän astui uudelleen 1. huhtikuuta 1920 ja hänet sijoitettiin toimistoupseeriksi Yleisesikunnan tiedustelutoimistoon ja 1. toukokuuta 1922 alkaen osasto 2:n taloudenhoitajaksi, josta hänet siirrettiin 26. elokuuta 1927 Karjalan Kaartin rykmentin 1. pataljoonan komentajaksi ja 6. joulukuuta 1928 alkaen Yleisesikunnan liikekannallepanotoimiston päälliköksi. Kuussaari oli järjestämässä presidentti K. J. Ståhlbergin kyyditystä Helsingistä Joensuuhun 14. lokakuuta 1930 yhdessä kenraalimajuri K. M. Walleniuksen ja Suomen Lukon sihteerin, hovioikeuden auskultantin Mikko Jaskarin kanssa, jonka seurauksena hänet erotettiin vakinaisesta palveluksesta 28. lokakuuta 1930. Yleisesikunnan sotahistoriallisen toimiston palvelukseen hän astui 1. syyskuuta 1932 ja tutki Aunuksessa ja Itä-Karjalassa Suomen sisällissodan aikana ja sen jälkeen käytyjen sotatoimien historiaa.

Talvi- ja jatkosota

Talvisotaan hän osallistui IV Armeijakunnan operatiivisen toimiston päällikkönä ja myöhemmin operatiivisen osaston päällikkönä. Hän osallistui talvisodassa taisteluihin Laatokan Karjalassa ja Itä-Lemetissä. Välirauhan aikana hän toimi aluksi samassa tehtävässä kuten Talvisodassa, mutta myöhemmin komennettiin IV Armeijakunnan huoltopäälliköksi ja edelleen Puolustusministeriön sotahistorialliseen toimistoon. Jatkosodan syttyessä hän sai komentoonsa vanhoista heimosotureista ja suomenheimoisista kootun Osasto Kuussaaren, joka nimettiin myöhemmin Prikaati Kuussaareksi. Prikaatin päällystöön kuuluivat muun muassa Antti Isotalo ja entinen metsäsissipäällikkö Ilmarinen (Jalmari Takkinen). Kuussaaren komennossa rykmentti osallistui Jatkosodassa taisteluihin Kuutamalahdella, Porajärvellä, Tshinjärvellä, Soutjärvellä, Semsvaaralla ja Juustjärvellä. Vuonna 1942 hänet komennettiin komentajan apulaiseksi Itä-Karjalan sotilashallinnon esikuntaan, josta hänet siirrettiin myöhemmin samana vuonna Puolustusministeriön historiantoimiston tutkijaupseeriksi, missä tehtävässä hän oli aina vuoteen 1951 saakka, jolloin hän erosi vakinaisesta palveluksesta. Vielä eronsa jälkeenkin hän hoiti kyseistä tointa niin sanottuna palkkiotoimena.

Luottamustoimet

Yleisesikunnan kunnianeuvoston puheenjohtajana hän toimi vuosina 1924 ja 1926 ja 2. Divisioonan kunniatuomioistuimen jäsenenä vuonna 1928. Suomalaisuuden liiton keskushallituksen jäsenenä hän toimi vuosina 1922–1924 ja Rajaseutuyhdistyksen johtokunnan jäsenenä vuosina 1924–1930 sekä Suomen heimosoturien liiton johtajana vuodesta 1934–1944. Akateemisen Karjala-seuran hallituksen jäsenenä hän toimi vuosina 1934–1935. Vapaussoturijärjestöjen keskusvaliokunnan jäsenenä hän toimi vuosina 1937–1940. Rajaseutu-lehden toimituskunnan jäsenenä hän toimi vuosina 1924–1930. Sotahistoriallinen seura ry:n kunniajäsenenä hän oli vuodesta 1961 alkaen. Kunniapuheenjohtajuuksia hänellä oli Kotiseutuyhdistys Tornion Väylässä ja Suomen Vapaussoturien Huoltoyhdistyksessä.

Toimittajan tehtävät

Muiden tehtäviensä ohella hän toimi Suunnan toimittajana vuosina 1919–1921. Heimosoturin toimittajana hän toimi vuosina 1935–1937 ja päätoimittajana vuosina 1937–1939. Kansa taisteli -lehden toimitussihteerinä hän toimi vuosina 1957–1972.

Teoksia

• Venäläisten sotataito : arvosteleva tutkielma, osa 1: Muinaisuudesta Pietari I:een. Otava 1931
• Suomen suvun tiet: kuvaus Suomen sukukansojen kehityksestä sekä tuhatvuotisista vaelluksista ja valtataisteluista. Helsinki: Suomen heimosoturien liitto, 1935.
• Heimosodat 1918–1922, osa 1: Taistelu Petsamosta. Suomen heimosoturien liitto 1939
• Suomen sota v. 1941–1945 : maavoimien sotatoimet, tekijät Eero Kuussaari ja Vilho Niitemaa. Mantere 1948
• Suomen sota 1941–1945 osa 3: Karjalankannaksen valtaus kesällä 1941. Kivi, Helsinki 1951
• Vapaustaistelujen teillä: sotahistoriallinen katsaus Suomen rajantakaisilla heimoalueilla 1900-luvun alkupuoliskolla käytyihin sotatoimiin. 1957
• Suomen sota 1941–1945 osa 7: Venäläisten suurhyökkäys Karjalankannaksella kesällä 1944. Kivi, Helsinki 1957

Lisäksi Kuussaari on myös kirjoitellut sanoma- ja aikakauslehtiin.

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Reservin Luutnantti 13. maaliskuuta 1918 Reservin Kapteeni 16. toukokuuta 192 Kapteeni 6. joulukuuta 1922 Majuri 6. joulukuuta 1925 Everstiluutnantti 6. joulukuuta 1928 Eversti 1944 Yleisesikuntaupseeri 1929		Vapaudenristi 2. lk. tammenlehvien kera Vapaudenristi 2. lk. Vapaudenristi 3. lk. Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera Vapaussodan muistomitali soljen kera Talvisodan muistomitali Jatkosodan muistomitali Heimosotaristi Inkerin Valkoinen Muuri Aunuksen muistomitali Jääkärimerkki Preussin Rautaristi 2. lk. Suomen lentomerkki Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi Saksan Punaisen Risrin mitali 2. lk. Viron Vapaudenristi I/3. lk. Viron vapaussodan muistomitali Unkarin ensimmäisen maailmansodan muistomitali

Lähteet

• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
• Wegelius K. A.: Routaa ja rautaa - Peräpohjolassa ja Kainuussa jääkäriliikkeen vuosina suoritettu itsenäisyystyö, 1: Tornion etappi, porvoo 1926.
• Wegelius K. A.: Suomen leijona ja Saksan kotka, Porvoo: WSOY 1938.
• Matti Lackman: Tornionlaakso ja jääkäriliike. Teoksessa Väylän varrelta -lisiä Tornionlaakson historiaan. Toim. Paavo Peura, Jopparien perinneyhdistys, Pohjan väylä 2004, s. 173–303.