Gene Hackman
| Gene Hackman | |
|---|---|
 Gene Hackman vuonna 2008. |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Eugene Allen Hackman |
| Syntynyt | 30. tammikuuta 1930 San Bernardino, Kalifornia, Yhdysvallat |
| Ammatti | näyttelijä, kirjailija |
| Puoliso |
Faye Maltese (1956–1986) Betsy Arakawa (1991–) |
| Näyttelijä | |
| Aktiivisena | 1959–2004 |
| Palkinnot | |
|
|
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Eugene Allen ”Gene” Hackman[1] (s. 30. tammikuuta 1930 San Bernardino, Kalifornia, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen Oscar-palkittu näyttelijä sekä kirjailija.
Nuoruus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hackman muutti 16-vuotiaana pois kotoa ja liittyi merijalkaväkeen viideksi vuodeksi. Armeijan jälkeen Hackman opiskeli ensin journalismia ja televisiotuottamista Illinoisin yliopistossa ja sen jälkeen näyttelemistä Pasadena Playhousessa Kaliforniassa. Hän näytteli kesäteatterissa sekä off-Broadwaylla New Yorkissa. Hänen ensimmäinen elokuvaroolinsa oli pieni rooli poliisina elokuvassa Mad Dog Coll (1961).[2]
Elokuvaura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hackman sai ensimmäisen Broadway-roolinsa vuoden 1964 näytelmässä Any Wednesday. Se herätti Hollywoodin kiinnostuksen, ja Hackman otettiin vuoden 1964 elokuvaan Lilith, jonka pääosassa oli Warren Beatty. Kolme vuotta myöhemmin Hackman näytteli Beattyn kanssa Arthur Pennin elokuvassa Bonnie ja Clyde (1967), josta hän sai parhaan miessivuosan Oscar-ehdokkuuden. Toisen sivuosapalkintoehdokkuutensa Hackman sai elokuvasta I Never Sang for My Father (1970).[2]
Hackman näytteli etsivää William Friedkinin toimintadraamassa Kovaotteiset miehet (1971), josta hän sai parhaan miespääosan Oscar-palkinnon. Hackman oli 1970-luvulla pääosassa myös elokuvissa S.S. Poseidonin seikkailu (1972), Keskustelu (1974) ja Yön siirrot (1975), ja lisäksi hän esiintyi pienessä osassa Lex Luthorina elokuvassa Teräsmies (1978).[2]
Hackmanin menestyneimpiä elokuvia 1980-luvulta ovat Punaiset (1981), Viimeinen heitto (1986), Ei pakotietä (1987) ja Mississippi palaa (1988), josta hän sai parhaan miesnäyttelijän Oscar-ehdokkuuden.[2] Hackman oli noussut 1980-luvun loppuun mennessä hyvin arvostetuksi näyttelijäksi, ja hän esiintyi lukuisissa pää- ja sivurooleissa jopa kahdeksan elokuvan vuosivauhdilla.[3]
Ensimmäisen sivuosa-Oscarinsa Hackman voitti Clint Eastwoodin westernistä Armoton (1992). Hackmanin uran loppupuolen elokuvia ovat esimerkiksi Get Shorty – hyvä pätkä (1995), Valtion vihollinen (1998), Royal Tenenbaums (2001), Valamiehet (2003) ja Villi valtataistelu (2004).[2]
Kesällä 2004 Hackman ilmoitti Larry Kingin haastattelussa, että hänellä ei ole ainuttakaan projektia käynnissä, ja että hänen näyttelijänuransa on mahdollisesti ohi. Kesällä 2008 Hackman kertoi lopettaneensa näyttelemisen.[4]
Kirjailijanura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hackman on kirjoittanut useita romaaneja meriarkeologi Daniel Lenihanin kanssa. Hänen ensimmäinen kokonaan oma romaaninsa Payback at Morning Peak julkaistiin vuonna 2011.[5]
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hackman on ollut kahdesti naimisissa, ja hänellä on kolme lasta ensimmäisestä avioliitostaan Faye Maltesen kanssa.[6]
Palkinnot ja ehdokkuudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hackmanille on myönnetty parhaan miespääosan Oscar-palkinto elokuvasta Kovaotteiset miehet (1971) ja parhaan miessivuosan Oscar-palkinto elokuvasta Armoton (1992). Lisäksi hänelle on myönnetty kolme Golden Globe -palkintoa – kahden edellämainitun roolityön lisäksi pääosasta elokuvassa Royal Tenenbaums (2001).[5]
Valikoitu filmografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Gene Hackmanin filmografia
- Bonnie ja Clyde (1967)
- I Never Sang for My Father (1970)
- Kovaotteiset miehet (1971)
- Tulen alla (1983)
- Kahdesti elämässä (1985)
- Mississippi palaa (1988)
- Armoton (1992)
- Valtion vihollinen (1998)
- Royal Tenenbaums (2001)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Gene Hackman Empire. Viitattu 7.6.2024.
- ↑ a b c d e Gene Hackman Encyclopaedia Britannica. Viitattu 7.6.2024.
- ↑ Avola, Pertti: Kylmän sodan vartiomiehet. Helsingin Sanomat, 25.1.1992, s. 61. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Blair, Iain: Gene Hackman on his retirement 5.6.2008. Reuters. Arkistoitu 13.4.2010. Viitattu 2.11.2008.
- ↑ a b Gene Hackman Biography TV Guide. Viitattu 7.6.2024.
- ↑ Gene Hackman Biography.com. Viitattu 7.6.2024.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Gene Hackman Wikimedia Commonsissa
