Grumman F-14 Tomcat

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 17. maaliskuuta 2024 kello 23.31 käyttäjän Inehmo (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
F-14 Tomcat
Tyyppi torjuntahävittäjä
Alkuperämaa  Yhdysvallat
Valmistaja Grumman Aerospace Corporation
Ensilento 21. joulukuuta 1970[1]
Esitelty 1974
Valmistusmäärä 712[2]
Valmistusvuodet 1969–1991
Grumman F-14 Tomcat
Tomcatia valmistellaan lentoa varten
NASAn F-14 Tomcatin ohjaamo

Grumman F-14 Tomcat on Yhdysvaltain laivaston lentotukialuksilla käytetty kaksimoottorinen ja -paikkainen hävittäjälentokone, jonka päätehtävät olivat ilmaherruus ja laivaston ilmapuolustus [3]. Yhdysvallat käytti F-14-koneita vuodesta 1972 [4] vuoteen 2006, jolloin ne poistuivat käytöstä.[5] Muista maista konemallia on käyttänyt vain Iran, joka käyttää sitä edelleen.[6]

Bob Kress veti F-14-projektia alusta vuoteen 1971.[7]

Tomcat on muihin vastaaviin koneisiin nähden suuri ja raskas — muun muassa muuttuvanuolikulmainen siipi sekä aikalaisekseen hyvä tutka tuovat lisäpainoa. F-15:stä ja F/A-18:sta poiketen moottorit on sijoitettu kauas toisistaan, mikä tuo leveyttä, ja lisäksi niiden väliseen tilaan on sijoitettu ohjauslaitteistoja. Runko muodostaa puolet koneen nostavasta pinnasta. Asejärjestelmät on sijoitettu koneen pohjaan, mitä kääntyväsiipisyys käytännössä edellyttää. Aseiden sijoitus siipiin olisi vaatinut monimutkaista järjestelmää, joka pitäisi aseet käännettynä lentosuuntaan. Muuttuvanuolikulmaisen siiven tarkoitus on parantaa liikehtimiskykyä sekä hidaslento-ominaisuuksia, jotka ovat tärkeitä lentotukialukselta toimivalle hävittäjälle.[8]

Tomcat oli suunniteltu ilmaherruushävittäjäksi ja torjuntahävittäjäksi, päävastuunaan lentotukialusryhmien puolustus Neuvostoliiton laivaston pommittajien ohjushyökkäyksiä vastaan. F-14 varustettiin pitkän kantaman Hughes AN/AWG-9 -tutkalla, joka oli alun perin suunniteltu epäonnistunutta F-111B:tä varten.[9] Tutka pystyi havaitsemaan pommikoneen kokoisen kohteen yli 160 km:n etäisyydeltä, seuraamaan 24 kohdetta ja lukitsemaan kuusi kohdetta samanaikaisesti. F-14:n pääase oli AIM-54 Phoenix -ohjus, jonka suurin kantomatka oli jopa 200 km. Ohjus poistettiin käytöstä syyskuussa 2004. F-14 on ainoa kone, joka käytti näitä ohjuksia, jotka oli suunniteltu nimenomaan osaksi sen asejärjestelmää. Lentäjän lisäksi hävittäjässä oli tutkajärjestelmäupseeri.[10]

Ensimmäisissä koneissa oli Central Air Data Computer -avioniikkajärjestelmä, joka sisälsi Garrett AiResearchin MP944 MOS-LSI-sirun, jota on nimitetty joskus maailman ensimmäiseksi mikroprosessoriksi, Intel 4004:n ja Texas Instrumentsin TMS 1000 ohella.[11][12]

Keskimatkan aseistuksena on AIM-7 Sparrow -tutkaohjus ja AIM-9 Sidewinder -infrapunaohjus. Lisäksi koneessa on yksi M61 Vulcan, 20mm konetykki lähitaisteluun ja maahyökkäyksiin. F-14:ssä on rajoitettu kyky toimintaan maakohteita vastaan, mutta sitä ei hyödynnetty ennen kuin sen uran loppuvaiheessa. Yhdysvaltain Tomcatit varustettiin 1990-luvun lopulla LANTIRN-tähtäysjärjestelmällä laserohjattuja pommeja ja muita täsmäaseita varten. Jotkin F-14:t oli varustettu toimimaan TARPS (Tactical Air Reconnaissance Pod System) -järjestelmän kanssa, ja ne ovatkin laivaston ainoa miehitetty taktinen tiedusteluväline.

Vuonna 1987 ensimmäistä mallia seurasi F-14B, jossa oli parannetut moottorit. AN/APG-71-tutkajärjestelmällä varustettu F-14D lensi ensilentonsa marraskuussa 1987.[13]

Käyttö Yhdysvaltain laivastossa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kone ensiesiteltiin vuonna 1974, mutta käyttöön otettuna vuonna 1972, jolloin se korvasi F-4 Phantom II:n.[14]

Tomcatilla on parempi toimintasäde ja asekuorma kuin sen Yhdysvaltain käytössä korvanneella F/A-18E/F Super Hornetilla. Yksi syy, miksi Super Hornet lopulta korvasi Tomcatin olivat Super Hornetin halvemmat huoltokustannukset. F-14 vaati osakseen paljon enemmän huoltoa lentotuntia kohden kuin Super Hornet, mihin osaltaan vaikutti varaosien loppuminen ja laitteiden vanheneminen.

Yhdysvaltain laivasto poisti F-14-koneet operatiivisesta käytöstä 10. maaliskuuta 2006, kun viimeiset kaksi D-mallia käyttävää laivuetta (VF-31 Tomcatters ja VF-213 Blacklions) lensivät koneet maatukikohtaan. Toinen laivueista (VF-31 Tomcatters) käytti niitä vielä syyskuuhun 2006 asti. Alun perin koneiden piti olla käytössä vuoteen 2008. F-14 Tomcatin korvaavat Boeing F/A-18E/F Super Hornet -koneet.[15]

Käyttö Iranissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain laivaston lisäksi ainoa ulkomainen ostaja oli Keisarillisen Iranin ilmavoimat šaahin aikana. Hävittäjiä tilattiin 80, joista 79 toimitettiin, ja viimeinen jäi Yhdysvaltain julistamaan kauppasaartoon ja luovutettiin Yhdysvaltain laivastolle.[16]

Iran tilasi 80 Tomcatia ja 714 Phoenix-ohjusta, varaosat ja vaihtomoottorit kymmenen vuoden käyttöä varten ja täyden aseistuksen, sekä tuki-järjestelmät, joihin kuului mm. Khatamin lentotukikohta. Iranin islamilaisen vallankumouksen ja Ruhollah Khomeinin valtaannousun myötä Iranin ja Yhdysvaltain välit katkesivat. Arviot Iranin lentokuntoisten F-14:n määrästä vaihtelevat. 11. helmikuuta 1985 nähtiin sotilasparaatissa 25 koneen ylilento Teheranissa.

Irakin-Iranin sodan aikana iranilaiset käyttivät hyväkseen F-14:n ylivoimaista tutkaa Irakin MiGejä vastaan. Tämän lisäksi Iranin on havaittu käyttäneen F-14:ia myös aggressiivisesti ilmataisteluissa ja iskuissa Irakin ilmatilaan. Iranin raportoidaan ampuneen alas 25 konetta Phoenix-ohjuksin, ennen kuin ohjusten akkujen puute lopetti niiden käytön 1986. Sodan lopulla irakilaisten kehittyneellä häirintäjärjestelmällä varustetut Mirage F1 EQ-5/6 -koneet pystyivät vastaamaan Tomcatin haasteeseen.

Tekniset tiedot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Video

F-14 Tomcat yliäänimatalalennossa merellä

Lähde:lähde?

Yleiset ominaisuudet

  • Miehistö: 2
  • Pituus: &&&&&&&&&&&&&019.010000019,1 m
  • Kärkiväli: &&&&&&&&&&&&&019.055000019,55 m suorana, &&&&&&&&&&&&&011.058000011,58 m taitettuna
  • Korkeus: &&&&&&&&&&&&&&04.08800004,88 m
  • Siipipinta-ala: &&&&&&&&&&&&&054.050000054,5 m²
  • Tyhjäpaino: &&&&&&&&&&019838.&&&&0019 838 kg
  • Voimalaite: &&&&&&&&&&&&&&02.&&&&002 × General Electric F110-GE-400 -suihkumoottoria; &&&&&&&&&&&&&061.040000061,4 kN per moottori kuivana, &&&&&&&&&&&&0124.0700000124,7 kN jälkipolttimella

Suoritusarvot

  • Suurin nopeus: &&&&&&&&&&&02845.&&&&002 845 km/h
  • Taistelusäde: &&&&&&&&&&&&0927.&&&&00927 km
  • Siirtolentomatka: &&&&&&&&&&&02960.&&&&002 960 km

Aseistus

  • Berger, Rolf: Maailman lentokoneet, s. 214. Suomentanut Väisänen, Hannu. Hämeenlinna: Karisto Oy, 2010. ISBN 978-951-23-5212-8 (suomeksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]