Ero sivun ”Lentokone ensimmäisessä maailmansodassa” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
pEi muokkausyhteenvetoa |
p Botti lisäsi: fr:L'aviation durant la Première Guerre mondiale |
||
| Rivi 107: | Rivi 107: | ||
[[Luokka: Lentokoneet]] |
[[Luokka: Lentokoneet]] |
||
[[de:Luftkrieg# |
[[de:Luftkrieg#Erster_Weltkrieg]] |
||
[[en:Aviation in World War I]] |
[[en:Aviation in World War I]] |
||
[[fr:L'aviation durant la Première Guerre mondiale]] |
|||
[[ru:Авиация Первой мировой войны]] |
[[ru:Авиация Первой мировой войны]] |
||
Versio 25. syyskuuta 2010 kello 11.40
Lentokone ensimmäisessä maailmansodassa oli yksi uusista teknologisista keksinnöistä, joka muutti perinteisiä sodankäyntitapoja. Ensimmäinen maailmansota myös käynnisti lentokoneiden nopean kehityksen. Sodan alun koneet olivat enimmäkseen työntöpotkurisia, hitaita, aseettomia ja soveltuvia korkeintaan tiedustelukäyttöön. Sodan lopussa lentokoneesta oli kehittynyt tehokas sodankäyntiväline niin hävittäjänä, kuin pommikoneenakin.
Aseistetun lentokoneen ajatus oli tuotu Englannissa esille jo vuonna 1912.[1]. Sodan edetessä lentokoneiden nopeus ja ketteryys kasvoivat. Hävittäjät, pommittajat ja muut erityiset sotilaskonetyypit erottuivat sodan lopussa selvästi eri ryhminä.
Lentokone ensimmäisessä maailmansodassa
.jpg){kind=link}
Koneiden nopeus lähes kaksinkertaistui sodan aikana, ja ne nousivat yhä korkeammalle. Sodan alulle tyypillinen yleiskäyttöinen yksimoottorinen kaksitaso BE2c lensi 116 km/h, mutta SE5a-hävittäjä vuonna 1917 222 km/h.
Ensimmäisen maailmansodan alussa sotaan osallistuvien maiden lentokoneiden lukumäärät olivat hyvin pieniä. Saksalla oli käytössään (hieman laskentatavasta riippuen) 266-296 sotilaskäyttöön tarkoitettua lentokonetta, Ranskalla 134, Isolla-Britannialla 163-183, Venäjällä noin 250 ja Itävalta-Unkarilla noin 100. [2]
Taistelulentäjän elämä päättyi yleensä nopeasti, vain muutaman viikon kuluessa rintamalle saapumisesta. Esimerkiksi Ranska tuotti sodassa 68 000 lentokonetta, mutta menetti niitä 52 000, eli tappiot olivat 77%. Iso-Britannia tuotti 58 100 ja menetti 36 000 konetta, tappiot 62%. Saksa tuotti 48 500 konetta ja menetti 27 600, tappiot 57%.[1][3] Osin ne johtuivat koneiden omista vioista, osin nopean kehityksen tuomasta vastustajan koneiden ajoittaisesta ylivertaisuudesta.
Ensimmäisen maailmansodan tienoilla ilmestyi lentokoneita kuljettavia aluksia, jotka kehittyivät nopeasti varsinaisiksi lentotukialuksiksi. Varhaisia lentokoneita kuljettaneita aluksia olivat muun muassa Ranskan La Foundre, brittien HMS Hermes ja HMS Ark Royal.
Rintamilla käytettiin ilmalaivaa muodoltaan muistuttavia tähystyspalloja, jotka olivat tietenkin alttiita vihollisen tulelle.
Lentokonetiedustelu sodan alussa
Ranskalaiset saivat olennaisen tärkeää tietoa saksalaisten liikkeistä lentokoneiden avulla Marnen ensimmäisessä taistelussa. Tannenbergin taistelussa venäläinen kenraali Samsonov ei piitannut lentokoneiden antamista tiedusteluraporteista, mutta saksalaisten puolella sotamarsalkka von Hindenburg otti ne huomioon, ja saksalaisille voittoisan taistelun jälkeen totesi, että ilman lentotiedustelua ei olisi ollut Tannenbergin voittoa.
Aisnen taistelussa englantilaiset käyttivät ensi kerran lentokoneiden avulla tehtyä tykistötulen kohdistusta.
Verdunin taistelun aikoihin saksalaisten komentaja Falkenhayn pyrki tuhoamaan ranskalaisten puolella olleen lentotiedustelun, ja onnistuikin tässä, sillä Saksalla oli niihin aikoihin ilmaherruus.[4]
Hävittäjän synty
Destroyer
Ennen sotaa vuonna 1912 armeija tilasi Vickers-yhtiöltä konekiväärillä aseistetun lentokoneen. Vickersin vastaus oli EFB1, "Destroyer" eli "Hävittäjä". Tässä koneessa oli työntävä potkuri takana, ja Maxim-konekivääri edessä. Ensimmäisessä lentokoneessa konekivääri teki koneen keulasta liian painavan. Ajatus hävittäjästä jäi haaveeksi, mutta itämään.[4]
Ensimmäiset ilmataistelut
Varhaisia ensimmäisen maailmansodan koneita olivat mm. Maurice Farman "Shorthorn" ja "Longhorn", DFW B.I, Rumpler Taube, B.E.2a, AEG B.II ja Bleriot XI.
Ensimmäiset ilmataistelut olivat lentäjien välisiä pistoolikaksintaisteluja, seuraavaksi tähystäjät tulittivat toisiaan kivääreillä kaksipaikkaisissa koneissa. Nämä huomattiin tehottomiksi nopeasti kiitävissä lentokoneissa, tähtäys oli vaikeaa. Joitain yrityksiä vastustajan konetta vastaan pudotettavin pommein, kranaatein ja tiilin jne. tehtiin. Jopa köysiä heitettiin sotkemaan vastustajan koneen potkurin pyöriminen jne. Mutta pian koneisin asennettiin jo konetuliaseita.
Konekiväärin asennusongelma
Lokakuussa 1914 monet lentäjät tutkiskelivat konekivääreitä, ja 5. lokakuuta 1914 ranskalainen työntäväpotkurinen Voisin III-kone pudotti vihollisen Aviatik B.1.-koneen Hotchkiss-konekiväärillä.
Vuoden 1915 alussa ei oltu vieläkään löydetty käytönnöllistä konekiväärin asennustapaa. Vickers FB5 "Gunbus", "Destroyer":in kehitelmä, saapui rintamalle, muttei ollut menestyksekäs, tähtäysvaikeuksien takia. Siinä oli vapaasti kääntyvä konekivääri. Sotakoneiden ohjaajat alkoivat pian oivaltaa, että parempi ratkaisu olisi kiinteästi suunnattava konekivääri ketterästi kääntyilevässä lentokoneessa. Ainoa ongelma oli nyt yleistyvissä etupotkurikoneissa potkuri. Ratkaisuksi ajateltiin konekivääriä ylemmässä siivessä potkurin yläpuolella, mutta silloin konekiväärin huolto lennossa olisi ollut mahdotonta. Konekivääreitä voitiin tietysti asentaa myös siipiin ampumaan potkurin ohi, tai alasiiven yläosaan. Ajateltiin myös potkurin ohi vinosti ampuvaa konekivääriä.
Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi tahdistaa konetuliase potkurin pyörimisen mukaan, siten että se pystyi ampumaan potkurin välistä. Tätä vaihtoehtoa tutki ympärysvaltojen puolella Raymond Saulnier Hotchkiss-konekiväärillä, mutta laihoin tuloksin. [5]. Roland Garros ja Saulnier valitsivat uudeksi ratkaisuksi potkurin lavoissa olevat teräspalikat, joista luodit kimposivat eteenpäin. Huhtikuusta 1915 alkaen Garros ampui muutamia vihollisen koneita, ja sai hyvä maineen. Lopulta Garros joutui saksalaisten vangiksi, koska hänen kehittämänsä systeemi oli rikkonut oman koneen potkurin.
Fokker-vitsaus
Näin ranskalaisten salaisuus paljastui, ja saksalaiset pyysivät hollantilaista lentokoneiden suunnittelijaa Anthony Fokkeria ideoimaan jotain samantapaista. Fokker tuotti miltei hetkessä järjestelmän, joka ampui potkurin lapojen välistä. Mutta saksalaiset upseerit suhtautuivat systeemiin alussa epäillen.
Elokuun 1. päivänä vuonna 1915 ammuttiin "koemielessä" Fokker M.5K/MG A.III Fokker Eindecker-yksitasolla alas länsivaltojen kone. Näitä A.III:sia tehtiin vain viisi kappaletta. Fokker Eindeckeristä tai Eindekkeristä kehitettiin viisi eri versiota, Fokker E.I- Fokker E.V. Ilmataisteluissa alkoi kausi jota länsiliittoutuneet sanoivat Fokker-vitsaukseksi. Se kesti 18. kesäkuuta 1916 asti. Länsivaltojen vakaat, hidasliikkeiset koneet olivat haavoittuvaisia tarkkatulisille, ketterille saksalaisten Fokker Eindeckereille. Psykologinen vaikutus oli materiaalista vaikutusta suurempi. Ranskalaiset joutuivat niiden uhan takia siirtymään päiväpommitusten sijasta yöpommituksiin. Huhtikuussa 1916 länsivallat kaappasivat saksalaisen Eindeckerin.[6]. Sommen taistelun aikoihin Eindecker oli jo vanhanaikainen. Eindeckerin kukistivat hitaasti, mutta varmasti Englannin Gun Bus, FE2b, De Havilland D.H.2 ja Ranskan Nieuport 11 "Bebe". Viimeksi mainitussa Hotchkiss-konekivääri oli asennettu yläsiivelle, mutta varustettu liukusysteemillä, joka salli konekiväärin vetämisen koneen lentäjien lähelle huoltoja varten. Nieuport 11:llä tuli monta ilmavoittoa. Seuraavaa hävittäjien sukupolvea edustivat korkealle nousevat, vapaasti ohjattavat lentokoneet. Syksyllä 1916 ensimmäiset etupotkurisen, potkurin "läpi" tahdistimella ampuvat hävittäjät ilmaantuivat länsirintamalle. Niitä olivat englantilainen Sopwith Pup ja ranskalainen Spad VII, sekä saksalainen Albatros D I ja D II.
Punainen paroni Richthofen ja verinen huhtikuu
_Brumowski.jpg)
Saksalainen 80 ilmavoittoa saanut "Punainen paroni" Manfred von Richthofen lensi enimmäkseen Albatros-koneella, vaikka parhaiten hänen koneistaan tunnetaan punaiseksi maalattu Fokker. keväällä 1917 Albatros D III-kone saapui länsirintamalle, ja "verisenä huhtikuuna" kuoli 211 Ison-Britannian lentäjää. Silloin länsirintamalla oli käynnissä ympärysvaltain aloittama huono-onninen Nivellen offensiivi , ja toisella kohtaa länsirintamaa Arrasin lähellä Artoisissa taisteltiin myös ankarasti. Saksan vähälukuisemmat Albatros II- ja III-koneet verottivat ankarasti tiedustelukoneita suojelevia Airco DH.2 ja FE.8 sekä Nieuport 17 ja Martinsyde G.100 'Elephant' koneita. Vain paremmat koneet SPAD S.VII, Sopwith Pup ja Sopwith Triplane saattoivat antaa vastusta Saksan Albatroseille. Britit menettivät huhtikuusa 245 lentokoneetta, suuri osa niiden lentäjistä kuoli ja toiset jäivät sotavangiksi.
Sodan lopun nopeat hävittäjät
Sodan lopussa kehittyi viimeinen lähinnä kaksisiipisten hävittäjien sukupolvi, johon kuuluivat Sopwith Camel ja SE5a.[7] Saksalaisten vastaus tähän oli Fokker Dr I joka vanheni vuoden 1918 alkuun mennessä. Vuonna 1918 tuli sodan parhaana hävittäjänä pidetty Fokker D VII. Sitä ei kyetty tuottamaan riittävästi vastaukseksi ympärysvalloille, koska Saksan sotatarviketeollisuutta vaivasi paha pula. Tätä hävittäjätyyppiä myytiin hyvin vielä 1920-luvulla.[7]. Ranska kehitti tehokkaan SPAD S.XIII:n.
Pommikoneet
Venäjällä Sikorsky kehitteli jo vuonna 1913 Ilya Murometz (Ilja Muromets)-tyyppisen suuren lentokoneen, jossa oli matkustajatila. Se oli jossain määrin aikaansa edellä ja tietenkin sillä saattoi kuljettaa 800 kg pommeja 500 km:n matkalla. Tämän koneen suorityskyky riippui tietysti sen varustuksesta. Italia kehitti Caproni CA32-pommikoneen, ja vuonna 1918 CA42:n. Saksalaisilla olivat zeppeliinit, ilmalaivat olennaisen tärkeitä pommittajia varsinkin vuosina 1915–1916, mutta ne vanhenivat vuoden 1916 lopuilla torjuntamenetelmien kehittyessä tehokkaiksi. Niinpä Saksa kehitti sodan lopulla tehokkaita pommikoneita, mm. Gotha G:n ja nelimoottorisen Zeppelin-Staaken Riesenflugzeug "Jättiläisen" [8]. Ranska kehitti vuonna 1917 Breguet 14-pommittajan, vaikka toki oli aiemmin oli käyttänyt kevyempiä koneita pommituksin. Brittien pommikoneita olivat marraskuussa 1916 ilmestynyt Handley Page O/100 ja maaliskuussa 1917 päiväpommittaja De Havilland D.H.4, ja sodan lopuilla Handley Page O/400.
Pommituksiin ensimmäisessä maailmansodassa käytettyjä koneita:
|
|
Katso myös
Lähteet
- ↑ a b Firstworldwar.com The War in the Air - Summary of the Air War. 9.8.2003 (englanniksi)
- ↑ Vehviläinen etc.: "Itsenäisen Suomen ilmatorjuntatykit 1917-2000" s.27
- ↑ Century of Flight Aviation during world warone. (englanniksi)
- ↑ a b Firstworldwar.com The War in the Air - Fighters: Early Experimentation. 9.8.2003 (englanniksi)
- ↑ Firstworldwar.com The War in the Air - Fighters: Deflector and Interrupter, The Birth of the Fighter. 9.8.2003 (englanniksi)
- ↑ Firstworldwar.com The War in the Air - Fighters: The Fokker Scourge. 9.8.2003 (englanniksi)
- ↑ a b Firstworldwar.com The War in the Air - Fighters: From Triplane to Camel, the War's Best Fighters. 9.8.2003 (englanniksi)
- ↑ Firstworldwar.com The War in the Air - Bombers: Germany, Gotha and Giant. 9.8.2003 (englanniksi)
- Vehviläinen, Raimo, Lappi, Ahti ja Palokangas, Markku: Itsenäisen Suomen ilmatorjuntatykit. Jyväskylä: Sotamuseo, 2005. ISBN 952-91-8449-2.
Aiheesta muualla
