Tämä on lupaava artikkeli.

Madagaskar

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 25. huhtikuuta 2024 kello 23.17 käyttäjän InternetArchiveBot (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Katsottu versio tästä sivusta, joka hyväksyttiin 25. huhtikuuta 2024, perustui tähän versioon.

Tämä artikkeli kertoo saarivaltiosta. Sanan muita merkityksiä on lueteltu täsmennyssivulla.
Madagaskarin tasavalta
Repoblikan’i Madagasikara
République de Madagascar
lippu vaakuna

Madagaskarin (merkitty tummansinisellä) sijainti Afrikassa (merkitty vaaleansinisellä).
Madagaskarin (merkitty tummansinisellä) sijainti Afrikassa (merkitty vaaleansinisellä).

Valtiomuoto puolipresidentillinen tasavalta
Presidentti Andry Rajoelina
Pääministeri Christian Ntsay
Pääkaupunki Antananarivo (1 613 375 as.)
18°55′00.0″S, 47°31′00.0″E
Muita kaupunkeja Toamasina (200 568 as.),
Antsirabe (176 933 as.)
Pinta-ala
– yhteensä 587 041 km² [1] (sijalla 46)
– josta sisävesiä 5 501 km²
Väkiluku (2022) 28 172 462[1] (sijalla 57)
– väestötiheys 35,2 as. / km²
– väestönkasvu 2,27 % [1] (2022)
Viralliset kielet malagassi, ranska[2][3][4]
Lukutaito 64,7 %
Valuutta Madagaskarin ariary (MGA)
BKT (2020)
– yhteensä 41,82 mrd. USD (PPP) [1]  (sijalla 123)
– per asukas 1 500 USD (PPP)
HDI (2019) 0,528 [5] (sijalla 164)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 24 % [1]
– teollisuus 19,5 % [1]
– palvelut 56,5 % [1]
Aikavyöhyke UTC+3
– kesäaika ei käytössä
Itsenäisyys
 – Ranskasta
26. kesäkuuta 1960
Lyhenne MG
– ajoneuvot: RM
– lentokoneet: 5R
Kansainvälinen
suuntanumero		 +261
Tunnuslause Fitiavana – Tanindrazana – Fandrosoana (Rakkaus, Isänmaa, Oikeudenmukaisuus) [2]
Kansallislaulu ”Ry Tanindraza nay malala ô (Rakastettu isänmaamme)”
Edeltäjä(t) Madagaskarin ja alusmaiden siirtomaan lippu Madagaskarin ja alusmaiden siirtomaa
(1897–1958)

Madagaskarin tasavalta (malagassiksi Repoblikan’i Madagasikara, ransk. République de Madagascar) eli Madagaskar on saarivaltio Intian valtameressä noin 640 kilometrin päässä Afrikan itärannikosta. Välimatkan lisäksi sitä erottaa Afrikan mantereesta 165 miljoonaa vuotta evoluutiota, minkä vuoksi saaren eläimistöstä on kehittynyt ainutlaatuinen. Myös saarella puhuttu malagassin kieli poikkeaa afrikkalaisista kielistä, sillä se kuuluu austronesialaiseen kielikuntaan ja on tämän sisällä yksi malaijilais-polynesialaisista kielistä.[6]

Maantiede

Pääartikkeli: Madagaskarin maantiede
Madagaskar satelliittikuvassa syyskuussa 2003.

Madagaskarin pinta-ala on 587 041 neliökilometriä. Se on maailman neljänneksi suurin saari sekä suurin, jonka kattaa kokonaan itsenäinen valtio. Canal des Pangalanes on kanaalien yhdistämien luonnollisten sekä tekojärvien ketju, joka jatkuu maan itäisen rannikon suuntaisesti noin 600 kilometriä[7] (noin kaksi kolmasosaa saaren pituudesta). Madagaskarin korkein vuori on Maromokotro (2 876 m).[3]Koko Madagaskarilla vallitsee trooppinen ilmasto, mutta korkeusvaihtelut luovat alueellisia eroja. Ylänköalueilla 900 metrin yläpuolella helle on harvoin tukahduttavaa, mutta rannikoiden alavilla mailla sää voi olla tukalan kuumaa ja kosteaa varsinkin sadekaudella. Pasaatituuli tuo itärannikolle sateita ympäri vuoden; esimerkiksi Tamatavessa sataa 3 500 millimetriä vuodessa ja sadepäivien lukumäärä on 140. Saaren lounaisosassa sadetta saadaan vain 400–800 millimetriä vuodessa, suurin osa siitä tulee joulukuun ja marraskuun välisenä aikana. Muutamia kertoja vuodessa trooppinen hirmumyrsky, joita kulkee Intian valtamerellä saaren pohjoispuolella, ulottaa kaatosateet ja kovat tuulet myös Madagaskarille.[8]

Kasvillisuus ja eläimistö

Luonto on saaren eristäytyneisyyden vuoksi ainutlaatuinen.[6] Madagaskarin itärannikko on pääosin rehevää kuivahkoa monsuunimetsän tapaista metsämaata, ja varsinaisia trooppisia kosteita sademetsiä on saarella vain sen koillisosassa pienellä alueella. Suurin osa Madagaskarin eläin- ja kasvilajeista elää näissä sademetsissä. Saaren kuivempi länsipuoli on pääosin savannia ja trooppista piikkipensastoa.[9]

Lähes 90 prosenttia Madagaskarin kasvilajeista, 95 prosenttia matelijoista ja 92 prosenttia nisäkkäistä on endeemisiä eli sellaisia, joita ei tavata missään muualla.[10] Madagaskarin merkilliseen eläimistöön ovat ennen ihmisen saapumista kuuluneet jättiläismäiset norsulinnut, gorillan kokoiset Archaeoindris- ja Megaladapis-jättiläismakit ja pienikokoiset madagaskarinvirtahevot, jotka sittemmin metsästettiin sukupuuttoon. Kuitenkin vielä nykyäänkin saarella elää suurin osa kaikista maailman kameleonteista, puoliapinoita syövä petoeläin fossa, jättiläismaakilpikonnia, monia puumangustilajeja, erikoisia puoliapinoita, esimerkiksi kissamaki, indri ja ai-ai, erilaisia hyönteisiä ja lukuisia eri lintulajeja.[11][12]

Madagaskarin tunnetuimpia kansallispuistoja ovat Ranomafanan kansallispuisto, josta löydettiin uusi makilaji kultabokombali vuonna 1986 sekä Berentyn luonnonsuojelualue ja indreistä tunnettu Andasibe-Mantadian kansallispuisto.[13]

Madagaskarin ainutlaatuista luontoa uhkaavat monet seikat, joista vakavimpiin kuuluu metsien hävitys. Metsää raivataan pieninä laikkuina mutta yhteisvaikutus on suuri. Hakkuiden tarkoituksena on polttopuiden ja puuhiilen hankkiminen sekä kaskiviljely.[14] Heinäkuussa 2010 Unesco lisäsi Madagaskarin Atsinananan sademetsät uhanalaisten maailmanperintökohteiden luetteloon.[15]

Historia

Pääartikkeli: Madagaskarin historia

Madagaskarilaisten historioitsijoiden mukaan saaren asuttaminen tapahtui kahdessa vaiheessa. Ensimmäisinä saapuivat 500–300-luvuilla eaa. austronesialaiset; malaijinsukuista kieltä puhunut toinen aalto muutti saarelle ajanlaskumme ensimmäisten vuosisatojen aikana. Arabialaiset kauppiaat ja swahilit saapuivat Madagaskarin koillisrannikolle Afrikan itäosasta 600-luvun tienoilla.

Vuosisatojen aikana saarelle muodostui 18 toisistaan poikkeavaa malagassinkielistä etnistä ryhmää, joille kehittyi valtioita 1500-1600-luvuilla. Valtioista merkittävin oli merinojen muodostama feodalistinen Imerina, joka vähitellen alisti naapurinsa. Imerinan hallitsija Radama I julistautui vuonna 1818 Madagaskarin kuninkaaksi. Hän kutsui maahan englantilaisia lähetyssaarnaajia, jotka loivat myös malagassin kirjakielen. Radama I:n jälkeen hallinnut Ranavalona I karkotti englantilaiset ja kielsi kristinuskon harjoittamisen vuonna 1835. Hänen seuraajansa Radama II lakkautti vakinaisen armeijan ja antoi eurooppalaisille huomattavia etuoikeuksia. Maahan perustettiin tehtaita ja viljelmiä; anglikaanisuus julistettiin valtionuskonnoksi vuonna 1869.

Ranskan siirtomaavallan laajentuminen keskeytti Madagaskarin itsenäisen kehityksen. Joulukuussa 1894 Ranska aloitti Madagaskaria vastaan sodan, valtasi sen tärkeimmät satamat ja syyskuussa 1895 pääkaupungin Antananarivon. Kuningatar Ranavalona III allekirjoitti sopimuksen, jonka mukaan Madagaskarista tuli Ranskan protektoraatti. Kesäkuussa 1896 Ranskan parlamentti julisti Madagaskarin ja sen lähisaaret Ranskan siirtomaaksi. Vuodesta 1897 lähtien Madagaskaria hallitsi ranskalainen kenraalikuvernööri, jolla oli lähes rajaton valta.[16]

Vuonna 1946 Madagaskarista tuli Ranskan merentakainen alue. 14. lokakuuta 1958 Madagaskar julistettiin Ranskan yhteisöön kuuluvaksi autonomiseksi tasavallaksi[17]; täydellisen itsenäisyyden se saavutti 26. kesäkuuta 1960. Uusi hallinto ylläpiti kuitenkin tiiviitä yhteyksiä entiseen emämaahan Ranskaan, mitä moni madagaskarilainen piti uuskolonialismina. Maassa tapahtui epäonnistunut vallankaappausyritys 31. joulukuuta 1974. Kesäkuussa 1975 perustettiin vakaumuksellisen sosialistin Didier Ratsirakan johtama vallankumousneuvosto, joka julisti tavoitteekseen sosialismin rakentamisen.[18] Joulukuussa 1975 järjestetyssä kansanäänestyksessä hyväksyttiin uusi perustuslaki ja Ratsirakan valinta maan presidentiksi. Maan uudeksi viralliseksi nimeksi tuli ”Madagaskarin demokraattinen tasavalta” (Repoblika Demokratika Malagasy).[19]

Uudesta hallinnosta huolimatta Madagaskarin heikko talous ei lähtenyt nousuun ja vuonna 1977 alkoivat ensimmäiset mielenosoitukset. Kansalaisten tyytymättömyys saavutti huippunsa 10. elokuuta 1991 järjestetyssä rauhanomaisessa mielenosoituksessa, johon osallistui arviolta 400 000 aseetonta kansalaista. Presidentin turvallisuusjoukot avasivat tulen kohti väkijoukkoa, ja satoja ihmisiä kuoli. Armeija ilmoitti sen jälkeen, ettei se enää tue hallitusta. 31. lokakuuta 1991 pidettiin kokous, jossa sovittiin demokraattisesta ja rauhanomaisesta vallansiirrosta. Tilapäiseksi valtionpäämieheksi nimitettiin Albert Zafy. Kokous merkitsi käytännössä Madagaskarin demokraattisen tasavallan lakkauttamista.[19]

Vuonna 1992 kansanäänestyksellä hyväksyttiin uusi perustuslaki, joka päätti 17-vuotisen yksipuoluevallan. Presidentiksi valittu Albert Zafy luopui kuitenkin vallasta kolme vuotta myöhemmin, ja Ratsiraka valittiin uudelleen presidentiksi. Joulukuun 2001 presidentinvaaleissa molemmat pääehdokkaat, hallitseva presidentti Didier Ratsiraka ja opposition ehdokas Marc Ravalomanana, julistautuivat tahoillaan voittajiksi. Pattitilanne jatkui heinäkuuhun 2002, jolloin Ratsiraka lähti maanpakoon Ranskaan. Ravalomanana valittiin toiselle kaudelle 2006. Seuraavana vuonna perustuslakia muutettiin jälleen kansanäänestyksellä. Parlamentti hajotettiin, ja Ravalomananan puolue voitti jälleen enemmistön. Maaliskuussa 2009 vaaleilla valittu presidentti Marc Ravalomanana luovutti vallan oppositiota tukeneille sotilaille ja lähti maanpakoon Etelä-Afrikkaan. Sotavoimat puolestaan nimittivät uudeksi väliaikaiseksi presidentiksi oppositiojohtaja Andry Rajoelinan, jonka perustuslakituomioistuin julisti maan uudeksi presidentiksi. Tähän Eteläisen Afrikan yhteistyöjärjestö SADC ja Afrikan unioni reagoivat erottamalla Madagaskarin jäsenyydestään. Vuodesta 2019 maan presidenttinä on ollut uudelleen joulukuun 2018 presidentinvaalien voittaja Andry Rajoelina.[20][19]

Politiikka

Madagaskarin kartta.

Madagaskar on semipresidentiaalinen tasavalta. Perustuslakia on muutettu useita kertoja kansanäänestyksellä. Väliaikainen presidentti vuosina 2009–2014 oli Andry Rajoelina, joka nousi valtaan armeijan tuella.[16] Tammikuussa 2014 julistettiin Hery Rajaonarimampianina uudeksi presidentiksi.[21]

Kaksikamarinen parlamentti muodostuu 100 jäsenen senaatista ja 127 jäsenen kansalliskokouksesta.[3] Vaaleja on lykätty useita kertoja: presidentinvaalit oli määrä pitää lokakuussa 2013 ja parlamenttivaalit joulukuussa 2013.[16] Rajoelina ilmoitti, että ei asetu ehdolle presidentiksi. Vaalilautakunta kielsi entisiä presidenttejä Rajoelinaa, Ravalomananaa ja Didier Ratsirakaa asettumasta ehdolle. Ravalomananan vaimon ehdokkuus nähtiin tämän säännön kiertämisenä.[22]

Tammikuussa 2014 Hery Rajaonarimampianina julistettiin presidentinvaalien voittajaksi. Vaalit hävinnyt Jean Louis Robinson piti vaalitulosta vääristeltynä, ja presidentin virkaan astuminen aiheutti levottomuuksia.[21] Valittua uutta presidenttiä pidettiin istuvan presidentin Rajoelinan ehdokkaana.[23]

Joulukuussa 2018 entinen presidentti Andry Rajoelina voitti presidentinvaalien toisella kierroksella toisen entisen presidentin Marc Ravalomananan, joka valitti vaalivilpistä eikä tunnustanut tulosta. Madagaskarin perustuslakituomioistuin vahvisti 2019 Rajoelinan vaalien voittajaksi.[24] Rajoelina astui virkaansa Madagaskarin uutena presidenttinä 18.1.2019 ja ensimmäistä kertaa maan historiassa virkaanastujaisissa olivat läsnä myös vaalien kilpailevat ehdokkaat ja entiset presidentit Didier Ratsiraka, Hery Rajaonarimampianina ja Marc Ravalomanana.[25]

Madagaskarin parlamenttivaaleissa toukokuussa 2019 presidentti Rajoelinan koalitio sai ehdottoman enemmistön – 84 paikkaa maan 151-paikkaiseen parlamenttiin. Oppositiojohtaja Ravalomananan koalitio sai vain 16 paikkaa ja loput paikat menivät etupäässä sitoutumattomiksi ilmoittautuneille. Opposition mukaan vaalit eivät olleet rehelliset. Vaalien äänestysaktiivisuus oli alhainen, vain 31 prosenttia.[26]

Vapauksien kehitys

Freedom Housen vuoden 2022 raportin mukaan Madagaskarin politiikka on ollut epävakaata vuodesta 2013 lähtien. Mutta palttuaan vaalipolitiikkaan Andry Rajoelinan vuoden 2018 valinta on tuonut mukaan jonkin verran vakautta. Hallituksen korruptio ja vastuun puute ovat kuitenkin edelleen olemassa. Kunnianloukkaus ja muut lait rajoittavat lehdistön vapautta. Viranomaiset kieltävät luvat mielenosoituksiin ja hajottavat osan tapahtuneista. Hallitus on kamppaillut hallitakseen laittomuutta ja köyhyyttä erityisesti etelässä.[27]

Hallinnollinen jako

Pääartikkeli: Madagaskarin alueet

Madagaskar jakautui aiemmin kuuteen provinssiin, mutta vuoden 2007 kansanäänestyksessä provinssijaosta luovuttiin. Niiden sijaan maa on jaettu 22 hallintoalueeseen. Vallan hajauttaminen on osa Madagaskarin kehityspolitiikkaa, mutta muutokset ovat edelleen käynnissä.[28]

Talous

Vuoden 2009 bruttokansantuotteesta maanviljely tuotti 26 prosenttia, teollisuus ja rakentaminen 16,6 prosenttia ja palvelu ja muut 57 prosenttia. Maatalous, kalastus ja metsätalous työllistävät yhdessä 80 prosenttia väestöstä. Maatalouden tuotteita ovat kahvi, vanilja, sokeriruoko, mausteneilikka, kaakao, riisi, kassava, pavut, banaanit ja maapähkinät.[3]

Vuonna 2009 tärkeimmät vientituotteet olivat kahvi, vanilja, nilviäiset, sokeri, puuvillakangas, kromiitti ja öljytuotteet. Viennin yhteisarvo oli 1,045 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Suurimmat viennin kohdemaat olivat Ranska (28,9 %), Yhdysvallat (20,49 %), Saksa (5,89 %) ja Kiina (4,36 %). Tuonti keskittyi Kiinaan, Thaimaahan, Bahrainiin, Ranskaan ja Yhdysvaltoihin. Sen kohteena olivat kulutustavarat, öljy ja elintarvikkeet.[3]

Madagaskar tuottaa 80% maailman vaniljasta, ja sen maailmanmarkkinahintojen vaihtelu vaikuttaa talouteen.[1]

Talousuudistukset aloitettiin 1980-luvulla laajalla yksityistämisohjelmalla. 1990-luvun loppupuolella talouskasvu oli vakaata, mutta korruptio oli räikeää ja köyhyys vaivasi varsinkin maaseudun asukkaita. Vuoden 2002 poliittisen kriisin jälkeen aloitettiin vakauttamisohjelma, ja muut maat lupasivat Madagaskarille talousapua. Vuonna 2009 alkanut kriisi on vaikuttanut pitkään negatiivisesti myös liiketoimintaan.[28]

Joulukuussa 2010 YK:n alainen Maailman elintarvikeohjelma WFP raportoi Madagaskaria uhkaavasta nälänhädästä. Kuivuus pilasi maanviljelijöiden satoja.[29] Perättäiset kuivuusjaksot pahensivat tilannetta, jota vuonna 2021 kutsuttiin katastrofiksi.[30]

Liikenne

Madagaskarilla on kaikkiaan 84 lentopaikkaa, mutta vain yhden kiitotie on yli kolme kilometriä pitkä.[3] Ivaton kansainvälistä lentoasemaa ollaan laajentamassa, ja tavoitteena on että asema palvelisi 2 500 matkustajaa. Kiitotien jatkamista suunniteltiin tehtäväksi vuoden 2011 loppuun mennessä 500 metrillä niin, että Airbus A380 pystyy laskeutumaan sille.[31]

Rautateitä on 854 kilometriä ja päällystettyjä maanteitä 7 617 kilometriä. Tärkeimmät satamat ovat Antsiranana, Mahajanga, Toamasina ja Toliara.[3]

Väestö

Madagaskarilla on kaksi virallista kieltä: ranska ja malagassi. Väestön etninen tausta on kirjava: esi-isissä on malaji-indonesialaisia, arabeita, afrikkalaisia, intialaisia ja ranskalaisia. Madagaskarilaisista 52 prosenttia harjoittaa luonnonuskontoja, kristittyjä on 41 prosenttia ja muslimeita seitsemän prosenttia.[3] Saaren väestö on geneettisesti ainutlaatuinen. Asukkaat polveutuvat noin puoliksi Borneosta ja puoliksi Itä-Afrikasta tulleista siirtolaisista.[32]

Madagaskarin väestö on perinteisesti jaettu 20 etniseen ryhmään, mutta jako ei ole välttämättä tarkka. Etnisen ryhmän merkitys yhteisössä on vähenemään päin. Suurempi ero kuin eri etnisten ryhmien välillä vallitsee rannikon asukkaiden (côtiers) ja sisämaan ylänköjen väestön välillä. Tämäkään jako ei ole täysin tarkka, sillä esimerkiksi monet ”rannikoiden asukkaat” eivät itse asiassa asu lähelläkään rannikkoa. Tarkemmin jako voidaankin määritellä sisämaassa sijainneen Imerinan valtakunnan rajojen mukaan.[33]

Madagaskarin ulkopuolelta tulleet vähemmistöt muodostavat noin 1,7 prosenttia väestöstä. Ranskan siirtomaakauden seurauksena maahan tuli monia virkamiehiä ja sotilashenkilöitä, joista osa on jäänyt maahan. Lisäksi maassa on ranskalaisia liikemiehiä ja plantaasinomistajia. 1990-luvun alussa Madagaskarissa työskenteli arviolta 18 000 Ranskan kansalaista. Komorilaiset muodostivat historiallisesti merkittävän maan ulkopuolelta tulleen vähemmistön. Heidän lukumääränsä pieneni kuitenkin nykyiseen 25 000:een Mahajangan vuoden 1976 rotumellakoiden jälkeen, jolloin 1 400 komorolaista kuoli ja 20 000 lähti maasta. Intian ja Pakistanin alueelta tulleiden jälkeläisiä on maassa noin 17 000, ja he ovat keskittyneet maan länsirannikolle. Kiinalaisia on noin 9 000, ja he ovat keskittyneet maan itärannikolle ja pääkaupunki Antananarivoon.[34]

Koulutus

Koulunkäynti on periaatteessa pakollista 6–14 vuoden iässä. Maaseudulla tästä lipsutaan, kun lasten halutaan osallistuvan perheen elättämiseen. Kulttuuriin kuuluu, että perimätiedon oppimista ja vanhempien kunnioittamista pidetään usein vähintään yhtä tärkeänä kuin koulusivistystä.[35]

Koulujärjestelmän uudistukset nostivat maan lukutaitoprosentin vuoden 1966 tasolta 38 prosentista vuoden 1991 tasolle 80 prosenttiin.[35] Madagaskarin väestöstä noin 68,9 prosenttia osaa lukea, miehistä 75,5 prosenttia ja naisista 62,5 prosenttia (vuoden 2003 arvio).[3]

Maan vanhin yliopisto on vuonna 1955 perustettu Antananarivon yliopisto. Sen nimi oli välillä Madagaskarin yliopisto, mutta kun muissa kaupungeissa toimineet tytäryliopistot itsenäistyivät vuonna 1988, yliopisto otti vanhan nimensä takaisin. Siinä on kuusi tiedekuntaa: taloustieteellinen, humanistinen, lääketieteellinen, luonnontieteellinen tiedekunta, kasvatustieteen normaalikoulu, maatalouskorkeakoulu ja teknillinen korkeakoulu.[36] Vuodesta 1988 alkaen Toamasinassa, Antsirananassa, Mahajangassa, Toliarassa ja Fianarantsoassa on ollut yliopistot.

Kulttuuri

Vaikka Madagaskar sijaitsee Afrikan mantereen läheisyydessä, muun Afrikan vaikutus madagaskarilaiseen kulttuuriin on ollut vähäinen.[6] Saarella puhuttava kieli malagassi kuuluu austronesialaiseen kielikuntaan ja on läheistä sukua useille Kaakkois-Aasiassa puhutuille kielille. Sen läheisin sukukieli on Etelä-Borneossa puhuttu ma’anyanin kieli. Malagassin kielessä on yli 20 murretta, jotka ovat saaneet vaikutteita bantukielistä, swahilista, englannista, arabiasta ja ranskasta.[35]

Madagaskarilaisten perusravintoa on riisi. Sen lisukkeena syödään jotain proteiinipitoista, kuten kalaa tai lihaa, ja lisäksi usein keitettyjä vihanneksia. Pääruoka voidaan paistaa, grillata tai keittää joko vedessä tai kookosmaidossa.[35]

Suuria madagaskarilaisia perhejuhlia ovat häät ja poikien ympärileikkaustapahtuma. Maan itäosassa on tapana järjestää seitsemän vuoden välein yleinen poikien ympärileikkaus. Kuolleiden esi-isien kunnioittaminen on tärkeä myös kristinuskoa harjoittaville madagaskarilaisille, ja hautajaiset ovat suuri rituaali. Vainajia ei yleensä haudata yleisille hautausmaille, vaan kullakin perheellä on oma hautakammionsa. Eräillä alueilla on tapana kaivaa edesmenneiden omaisten luut esille ja kääriä ne uusiin käärinliinoihin kalliissa juhlassa, jossa tarjotaan ruokaa ja juomaa laajalle sukulaisten ja ystävien piirille.[37]

Madagaskarilaiset kirjailijat ovat kirjoittaneet sekä ranskaksi että malagassiksi. Ranskankielisiä runoja julkaistiin antologiassa jo siirtomaakaudella vuonna 1948. Ulkomailla asuvat madagaskarilaissyntyiset kirjailijat ovat saaneet tuotantoaan julkaistua Ranskassa, mutta monien kotimaassaan pysyneiden tekstit leviävät vain julkaisemattomina käsikirjoituksen kopioina.[38] Madagaskarilaisista yhtyeistä maailmalla on ahkerasti kiertänyt Tarika.

Media

Valtiolla on valtakunnalliset televisio- ja radioyhtiöt, mutta kaupallisia paikallisradioita on paljon. Myös kaupallisia televisioyhtiöitä on kolme. Viestintäyhtiö MBS (Malagasy Broadcasting System) ylläpitää radio- ja televisioasemia, ja sen omistaa syrjäytetty presidentti Ravalomanana. Päivittäin ilmestyy neljä sanomalehteä.[19]

Urheilu

Madagaskar on osallistunut kesäolympialaisiin vuodesta 1964 alkaen, mutta jätti vuosien 1976 ja 1988 kisat väliin. Vuoden 2006 talvikisoissa madagaskarilainen Mathieu Razanakolona osallistui alppihiihtoon. Madagaskarin olympiajoukkue ei ole saanut mitaleita.[39] Madagaskarin jalkapallomaajoukkue ei ole menestynyt kansainvälisissä turnauksissa. FIFAn rankingissa lokakuussa 2014 se oli sijalla 143. Maassa toimii 220 jalkapallojoukkuetta ja niissä yli 30 000 rekisteröitynyttä pelaajaa.[40]

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ a b c d e f g h Madagascar CIA World Factbook. Viitattu 3.12.2022.
  2. ↑ a b Madagascar : Projet de Constitution de la IVeme Republique. (pdf) Haute Autorité de la Transition. 17.11.2010. Arkistoitu 15.3.2012. Viitattu 9.8.2011. (ranskaksi)
  3. ↑ a b c d e f g h i Madagascar The World Factbook. CIA. Arkistoitu 30.5.2015. Viitattu 16.12.2016. (englanniksi)
  4. ↑ Country profiles – Madagascar. Thomson Reuters Foundation: Trust.org. Arkistoitu 17.8.2011. Viitattu 9.8.2011. (englanniksi)
  5. ↑ Human Development Report 2020. UNDP.org (englanniksi)
  6. ↑ a b c Madagascar is avenues of baobabs Lonely Planet. Viitattu 21.5.2020. (englanniksi)
  7. ↑ Introducing The Pangalanes Canal Lonely Planet. Arkistoitu 30.10.2015. Viitattu 22.12.2015. (englanniksi)
  8. ↑ Country Guide Madagascar BBC Weather. 9.2.2011. Arkistoitu 9.2.2011. Viitattu 21.5.2020. (englanniksi)
  9. ↑ Ecosystems in Madagascar WildMadagascar.org. Viitattu 16.12.2016. (englanniksi)
  10. ↑ Kramer, Rachel: Madagascar World Wildlife Fund – WWF. Viitattu 22.12.2015. (englanniksi)
  11. ↑ Keskinen, Essi: Madagaskar lumoaa tiedeturistin. Tiede, 16.10.2009, nro 11, s. 34–39. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 21.5.2020.
  12. ↑ Kivipelto, Arja: Merkillisten eläinten saari Helsingin Sanomat. 9.2.2010. Arkistoitu 9.11.2011. Viitattu 21.5.2020.
  13. ↑ Visiting Madagascar: Where to go and what to do WildMadagascar.org. Viitattu 16.12.2016. (englanniksi)
  14. ↑ Pioneering project against deforestation WWF – World Wide Fund For Nature. 22.12.2015. Arkistoitu 23.12.2015. Viitattu 22.12.2015. (englanniksi)
  15. ↑ Yang Lina: U.S. Everglades, Madagascar’s rain forest put on UNESCO endangered list 31.7.2010. Xinhua News Agency. Arkistoitu 1.8.2010. Viitattu 22.12.2015. (englanniksi)
  16. ↑ a b c Madagascar profile – Timeline BBC News. BBC. Viitattu 22.12.2015. (englanniksi)
  17. ↑ Harjulehto, Seppo: ”Uutiskatsaus”, Mitä Missä Milloin 1960, s. 17. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1959.
  18. ↑ REMBERT Nelly Fleuria: Élection présidentielle à Madagascar: les Ratsiraka, une famille divisée L'Écho du Sud. 20.8.2023. Viitattu 26.8.2023. (ranska)
  19. ↑ a b c d Madagascar country profile BBC News. 15.11.2019. Viitattu 26.2.2020. (englanniksi)
  20. ↑ Africa :: Madagascar — The World Factbook Central Intelligence Agency – CIA. Arkistoitu 17.8.2011. Viitattu 26.2.2020. (englanniksi)
  21. ↑ a b Madagaskarin uusi presidentti astui virkaansa – räjähdys kylvi tuhoa juhlapaikalla Yle Uutiset. 25.1.2014. Yle. Viitattu 26.1.2014.
  22. ↑ Madagascar strongman says will not stand in election Capital News. 25.7.2013. Viitattu 22.12.2015. (englanniksi)
  23. ↑ Rajaonarimampianinasta Madagaskarin presidentti Yle Uutiset. Yle. Arkistoitu 31.1.2016. Viitattu 16.12.2019.
  24. ↑ Madagascar winner declared amid tension bbc.com. 27.12.2018. Viitattu 16.12.2019. (englanti)
  25. ↑ AfricaNews: Madagascar president Andry Rajoelina sworn into office Africanews. 19.1.2019. Viitattu 23.1.2020. (englanniksi)
  26. ↑ Madagascar president's coalition wins parliamentary majority France 24. 15.6.2019. Viitattu 23.1.2020. (englanniksi)
  27. ↑ Madagascar: Freedom in the World 2022 Country Report Freedom House. Viitattu 8.11.2022. (englanniksi)
  28. ↑ a b Background Notes: Madagascar. U.S. Department of State. 7.5.2012. Arkistoitu Viitattu 22.12.2015. (englanniksi)
  29. ↑ Yli 700 000 nälänhädän partaalla Madagaskarissa Helsingin Sanomat. 10.12.2010. Arkistoitu 9.11.2011. Viitattu 11.12.2010.
  30. ↑ The invisible crisis: WFP Chief appeals for the world not to look away as families starve in Madagascar World Food Programme. 23.6.2021. Viitattu 3.12.2022.
  31. ↑ Ivato veut accueillir des Airbus A380 L’Express. 2008. Arkistoitu 22.10.2007. Viitattu 15.9.2010. (ranskaksi)
  32. ↑ The cryptic past of Madagascar – Human inhabitants of Madagascar are genetically unique. Wellcome Trust Sanger Institute. 4.5.2005. Arkistoitu 8.10.2010. Viitattu 15.9.2010. (englanniksi)
  33. ↑ Madagascar Table of Contents – Population U.S. Library of Congress. Viitattu 15.9.2010. (englanniksi)
  34. ↑ Madagascar Table of Contents – Minorities U.S. Library of Congress. Viitattu 15.9.2010. (englanniksi)
  35. ↑ a b c d Madagascar Countries and their Cultures. Everyculture.com. Viitattu 22.12.2015. (englanniksi)
  36. ↑ Etusivu Université d’Antananarivo. Arkistoitu 2.1.20016. Viitattu 26.9.2020. (ranskaksi)
  37. ↑ Chapin Metz, Helen (toim.): Traditional Beliefs and Religion Madagascar: A Country Study. 1994. GPO for the Library of Congress. Viitattu 19.10.2013.
  38. ↑ Voices from Madagascar, Voix de Madagascar Ohio University Press. Viitattu 22.12.2015. (englanniksi)
  39. ↑ Madagascar. Olympics at Sports-Reference.com. Arkistoitu 5.9.2015. Viitattu 26.9.2020. (englanniksi)
  40. ↑ Madagascar FIFA. Arkistoitu 24.7.2015. Viitattu 22.12.2015. (englanniksi)

Aiheesta muualla

Madagaskarin provinssit

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Madagaskar&oldid=22350420”