Nakolinna

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 21. lokakuuta 2022 kello 11.30 käyttäjän InternetArchiveBot (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nakolinna 
Hjalmar Appelgrenin havainnepiirrustus Nakolinnan varustusten jäänteiden sijainnista sekä muurin perustuskivien asetannasta (a) vuodelta 1891.
Hjalmar Appelgrenin havainnepiirrustus Nakolinnan varustusten jäänteiden sijainnista sekä muurin perustuskivien asetannasta (a) vuodelta 1891.
Sijainti

Nakolinna 
Koordinaatit 60.47200122°N, 22.65645142°E
Valtio Suomi
Paikkakunta Paimio
Historia
Tyyppi Linnavuori

Nakolinna on Varsinais-Suomessa Paimion Korkeakylässä sijaitseva linnavuori.[1][2] Se on arvioitu olleen käytössä kansainvaellusaikana, 400–500-luvuilla.

Linnavuori sijaitsee Paimion kirkosta 2,6 kilometriä luoteeseen, peltojen rajamaalla suuressa metsäsaarekkeessa, jonka korkeinta kohtaa kutsutaan Nakolinnanmäeksi. Linna sijaitsee saarekkeen pohjoispäässä kohdassa, jossa yhdystie 2341 kaartaa sen vierestä. Mäki kohoaa yli 40 metriä ympäröiviä peltoja korkeammalla. Mäki on pohjois- ja itäsivuiltansa jyrkkä. Sen sijaan etelään ja länteen rinteet viettävät loivasti. Vuori on kooltaan 200×200 metriä ja sen kallioisella lakialueella lähes katkeamaton ja kivivalli. Kiviä on vallissa 2–4 kerrosta ja se yltää lähes metrin korkeuteen. Vain linnan koilliskulmassa ei ole vallia, mutta siellä linnoitus on luoksepääsemätön. Linnapihan suuruus on noin neljä hehtaaria. Valleissa käytetyt kivet on kerätty vuoren luontaisesta muinaisesta rantakivikosta.[1][2]

Ilmeisesti metsänhoidollisista syistä etelärinteen valliin on tehty traktorin mentävä aukko. Linnavuoren luoteisrinteen yläosassa sijaitsee vanha lahonnut hyppyrimäki, jota tehtäessä vallikiveystä on poistettu. Hyppyrimäki on osittain vallin päällä.[3]

Linnavuorella on suoritettu arkeologinen kaivaus vuonna 1979 Jukka Luodon johdolla. Muut tutkimukset, jotka ovat olleet pintapuolisia on tehty vuosina 1927 (Allan Lindroos) ja 2005 (Eeva Raike).[1]

Kaistale eteläistä kivivallia on tutkittu ja vallin alta paljastui hiiltynyttä puuta ajalta 400–500 jaa. Näin se ajoittuu kansainvaellusajalle. Mäelle tehdyistä koekuopista ei löytynyt ihmistoiminnasta syntyviä jälkiä, joten linnapihalla on tuskin ollut asuttu.[4] Nakolinnan varustuksia on vuosien varrella hävitetty. Lähiseudun kylien asukkaiden on kerrottu vierittäneen varustusten kiviä alas sekä tarpeen vaatiessa särkeneen niitä rakennustarpeiksi.[5]

Hoitaminen ja opastus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nakolinnaa on hoidettu vuodesta 1990 lähtien. Toimenpiteitä on toistettu ainakin vuosina 1990–1995 ja 1997 (Teija Tiitinen, Henrik Asplund ja Satu Hirvonen-Mikkonen).[1][3] Kohteelle johtaa vihreäpäisin puupaaluin merkitty polku. Kulku linnavuorelle tapahtuu jyrkkää rinnettä nousten.[3]

Paimiossa sijaitsee Nakolinnan lisäksi myös kaksi muuta linnavuorta, Rekottilan linnavuori sekä Ruokolinna.

  1. a b c d Muinaisjäännösrekisteri: Nakolinna Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 10.9.2007. Museovirasto. Viitattu 1.4.2016.
  2. a b Nakolinna , Paimio (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 12.10.2019.
  3. a b c Muinaisjäännösten hoitorekisteri: Nakolinna Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 22.11.2010. Museovirasto. Viitattu 28.7.2016.
  4. Muinaisuutta maisemassa ja maan alla. Paimion Arkeologiaa.. Paimio. Arkistoitu 15.7.2019. Viitattu 1.4.2016.
  5. Hjalmar Appelgren: Suomen muinaislinnat, s. luettelon sivu 57. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1891.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Luoto, Jukka: Paimion Nakolinna, SM 1990
  • Masonen, Jaakko: Hämeen Härkätie. Tiemuseon julkaisuja 4, 1989