Puolustusvoimien urheilukoulu
Tähän artikkeliin ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: Vain yksi lähde ja sekin primäärilähde. |
Puolustusvoimien urheilukoulu (URHK) on Suomen maavoimien joukkoyksikkö, joka kouluttaa ikäluokkansa parhaista urheilijoista tiedustelijoita sodanajan joukkoihin. Urheilukoulu sijaitsee Helsingissä Kaartin jääkärirykmentissä. Osa talvilajien urheilijoista koulutetaan Kainuun prikaatissa Kajaanissa.[1] Koulu on perustettu vuonna 1979, jota ennen sitä edelsivät vuodesta 1964 alkaen Kajaanissa ja Santahaminassa Helsingissä sijainneet urheilukomppaniat.
Suuri osa suomalaisista huippu-urheilijoista ja nousevista huippu-urheilijoista suorittaa varusmiespalveluksensa Urheilukoulussa. Urheilukoulu antaa varusmiehille tiedustelukoulutusta sekä Puolustusvoimien henkilökunnalle liikunta-alan täydennyskoulutusta.
Koulu sijaitsi aiemmin Lahdessa Hämeen Rykmentissä. Lahdessa palveli yli 4 000 urheilijaa yli 50:stä eri lajista. Urheilujoukoissa palvelleiden tapaamisia ja tapahtumia järjestää Urheilukoulun kilta.
Organisaatio
Puolustusvoimauudistukseen ja Hämeen Rykmentin lakkauttamiseen liittyen Urheilukoulun toiminta siirtyi vuoden 2014 loppuun mennessä syntysijoille Helsinkiin Santahaminan varuskuntaan. Lisäksi Kainuun prikaatiin Kajaaniin perustettiin erillinen satelliittijoukkue, jossa palvelee lumilajien urheilijoita. 1.TIEDK siirtyi jo kesän 2014 alussa Helsinkiin. Kouluun kuuluu myös Valmennuskeskus.
Urheilukoulun johtajana on toiminut 15.7.2018 alkaen everstiluutnantti Mikko Mönkkönen.
Tunnettuja Urheilukoulun käyneitä
Tunnettuja Urheilukoulussa koulutuksen saaneita urheilijoita ovat muun muassa:
- Janne Ahonen
- Valtteri Bottas
- Cheyne Fowler
- Mikael Granlund
- Sami Hyypiä
- Mika Häkkinen
- Mikko Ilonen
- Mikko Koivu
- Leo Komarov
- Valentin Kononen
- Jari Litmanen
- Niklas Moisander
- Jarkko Nieminen
- Matti Nykänen
- Kalle Palander
- Aki Parviainen
- Sini Pöyry
- Kimi Räikkönen
- Janne Salmi
- Teemu Selänne
- Jaakko Tallus
- Marko Yli-Hannuksela
Lähteet
- ↑ Puolustusvoimien urheilukoulu varusmies.fi. Viitattu 16.11.2018.