Richard Taylor (kenraali)
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
Richard Taylor (27. tammikuuta 1826 – 12. huhtikuuta 1879) oli etelävaltoiden kenraali Yhdysvaltain sisällissodassa. Hän oli Yhdysvaltain presidentin Zachary Taylorin ja Margaret Taylorin poika.[1]
Lapsuus ja nuoruus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Richard Taylor syntyi "Springfieldsin" perhetilalla lähellä Louisvilleä, Kentuckyssä. Tila oli nimetty Taylorin isoisän mukaan, virginialaisen, joka oli palvellut Yhdysvaltain vapaussodassa. Suurimman osan lapsuusvuosistaan hän vietti rajaseudulla isänsä Zacharyn kanssa, kun tämä palveli upseerina. Nuorena miehenä hän meni yksityiskouluihin Kentuckyssä ja Massachusettsissa. Vaikka hän aloittikin collegeopintonsa Harvardin yliopistossa, hän valmistui Yalesta vuonna 1845. Hän ei saanut koulutuksesta kunnianosoituksia, mutta vietti suurimman osan ajastaan lukiessaan kirjoja klassisesta ja sotilashistoriasta. Meksikon–Yhdysvaltain sodan aikana hän palveli isänsä sotilassihteerinä.
Sotilasuran ja poliitikonuran alku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hänen isänsä lähetti hänet pois sodan aikana reumaattisen niveltulehduksen vuoksi. Hän suostui johtamaan perheen puuvillaviljelyksiä Mississippin Jeffersonin piirikunnassa ja 1850, hän houkutteli isänsä (nyt presidentti Taylor, valittu virkaan 1848) hankkimaan Fashionin, suuren sokerinviljelystilan St. Charles Parishista Louisianasta. 10. helmikuuta 1851 Richard Taylor nai Louise Marie Myrthe Bringierin, jonka kanssa sai viisi lasta, joista kaksi poikaa kuoli kuumetautiin sisällissodan aikana. Isänsä kuoleman jälkeen Richard peri Fashionin 1850. Hänellä oli yli 200 orjaa ja hän oli yksi Louisianan rikkaimmista miehistä. Vuonna 1856 kylmyys pilasi hänen kylvönsä ja hän velkaantui pahoin. Hän oli kuitenkin päättänyt lähteä mukaan politiikkaan ja vuonna 1855 hänet valittiin Louisianan senaattiin, jossa palveli vuoteen 1861 asti. Hän oli demokraatti ja oli demokraattien edustajainhuoneen kokouksessa Charlestonissa, missä yritti heikoin tuloksin sovitella kahden demokrattiryhmittymän välillä.
Sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sisällissodan alkaessa Braxton Bragg pyysi häntä avustajakseen Pensacolaan Floridaan. Bragg tunsi hänet ennen sotaa, ja pyysi häntä auttamaan Pensacolaan lähetettävien joukkojen järjestämisessä. Taylor nimitettiin everstiksi 9. Louisianan jalkaväkirykmenttiin, jonka kanssa hän osallistui ensimmäiseen Bull Runin taisteluun. Miehet olivat valinneet hänet päälliköksi, koska uskoivat Taylorin langon Jefferson Davisin lähettävän heidät taisteluun nopeammin. 21. lokakuuta 1861 Taylor ylennettiin prikaatinkenraaliksi. Hän sai komentoonsa louisianalaisprikaatin Richard S. Ewellin Shenandoah Valleyn sotaretkeen Seven daysin taisteluiden aikana. Hän taisteli sotaretken aikana Front Royalissa, ensimmäisessä Winchesterin taistelussa ja Port Republicissa.
Taylor ylennettiin konfederaation armeijan nuorimmaksi kenraalimajuriksi 28. heinäkuuta 1862. Hän oli vähän aikaa pienen alueen komentajana ja sotilasvärvääjänä Louisianassa, osin niveltulehduksensa takia. Vuonna 1863 hänet lähetettiin takaisin rintamalle, ja hän otti osaa Fort Bislandin ja Irish Bendin taisteluihin Unionin kenraalimajuri Nathaniel P. Banksia vastaan. Näiden taisteluiden jälkeen Banks piiritti Port Hudsonin, jonka Taylor puolestaan päätti.
Louisinassa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Taylor marssitti joukkonsa tämän jälkeen Louisianan Richmondiin, ja liittyi yhteen kenraali John G. Walkerin ja tämän teksasilaisjoukkojen kanssa. Walker käski hänen hyökätä kahteen liittovaltion joukkojen hallussaan pitämään kohteeseen Louisianan ja Mississippin rajalla. Hän kuitenkin epäonnistui konfederaation tavoitteissa, ja hävisi Milliken's Bendin ja Youngs Pointin taistelut.
Taistelujen jälkeen Taylor marssitti joukkonsa alas Bayou Techeen ilman Walkeria. Hän valtasi silloisen Brashear Cityn, mistä sai tarvikkeita ja muonaa armeijalleen. Hän eteni New Orleansin laitamille saakka, jota puolusti vain vähäinen määrä Unionin rekryyttejä komentajanaan prikaatinkenraali William H. Emory. Kun Taylor oli hyökkäämässä kaupunkiin hän sai viestin että Port Hudson oli kukistunut ja veti joukkonsa Bayou Techeen välttääkseen sotavankeuden.
Red River -sotaretki
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1864 Taylor nöyryytti Nathaniel P. Banksin voittamalla hänet Red Riverin sotaretkeen kuuluneissa Mansfieldin ja Pleasant Hillin taisteluissa. Hän ajoi Banksia takaa Mississippijoelle ja sai konfederaation kongressilta kiitokset. Kaksi Taylorin luotetuinta prikaatinkenraalia Alfred Mouton ja Thomas Green kaatuivat näissä taisteluissa. 8. huhtikuuta 1864 Taylor ylennettiin kenraaliluutnantiksi, vaikka oli pyytänyt vapautusta koska oli kampanjan aikana joutunut esimiehensä Edmund Kirby Smithin epäsuosioon.
Loppusota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sodan lopussa Taylor sai komentoonsa Alabaman ja Mississippin osastot ja sai tehtäväkseen johtaa Mobilen puolustusta. John Bell Hoodin tuhoisan Tennessee-kampanjan jälkeen hän sai komentoonsa Tennesseen armeijan. Hän antautui viimeisine Mississippin alueen joukkoineen Edward Canbylle 8. toukokuuta 1865 ja armahdettiin viisi päivää myöhemmin.
Viimeiset vaiheet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sodan jälkeen hän kirjoitti muistelmansa nimeltään "Tuho ja Jälleenrakennus". Hän kuoli New Yorkissa, ja hänet on haudattu Metairien hautausmaahan New Orleansiin.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Eicher, John H., and Eicher, David J., Civil War High Commands, Stanford University Press, 2001, ISBN 0-8047-3641-3.
- Parrish, T. Michael, Richard Taylor, Soldier Prince of Dixie, University of North Carolina Press, 1992.
- Prushankin, Jeffery S., A Crisis in Confederate Command: Edmund Kirby Smith, Richard Taylor and the Army of the Trans-Mississippi, Louisiana State University Press, 2005, ISBN 0-8071-3088-5.
- Taylor, Richard, Destruction and Reconstruction: Personal Experiences of the Late War, J.S. Sanders & Co., 2001, ISBN 1-879941-21-X.
- Warner, Ezra J., Generals in Gray: Lives of the Confederate Commanders, Louisiana State University Press, 1959, ISBN 0-8071-0823-5.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Yale´s Confederates. Hughes, Nathaniel. Google Books, s. 205. Viitattu 22.7.2017.