Wilhelm Thesleff

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kenraalia. Insinööri ja valtiopäivämies Wilhelm Thesleffistä on eri artikkeli.
Wilhelm Thesleff
Sota-asiain toimituskunnan päällikkö[1]
Paasikiven I hallitus
27.5.1918–27.11.1918[2]
Seuraaja Rudolf Walden [3]
Henkilötiedot
Syntynyt27. heinäkuuta 1880[4]
Viipurin maalaiskunta
Kuollut26. maaliskuuta 1941 (60 vuotta)
Helsinki
Tiedot
Sotilaspalvelus
Palvelusmaa(t) Venäjä Venäjä
Saksan keisarikunta Saksa
Suomi Suomi (valkoiset)
Palvelusvuodet Venäjä: 1894–1917
Saksa:1917–1918
Suomi: 1918
Sotilasarvo Venäjä: everstiluutnantti
Saksa: everstiluutnantti
Suomi: kenraalimajuri
Komentajuudet Saksa: Kuninkaallinen preussilainen jääkäripataljoona 27 1917–1918
Suomi: pataljoona Thesleff huhtikuussa 1918
Armeijan ylipäällikkö 13.8.–27.11.1918
Suojeluskuntain ylipäällikkö 2.8.–27.11.1918.
Taistelut ja sodat ensimmäinen maailmansota (Venäjä)
ensimmäinen maailmansota (Saksa)
Suomen sisällissota (Suomi)

Wilhelm Alexander Thesleff (27. heinäkuuta 1880 Viipurin maalaiskunta26. maaliskuuta 1941 Helsinki) oli suomalainen kenraali. Hän oli Suomen ensimmäinen sotaministeri ja siinä tehtävässä myös sotajoukkoja komentanut ylipäällikkö 1918.

Thesleff aloitti sotilasuransa 1894 Haminan kadettikoulussa, josta hän valmistui 1901. Hän jatkoi sotilasopintoja Pietarissa Nikolain Yleisesikunta-akatemiassa 1904–1907 ja Upseeriratsuväkikoulussa 1910-1911. Hänet ylennettiin everstiluutnantiksi 1912. Hän erosi tällöin vakinaisesta palveluksesta ja siirtyi Saksaan Kölnin kauppakorkeakouluun liikeaalan opintojen pariin.[5]

Wilhelm Thesleff kutsuttiin palvelukseen ensimmäisen maailmansodan sytyttyä. Hän palveli Venäjän armeijassa 1914–1917, kunnes hän jäi saksalaisten sotavangiksi Riiassa syyskuussa 1917 ja hänet siirrettiin Sotilaskomitean pyynnöstä jääkäripataljoona 27:ään ja saksalaisten yhteysupseeriksi, jolloin hän syrjäytti epäsuosioon joutuneen eversti Nikolaj Mexmontanin. Hän toimi jääkäripataljoonan komentajana 1917–1918. Maaliskuussa 1918 hänet nimettiin yhteysupseeriksi Saksan Itämeren-divisioonaan.

Sisällissodan ylipäällikkö C. G. E. Mannerheim ei tullut lainkaan toimeen Thesleffin kanssa, sillä hän piti Thesleffiä liian saksalaismielisenä ja ehkä myös kilpailijanaan. Mannerheim halveksi varsinkin sitä, että Thesleff oli hänen mielestään jättäytynyt tahallaan saksalaisten vangiksi heidän vallatessaan Riian syksyllä 1917. Mannerheim lähetti Thesleffin saksalaisten yhteysupseeriksi ilmeisesti lähinnä päästäkseen hänestä eroon. Mannerheim vastusti myös ehdottomasti Thesleffin tuloa Suomen sotaministeriksi.[6]

Thesleff toimi Paasikiven senaatissa sota-asiaintoimituskunnan päällikkönä eli Suomen sotaministerinä toukokuusta marraskuuhun 1918. Hänet ylennettiin kenraalimajuriksi kesäkuussa 1918. Kenraalimajuri Karl Fredrik Wilkaman erottua sotajoukkojen ylipäällikkyys siirtyi sotaministeri Thesleffille elokuussa 1918. Kun Saksa hävisi ensimmäisen maailmansodan, Thesleff joutui väistymään marraskuussa 1918 Suomen armeijan johdosta. Hän ei enää palannut sotilasuralle.

Thesleff oli toiminut jo ennen maailmansotaa puolisonsa suvun omistaman yrityksen W. Dippel Oy:n johtajana Viipurissa, jossa toimessa hän oli aina vuoteen 1922. Hän oli toiminut samaan aikaan vuosina 1919-1922 Saksan konsulina Viipurissa.[7] Viipuri-aikaan liittyy perhedraamaa, sillä huhtikuussa 1918 tapahtui majuri Olof Laguksen murha Heinjoen Ristseppälässä. Paikalla olivat majuri Nils Ero Gadolin ja everstinrouva Harriet Thesleff. Epäselväksi jäi, kuka Olof Laguksen ampui, ehkä Gadolin tai Thesleff, vai tekikö hän itsemurhan. Everstiluutnantti Erkki Käkelä arvelee, että jutun taustalla on ollut vaikutusvaltaisia voimia. Thesleff otti myöhemmin avioeron vaimostaan.[8][9][10]

Vuonna 1923 Thesleff siirtyi Helsinkiin, jossa hän oli vuosina 1923-1924 F. Kiseleff Oy:n toimitusjohtajana. Vuodesta 1924 hän oli Helsingin Osakepankin hallintoneuvoston jäsen. Thesleff siirtyi vuonna 1931 Espooseen, jossa hän omisti Margretebergin kartanon. Vuonna 1931 hän siirtyi Espoosta Kirkkonummelle Båtvikiin, jossa hän asui kuolemaansa eli vuoteen 1941 asti.[5][7]

Thesleffillä oli kaksi lasta kahdesta avioliitosta: tytär Dagmar Thesleff (1912–1993), joka avioitui Olof Enckellin kanssa, ja poika Stephen Thesleff (1924–2020), joka työskenteli professorina Ruotsissa. Milja Sarkola on Dagmar Enckellin tyttärentytär.[10]

Venäjän keisarikunnan kunniamerkit:

Suomen tasavallan kunniamerkit:

Ulkomaiset kunniamerkit:

  • Upplevelser under krigsåren 1914–1918. Holger Schildts förlagsaktiebolag, Helsingfors 1919. (Teoksen verkkoversio.)
  • Släkten Thesleff 1595–1925. Schildt, Helsingfors 1925.
  1. Suomen puolustusministerit Puolustusministeriö. Viitattu 26.5.2010.
  2. Ingmanin hallitus Valtioneuvosto. Arkistoitu 14.11.2012. Viitattu 27.5.2010.
  3. Suomen puolustusministerit Puolustusministeriö. Viitattu 26.5.2010.
  4. Kansallinen elämäkerrasto, V osa, s. 414.
  5. a b Kenr.-majuri W. A. Thesleff. Helsingin Sanomat, 27.7.1940, s. 6. Artikkelin maksullinen verkkoversio.. Viitattu 30.9.2020.
  6. Wilhelm Thesleff Mannerheim.fi. Viitattu 28.2.2015.
  7. a b Kuka kukin on 1934, s. 677. Thesleff, Wilhelm. Runeberg.org. Viitattu 29.9.2020.
  8. Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  9. Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975
  10. a b Laari, Susanna: Isoäidin salaisuus. Helsingin Sanomat 10.2.2019, s. C 2–3.
  11. a b Lihotvorik, Aleksei: Теслев, Вильгельм Владимирович Русская армия в Первой мировой войне. 21.7.2012. Viitattu 29.9.2020. (venäjäksi)
  12. Riddare av Kungliga Svärdsorden Sveriges Statskalender. 1921. Viitattu 30.9.2020. (ruotsiksi)
  13. Kunniamerkkejä. Helsingin Sanomat, 6.7.1918, s. 4. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 29.9.1918.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]