Atomisemiotiikka

Turistivierailu Yucca-vuoren ydinjätehautaan.

Atomisemiotiikka on 1980-luvun alussa syntynyt semiotiikan sovellus, joka tarkastelee mahdollisuuksia suunnata tiedottava tai varoittava viesti etäiseen tulevaisuuteen – vähintään 10 000 vuoden päähän – sellaisena, että viestin alkuperäinen merkityssisältö säilyy. Atomisemiotiikka sai alkunsa soveltavasta tehtävästä: Kun tiedetään, että kulttuuriset merkit (kuvat, esineet, kielelliset ilmaisut) ja niiden tulkinnat ovat muuttuvaisia, kuinka merkitä ydinvoimaloiden radioaktiivisen jätteen loppusijoituspaikat siten, ettei etätulevaisuuden satunnainen vierailija saa päähänsä ryhtyä harrastelija-arkeologiksi ja kaivautua tutkimaan hautapaikan saloja?

Atomisemiotiikan virikkeenä voidaan pitää yhdysvaltalaisen lingvistin ja semiootikon Thomas Sebeokin vuonna 1981 laatimaa tutkimusraporttia "Communication Measures To Bridge Ten Millennia", jossa ehdotettiin paikan vaarallisuutta korostavan tabun keinotekoista luomista ja ritualistista ylläpitämistä pikemminkin ihmisten uskonnolliseen arkuuteen kuin järkisyihin vetoamalla. "Kirouksen" ylläpitäjiksi Sebeok ehdotti eräänlaista valepapistoa, joka koostuisi monien tieteenalojen asiantuntijoista. Vain tämän itseään vähä vähältä nuoremmilla kollegoilla täydentävän konsiilin jäsenet tietäisivät totuuden suojeltavasta paikasta.

Taustaa

Vuonna 1980 Yhdysvaltain energiaministeriö perusti työryhmän pohtimaan ydinjätteiden loppusijoitukseen liittyviä ongelmia täyttyneiden ydinjätehautojen sulkemisen jälkeen. Erityisen ajankohtainen oli kysymys, miten varoittaa tulevia sukupolvia kaivamasta tai poraamasta vaaravyöhykkeellä. Tavoitteena oli pitää satunnaiset vierailijat loitolla ainakin 10000 seuraavaa vuotta. Työryhmän jäseneksi otettiin myös lingvistiikan ja semiotiikan moniottelija, professori Thomas Sebeok, jonka tehtäväksi tuli miettiä, miten ja millaisin merkein etäiseen tulevaisuuteen suuntautuva, paikan vaarallisuudesta varoittava tiedotus tulisi suunnitella ja toteuttaa. Vaikka Sebeokin raportti valmistui heti 1981, se julkaistiin vasta v. 1984 Battelle-instituutin teknisenä raporttina. Tunnetumpi on kuitenkin Sebeokin vuotta myöhemmin julkaistu artikkeli "Pandora's Box: How and why to communicate 10,000 years into the future", joka sisältää tarkemman taustoituksen.

Zeitschrift für Semiotik -teemanumero

Vuonna 1984 Sebeokin ehdotus sai eurooppalaista julkisuutta sen kautta, että Tübingenissä ilmestyvä Zeitschrift für Semiotik julkaisi teemanumeron aiheesta Atomsemiotik, johon oli Sebeokin artikkelin lisäksi koottu joukko paitsi semiotiikan myös muiden alojen edustajia sanomaan sanasensa tästä aiheesta. Sebeokin "atomipapisto"-idean lisäksi esitettiin seuraavanlaisia ajatuksia:

• Tieteiskirjailija Stanisław Lem esitti lähinnä geenimanipulaatioon perustuvia ratkaisuja. Ydinjätteen loppusijoitusalueelle olisi tuotettava erityisiä "tiedotuskasveja" (Informationspflanzen), jotka olemassaolollaan toimisivat varoitusmerkkeinä. Tehokkaampana ajatuksena Lem esitti, että ihmiselle voitaisiin matemaattisesti ohjelmoidun geenimutaation kautta tuottaa eräänlainen ionisoivalle säteilylle herkkä geiger-aisti, joka ilman ulkoisen merkkien tulkintaa toimisi varoittimena.
• Yhteisartikkelissaan semiootikot Françoise Bastide ja Paolo Fabbri ehdottavat rodunjalostusta: Olisi tuotettava "säteilykissoja" (Strahlkatzen), jotka kykenisivät salamanterimaisesti vaihtamaan väriään ionisoivaa säteilyä kohdatessaan. Tämän säteilykissojen ominaisuuden merkitys olisi jatkuvasti tehtävä kaikille selväksi.
• Unkarilainen semiootikko Vilmos Voigt esitti vaara-alueen ympärille asetettuja monikielisiä varoitustauluja, joiden kieliasu olisi aika ajoin – ehkä parin sukupolven välein – tarkistettava. Tarpeen mukaan olisi myös voitava lisätä uusia kieliä varoitusteksteihin.

Teemanumeroon sisältyy myös kriittisiä kannanottoja. Marshall Blonsky pitää tällaisia ratkaisuyrityksiä jälkikapitalistisen eliitin ahdistuksena epävarman tulevaisuuden edessä. Susanne Hauser puolestaan on sitä mieltä, että ratkaisuyritykset tuottavat ratkaisemattomia ongelmia. Molemmat suosittelevat ydinsaastetta tuottavista energiaratkaisuista luopumista.

Teemanumeron tarkoituksena voi nähdä uuden semiotiikan alueen luomisen mutta vaikuttaa siltä, että ajatus lopahti alkuunsa artikkelien heikkoon tasoon. Tosin Stanisław Lemin artikkelissa on satiirista potentiaalia. Sebeokin artikkelista tuli kuitenkin jonkinlainen klassikko. Vaikka Sebeokin ehdottama tosiasioiden salailu suurelta yleisöltä onkin katsottu epäeettiseksi, vuosisatainen kokemus on osoittanut, että ihmisten uskonnollisuuteen ympätyt myytit ovat verrattain pysyvää laatua. Tosin nekin ovat kyllä alttiita uudelleen tulkinnoille.

Oslo-konferenssi

Vuoden 1991 syyskuussa pidettiin Oslossa monitieteinen konferenssi, jonka otsikkona oli Transmittal of Information Over Extremely Long Periods of Time ja teemana radioaktiivisen jätteen hautapaikkojen merkitseminen etätulevaisuuden ihmisille ymmärrettävällä tavalla. Kokouksessa kehiteltiin edelleen Sebeokin ideaa ihmisten uskonnollisuuden hyödyntämisestä tähän tarkoitukseen, sillä uskonnot ovat kautta aikojen antaneet vahvan motivaation käyttäytymisnormien kyselemättömään sisäistämiseen. Niinpä erään ehdotuksen mukaan (Knut S. Selmer) radioaktiivisen vaaran merkit olisi liitettävä ainakin suurten maailmanuskontojen pyhiin kuvastoihin ja integroitava osaksi yleistä tunnustuksellista uskonnonopetusta.

Normaalisti merkkien tulkinta edellyttää kulttuurista kontekstia. Mutta atomisemiotiikassa on varauduttava nimenomaan tilanteeseen, jossa konteksti on kadonnut jonkin perinpohjaisen mullistuksen seurauksena. Erityisenä haasteena onkin kontekstittomien merkkien toteuttamismahdollisuus.

Sandia-raportti

Vuoden 1993 marraskuussa Yhdysvaltain energiaministeriön alainen ydinaselaboratorio Sandia National Laboratories järjesti monitieteisen asiantuntijapaneelin, jonka tehtävänä oli tarkastella kokonaan uudelta pohjalta tapoja ja edellytyksiä merkitä ydinjätehaudat siten, että satunnaiset ja jopa tahalliset yritykset tunkeutua hengenvaaralliselle alueelle kilpistyisivät mieluiten heti alkuunsa tai ainakin ennen pitkää. Konkreettisena lähtökohtana oli Yucca-vuoreen suunniteltu ydinjätehauta, jota raportissa kutsutaan WIPP:ksi (Waste Isolation Pilot Plant). Viestin välittymisen kannalta pysyvänä ongelmana on se, että on mahdotonta tietää, keiden kanssa oltaisiin tekemisissä 10 000 vuoden päästä. Asiantuntijapanelin mukaan kaikkien nykyisten ja tulevien varoitusmerkkien kehittämisyritysten edellytyksenä on, että:

1. ydinjätehauta on jotenkin merkittävä vaaralliseksi kohteeksi;
2. viestien on oltava totuudellisia ja informatiivisia;
3. kunkin merkintäjärjestelmän on koostuttava useista komponenteista tai alijärjestelmistä;
4. viesti on toteutettava eri moodeissa (kielellisesti, piktografisesti, tieteellisin diagrammein);
5. yksittäisen viestin sisällä on pyrittävä eri kompleksisuustasoihin;
6. viestit on merkittävä kierrätyskelvottomaan materiaaliin;
7. ydinjätehautojen sijainneista ja sisällöistä on pyrittävä pitämään kansainvälistä tietokantaa.

Sandia-raportti sisältää myös ydinjätehautojen maisemointiehdotuksia, joista osa on semioottisia (maiseman kolkkous varoitusmerkkinä), osa taas liittyy alueen affordanssiin (alueella mahdotonta liikkua ainakin moottoriajoneuvoilla).

Aikaisempiin yrityksiin verrattuna Sandia-raportin spesifikaatiot ovat paitsi huomionarvoisia myös itsekriittisiä. Yhtä kaikki parhaimmillaankin ehdotusten arvellaan pätevän vain sellaiseen erikoistapaukseen, että kyse olisi satunnaisten vierailijoiden pois pelottamisesta. Toistaiseksi ratkaisemattomiksi ongelmiksi kuitenkin jäävät historiallista jatkumoa uhkaavat ilmiöt ja tapahtumat kuten ydinasenälkäiset "tulevaisuuden hitlerit", epidemiat ja luonnonmullistukset.

Atomisemiotiikan luonteesta

Ionisoivasta säteilystä varoittava merkkiehdotus. On tuskin syytä ottaa merkkiä käyttöön, sillä sen tulkinta edellyttää kulttuurista kontekstia, joka saattaa olla kadonnut 10000 vuoden kuluttua.

Soveltavasta tarkoituksestaan huolimatta atomisemiotiikka toimii sen idealisoivan oletuksen varassa, että viestin vastaanottaja on yhteistyökykyinen eli halukas noudattamaan kieltoa. Tässä on kuitenkin samanlaista toiveajattelua kuin gricelaisissa keskusteluperiaatteissa, jotka edellyttävät kuvaamaltaan toimijalta rationaalisuutta ja hyveellisyyttä. Pelkkä tieto kieltotaulun sisällöstä ei kuitenkaan riitä kiellon noudattamiseksi. Viestin vastaanottajan on lisäksi jaettava varoitusmerkin laatijan uskomusjärjestelmän olennaiset piirteet, sillä muuten ei ole motivaatiota kiellon noudattamiseen. Esimerkiksi vaikka nykyajan arkeologi näkisi ja ymmärtäisikin löytämänsä kuninkaallisen haudan sisäänkäyntiin piirretyn kirouksen, hän kuitenkin tunkeutuisi sisään, koska hänen uskomusjärjestelmänsä on toinen. Jo nykyäänkin eri keskustelijoiden uskomukset ydinjätteiden vaarallisuudesta ovat perin ristiriitaiset, joten erilaisten uskomusten kamppailu on jo lähtökohtaisesti läsnä.

Atomisemiotiikka on varsin abstraktia, mutta etätulevaisuuteen suunnatun viestimisen edellytysten tarkastelulla on ilmeistä perustutkimuksellista kiinnostavuutta. Koska kulttuurinen konteksti voi varsin helposti kadota – ajateltakoon vaikkapa Stonehengea tai Pääsiäissaarten veistoksia – olisi tarkasteltava teoreettisia mahdollisuuksia kontekstittomien, kulttuurista riippumattomien, ihmissuvulle yhteisten merkkien välittämiseen. Tällaisten merkkien voisi jungilaisittain kuvitella kumpuavan ihmisen kollektiivisesta alitajunnasta. Joka tapauksessa usein yleispäteviksi arvellut merkit sellaiset kuin pääkallo ristissä olevine luineen on kaikkea muuta kuin yksiselitteinen hengenvaaran merkki. Tarvitaan jotain "syvempää".

Vastaavanlaista pidemmän ajan päähän viestinnän problematiikkaa käsitellään aikakapselien, kuten Voyager -avaruusalusten Voyager Golden Recordit, luonnissa.

Kirjallisuus

• Bandolin, Gunilla. & Sörlin, Sverker (2007) Laddade landskap – värdering och gestaltning av teknologiskt sublima platser. SKB R-07-14. Svensk Kärnbränslehantering AB. Verkkoversio (pdf)
• Berndes, Stefan (2001) Wissen für die Zukunft: ethische Normen der Auswahl und Weitergabe naturwissenschaftlichen und technischen Wissens. Münster: Lit Verlag. Verkkoversio
• Dyvik, Helge (1993) On conveying messages out of context. Teoksessa Nielsen (toim. 1993).
• Garfield, Susan (1992) Oslo Conference Suggests that World Religions Carry Nuclear Waste Danger Warnings into the Far Future. The Nuclear Guardianship Library.Verkkoversio (Arkistoitu – Internet Archive)
• Garfield, Susan (1994) Proposed ‘Atomic Priesthood’ is NOT Nuclear Guardianship! A Critique of Thomas Sebeok’s Vision of the Future. Nuclear Guardianship Forum #3. Verkkoversio (Arkistoitu – Internet Archive)
• Nielsen, Per Ole (toim. 1993) Transmittal of Information over Extremely Long Periods of Time. Proceedings of a conference arranged by Scandpower A/S in Oslo.
• Nolin, Jan (1993) Communicating with the future 1: Implications for nuclear waste disposal. Futures 25:7, 778-791.
• Okko, Olli (2008) Kovaa peliä Yucca-vuorella. ALARA 4, 12-13. Verkkoversio^{[vanhentunut linkki]}.
• Paju, Petri (2022) Atomipapisto, ydinjätevaaran semiotiikka ja Suomi. Ydinjätehuollon tulevaisuusajattelun reunoilla. Tekniikan Waiheita 40, no. 2 (2022): 6-24. https://doi.org/10.33355/tw.122884 verkossa
• Sebeok, Thomas A. (1984) Communication Measures to Bridge Ten Millennia. Technical account for the Office of Nuclear Waste Isolation, Batelle Memorial Institute, Columbus, Ohio.
• Sebeok, Thomas (1985) Pandora's Box: How and why to communicate 10,000 years into the future. Teoksessa On Signs (toim. Marshall Blonsky), 448-466. Baltimore: Johns Hopkins University Press.
• Sebeok, Thomas et. al. (Human Interference Task Force) Reducing the Likelihood of Future Human Activities That Could Affect Geologic High-level Waste Repositories. Technical Report, Office of Nuclear Waste Isolation, 1984.
• Trauth, Kathleen M. & Hora, Stephen C. & Guzowski, Robert V. (toim. 1993) Expert Judgment on Markers to Deter Inadvertent Human Intrusion into the Waste Isolation Pilot Plant. Sandia National Laboratories: Albuquerque, NM. Verkkoversio (pdf)