Bernard Baruch
Bernard Mannes Baruch [bəˈruːk] (19. elokuuta 1870 Camden, Etelä-Carolina – 20. kesäkuuta 1965 New York) oli yhdysvaltalainen sijoittaja, hyväntekijä, valtiomies ja poliittinen neuvonantaja.[1]
Baruch oli amerikanjuutalaisesta perheestä. Hän toimi nuoruudessaan Wall Streetin pörssimeklarina ja kokosi näin myös itselleen suuren omaisuuden, jonka käytti pääosin hyväntekeväisyyteen. Vuonna 1916 presidentti Woodrow Wilson nimitti hänet kansallisen puolustuskomitean neuvonantajaksi. Siitä pitäen Baruch toimi monien demokraattipresidenttien neuvonantajana. Hän oli Versailles’n rauhanneuvotteluissa 1919 Yhdysvaltojen valtuuskunnan taloudellisena neuvonantajana.[1]
Suurimmilleen Baruchin arvovalta nousi presidentti Franklin D. Rooseveltin aikana. Hän nimitti Baruchin toisen maailmansodan aikana Yhdysvaltojen sotatoimia koordinoivan Office of War Mobilizationin johtajan neuvonantajaksi. Presidentti Harry S. Truman nimitti Baruchin Yhdysvaltojen edustajaksi YK:n ydinenergiakomiteaan. Tässä tehtävässä hän laati niin sanotun ”Baruchin suunnitelman”, joka pyrki varmistamaan ydinenergian kehittämisen ennen kaikkea rauhanomaiseen käyttöön.[1] Suunnitelman toteuttaminen kariutui Neuvostoliiton vastustukseen.
Vuonna 1920 Baruch julkaisi kirjan The Making of the Reparation and Economic Sections of the Treaty, jossa hän kritisoi voimakkaasti Versailles’n rauhanehtoja. Hän kirjoitti myös kaksi omaelämäkerrallista teosta, My Own Story (1957) ja The Public Years (1961).
Bernard M. Baruchin mukaan on nimetty New Yorkin kaupunginyliopiston (CUNY) Manhattanilla sijaitseva Baruch College.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Bernard Baruch Wikimedia Commonsissa
